DJ Varjo ja varhaissade

Vittu. Ei vittu.

En keksi mitään pyhempää vertauskuvaa tälle täydelliselle biisille, josta jotkut eivät löydä muuta kuin tasaisesti rahisevan tylsän raidan. On ehkä ihan väärä foorumi hehkuttaa, mutta olen niin kauan rakastanut DJ Shadowta ja saanut siitä niin helvetisti inspiraatiota, voimaa ja tunnetta, että pakkohan se kerran edes on. Ei, ei edes Bob Dylan koko tuotannollaan pysty tähän samaan, minimalistiseen herkkyyteen ja älyyn, mitä DJ Shadow parhaimmillaan sirottelee tajuntaamme.

Olen ollut pitkään fani. Tämä kyseinen biisi soi listallani varmaan vähintään kerran kahdessa päivässä, ja silti jään joka ikinen kerta tekemään sille kunniaa, melkein kyynelehtimään. Tämä biisi saa minut muistamaan, mitä taide on: jotain, minkä vuoksi elää, elää ja kuolla.

Tämä hieno kappale saa minut muistamaan myös kaikki ne tunnit jolloin olen muuttanut. Muutoissa on samaa raastavaa ihmeellisyyttä ja ajantajua ja pelkoa, joita liittyy tiettyihin tilanteisiin, kuten ensisuudelmiin ja uuden ystävän löytämiseen ja kadottamiseen. DJ Shadow on minulle ironisesti ja ensisijaisesti muuttomusiikkia. Hän saa - ei hitto - , sisälläni muuttolaatikot purkautumaan.

---

katson peiliin joka toinen sekunti
varmistaakseni että olen todella hän jonka kuvaksi
olen itseni luonut

pidän käsissäni painavaa todistetta menneestä:

on mätäkuu
se halkaisee auringon
pidän käsissäni painavaa päätäsi

pimeinä öinä kun tuuli irrottaa parvekkeenovea
ja verottaa yhteisiä verorahojamme
tahtoisin toistamiseen paijata päätäsi ja suudella silmiäsi

en usko että maksaisin mistään enemmän kuin tästä

rajuilmat tekevät tuloaan vielä puolikuntoisen lokakuun
varhaissyksyn ja valmistautumattoman varpaille
suussani maistuu tuulilasille suudeltu suudelma

ottaisin tähdiltä velkaa ja taivaan takaajaksi
jos en koskaan enää milloinkaan
näkisi sinun
vuokseni surevan

---


nyt on kyllä käyty taas hienoja kieroja keskusteluja itseni kanssa... voisin vähän vaikka matkia Nyléniä
ja haukkua kaikki
lopettaa kursiiviin kirjoittamisen
toisaalta näinä riistastushenkisinä hetkinä jolloin
sydän pumppaa verta kiireeltä ja valtiot
satsaavat ohjelmistofirmoihin ja syöpäsairaiden sijasta tosi tv-formaatteihin
niin tekisi vähän kyllä mieli repiä pumppu rinnasta ja huutaa että piru irti perkele...

ottaa se henki, typerä henki, vauhkon Amélien tähden hullun rakkauden tähden
jonka kaltaiseen en aio suostua enää koskaan.

Rakastan sinua. Maistelen sanaa. Sitten tunnetta.
Paskaltahan se maistuu. Ja paskamaiseltahan se tuntuu. Tuntuu täydeltä paskalta.

Tee mitä tahansa mutta älä itke
katharsis, vittu, tätäkö se oli, vastaatko minulle vielä kerran,
oi kerro kerro kuvastin?


---

Aikamoista tragediaa synkän jazzailun tunnelmissa XD xD