Minä valvon
sinä nukut

sinä valvot
minä nukun

me valvomme

kissa nukkuu

---

en ajattele häntä
sinua

en saa ajatella häntä
sinua

en usko ajattelevani häntä
---

---


Ei saa nukahtaa suruun, lääkärit kielsivät.
Kierrän talon, astun maton kulman suoraksi

ajattelen, että ensimmäisessä runossani voisi olla jotakin hauskaa,
mutta pääni synkistää vain sana mielettömyys, joka on musta kuin samettiorvokki
eikä löydä tapetin kuviosta paikkaa

onni ettet ole täällä
toisit rationalismin huoneeseen, jota kannattelevat huolen ja hengen viuhuvat pylväät
jotakin kaunista niissä

---

Tulee taas aika kun lähden Hankoon. Niin minä luulen sieltä löytäväni Selityksen mutta löydän vain kolme hiekkarantaa jotka poikkeavat rajusti keskenään:

Ensimmäinen ranta. Äkkisyvä turistirannikko, jossa eivät viihdy kalat eivätkä matkustajat. Edessä jäätelökioski ja leijonapatsaat, joiden kuumassa selässä voi paeta kylmyyttä jota ulapalta puskee moukkamainen Viro.
II. Hauska ranta, jossa minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään hauskaa. Päin vastoin. Olin liian pitkä pomppulinnaan ja liian lyhyt merellä pyörivään keinuun. Hiekassa käpyjä ja neulasia. Punaisen kioskin terassilta saa lämmintä retrojaffaa.
III. Salainen, poukaman rauhoittama ranta, jonne kuvakirjan lohikäärme eksyy. Matkaa varten täytyy vuokrata pyörä, ohittaa ortodoksien hautausmaa ja sotilasalue miekkosineen.


Hangosta palaan aina hölmistyneenä ja teksteistäni löytyy vieras Å.
Väitän olevani virkistynyt kun painan palaneet kasvoni Helsingin tyynyyn.