sanomalehdet tekevät ilmaan ympyröitä
välttäen taitavasti kaupungin mekaniikan, kulmat
en ole pitkään aikaan puhunut äitini kanssa
pyöritellyt sanoja kuin
vaahteranlehdet siipiään asfaltilla
se olisi hänelle hiton tärkeää.
sitten hän kirjoittaisi facebookkiin jotain kivaa
jotain kätkettyä
mutta en voi soittaa
sillä tällä kertaa minä vain valahtaisin itkuun:
jalat pettävät, äiti
ota tyttösi syliin, tarvitsen sinua
ulkona on kova tuuli mutta
kämppäni liikahtamattomuus tekee minut hulluksi
helvetti myllää hiljaisuudessa
ja minussa, suussani, vatsassani.
olen satuttanut monia
pettänyt useat
ja vältellyt kaikkia
ei
pian äiti joutuisi pitämään oksennusämpäriä
kuin huumeriippuvaiselle, kasaamaan huopia
enkä tietenkään ole sellainen, olen ylpeä tyttö
siirtelen maton ja tuolin paikkaan jotta syntyisi ääntä
kunnes olen taas päivänvalolle
riittävän vahva ja tarpeellinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
<3
VastaaPoistaoletko sinä äitini??!
VastaaPoistakulta pieni
VastaaPoista