BABY CAN'T U SEE, I AM CALLING (TOXIC)

Vitun huora!

Puhelin lentää kiukaaseen. Sieltä hankeen. Sieltä katuvana digitaalisen kellon tauluun. Sieltä viisareiden välistä mikrouniversumiin ja ajan janaan. Sieltä Dalin valuvaan tauluun. Sieltä rullan kautta parempiin neniin. Sieltä piehtaroivan postmodernin pariskunnan sängynpäätyyn. Sieltä menneisyyteen orgasmin ravistelemana. Sieltä äidin ensimmäiseen reaktioon säädyttömistä sisäeritteistä. Sieltä siteeseen ja siteestä takaisin kiertoon, kunnes kiinalaissormet sitovat muovista sianmakkaraa ja pakkaavat sen plastiin.

Vitun huora! Puhelin valuu kiukaalle, kiukaalta kattoon ja katosta kuuroille korville,

tuo nokian tunnari tyhjille tuolelle ja juuttumattomille kiveksille lauteiden kurotuksessa.

KISSAN TAPPO

ettet vaan huutaisi hälinässä, niin, että kukaan ei kuulisi vahingossakaan
ettet vaan kapsahtaisi ihastukseen, ja mikä pahinta, nöyrtyisi sillä tavalla
ettet vaan unohtaisi rooliasi henkariin
kun astut kynnyksen yli meidän pahaan pikku maailmaamme.

Ettette vain olisikin itse herra maailma, ilkeä sydämetön sika jota pääkallo paijaa taivaan uurnilta... Olen ollut liian kauan hiljaa mutta nyt se hiljaisuus on täytettävä. Otan tähän ruudun viereen creme bruleen ja palan ranskanleipää. Sillä voin täyttää teidän sokeroidut suunne ja hyvätapaiset valheenne jotka juuri taisitte pyyhkiä Marimekon lautasliinaan. On pimeä syksy, ja ikkunankarmit täyttyvät Saharassa harvinaisesta vuodenajasta, loskasta, joka kestää, kestää ja kestää viis veisaa vuosista. Olen ollut liian kauan hiljaa.

Olen ollut hiljaa siitä, että väkivaltaa videoidaan
liian kauan hiljaa siitä, että kiltteys on itseaiheutettu ennenaikainen kuolema
liian kauan paimennettu paijaten

Mutta nyt te olette istuneet viereeni ja koittaneet inhota aikanne kunnes huomaatte kasvaneenne lapsiksi taas. Ehkä kuulette, kuinka Muskarin epävireiset tenavat veisaavat jumalan sanaa ja

plom plom plomplom

äkkiä taivaalle syntyy kirkas valo, ja se valo tuli Bethlehemistä... ja unohdan pahan tuuleni, nöyryyttävän tappioni velkajärjestelmälle, nöyryyttävän kissakuolemani, nöyryyttävän tappioni miehelle, joka naulitsee katseensa varmasti lähimpään seinään kun kohtaamme,
ja ranskanleipä on puristunut vihasta käteeni kiveksi, ja kivessä on miekka ja miekkaan ovat taotut sanat: Rakkaus on universumin jatkuvuuden tae
ja se tae, tao, ei minua kohtaa.

Ja siksi itken. Murustan ranskanleipäni pyramidiksi. Egoni hauta. Lattialevyn alle:
.

.

..

.

.

..
....
......

(Juuri tästä syystä tiesmonennennen [Nefernefernefer] Faaraon viimeistä leposijaa ei löydetty ja Teemu Mäen tappama kissakin makaa nyt Saharassa keisarinnan silkkisohvalla kera kahdeksan mahdollisuuden kuolla lisää.)

Nimetön

Kieriskelen itsessäni
synnytän peitostani muotoistasi vahaa
kuinkahan olet, elät, voit

Äly vastaan vinha rakkaus
jazzahtava rintakehän pauke
Rollinsin saksofoni, kiinalaista kasvisruokaa
syömään vietyäni kurottaisin tablettieni ylitse
kysyisin huulia
pitäisit minua hyvänä ja antaisit seksiä ja selkään.

Varmaan tällä hetkellä tuskailet yksiössäsi yksinäisyyttäsi
ujon vilkas, sosiaalinen elitisti
nauttisit viinejä ja pelaisit shakkia
dominot pudottaisit säärien viereen

Varmaan tällä hetkellä tuskailet yksiössäsi ja mietit sitä
kuinka noin komea mies ei ole nähnyt tarpeekseen siivota
jos nainen
sattuisi kylään
utelisi patjaa
nauraisit jalkapallo-otteluille
ethän sinä tiedä niistäkään mitään
homojen hommaa juosta shortseissa
ja erityisen noloa se on sateessa

Ja mieheni
näkee tämän runon, hätääntyy, soittaa

unohdan vastata.
irrotan akun häpeissäni
laitan luurin vesilasiin
jätän velvoitteet jumppakassiin
balettisalin aulaan
bussipysäkin penkille

Jälkeenpäin kun muistelen niin kännykkä oli kuitenkin jäänyt peittojeni väliin
peittojeni, joista
pyöritän muotoistasi vahaa

John Steinbeckin luomat

Me olimme John Steinbeckin luomat
pelkän preerian alla

Se tarkoitti, ettei meillä ollut mitään
kaikki mitä omistimme
oli toisemme ja me
Ja John suunnitteli
toisemmekin menettäisimme

Sillä John näkee maailman
kuin sydänvikainen dinosaurus
kuolevalla aavikolla
- kauniina ja viimeisillään

ja tässä unessa tässä
me asuimme asuntovaunussa
uni oli kärpäsiä täynnä

Rakastelit, nukahdit, laukesit
minä rakastin sitä järjestystä.

Ja kun John viimein vei sinut sotaan
pisti gallonan viiniä selkään
ja romaanitar jäi yksin
keltaisen auringon alle

silloin minä kirjoittaisin satuja
ja yhteisiä uniamme postikorttien taakse
laulaisin lauluja rakkaudesta
laulaisin lauluja