Uni jatkuu aina siitä, että seison lavalla.
Puristan mikrofonia toisessa kädessä enkä muista nimeäni.
Nainen joka haluaa pahaa ja tekee pahaa tulee puutarhan ovista,
puskissa tuoksuvat resedat.
Istuu alas ja katsoo toiseen suuntaan
katsoo koko illan. On tullut kysymään taas unelmiani,
omia ei ole.
Seison yksin lavalla. Kukat vaihtuvat taustakankaassa.
Vaatteeni ovat kireät ja kutistuvat kaiken aikaa
kunnes repeävät kahtia, ensin vatsani yli, sitten reisien
sitten olkapäistä ja käsistä. Kaulalle jää kaistale kangasta
jolla voin anoa armoa.
Pissaan lavalle säikähdyksestä.
Virtsa valuu lavalta alas ja muodostaa puron kohti
matalakorkoisten kenkien rivejä.
Minulta on viety kaikki, nyt vesikin. On aika toimia.
Alan puhua omalla suulla ja omalla nimellä
olen yksin se joka tietää ja kuulee
valheitten kalskeen kadun toiselle puolelle.
Pyydän, vetäkää viiva nimeni yli kutsuvieraslistalta
olen valmis nukkumaan ilman surua.

Alan kasvaa karvaa. Amorinkaarelle kasvaa lyhyt tupsu nenän alle
poskini peittyvät hentoon villaan,
korvistani kurkottavat valkoiset langat.
Nainen ei ehdi kääntää katsettaan, ja jos kääntääkin
olen muuttunut jo, käpäläni painavat kuin kylpyammeet.
Silmäni loistavat vasten liikennevaloja
katoamisilmoitus tehdään turhaan
etsitään perhosta