Tämä ei ole elokuva-arvostelu, koska en osaa sellaista kirjoittaa, tämä on hatunnosto - ei, ylistys - yhdelle suosikkielokuvalleni, Hayao Miyazakin Tuulen Laakson Nausicaälle. Ole hyvä ja laita jompi kumpi kappaleista soimaan!
Humaani, ekologinen, ajankohtainen, kantaaottava... niin kovin nipisteleviä ja vähäpätöisiä sanoja tämän suuren tarun rinnalla. Ja silti valtaisa Tuulen Laakson Nausicaä joutuu näiden sanojen armoille tuhansissa ja taas tuhansissa arvosteluissa. Tuntuu melkein väärältä, että useimpien videoiden alustuksessa on se WWF Suosittelee-teksti, sillä se lyö filmiin heti puolensa valinneen leiman.
Jos olet lukenut tähän asti, etkä ole nähnyt elokuvaa, kannattaa lopettaa sillä aion spoilailla pitelemättömästi.
Tuulen Laakson Nausicaä ei valitse puoltaan. Luonnon, sen eläinten (pääasiassa helvetin rumien hyönteisten) ja jakautuneen kansan välille ei synny hyväpaha-vastakkainasettelua, sillä jokainen tahtoo pohjimmiltaan hyvää ja seuraa vain vimmaisesti omaa henkiinjäämiseen vaistoaan.
En halua keskittyä juonikuvioon, mutta pieni alustus on tehtävä. Tulevaisuutemme planeetta näyttää varsin kurjalta. Saastemeri on niellyt suurimman osan ihmiselämästä, ja viimeiset kansat sinnittelevät tyylillään. Tuulen laakso on rauhallinen kyläyhteisö ja Nausicaä sen viisas prinsessa. Tuulen laaksoa ympäröivät kansat ovat kokeneet sodan ja valloittamisen keinoksi selviytyä alati lähestyvältä saasteelta. Kansat on yhdistettävä yhteiseksi rintamaksi ekohaastetta vastaan.
Eeppisen kerman tuo myös se tieto, että yksi porukka on kaivanut muinaisen Jumalsoturin haudastaan ja kaavailee siitä voittamatonta helvetinsotilasta. Tämä lisää muiden osapuolten pelkoa ja sitä myöten sotaintoa. Ohmut, aivan ihanan nerokkaat jättiläishyönteiset ovat saastemeren vaarallisimpia asukkeja. Saastemeri on niiden maata, ja tasapaino järkkyy, jos siihen kajotaan. Selkeämmin sanottuna, valtavat ohmut saattavat lähteä tuhatpäisenä laumana liikenteeseen ja tallomalla hyvästellä rippeet ihmiskunnasta.
Lähes 25 vuotta vanha elokuva on ajankohtaisempi kuin koskaan - ja voihan hemmetti, käytin tuota iljettävää sanaa. Täytyy jatkaa palvomisen tietä ja lopettaa vatvominen.
En voi edes kertoa, kuinka paljon rakastan päähahmoa, Nausicaätä. Hänen hahmonsa on jumalallinen. Haluan olla samanlainen, täynnä viattomuutta ja rohkeutta. Saatan ottaa hänet liiankin henkilökohtaisesti...
Prinsessa on kristityn marttyyrin perikuva, mutta tässä tapauksessa, ehdottomasti positiivisessa mielessä. Elokuvan Nausicaä on varsin erilainen kuin sarjakuvien. Mangassa hän käy päässään läpi kaikenlaista diippiä shittiä, mutta tämä on Miyazakin valinta. Elokuvan Nausicaä pysyy järkähtämättömän rakastettavana ja tiedostavana kuolemaansa saakka.
Ja hänen lentotaitonsa! Liituri! Hänen hiuksianostattava kykynsä kommunikoida petojen ja eläinten kanssa! (Hiuksianostattava ei varmaan edellisen lauseen yhteydessä toimi, mutta elokuvan nähtyänne ymmärrätte).
Muutamat kohtaukset suorastaan särkivät sydämeni. Itkin katketakseni, kun Nausicaä, käsi ja jalka säpäleiksi ammuttuna, yrittää estää ohmun poikasta menemästä happomereen. Jo valmiiksi romutettu jalka vajosi happoon, ja silti prinsessa vain työnsi hyönteistä etäämmälle, kunnes lyyhistyi voimansa menettäneenä.
Rakastin myös alun voimakasta kohtausta, missä Nausicaä rauhoittaa vuoren kokoisen ohmun pienellä huilulla ja muutamalla pikkupommilla. Entäs se kohtaus, jossa hän irrottaa hymyillen kaasunaamarinsa myrkkymetsässä pelastaakseen muutaman itsekkään vanhuksen?
 |
| Prinsessa ja ohmunpoikanen |
Lopusta en voi puhua. Se on niin järisyttävän kaunis.
Joku kriitikko oli tölväissyt, että ekologisuus ja pasifismi on Nausicaässä päälleliimattua. Että mitä? Toisin sanoen: mä katoin elokuvaa, joka kertoi jostain sodan ja ekokatastrofin partaalla sinnittelevästä kylästä ja musta se aihe oli vähän niinku ärsyttävä, että olis ne voinu laittaa jotain kivaa väliin, joka ei siis kertois näistä hohhohhoijaajutuista.
Hitto näitä viisastelijoita. Näen sieluni silmin tämän finninaaman miettimässä elokuvan TEEMOJA ja KANTOJA ja TEESEJÄ ja SANOMAA ja PIILOTETTUA SANOMAA, sillä hän ei voi eikä osaa vain kirjoittaa rakastavansa tai inhoavansa. Nykyiset kritiikit ovat lähinnä esittelyjä. Jos kriitikko ei ole pitänyt työstä, hän viljelee pelkästään viheliästä nonsensea. Totta kai kriitikon täytyy olla huolellinen mutta äh... kun erityisesti lehtien arvostelut on nykyään pelkkiä tekstiviestejä, joiden ainoa informatiivinen sisältö on tähtien, pallojen tai pisteiden määrä. Meiltä on kielletty lapselliset sanat en pidä ja pidän. Ilmiö ei välttämättä ole yksittäisen tahon synti, ehkä se on vain tämä intellektuellismin pyyhekumi ja itsesensuuri.
Tuulen Laakson Nausicaäta on vaikea kuvailla. Se on sydämen ja sielun elokuva. Se koskettaa tarkoin varjeltuja tunteitamme kaikella naiviudellaan ja hyvyydellään. Se ei ole hyvä tai huono leffa, se ei minulle henkilökohtaisesti ole elokuva laisinkaan. Taidetta se on, tai se on jotakin, jonka voi vain taiteen kautta tuoda esille.
Ystäväni lahjoitti minulle oman deeveedeensä sanoen, että minun on katsottava se yksin ja vasta kun tunnen hetken oikeaksi. Olin skeptinen; pidän hyvin harvasta elokuvasta. Löysin jopa Henkien Kätkemästä huomautettavaa.
 |
| Se on ANIME. Katso se nyt kuitenkin. |
Hayao Miyazaki saa voimansa korkeammalta. Hän on näkijä. Hän käsikirjoittaa, ohjaa ja piirtää niin vavahduttavia ja ilahduttavia elokuvia (törmäsin myös arvosteluun, jossa joku kehtasi pitää Hayaon käsikirjoitustaitoja puutteellisina), että pyörin tuskissani ihastuksesta. En lähde vertailemaan Miyazakia muihin ohjaajiin tahi ihmisiin, sillä hänen tyylinsä on täysin omaperäinen. Joitakin siltoja koitan kuitenkin rakentaa Muumilaaksoon ja erakkoluontoiseen Tove Janssoniin, mutta tämäkin tuntuu väkinäiseltä. Hayao Miyazaki on verraton.
Katsoin lapsena Pokemoneja (jotka eivät olleet niin huonoja, ja lisäksi ne korostivat "eläinten" ja ihmisten ystävyyttä, joskin hiukan vinoutuneella tavalla), Prätkähiiriä ja Power Rangerseja, mutta nykypäivän lastenanimaatiot järkyttävät minua. Eivät edes lippulaivat Toy Story, Wall-E*, Shrek tai Disneyn "kovat" animaatiot esimerkkinä nyt vaikka Kung Fu-panda, pärjää mitenkään Studio Ghiblin animaatioille. Vanhemmat klassikot, kuten Leijonankuningas ja Pocahontas, ovat kyllä verrattavissa Nausicaän. Ja miksi minä tuhlailen kursiiveja? Tämä ei ole arvio!
Kyllä lapset tykkäävät Smurffeista, Alvin ja Pikkuoravat 3D:stä ja vaikka mistä paskasta, kun ei heille muutakaan tarjota. Tintti (3D) oli ihan hyvä yritys, joskin sen taustalla on erinoimainen sarjakuvasarja.
Tinttikin ryssitiin juuri siinä vaiheessa elokuvaa, kun ei enää viitsitty seurata Hergén moniulotteista juonta. Ehei - aikuiset studioissaan olivat päättäneet, että tähän väliin tarvitaan kunnon kaksintaistelu, sellainen, jossa murskataan maisemaa ja särjetään paljon lasia, niin siis juuri sellainen, josta lapset varmasti tykkäävät. Elokuvassa on täysin tuulesta temmattu kohtaus, jossa nosturit mäiskivät eläimellisesti toisiaan mäsäksi...
Okei, päättäkööt lapset itse mistä tykkäävät, lopetan jeesustelun. Minä olen kuitenkin jo aikuinen, eikä minulla ole kuin kivenmurusia jäljellä niistä mielikuvituksen valtakunnista - muistoja siitä, mitä oli elää vailla ironian ja todellisuuden rasvaista taljaa.
http://www.nausicaa.net/miyazaki/manga/nausicaa.html - Alkuperäinen mangasarja - meikäfanilla tilauksessa. Pakko kertoa vielä sitten, minkä fiiliksen se herättää, kun olen muutenkin näin päissäni. Sarjis on reilu tuhatsivuinen. Eli suht reilu.
Ja nyt...
Katso elokuva tästä!
Kehno versio. Oikeasti Nausicaä of the Valley of the Wind/ Katse no Tani no Naushika täytyy katsoa hämärässä, rauhassa, hyvästä telkkarista - ja yksin.
*Luin, että Wall-E:n tekijät ammensivat avoimesti Tuulen laakson Nausicaästä.
En ole katsonut elokuvaa, ja nyt melkein kaduttaa että luin tämän läpi. Tuli melkein tippa linssiin varsinkin kun laitoin tuon ensimmäisen kappaleen soimaan. Vaikuttaa ihanalta elokuvalta
VastaaPoistaIloa päivääsi terv E
Luin ja nautin. Siis tekstiäsi. Tuntuu tosi kivalta tavata täällä netissä ihminen, joka osaa innostua. Uskaltaa innostua. Saa pelkillä sanoillaan toisetkin innostumaan.
VastaaPoistaJoka tapauksessa kuvaat sellaisella intensiteetillä tätä filmiä, että on pakko mennä toiseen huoneeseen että voi katsoa ja kuunnella rauhassa nuo linkkisi. Jännittää, mitä sieltä löytyy.
Olen aina pitänyt japanilaisista piirrosfilmeistä. Niistä suurisilmäisistä, pelästyneen tai innostuneen näköisistä olennoista, jotka jo olemuksellaan saavat pitämään itsestään. Japanilaiset ovat mestareita kuvaamaan ihmisten tunteita yksinkertaisilla piirroksilla.
Muutenkin japanilaiset filmit ovat hyviä. En ainakaan ole koskaan nähnyt japanilaista elokuvaa, joka olisi ollut huono.
Hei, kerrohan Liisu mielipiteesi sen jälkeen kun olet katsonut elokuvan? Entä oletko katsonut muita Miyazakin leffoja? (Sama kysymys ensimmäiselle kommentoijalle).
VastaaPoistaToinen elokuva, jota meikä käsi sydämellä ja silmäkulma kostuneena myös suosittelee, on Prinsessa Mononoke /Mononoke hime. Se on loistava! Olen katsonut sen monta, monta kertaa, ja luulen katsovani myös tänä iltana, jos netti on minulle suopea.
Voidaan sanoa, että Nausicaa (valmistunut vuonna 1984) oli Mononoken (1997)alkusoitto ja esivalmistelu, niiden kertomus on hyvin samanlainen, molemmat kuvaavat luonnon ja ihmisten raadollisen haurasta symbioosia. Mononoke on kaikella tasolla parempi kuin Nausicaa, sen juoni on kenties täyteläisempi, se on upeasti piirretty - ällistyttävää käsityötä -, eikä sitä rasita pitkä sarjakuva joka on yritetty sovittaa elokuvaksi.
Nausikaa vetää kuitenkin pidemmän korren siinä, että päähenkilönä on Nausicaä. Hän on kaikista Miyazakin luomista hahmoista paras, pyhä, harmoniassa itsensä sekä ympäristönsä kanssa.
Saatat muuten tykätä kirjailijasta nimeltä Antti Nylén. Hänen kaksi kirjaansa, Vihan ja katkeruuden esseet (viha on päällisin puolin humoristista ja oivaltavaa) ja Halun ja epäluulon esseet, on kirjoitettu valtavalla innolla ja palolla.
Kiitos linkeistä ja vihjeestä (Antti Nylén).
VastaaPoistaMusiikki linkkien päässä oli tosi kaunista ja kertovaa, pidin molemmista.
Ja se elokuva! Ensinnäkin olin yllättynyt siitä, että Googlella on videoita ja siis elokuviakin tarjolla. Ja tämä Miyazakin filmi oli viehättävää katseltavaa. Meni aika pitkälle yöhön, ennen kuin sain siihen rauhassa syventyä. Kun ajattelee, miten hidasta piirroselokuvan tekeminen on, kun jokainen liikahdus vaatii suuren joukon kuvia, ei voi muuta kuin ihmetellä kun katsoo kokonaisuutta ja eläytyy tarinaan, joka siihen on kätketty kaikkine vivahteineen.
Pokemonit on minulle tuttuja lastenohjelmista. Ne on herttaisia. Nyt huomasin, että Googlella on tarjolla kokonainen kokoelma Miyazakin filmejä. Panin osoitteen Kirjanmerkkeihin.