Olen hivenen pettynyt itseeni tämän runoblogin suhteen. Siitä ei näy läpi se ilo ja huojennus, mitä saan runoja kirjoittaessani. Runojen kirjoittaminen on tuottanut minulle pitkin vuotta vaikeuksia, ja useimmat tekstini ovat olleet inhorealistisia, kikkailevia ja jotenkin saastaisia. En odota, että olisin nyt puhdistuneempi ja läsnäolevampi saavuttaakseni sen, mitä olen odottanut saapuvaksi - sitä nimenomaista iloa ja säkenöivää luovuutta - mutta olen saanut aimo potkun persauksiini kirjoittamisen ja pettymyksien muodossa, joka sallii minun aloittaa alusta.

Nyt olen tässä --> 0. Origossa, hitto vie. Minua ei kiinnosta kilpailu. Ei kikkailu. Eivät suuret esikuvat kuin inspiraatiossa rakastelun muodossa. Olen kirjoittanut koko lyhyen elämäni läpi siinä juurikaan kehittymättä tai sen suuremmin läpimurtoillen.
Ryhdyin esimerkiksi kirjoittamaan aukea.nettiin riehaantuakseni runoudesta ja saadakseni palautetta. Se olikin elämäni tärkein diili. Joskus hyvä palaute mykisti minut . Kiitos siitä. En ollut saanut parempaa kiitosta tai haukkua mistään muualta. Anonymiteetin turvin pystyin olemaan yhtä nolla kuin nyt pelkäämättä kasvojen menetystä.

Toivon saavani sellaisen lapsellisuuden ja herkkyyden takaisin, jolloin kirjoitin ensimmäiset runoni Aukeaan. Toivon näkeväni tämän blogin eloonheräämisen. Joten, älkää pudottako minua vielä listoiltanne. Mä tulen vielä!!!1