Välihuomautuksia

Runoratikassa oli niin metkaa. Oli mahtavaa lausua yllättyneelle yleisölle, vaikka taisi joukossa olla pari harjaantunuttakin korvaa. Jännitys unohtui, kun täytyi keskittyä kaikin keinoin pysymään pystyssä.
Äh. Miten PALJON tahtoisinkin kiittää kaikkea olemassaolevutta ja olemattomuutta näistä tilaisuuksista ja hetkistä.

Joskus ihan tuntuu, että saa roppakaupalla onnea, jota ei välttämättä tarvitsisi - tai ansaitsisi.
Seuraavan kerran esiinnyn Kiiski open mic-klubilla, jossa lavalle saavat jälkeeni astua uudet toivot ja yllättävät nimet. Neitsytkerta meni klubilla loistavasti, ja nousipa sieltä jälleen esiin potentiaalisia ja karismaattisia esikoisehdokkaita. Valtaisaa. Tilaa heille.
Mutta tosiaan, seuraavan klubi-illan jälkeen en esiintymisistäni tiedä, ja ehkä hyvä niin. HPC tarvitsee uusia naamoja, joten rohkeasti vain laivaan sekaan. En ikinä, ikinä, ikinä olisi itse uskaltanut kysyä Harrilta lupaa päästä mukaan porukkaan, ellen olisi jo vähän lämmitellyt itseäni open mic-sessioilla ja ellei mieheni sattuisi kuulumaan jo kiinteästi porukkaan. Mutta tälläinen ajattelu on täysin turhaa. Rakkaus tekstiä ja luomista kohtaan on riittävä peruste tulla vähintään kerran esiintymään. Ja hyviä pikku duunareita porukoissa tarvitaan aina.

Pakko vielä hiukan hehkuttaa! Helsinki poetry connection ravisteli elämääni kerta heitolla, kun ensimmäisen kerran pääsin katsomaan runosirkusta paikan päälle, Leppävaaraan. En voinut kuvitellakaan, että on olemassa jotain , jotain, mistä olin voinut vain syvään haaveksia.
Intohimo runouteen on lopulta aika harvinaista kamaa. Paljon helpompaa on perustaa bändi tai kerätä ruokakerho. Paljon helpompaa on lähteä tanssitreeneihin tai olla mukana taidekollektiivissa. Mutta että runoklubi, joka toimii, ilman intellektuellismin lisäleimaa, mutta pysyy kuitenkin hiljaisen sivistyksen raameissa. Vähän kuin kirjasto, missä saa rauhassa keskustella, juoda kahvia tai kaljaa ja kirjojen ihmiset tulisivat luoksesi juttelemaan ja esiintymään. Välillä saa tosin tanssia transsissa ja purkaa omaa mantraa olutlasiin.

Leppävaaraan sijoittuu myös vaarallinen draama - tapasin nimittäin siellä Juhon. Tai näin, vilaukselta. Tsih. En voinut unohtaa häntä. Heräsin öisin selittämättömään ikävään. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopulta tavata hänet - ja nyt, viimein, olemme saamassa yhteisen asunnon. Tämä setti on jo ihan kauheaa nannannaata, nylon beat voisi osallistua säkeistöön. Menköön.

---

Kirjallisia inspiraatioitani - rakkauden lisäksi, ovat urheilu - siis todellinen urheilu, ei mikään liikunta, kuten sali tai lenkkeily tai muu tylsä (okei, juoksuhan on mitä parhainta meditaatiota), hihhulismi ja taide (tämäkin karmea yllätys!).

Enkä olekaan kertonut, kuinka hurahtanut olen tanssiin. Työttömyyteni jälkeen olen käynyt tiiviisti tanssitunneilla. Olen aiemmin harrastanut balettia, ja nykyään kahden naisen show kisahallilla perustuu eniten nykytanssiin ja juoruamiseen. Silti, mulla on kovat tavoitteet jouluun mennessä - kankeudestani huolimatta aion taipua spagaattiin, bambihyppyihin ja jalan päälaelle vientiin. Ja jumalauta kun jotkut tytöt vain ohimennen tekevät nämä kaikki. Ara Kankea Nurmi ei ole niin sitkoinen. Ja pics or it didn't happen. Nää kaikki leikit pitää mut leipätyössäni virkeänä. Lol.


Loppuun voisin lisätä vielä kirkollisvaalien äänestysnumeroni. Sen verran itsekorostavaa ja mainion virallista humpuukkia taas. Heh heh. Mutta. NYT TANSSIMAAN!