Kertomuksia sankareistani

Puolifiktiivinen haastattelu kilpa-autoilija Ayrton Sennan tyttöystävältä, brasilialaiselta televisiokasvolta ja näyttelijä Maria da Graça "Xuxa" Menegheliltä 90-luvun alusta.


Kun kerroin ystävälleni Andrealle, ettei Ayrton Senna ollut kovinkaan viisas, hän hätääntyi. "Maria, taidat nyt taas hieman liioitella" hän vastasi, kurotti toisella puolella puutarhapöytää seisovaa vichypulloa kohti ja ojensi sen minulle.
" Juo tuosta vettä niin saat järkeä päähäsi."
Reaktio oli ollut samanlainen kaikkien muidenkin ystävieni kohdalla. Ayrton oli jumala, retkotti hän sitten ilman housuja takapihallamme repien laiskasti nurmelta kukkia ja kourien muniaan, käyttäytyessään töykeästi ruokapöydässä tai ollessaan vastaamatta seuralaisteni kysymyksiin.
Ei Ayrton ollut tyhmä, hänhän oli ihana, lempeä, rikas, nopea, karismaattinen, hyvännäköinen ja niin edelleen. Kaikki ystäväni kauhistuivat! Me Deus! Herranen aika. Valehtelet!

"Xuxa", hän sanoi aina, hellitellen.
"Idiootti," vastasin.
Repäisin aikakauslehden hänen kädestään hotellihuoneessa ja paiskasin sen hänen vatsalleen. Oli kulunut viikko siitä, kun Ayrtonin oli pitänyt tulla hakemaan minut lentokentältä.
Oli kulunut viikko siitä, kun hänellä oli mahdollisuus soittaa ja sanoa, ettei hän ollut tulossa lentokentälle kun ei hän ollut edes kanssani samassa maassa. Oli kulunut viikko siitä, kun edes vaivainen sähke olisi pelastanut tilanteen vaikkakin siinä olisi lukenut että hei olen Senna, en jaksanut tulla Säo Pauloon, jäin Marseilleen, täällä on hupia.
Xaxu miettii ja kohentaa asentoaan nojatuolissa.
Ilkeyksissään hän ei varmaan moista tehnyt. Hajamielisyydessään. Kompromissitilanteissa hän oli suorastaan avuton. Jos tulimme tienristeykseen emmekä olleet varmoja kumpaan suuntaan meidän pitäisi ajaa, hän pysäytti auton ja vilkutti muita ajamaan ohitsemme. Me jäimme liikenteen keskelle pohdiskelemaan tilannetta ja etsimään karttaa hansikaslokerosta.
Hänen äitinsä ja siskonsa, he vasta olivatkin yhtä kompromissia. Ja ennen kompromisseja, sotatilaa. Tyypillinen hetki Angra dos Reisin rantahuvilalla. Annas kun kerron.
Xuxa nousee seisomaan.
Vivianne, Ayrtonin sisko, säksättää äidilleen pöydän kattamisesta ja tulisieluinen anoppini syöksee sanoja yhtä mekaaniseen tahtiin pöydän toiselta puolelta. Oli miltei keskiyö, ja ateria odotti heitä, pinoa lautasia ja vaivaista viinipullon avaajaa. He eivät vain osanneet päättää, miten he tänä iltana olisivat jakaneet haarukat, lautaset ja veitset.
Vivianne heittää äitiään servetillä, mutta äiti väistää ja ryntää pöydän päässä makaavan lautaspinon luokse. Vivianne tekee samoin. He yrittävät riistää posliinilautasia toisiltaan, kunnes Ayrton ärähtää ja naiset nolostuvat. Hän keikkuu tuolillaan. Syömme aina ulkona. Ja  Lopulta he päätyvät tähän kompromissiin ja asettavat molemmat astiat omille puolille pöytiään mieleiseensä asetelmaan.
Äiti tekee serveteistä kauniit ruusukkeet mutta Vivianne jättää ne rauhaan. Minun servettini lojuu maassa, se oli se ase.

Olen brasilialainen, joten en voi täysin väittää, että brasilialaisuus tekee tyhmäksi. Sitä paitsi Ayrton, hänen isänsä, äitinsä ja siskonsa ovat pikemminkin italialaisia. Aika ajoin tunsin itseni kuitenkin heidän seurassaan viileäksi germaaniksi. Odotin kiistojen päättymistä ja kilpailujen jälkeen kytevien tulien sammumista. Ja minä odotin Ayrtonia. Odotin.
Vivienne oli erään kartingreissun päätteeksi tarttunut minua hädissään kädestä ja sanonut, että älä lähde Maria. Hänen suuret ennustajan silmänsä näkivät kaiken. Samalla tavalla hän oli monta vuotta myöhemmin puristanut kättäni hautajaisissa kuin pyytääkseen minua tuomaan hänen veljensä takaisin.
Koska olin rauhallinen. Luotettava. Fiksu ja kylmä. Olin kuin isäntä perheessä johon lapset painautuivat kun tämä palasi kotiin töistä. Narnian leijona.
Ayrton ei myöskään koskaan muistanut nimeäni.
"Ei sinulla saisi olla niin montaa nimeä. Minä unohdan ne."
Ja mitä minä tein? Lopulta parahdin itkuun ystäväni edessä ja toistelin vain kyynelteni välistä, että hän on tyhmä, hän on tyhmä, hän on tyhmä, eikä kukaan tajua sitä eikä kukaan välitä minusta. Puutarhatuoli vääntyi kun minä siinä vollotin polviani vasten.
Xuxa heristää sormeaan.
Ja se Ayrtonin jumalusko, sillä se perusteli kaiken tekemänsä. Oli varmaan jumalan tahto juoda viikkokausia ja juoda viikkokausia krapulaansa siellä Marseillessa. Hän tapitti - nimenomaan tapitti - minua mustilla silmillään ja risti kätensä huulilleen. "Jumalani, tuo nainen... tuo nainen on raivopää hullu..."
Ja kaikille muille minä olin niin rauhallinen! Ha ha!
Kyllä. Minä jätin Ayrton Sennan koska pidin häntä liian yksinkertaisena. Eihän se minua pahaksi tee? Vaikka syntymättömät jälkeläiseni kirosivat minut sillä samalla hetkellä syvimpään helvettiin. Toki minä ikävöin sitä typerystä, mutta muut naiset valehtelevat hänen suhteensa, sen sanon.