Hienoa!

Katson parhaillaan Teemalta lasten oppimisvaikeuksista kertovaa dokumenttia. Löysin hengenheimolaiseni pojasta, jolla on vaikeuksia matematiikan kanssa. Todella suuria vaikeuksia.

Soitin Juholle itkuisena ja helpottuneena. Pojalla oli täsmälleen samanlaisia ongelmia  kuin minulla, mutta onneksi hänet osattiin ottaa vakavasti. Olen nähnyt kymmeniä ja kymmeniä dokumentteja lukihäiriöisistä ihmisistä mukaan lukien prisenssa Victorian, jonka oppimisvaikeudesta on tehty suorastaan kansallistarina.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun joku mainitsee televisiossa, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat niin huonoja matematiikassa, että se luokitellaan häiriöksi. Tai että sille ylipäänsä voi olla selitys, muu kuin yleinen oppimisvaikeus tai tyhmyys.
Kun nyt tutkin internetin aarteistoa, löydän lukuisia sivustoja aiheesta, esimerkiksi wikipediasta, otsikolla "dyskalkulia".

On täysin selvää, että ongelmani matematiikan kanssa on poikkeuksellista, ja se on myös täysin selvää jokaiselle minua koskaan opettaneelle aikuiselle. En silti koskaan saanut minkäänlaista hyväksyntää tai apua. Paras matematiikan kokeiden tulos koko elämäni aikana on 6-. Naurakaa vaan. Kyllä se muakin aika paljon naurattaa.

Kun lukion rehtori havaitsi matemaattiset lahjani, hän vaikeni. Pitkän aprikoimisen jälkeen hän ilmoitti, etten koskaan pärjäisi lasten kanssa.

Ala-asteella matematiikan opintoni eivät koskaan alkaneet. Ensimmäisestä oppitunnistani saakka ollen ollut täysin pihalla. Kun opin laskemaan kymmeneen, tulivat kaksinumeroiset luvut.
Esimerkiksi 20.
Äitini opetti laittamalla kaksi kymmenen markan kolikkoa eteeni, ja pyysi sanomaan ääneen, mitä näen.

Sanoin: kaksi kymppiä.
Äiti: paljon se on?
Aura: En tiedä.
Äiti: Kaksikymppiä?
Mä: ...!

Tajusin summan vasta kun se sanallistettiin. Lukuna 20 oli vain jotakin, jotakin. Muistan tälläiset tilanteet hyvin; en ole unohtanut niitä satoja nöyryytyksen hetkiä, joita olen opintojeni aikana kokenut. Kun digitaaliset rannekellot tulivat muotiin, olin pihalla ajasta, sillä numerot olivat kaiken ongelman ydin, niin kuin lukihäiriöiselle aakkoset.

Kun luokkakoot ovat kasvaneet, on hemmetin vaikeaa järjestää yhdelle tai muutamalle oppimishäiriöiselle aikaa tai tukiopetusta. Jos jouduin pienryhmään, ei se juuri oppimiseeni vaikuttanut, sillä en vain oppinut. Kertaakaan minua ei missään tehtävässä armahdettu, minulle ei annettu lisäaikaa, eikä kukaan tullut kannustamaan. Opettajat lähinnä säälivät ja ärsyyntyivät. Pahimmassa ja useimmassa tapauksessa minut laitettiin jonkun toisen viereen istumaan, niin, että luokkakaverit joutuivat neuvomaan minua opettajan sijaan.

Lukion opintosuunnitelmassa ei ollut kohdallani mitään järkeä. Ei mitään. Lyhyessä matematiikassa pakollisia kursseja oli kuusi, ja voitte kuvitella kuinka monta niitä oli minulle, kun en koskaan päässyt läpi ensimmäisellä, joskus toisellakaan kerralla. Olin itselleni hyvin, hyvin vihainen, kun en edennyt kemiassa, vaikka rakastin kyseistä ainetta. Yritin roikkua jatkokursseilla, enkä vain siksi että saisin täyttää jonkun putkilon räjähtävällä nesteellä, vaan siksi, että taulukot ja arvoitukselliset luvut, yhdisteet ja teoriat kiehtoivat minua.
Jos minulla olisi tärpännyt matematiikassa, opiskelisin luultavasti kemistiksi tai arkelogiksi.

Olen käyttänyt matematiikkaan enemmän aikaa kuin mihinkään oppiaineeseen koskaan. Tästä kiitoksena todistuksessani on pelkkiä nelosia ja vitosia. Olin ahkera tyttö, yhdessäkin todistuksessa opettaja ihmettelee arvosanojani, koska olin aina paikalla ja kuuntelin tarkasti. Hän epäili minun vain olevan koekammoinen (sitäkin).

Kärsin matematiikasta psyykkisesti ja fyysisesti: sain paniikki- ja ahdistuskohtauksia, ihan tavallisia itkupotkuraivareita ja salailin vikaa sairaalloisesti (tähän kirjoitukseen saakka). Minulla ei ole muita oppimisvaikeuksia.

Haluan antaa esimerkkejä joistakin ongelmista, jos vaikka joku saman kokenut eksyisikin blogiini. Opettelen kaiken aina ulkoa.
Logiikka puuttuu esimerkiksi kertotauluista. En osaa ratkaista.
Jos minulta kysytään, pitäisikö tämä jakaa, kerrata vai vähentää, en tiedä. Pilkun siirtäminen? Vitsi. Erotus? Hah. Ja tässä ovat vasta matematiikan perusopit, sitten lähdettiin piirtelemään ja kääntelemään. Olin asetoon. Olin äimistynyt. Poimin suosikkisanojani opetuksen melskeessä: aritmetiikka, tetraedri ja oktaedri (näitä on paljon, koska rakastan geologiaa), hypotenuusa, hyberbolinen, derivaatat, muunnosmatriisit ja vektorit ja niin edelleen! Jos eteeni tuli esimerkiksi "kuvajoukko" tai laskimme avaruudellista matematiikkaa, olin tietenkin aivan muualla kuin laskennassa.

Minun on helpompi laskea "kokonaisia" lukuja kuin "puolikkaita", siis esimerkiksi 80+20 kuin 0,50s - 16,80 e. Kuten aiemmin mainitsin, en osaa oikein laskea summien erotuksia.
Huomaan matemaattisen häiriön todennäköisesti tuovan joitakin ongelmia myös oikeinkirjoittamiseen, mutten ole harmissani, koska kirjainten ollessa kyseessä en hätäile tai kiukustu...

Kiitos Teeman ohjelman, olen entistä vakuuttuneempi, että tälläinen ongelma todella on olemassa, ja että se on minulla. En siis ole pelkästään retardi, hyvä! Jos saan joskus lapsia ja he jakavat tämän miellyttävän vaikeuden, toivon, että maailma on avoimempi monien väheksymän matemaattisen häiriön suhteen. Nykyinen kouluelämä tekee siitä suuremman numeron kuin se onkaan ja lisäksi hankaloittaa oppimista - mikä ihmeellinen paradoksi.

Sysmään kuuluu muuten pelkkää hyvää. Olen saanut projekteista kiinni.