Näytetään tekstit, joissa on tunniste baletti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste baletti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pastellinsävyisiä asioita

HAHHAHHAH!
Runoblogihan näyttää näiden pikku Instagram-kuvien seurauksena enemmän lifestyle-blogilta kuin osasin vielä hetki sitten unelmoidakaan!

Koitan kompensoida viimeisellä, Helsinki Poetry Connectionin ystävänpäiväkorttiin päätyneellä runopätkälläni ettei mene ihan höveliksi koko homma.

Vietän nykyään yhtä paljon aikaa balettisalilla kuin runouden parissa. En ole baletissa mikään pro, kuten noista kuvistakin voi päätellä, mutta sen verran staminaa on tullut syksyn ja talven aikana kerättyä että meikämuija, aikoinaan Pikku-Huopalahden kankein tyttölapsi, saa tuon reisivammaisen jalankin jonkinlaiseen korkeuteen.

En lähde tämän enempää perustelemaan siis sunnuntai-illan aihevalintaani. Baletti rauhoittaa mieleni paremmin kuin zen-kirjallisuus.





HPC-ystävänpäiväkorteista olivat vastuussa K. Salonen ja S. Sihvola.

... muidenkin lavarunonlausujien runoja oli päässyt kortteihin. Tämä omani on mitä ilmeisimmin Saksassa kirjoitettu!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

rohkeutta

Aura ensimmäisissä balleriinatöppösissään (löytyisipä edelleen jostain noin hienoja)
Auran töppöset nykyään. Parketilla kököttävät loppuunkuluneet balettitossut. Se on aina hyvä merkki.

Siitä on nyt muutama vuosi, kun aloitin baletin. Väliin mahtuu kuitenkin taukoja, lenkkeily-yrityksiä, suhteellisen pitkä kausi joogaa ja sitten taas baletin vaikea aloittaminen, joka on ollut - no, aina yhtä vaikeaa.
Tällä kertaa en aio lopettaa. En, en mistään hinnasta (paitsi korkeasta).
Tanssi on yksiä ainoita asioita jotka pitävät minut järjissäni ja jolloin tunnen olevani onnellinen ja määrätietoinen.

Muutenä mä olen kyllä surullinen. Ja totaalisen insane.

jokainen sekunti

     vedonlyönto taivaan ja helvetin välissä