lauantai 18. helmikuuta 2012

Fandjango

Pitäisiköhän alkaa vaan jatkossakin otsikoimaan kaikki tekstinsä Dave Lindholmin biisuleilla/albumeilla/säkeillä? Oon jo sen niin monta kertaa tehnyt.

Tuntuu pahalta, kun ei pysty kirjoittamaan. Tuntuu typerältä edes näyttäytyä täällä, kun sitä on tullut vain haukuttua kokeellista runoutta eikä kuitenkaan kirjoita itse yhtään mitään.

- Kirjoita sitten kokeellista.

En tahdo. En osaa.
Haluan kirjoittaa ilosta ja surusta, en ajankohtaisuuksista.



Olen innostunut kitaransoitosta, luojan kiitos jotakin sentään. Olen harrastanut sitä varmaan nyt kuukauden, hiukan päälle. On mukavaa, että joku tekee duunin puolestani.
Akustisessa on kaunis ääni. Minä vain räpellän sitä, ja se soi, soi. Tein kappaleenkin, mutta en osaa "kirjoittaa" sitä tähän, tai
jotakuinkin näin se
äh
ei, en tiedä kertosäkeen sointua. En löydä sitä sointutaulukoista. Toivottavasti en ole keksinyt mitään omaa.
Dave Lindholmin tyyliin pidin kappaleen lyhyenä ja ytimekkäänä.

Et ole sellainen
hmmm-m


kaunista kitaramusiikkia

Silti lähden mukaasi
lähden mukaasi


kiihtyvää kitaramusiikkia

lähden mukaasi

dramaattinen päätös



eiköhän se ollut sitten siinä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti