Kello 20.21 ja 20.40

niin me kaksi valloitimme tämän kalsean kaupungin

minä kannoin miekan ja soihdun
sinä kilpeä


sota on päättynyt

yhä me vain marssimme
sinä nukut kilpesi kanssa;
sota on päättynyt




ei meillä ollut muuta kuin yhteinen sotamme. Nyt emme osaa elää ilman
vaikeuksia ja kamppailua, vailla voiton hyväilyä
ja hulluutta, joka vain verestä juodaan, hengestä kengitetään, kaadetusta
taltutetaan.

sota on päättynyt
ja minä hakkaan marmoriin
toisten valloittajien nimiä

---


en halua enää ikinä nukkua yksin
marian kissa oli muuttunut saatanaksi
sen kynnet törröttivät eri ilmansuuntiin, ja se,
pieni paskiainen, halusi raadella minut kuoliaaksi
se oli jäykistynytkin, kovaan asentoon,
ja yhä se vain, pikku paskiainen
katsoi minua hulluilla viirusilmillään vetääkseen
aivoni silmistä ulos ja pirstaloidakseen
- sikäli mikäli kun aivot eivät enemmänkin repeydy, kuten tofu
pirstaloidakseen aivoni timanttitekoisilla jumalansuomilla ja saatanan orjuuttamilla
hammastikkuhampaillaan
huusin mariaa apuun, mikset maria pidä kissaasi kiinni
sehän on ihan tulessa, jumalauta
sen kynnet olivat jo ranteisiini uponneet
mutta se katse
pitele kissaasi, anelin
heräsin
juuri tällaisiä hetkiä varten minulla pitäisi olla yöseuraa
jayllättäen matka jatkuikin helvetissä, tällä kertaa kumma mies nauroi
hampaat irvessä, se oli piru itse kanssa
aikoi tappaa mut. sekin,
luiskahti pienestä lasiputkesta huoneeseeni, helvetin luikero
roiskaisin sitä fiskarsin veitsellä silmille, iskin miekan aivoihin
ja yhä vain se mies imutti itseään huoneeseeni, kadehdin sen taitoa elää
sillä ei ollut enää juuri kasvoja aivoista puhumattakaan, ja yhä se vain, voi luoja
yhä se vain lähestyi
tömisteli tulemaan, lähemmäksi ja lähemmäksi
kunnes heräsin, ja
rappukäytävällä kaikuivat posteljoonin tummat askelet
yhä lähemmäksi ja lähemmäksi
en halua enää ikinä nukkua yksin

---

koska en kestä eromme aiheuttamaa surua
avaan x-boxin ja hakkaan keinomaailmassa parisataa ihmistä kuoliaaksi
tarkoin hankituilla salaisilla aseilla
tarkoin valituissa paikoissa
esim. baarissa löin kuoliaaksi vaimoni
raskaalla kirveellä, jonka päässä oli pääkallokuviointi
sillä on tietenkin hirveän hidasta lyödä, enkä pärjää aseella pahiksia vastaan
mutta sopi juuri sellaiselle huoralle kuin vaimoni

---

moi.
tiedän että tämä on vain runo
eikä mikään oikea palstakirjoitus
tässä ei voi olla mitään sellaista
absurdia hauskaa, mitä tosielä-
män senssipalstoilta löytää,
mutta haluaisin silti ilmoittaa
itsestäni teidän palstanne kaut
78ta. Luuletteko että minulla
menisi aina niin hyvin että mi
nulla ei olisi tarbvetta tekstivies
teihin ja seuraan? Olen joo tod.
huomionkipeä ja luulen kanssa
olevani aika fiksu mut se ei oo
totta ja mä olen runoilija koska
mun koko elämä on ollut tosi
siis tositosi yksinäistä. En voi
saada miesseuraa koska oon
jo kihloissa mutta voitte tex-
tailla. Eihän sitä koskaan tiiä
terveisin Aura, helsinkiläinen
ei-julkaissut runoilija, 03-a
lue,puh0449950622:)