Mikä on menetettyä on menetettyä.
Suku levällään kuin kerjäläisen kadonneet hampaat.

Yksiön nurkasta nousee aurinko. Tunnistan kuninkaani sinussa
kruunu päässä joka on tarkemmin katsottuna diskopallo.
Tulen hovisi ulkopuolelta

***

Raskaat kätesi lepäävät valkoisen prinsessan rintojen päällä
die weisse Fürstin, on köyhyyden tuoja, on valon.
Rakkaus on aina ominut ja aina tuhonnut minut.
Pelkään sen sävyjä kuin
peitän sen kuin

Voi minun prinsessani, sinulla oli aikaa,
paperia ja myrkkyä, elit vuosia irtolaisena
nyt olet käyttänyt puheenvuorosi, tätäkö halusit.
Vain lause joka päättyy pisteeseen.
Puhe, joka täyttyy nyyhkytyksestä
itku, joka muuttuu ilon huudahduksiksi...
raskaat kätesi lepäävät päälläni.


***

Parvekkeeni on tuhkassa, tuhkassa sinusta,
joka paikkaan varisi sinun tuhkasi.

Eilen vielä pörhistelit orrellasi kunnes kangas halkesi raamatullisesti.
Käänsin tuolin ristiin ja kannoin sen päättäväisesti katokseen
vein muutkin rojusi, ei se tuntunut tippaakaan pahalta.
Nyt parvekkeen värit ovat poissa ja sanat kertaalleen runossa käytetyt
tulisi kiire, jos haluaisin kutsua sinut vielä takaisin.

Ei
taivaalle on jo piirtynyt ovi
jonka läpi me kaksi olemme astuneet ja jossa varjomme kulkevat rinnakkain.
Siellä tulemme jälleen näkeviksi ja kuuleviksi, siellä tulemme toistemme rakastamiksi.