On niin vaikeaa olla heikko ja arka ja myöntää, että päin vittuahan tämä menee. Pörrään talossa ympäriinsä eikä minulla ole mitään sanottavaa. Hetkellinen mielenhäiriö: olen menossa täysin väärään suuntaan.
Mitä on runous mun kohdalla? Epäsäännöllisesti jotain ratkiriemukasta mutta pääsääntöisesti pönötystä opittujen kaavojen takana.

Meditaatio? Ei mitään.

Eikä runoudella lopulta saavuta mitään, ei ainakaan aineellista, mikä on mulle, myönnettäköön, aivan hemmetin tärkeä asia. Olen turhautunut köyhyyteen. Olen turhautunut epänormaaliin, sietämättömään köyhyyteen. Olisin voinut jäädä Helsinkiin tekemään töitä, mutta en ole kuitenkaan niin hölmö, että pitäisin sitä minään muuna kuin masentuneen ja huomionkipeän ihmisen ratkaisuna. Ainakin olisi leipää.

Ostin apteekista kukkatipat! Joku oli jättänyt tänne jo Chestnut Budia. Ostin pinjaa. Kaikki mätsää. Anteeksipyytely, vanhoihin kaavoihin jumittuminen. Itkettää. Kaivan seurankipeydellä kuoppaa.


tää kuulostaa ihan Varjofinlandian tekstiltä