Kirjamessut

Kirjamessut ovat minulle yksi vuoden kohokohdista. Jaa miksikö. No en minä vaan tiedä.

Oikeastaan Kirjamessut ovat ihan ällistyttävän tylsät. Teemapajoja, joukkohysteriaa nostattavia arvontoja, kilpailuja, teoksien esittelyä - nimenomaan teoksien esittelyä - ei ole, missään ei ole mukavaa hengata (ellei välitä mennä nojailemaan Elisa-pisteen mainostyynyille) ja syventyä tarjontaan tai ostoksiin, taide saa väistyä markkinahuuman tieltä. Ja messukeskuksen ruokatarjonta - keskinkertaista ja ylikallista.

Silti. Koen spiritististä huumaa ja intoa aina kun kävelen valtavaan massaan ja huminaan mukaan. En juurikaan ole jäänyt kuuntelemaan esiintyjiä, sillä vaeltamisen ja vellomisen käsky kajahtelee sydämessäni.
Olen kirjahamstari vaikka kirjahamstareita päivitellään - kirjan lukee enintään kerran tai kaksi, suurimman osan elämästään ne vain pölyyntyvät unohdettuina, mutta edustavina. Suomen kirjastolaitoskin on niin kätevä, että on turhaa maksaa hintavista läpysköistä kahtakymppiä tai kymppiä enempää. Ja se jos mikä on ikävää, sillä juuri sarjan köyhimmät, runoilijat, kärsivät ostopulasta ja kirjojen kovasta hinnoittelusta.

Silti. SILTI. Olen lapsesta asti nauttinut kirjastojen energiasta, en niinkään hiljaisuuden tähden, vaan valtaisan materiamäärän tähden. Annan sormieni valua pitkin kirjojen selkämystä ja intuition valita lapseni.
Ja lopulta innostun aina niin käsittämättömistä aiheista! Messuillakin jäin suustani kiinni salaseuroista ja Suomen okkultistimenneisyydestä kertovan pisteen kohdalla.

Teini-ikäisenä vietin aikaani lähinnä urheiluteosten äärellä kirjastoissa, toki vaivihkaa luin romaaneja kuten Pelon maantiede ja olin aivan pyörryksissä. Fantasiasta diggasin ja en digannut: aikuisena kirjoittaisin kuitenkin paljon, paljon parempaa.

Kirjamessut osaltani jäivät tosin pariin hektiseen tuntiin jotka nekin vietin pölöttämällä ympäri Suomea tulleiden runoilijaystävieni kanssa. En pääse kunnolla nautiskelemaan, sillä minulla on draamakurssi päällä. Jemmailen silti toista messulippuani, josko sunnuntaina menisin ihka yksin messuille pariksi viimeiseksi tunniksi vain kävelemään, kävelemään ja kävelemään. Ystäväni haistelee kirjat läpi, tuntemattomat uskonsisarett kävelevät varmaan minuun törmäten ja laskevat katseensa taivaasta.

Ostin tällä kertaa vain seuraavat: Antti Nylénin uusin, Tammen kultaisen kirjaston lastenkirjan Pikku Äiti (aivan järkyttävän sukupuoliroolittunut tyttökirja, mutta silti niin i-hana), ja erinomaiselta kirjakustantamolta, Basam Booksilta, pari zen-aiheista kirjaa ja yhden parisuhdeoppaan, 'Rakkauden puutarhan'. Pläräilen sitä mahdollisesti kriisihetkillä sitten. Kuinka kukaan voi kestää miehiä useamman vuoden? HUH!