perjantai 24. lokakuuta 2014

I

Siivosin monta vuotta. Tuijotin
keraamiseen pönttöön:
kuuleeko kukaan toiselta puolelta?

Joku oli peittänyt koko kannen ulosteella.
Pesin sen,
ureaa oli tietysti myös
jokaisessa uudessa huoneessa,
korkein kerros oli täynnä kusta.

Vanhus istui likaisena vessassa,
jalat harallaan kävijää kohti
silmistä tervehti
elämä mutta elämä katsoi eri suuntaan,
kuin ikkuna pelkkää perhettä kohti.

Pesin ikkunan. Pesin vuosia
ja jokaisella pesukerralla
Iho tuli enemmän esiin,
ja sanoista selviä.
Säästin vain terävimmän,
ne säikeet, joiden kanssa ei leikitä.

Lopulta katsoin kaikkea pesemääni,
tunkio kasvoi polviini asti mutta taivas teki väkeviä säteitään. 
Siinä minä seisoin selkä suorana, paska tippui molemmista käsistä.
Vanhus raoitti silloin
sammunutta luomeaan ja antoi 
valon tulla joka kirkkaudella.

II (uusinta)

Liselott, en tarjoile toista mustana toista valkoisena, sinun täytyy ymmärtää
Liselott, en voi toiselle hymyillä, toiselle irvistää
Liselott, ei ole yö ei päivä mikä on?

Pöydällä on avattu kirja. Vasen sivu on menneisyyttä. Oikea on tulevaa.
Niiden välissä sola: nykypäivän miten siihen kirjoittaisin?

Liselott, sinun nimesi
kaksi viimeistä kirjainta
siltana historiamme päällä.


III

Luin lakikirjan. Muistiinpanot.
Liikenne puhalsi taivaan mustaksi. Tytöt
olivat juovuksissa tai eivät juoneet
/ pikku kakkiaisia

jos tammenterhot olisivat
kullattuja luoteja
 luokan ikkunan alla

Jos olisin hirveän nuori, noin nuori.
Seitsemäntoista, jolloin iän tuomia kokemuksia
oli hallitsematonta kantaa.
Silloin en lukisi lakia, muistiinpanoja
kun eivät teiden lasimännyt
tehneet niillä mitään.

IV

Ja näin kävi juoru, se oli auringonkukkien asialla:
kun ne kääntäisivät mustat kärsänsä
pilvien poskia kohti
silloin tulet jättämään minut. Kulkemaan kakkaroiden
paljastamia päitä päin.



V (P.J.R.T sanoi, että seuraavanlaisia runoja "kirjoitan unissanikin").

Juon unohtaakseni teidät ympäriltäni.
Te ette ole rohkeita tai seikkailunhaluisia, sanalla sanoen, te ette ole kiinnostavia eikä teidän sydämenne ole avara. 
Ettekä te halua juoda.
Juon, koska haluan juoda! 
Juon kauan ja ahnaasti! Tämä on minun merimieslauluni!
Juon niin paljon, että unohdan, minne kohdistan katseeni ja miten tuuli liikkuu.

Voin sanoa kantaneeni korteni siihen kärsimysten kekoon.
Olen toimittanut yhden muiston kerralla pesään ja kuunnellut miten ne ovat paukkuneet ja kyteneet,
istunut tulella aamuun asti!
Olen nähnyt teidän palavan ja juonut teidän happamille naamoillenne, yhdellä kulauksella minä olen hävittänyt teidän laimean palonne!

Ja jalat, niin kuin ne eivät olisi jo kantaneet, ovat kantaneet minut vielä 
kotiin teidän luoksenne.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti