Rakas Pauli

(Yritin kirjoittaa monta metaforien kukittamaa runoa. Yritin ja yritin.)

Kysyin itseltäni: mitä järkeä on olla runoilija, jos ei uskalla kirjoittaa seuraavia rivejä?

Ja vastasin: ei mitään.


Miksi julkinen hellyydenosoitus? En tiedä.
Ehkä haluan osoittaa kaiken helvetinvuonna '12 kokemani jälkeen, että minussa on vielä ripaus viisautta jäljellä. Ja tämä, jos jokin, on viisasta. On viisasta välittää kaltaisestasi ihmisestä. Kai jutussa toki myös on se suolainen ripaus hulluutta - ei merkittävästi, mutta ihanan tunnistettavasti.

Tämän kirjoittaminen on hyytävää. Hikoiluttaa. Yhtään sanaa en tule korjaamaan, enkä ole tähän lauseeseen päästyäni korjannut.
Ja tiedän, että tämä tulee ärsyttämään, kummastuttamaan ja häiritsemään monia. Ei minusta ole heille vastaamaan, lasken hartiani ja pääni, menkööt ylväästi ohitseni, minne menevätkään. En ole velvollinen pahoittelemaan - ja samalla olen, olen pahoillani, miten töykeästi, valheellisesti ja suruttomasti olen ihmisiä kohdellut.

Mutta minä puhun sinusta.


En ole koskaan tuntenut ketään kaltaistasi.

En ole koskaan tuntenut tällaista onnea

ja silti

Joka hetki sitä haluaisi lopettaa kirjoittamisen. Sydän hakkaa. Ei helvetti että hävettää jo etukäteen. Tämän lukevat kaikki! Jopa ne, joille kerroin, etten enää koskaan ihastu... paska juttu.

(Pidetään äskeistä kiroiluntäyteistä osuutta tarkoituksellisena kömmähdyksenä teatterilavalla. Esirippu tippuu, joulukuusi kaatuu, näyttelijä on pyörtyä.)


Kaikki tämä inhottava leikki ympärillämme ja kaikki nämä juorut jotka kuvittelen suuremmiksi kuin ne ovatkaan ja kaikki virheeni ja laskelmoitu flirttini satunnaisissa kapakoissa väärien ihmisten kanssa kadottaa mielekkyytensä ja jännityksensä, kun olen seurassasi. En vielä tunne sinua kovin hyvin - mikä tekee tästä blogitekstistä aika hemmetin armottoman ja arvaamattoman vedon! - mutta kun suljen silmäni, ei ole muuta kuin pisamainen ihosi, kulkemattomien merien katseesi ja outo päättäväisyys siitä, että haluan sinut.

Olen melkein pahoillani, etten ole tätä parempi ihminen. On melkein väärin, ettei Jumala sallinut sinulle jotakin hiukan tasapainoisempaa  hemmetti tasokkaampaa tyttöystävää. Tunnen melkein häpeää, että se olen minä! Se olen vain minä!

Ja sinä
sinä olet...

...


uskomaton




kello on 21.24, joten en ehdi enää Metsäpurontien kukkakauppaan ostamaan sinulle muhkeita ruusuja. Voi, ne olisivat niin kauniita ja niin halpamaisia ja niin korneja kaiken sinun rehellisyytesi ja syvällisyytesi rinnalla.


Muutamia päiviä, ja kylmäsydämisen (toivon näin, se olisi viileää) kokeellista runoutta inhoavan hullun muijan mieli on pakahtua. Tulivat taas päivät, ettei voi yhtäkään yötä nukkua ilman häntä
tätä minun piti paeta ulkomaille! Kyvyttömyyttäni yksinäisyyteen!
että löytäisin itseni sieltä jostakin
ja muuta paskaa
ei, luulen kyllä
että sinun rakastamisesi
TUO KAUHEA SANA
osoittautuu matkoistani tärkeimmäksi

pieni hetki vain ja ylitän tuon meitä erottavan hauskan baanan
ja kohta olen ovellasi
etkä sinä raukka aavista
minkälaisen taakan olet vilpittömyydelläsi
saanut kannettavaksesi

sinun

typerys