Kokeillaan tätä

Kuten monet elämäntaito- ja lässynlääkirjat kehottavat (huom! Näistä genreistä ulkopuolella esimerkiksi zen-kirjallisuus), kokoan elämästäni pienen vaihekartoituksen. Tätä alustusta kirjoittaessani en ole lainkaan varma, mitä haluaisin kirjoittaa nykyisestä Aurasta, mutta koska aiemmat tekstini liikuttivat minua kovasti, ehkä  löydän vähän itserakkautta ja sitä myöten kunnioitusta nykyistä minääni kohtaan.

Aura, 19, vuotta, kesä 2007

KEKE
Keijo ei tahdo mennä taivaaseen
Roland Ratzenberger oli jo siellä
KUKAS HELVETTI NYT TIELLÄ
ja - taivas!
Mikä suhari! Täydellinen idiootti!
Andrea de Cesaris ei tule oppimaan
meidän miesten tavoin koskaan ajamaan

Location Rascasse, Monaco
Andrea kaiteeseen suistui
renkaina paksut Pirellit
ou beibi ruutulippu liehui
yllä kuoleman kiertoradan
kauniin kuuman asfalttimaailman

Las Vegasissa minä näytin maailmalle
muuta tarvinnut en
viikseni ajoin
Williamssille kumarrellen
turbot tulevat, tehkööt tilaa
kansa janoaa verta ja lihaa
mielestäni, Rosberg tuumi,
turbojen melu ilmatilan pilaa.

Flying Finn mun takasiipi
pelko öisin luokse hiipii
oli ennen Herra Williams terästä
radalla ei niinkään
juoksin maratoneilla perästä
kaikkien meidän kohtalona oli
tuo nelivuotiaana avattu ovi

mahdollisuuksien maailmaan
kunniaan, mammonaan ja kuolemaan

Formuloihin koukutus, villi lovi
vahva houkutus, kuin naisen povi
En muista silloisesta itsestäni mitään. Aukea.netistä poimitut runot ovat aloittelijamaisia, ja niissä esiintyy aina riiminpoikasta. Vaikkei tuo olekaan maailmankaikkeutta mullistava runo, on se silti hauska ja tarinankaareltaan onnistunut. Ja historiallisestikin oikein - Andrea sai lempinimekseen de Crasheris.

Tässä vielä toinen, koska runoja netistä etsiskellessäni hämmästyin, kuinka nopeasti hylkäsin riimittelyn ja lähdin aivan toiseen suuntaan.

Käskit minun istua paikoillani

niin kauan, kunnes jokainen pölyhiukkanen putoaisi lampunvarjostimelta luomilleni
ja minä mietin että hittojako minä edes niitä tunnen

vai onko se sellaista talkkia
kuin vauvan pyllyillä,
että siihen sitten ihan maalautuu
ja istuin vaan

puolen vuoden päästä voihkaisin
rohtunein huulin

"olet sadisti..."

Kysyin kuitenkin, josko voisit hieman heilauttaa lampunvarjostinta toiminnan edesauttamiseksi.

2007-2008

Olen juuri vaappunut Oriveden Opistolle, enkä osannut arvata, että se muuttaisi koko elämäni. Päiväkirjani täyttyvät koulufiilistelystä ja ihastuksesta. Pidin hauskaa.
Lukion uudelleen aloittaminen hävetti minua. Olin yksi vanhimmista opiskelijoista, enkä siltikään pärjännyt oppiaineissa.
Traagisiakin hetkiä riitti:

Isona minusta tulee hullu

Riekaleet riehaantuivat nähdessään taivaan
kaiken sen valon, ja tuuli
tuuli oli iloinen katupoikien Sörkassa

Levitin mattoni sateenvarjoksi ja kompuroin yli kaiteen
matkallani maahan tussahdin antenniin
ja pyykkiteline päästi pikkuhousulinnut leijumaan;
keltaisen kuin päivä
punaisen kuin rakkaus
kolmas tahriintui jo

Mutta mitä sen jälkeen tapahtui ei ole tärkeää.

Tässä kaupungissa
oli kaksituhattaluvun alussa kaksi suuntausta
Hämeentie veisi pohjoiseen
Vasen kulki pimeän viertä

Niin tai näin, minusta tuli isona hullu.

Kipusisaret lahjoittivat jouluna kangaspuut
jokainen kuderiekale kertoi sadun paremmasta
ja niin oli pian mattoni, laskuvarjoni valmis

Minun viimeinen valoni hiljaisuus
peitteli ennen pimeää
läpikuultavat pikkuhoususiipeväiset
laskivat levolleni seppeleinä




Meikä vuonna 2009. Esittelyä syksyllä perustetulla yhteisblogilla. Monta hyvää runoilijaa. Olin ylpeä, kun minut oli pyydetty mukaan, vaikka olin muihin verrattuna selkeä keltanokka.


Olen 21-vuotias helsinkiläinen nainen, nimeltäni Aura Nurmi. Samoin kuin ****** ****, olen syntynyt tähtien kanssa. En
tosin kirjallisten! Formulakuski Michael Schumacher on myös tammikuun lapsi, ja ilmeisesti siunannut minua elämyksellisellä kirouksella nimeltä F1.

Ensimmäiset päiväkirjamerkintäni kirjoitin autourheilusta. Runouteen sekosin vuonna 2007, eli varsin myöhään. Viime aikoina olen myös entistä enemmän ollut kiinnostunut rap-lyriikan alkukantaisesta innosta.

Proosassa olen diletantti, mutta käsikirjoittaminen ja runous luonnistuu. Suosikkejani kirjoittavista on listaksi asti, mutta käsikirjoittajista ihailen suomalaista Juha Jokelaa, hän on naurettavan tarkkasilmäinen ihmistuntija. Runoilijoista suosikkejani ovat ainakin Wislawa Szymborska, Octavio Paz, Kristiina Wallin ja Edith Södergran. Kirjallisuuden lisäksi nautin kuvataiteesta, erityisesti sarjakuvataiteesta.

En pidä suomalaisten tavasta udella, mitä teet elääksesi, enkä myöskään mittaa ihmisiä sen perusteella, mitä he tekevät. Tärkeintä ihmisessä on sydän, oli se sitten intialaisen asianajajan, autoilijan tai koiranomistajan sydän.
Itse valmistuin kahta kurssia vailla Oriveden kirjoittajalukiosta keväällä 2009. Paljasjalkainen stadilainen sai Oriveden rakkaantylsässä ympäristössä luonteeseensa hieman maalaisjärkeä ja seesteisyyttä.
Olen kirjoitellut lehtiin epäsäännöllisen säännöllisesti. Intohimoihini kirjoittamisen lisäksi kuuluu tanssi ja taistelulajit, tällä hetkellä kurssimaksuja minulta nielevät baletti ja nykytanssi.
En sen tarkemmin osaa eritellä inspiraationi lähteitä, mutta minua kuohuttavat erityisesti ihmiskohtalot, ympäristössä niin luonnon paljaus ja voima kuin myös kaupungin urbaani saastaisuus ja meteli.

Rakastan runoutta. Välillä sen avaruudellisuus ja tavoittamattomuus saa minut huokailemaan vilpittömästä ilosta. Runoudessa on yksinkertaisesti kaikkeus.

Pyrkimykseni on tietenkin julkaisu, mutta väylät sen saavuttamiseen hämärät ja epävarmat. Etsin vielä omaa ääntäni ja kypsyyttä.

Ja runonäyte. Ideana oli, että kun sen leikkaisi, siitä saisi jotenkin askin muotoisen. Mitä helvettiä olin oikein ajatellut! Ja mikä helvetin lopputulos tuo on? Kirjoitin vuonna 2009 ihan hyviäkin runoja, mutta niitä onnistuneita olen lausunut illat pääksytysten HPC:n tapahtumissa.

Raitapaitainen hipsteri kaataa päälleensä
kahvit ja siirtyy skaalaltaan surrealis
miin.Valtavan lasiseinän valomainokset
muistuttavat törkeää pilaa, pila heijas
tuu vastapäiseen kerrostaloon antaen
ainoat valonsäteet rikotuille ikkunoille
ja irtoaville paneeleille. Joku on peitt
änyt parvekkeensa Ferrarin lippuun.

Sama uskomus rikkaudesta vie kokoomuksen voitosta voittoon
sama uskomus ei jätä lottotyttöjä työttömiksi
samat asukkaat korjaavat asfaltiin ampautuneet samat syksyt
sama kansa kerää roskat, roskalehdet ja lehdet
sama hys hys hysteria tukkii turvat ja sokeroi suut

ja kafeterian kätyrit, katupojat
sytyttävät katottomalla terassilla salmiakki
askia nuotiokseen. Lokit ovat terassilta karan
neet kylmää ja heijastimeton kansa käy kohti
kaupunkia.

Vuodet 2010-2011
Kun aloitin seurustelun Juhon kanssa ja aloin pyöriä Helsinki Poetry Connectionin kuvioissa aivan vuoden 2010 alusta (kävin kyllä katsomassa juttuja jo 2009),  muutuin runoilijaksi, en runojen kirjoittajaksi.

Paska juttu, sillä lukuisista onnistumisistani huolimatta kadotin sen originaalin vapauden ja ilon, mikä nuoruuden runoissani piilee. Sama vielä, vuoden 2012 kynnyksellä: ajattelen liikaa, miltä runoni kuulostavat lausuttuina, ja kuinka ne tulkitaan. En osaa enää kirjoittaa itselleni.

Koitetaas tehdä se nykykatsaus. En mä voi olla näin rikkinäinen, ettenkö pystyisi siihen, vaikka tuo edellinen kappale vei mut nyt taas synkkiin pilviin.
Leikkasin villit rastani pois ja kasvatin mukavan pitkät hiukset. Olin pitkään töissä. Olin sekä sosiaalialalla että nyt viimeiset päälle puoli vuotta toimistotyössä. Lasten (kehitysvammaisten) kanssa tajusin, että olen hyvä. Työ jatkuu vieläkin, olen silloin tällöin henkilökohtaisena avustajana. Kaikkein palkitsevinta on tietenkin se, että voitin monien luottamuksen ja välillemme syntyi hienoja siteitä. En voi olla itsekkäästi nauttimatta, kun kuulen, että jotkut kakarat haluavat vielä nimenomaan minut hoitajakseen. Haa.

Toimistolla olin outolintu, eikä se haitannut minua yhtään. Jatkopesti menee harmittavasti ohi, sillä en voi pyrkiä samaan laitokseen opiskelijana, jos olen siellä töissä. Ymmärrän.
Duuni oli liian kivaa. Ihmiset olivat niin kivoja, meikäläinen, huutoon ja vaikeuksiin tottunut, että tunsin asemani moniin ystäviini verrattuna epäreiluksi.

Runoudesta -

Pasmat meni nyt kerta heitolla sekaisin.
Sysmän kartananovien taakse on ilmestynyt kuvausryhmä.

He kuvaavat minua parhaillaan. Mun pitäisi kirjoitella. Kirjoitetaan sitten perkele. Onneksi mulla oli sentään vaatteet päällä, yleensä ei ole.