Näytetään tekstit, joissa on tunniste runoilija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runoilija. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. helmikuuta 2013
Hyvää Ludvigin päivää!
Torttua naamaan, sillä nyt on aihetta juhlaan. SoMe-maailmassa runoilijat ovat jo villiintyneet Olli-Pekka Tennilän Runeberg-palkinnosta. Nyt blogosfäärissä villiinnyn minäkin, vai onko blogikin yksi saareke Somen edustalla?
O. P. Tennilän Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (Poesia) ei ole lähelläkään omaa runotyyliäni tahi käsitystäni (hei, se on ihan okei!) enkä ollut käsi ojossa ensimmäisenä mestoilla hihkumassa palkinnon puolesta. Se olisi ollut vähän noloa syistä että:
- kyllä minun yleinen kantani kokeellisuudesta tiedetään
- en ole oppinut pitämään kirjasta vielä
MUTTA
OLEN kuitenkin
kaikesta HUOLIMATTA
helvetin iloinen, että kymppitonnin arvoinen Runeberg meni runoilija Olli-Pekka Tennilälle Jyväskylään.
Olen ensinnäkin aina sanonut (olen), että Poesia julkaisee tämän päivän kiinnostavinta runoutta. Jo Tanssivan Karhun tipahtaminen Ntamon Maria Matinmikolle ja Kääntäjäkarhun meno Poesian & Savukeitaan Jukka Malliselle kertoi palkintoruletin selvästä tervehtymisestä. Isoilta kustantamoilta tulee toki edelleen hyviä runokirjoja mutta voih niin vähän eivätkä ne ole millään tasolla skenessä mukana.
Oikeastaan en edes tiedä miksen ole vieläkään oppinut pitämään kokeellisesta/ viehättävästä kielellis-esteettisestä runoudesta. Ja vaikken oppisi pitämäänkään, niin ennakkoasenteeni pännii minua. Suhtaudunhan esimerkiksi kokeilevaan teatteriin ja proosaan suurella uteliaisuudella.
Ja totta tosiaan. Nyt kun luen Tennilän runokirjaa Poesian tarjoamalta peedeeäffältä (lataamisen avoin mahdollisuus, taas yksi syy miksi Poesia on paras), väitän tuntevani nautintoa.
Jotakin sellaista, mitä tuntee museoissa järisyttävien videotaideteosten edessä.
Että kaikki ohimenevä olisi merkityksellistä, täällä,/
kuten tuossa elokuvassa.
Ja että elokuvasta löytyisi/
merkityksettömyyden keidas, joka täällä tukahduttaa jo puita.
- Olli-Pekka Tennilä. Yksinkeltainen on kaksinkeltaista. Sivu 34.
Aikoinaan keväällä kirjaa ensimmäisen kerran lukiessani olin kai toivonut olevani itse Poesian runoilija ja ärsytti koska ei minun runokokoelmassani ollut yhtään tyhjää sivua.
Ensivaikutelmani ovat ilmeisesti aina pinnallisia ja täytyy opetella olla luottamatta niihin.
Yhteenveto:
+ Kansallisrunoilijan palkinto meni vihdoin nykyrunoilijalle!
+ palkintosummalla voi oikeasti tehdä jotain
+ kustantamona Poesia
+ kuten viimekin vuonna (Katja Ketun Kätilö), palkittu teos on laadukas.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Lukupiiriä
Kuten aiemmin kirjoitin, onneksi on toisten säpsähdyttävä taide. Sen lisäksi että olen lukenut viime aikoina VALTAVASTI ja tullut pelottavan sivistyneeksi ja viisaaksi, olen myös bongaillut aarteita, joihin en valitettavasti ole päässyt kunnolla tutustumaan.
Kovasti kunnioittamaltani ylväältä runoilijalta J.K. Ihalaiselta on hiljattain julkaistu runokokoelma (runoja vuodesta 2004 ja eteenpäin) nimeltään Tisle. Pysähdyin sen äärelle Akateemisessa ja nielin kirjan spirituaalisessa onnessa yhdeltä seisomalta. En ostanut sitä, sillä toiveeni olisi sosialisoida se Ihalaiselta itseltään ehkäpä jopa omistuskirjoituksen kanssa. Ja runokirjat maksavat aivan helvetisti.
Kirjassa on lisäksi yksi kaikkien aikojen (ylisanat sen kuin lisääntyvät) parhaista suomalaisista runoista, Ei tuo punainen, jota olenkin epäkunnioittavasti lainannut pieneen faktaruutuuni, ja vieläpä väärin! Se on tanskalaisen rannan, Bornholmin hiekan keltainen, ei Bohnhoffin. Puolustaudun, että todellinen ranta se on se Bohnhoffikin. Olisihan minun täytynyt muistaa Jyskyn tanskamenneisyys...
Toinen kirja, joka minut seisautti, oli Henriikka Tavin vastikään palkittu kaunis runokirja Toivo. Linkitin teoksen arvosteluun, koska Kiiltomadon kriitikon ajatukset tuntuvat omilta, enkä voi muodostaa kuin tunnemielipiteen liian lyhyen lukuhetken jälkeen. Tunteeni lukiessa seikkailivat kuitenkin uteliaasta ja piikikkäästä aina liikutukseen ja hurmioon.
Tällä kertaa Akateemisen runolaarissa oli ihan kiitettävä taso. Yleensä paskavärssyt, Runoja häätilaisuuksiin ja ikivihreät vievät tilan raikkailta nykyrunoilijoilta. Siellä oli esimerkiksi Poetry slammaaja Robert Meriruohon (ei tuolla nimellä voinut muuksi kuin runoilijaksi tulla!) esikoisteos Göteborgilainen viikonloppusatu, joka kiinnostaa minua myös Robertin lavarunoustaustan vuoksi. Lavarunoilijoista muistan Juhon lisäksi vain Kari Armisen, jolta olisi tullut kirja sen jälkeen, kun oli noussut estradille. Okei, meistä Helsinki Poetry Connectiolaisista löytyykin sitten enemmän näitä ensin pubiin yleisön eteen nousseita tekijöitä, jotka ovat sitten myöhemmin saaneet taideteoksensa ceeveeseensä, mutta väitän, että meikäläisten asenne on hivenen erilainen suhteessa yksin toimiviin kirjoittajiin. Mikään pakko ei ole saada sanojaan kansien väliin, kun on jatkuvasti niin välittömässä kontaktissa yleisöönsä.
Hienoahan ja haviteltavaa se silti on
terveisin ohitettu supertähti
Kovasti kunnioittamaltani ylväältä runoilijalta J.K. Ihalaiselta on hiljattain julkaistu runokokoelma (runoja vuodesta 2004 ja eteenpäin) nimeltään Tisle. Pysähdyin sen äärelle Akateemisessa ja nielin kirjan spirituaalisessa onnessa yhdeltä seisomalta. En ostanut sitä, sillä toiveeni olisi sosialisoida se Ihalaiselta itseltään ehkäpä jopa omistuskirjoituksen kanssa. Ja runokirjat maksavat aivan helvetisti.
Kirjassa on lisäksi yksi kaikkien aikojen (ylisanat sen kuin lisääntyvät) parhaista suomalaisista runoista, Ei tuo punainen, jota olenkin epäkunnioittavasti lainannut pieneen faktaruutuuni, ja vieläpä väärin! Se on tanskalaisen rannan, Bornholmin hiekan keltainen, ei Bohnhoffin. Puolustaudun, että todellinen ranta se on se Bohnhoffikin. Olisihan minun täytynyt muistaa Jyskyn tanskamenneisyys...
Toinen kirja, joka minut seisautti, oli Henriikka Tavin vastikään palkittu kaunis runokirja Toivo. Linkitin teoksen arvosteluun, koska Kiiltomadon kriitikon ajatukset tuntuvat omilta, enkä voi muodostaa kuin tunnemielipiteen liian lyhyen lukuhetken jälkeen. Tunteeni lukiessa seikkailivat kuitenkin uteliaasta ja piikikkäästä aina liikutukseen ja hurmioon.
Tällä kertaa Akateemisen runolaarissa oli ihan kiitettävä taso. Yleensä paskavärssyt, Runoja häätilaisuuksiin ja ikivihreät vievät tilan raikkailta nykyrunoilijoilta. Siellä oli esimerkiksi Poetry slammaaja Robert Meriruohon (ei tuolla nimellä voinut muuksi kuin runoilijaksi tulla!) esikoisteos Göteborgilainen viikonloppusatu, joka kiinnostaa minua myös Robertin lavarunoustaustan vuoksi. Lavarunoilijoista muistan Juhon lisäksi vain Kari Armisen, jolta olisi tullut kirja sen jälkeen, kun oli noussut estradille. Okei, meistä Helsinki Poetry Connectiolaisista löytyykin sitten enemmän näitä ensin pubiin yleisön eteen nousseita tekijöitä, jotka ovat sitten myöhemmin saaneet taideteoksensa ceeveeseensä, mutta väitän, että meikäläisten asenne on hivenen erilainen suhteessa yksin toimiviin kirjoittajiin. Mikään pakko ei ole saada sanojaan kansien väliin, kun on jatkuvasti niin välittömässä kontaktissa yleisöönsä.
Hienoahan ja haviteltavaa se silti on
terveisin ohitettu supertähti
torstai 23. helmikuuta 2012
Amazing live performance
Kun ei taidot ja voimat riitä omaan sanomiseen, lasken käteni alas. Nautin taiteesta, muiden runoista, kuvataiteesta, musiikista.
Moni on parantunut masennuksestaan musiikin kautta. En epäile sitä lainkaan. Entä runouden avulla?
- jätän tämän mielipiteen kirjoittamatta -
luen vaan.
Ote runosta ITSEMURHAAJAN HUONE
(Pokój Samobójcy)
Varmaan luulette että huone oli tyhjä
Mutta siellä oli kolme tukevaselkäistä tuolia.
Lamppu, hyvä pimeyttä vastaan
Kirjoituspöytä, pöydällä lompakko, sanomalehtiä.
Huoleton Buddha, huolestunut Jeesus.
Seitsemän onnea tuovaa norsua
ja pöytälaatikossa muistikirja.
Luuletteko, etteivät meidän osoitteemme olleet siinä?
- kuolematon Wislawa Szymborska
kun olet sanomassa
rakastan sinua
sano: en tarvitse sinua
- Heikki Kerätär, täältä
Moni on parantunut masennuksestaan musiikin kautta. En epäile sitä lainkaan. Entä runouden avulla?
- jätän tämän mielipiteen kirjoittamatta -
luen vaan.
Ote runosta ITSEMURHAAJAN HUONE
(Pokój Samobójcy)
Varmaan luulette että huone oli tyhjä
Mutta siellä oli kolme tukevaselkäistä tuolia.
Lamppu, hyvä pimeyttä vastaan
Kirjoituspöytä, pöydällä lompakko, sanomalehtiä.
Huoleton Buddha, huolestunut Jeesus.
Seitsemän onnea tuovaa norsua
ja pöytälaatikossa muistikirja.
Luuletteko, etteivät meidän osoitteemme olleet siinä?
- kuolematon Wislawa Szymborska
kun olet sanomassa
rakastan sinua
sano: en tarvitse sinua
- Heikki Kerätär, täältä
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
perjantai 9. joulukuuta 2011
Kokeillaan tätä
Kuten monet elämäntaito- ja lässynlääkirjat kehottavat (huom! Näistä genreistä ulkopuolella esimerkiksi zen-kirjallisuus), kokoan elämästäni pienen vaihekartoituksen. Tätä alustusta kirjoittaessani en ole lainkaan varma, mitä haluaisin kirjoittaa nykyisestä Aurasta, mutta koska aiemmat tekstini liikuttivat minua kovasti, ehkä löydän vähän itserakkautta ja sitä myöten kunnioitusta nykyistä minääni kohtaan.
Aura, 19, vuotta, kesä 2007
KEKE
Keijo ei tahdo mennä taivaaseen
Roland Ratzenberger oli jo siellä
KUKAS HELVETTI NYT TIELLÄ
ja - taivas!
Mikä suhari! Täydellinen idiootti!
Andrea de Cesaris ei tule oppimaan
meidän miesten tavoin koskaan ajamaan
Location Rascasse, Monaco
Andrea kaiteeseen suistui
renkaina paksut Pirellit
ou beibi ruutulippu liehui
yllä kuoleman kiertoradan
kauniin kuuman asfalttimaailman
Las Vegasissa minä näytin maailmalle
muuta tarvinnut en
viikseni ajoin
Williamssille kumarrellen
turbot tulevat, tehkööt tilaa
kansa janoaa verta ja lihaa
mielestäni, Rosberg tuumi,
turbojen melu ilmatilan pilaa.
Flying Finn mun takasiipi
pelko öisin luokse hiipii
oli ennen Herra Williams terästä
radalla ei niinkään
juoksin maratoneilla perästä
kaikkien meidän kohtalona oli
tuo nelivuotiaana avattu ovi
mahdollisuuksien maailmaan
kunniaan, mammonaan ja kuolemaan
Formuloihin koukutus, villi lovi
vahva houkutus, kuin naisen povi
En muista silloisesta itsestäni mitään. Aukea.netistä poimitut runot ovat aloittelijamaisia, ja niissä esiintyy aina riiminpoikasta. Vaikkei tuo olekaan maailmankaikkeutta mullistava runo, on se silti hauska ja tarinankaareltaan onnistunut. Ja historiallisestikin oikein - Andrea sai lempinimekseen de Crasheris.
Tässä vielä toinen, koska runoja netistä etsiskellessäni hämmästyin, kuinka nopeasti hylkäsin riimittelyn ja lähdin aivan toiseen suuntaan.
Käskit minun istua paikoillani
niin kauan, kunnes jokainen pölyhiukkanen putoaisi lampunvarjostimelta luomilleni
ja minä mietin että hittojako minä edes niitä tunnen
vai onko se sellaista talkkia
kuin vauvan pyllyillä,
että siihen sitten ihan maalautuu
ja istuin vaan
puolen vuoden päästä voihkaisin
rohtunein huulin
"olet sadisti..."
Kysyin kuitenkin, josko voisit hieman heilauttaa lampunvarjostinta toiminnan edesauttamiseksi.
2007-2008
Olen juuri vaappunut Oriveden Opistolle, enkä osannut arvata, että se muuttaisi koko elämäni. Päiväkirjani täyttyvät koulufiilistelystä ja ihastuksesta. Pidin hauskaa.
Lukion uudelleen aloittaminen hävetti minua. Olin yksi vanhimmista opiskelijoista, enkä siltikään pärjännyt oppiaineissa.
Traagisiakin hetkiä riitti:
Vuodet 2010-2011
Kun aloitin seurustelun Juhon kanssa ja aloin pyöriä Helsinki Poetry Connectionin kuvioissa aivan vuoden 2010 alusta (kävin kyllä katsomassa juttuja jo 2009), muutuin runoilijaksi, en runojen kirjoittajaksi.
Paska juttu, sillä lukuisista onnistumisistani huolimatta kadotin sen originaalin vapauden ja ilon, mikä nuoruuden runoissani piilee. Sama vielä, vuoden 2012 kynnyksellä: ajattelen liikaa, miltä runoni kuulostavat lausuttuina, ja kuinka ne tulkitaan. En osaa enää kirjoittaa itselleni.
Koitetaas tehdä se nykykatsaus. En mä voi olla näin rikkinäinen, ettenkö pystyisi siihen, vaikka tuo edellinen kappale vei mut nyt taas synkkiin pilviin.
Leikkasin villit rastani pois ja kasvatin mukavan pitkät hiukset. Olin pitkään töissä. Olin sekä sosiaalialalla että nyt viimeiset päälle puoli vuotta toimistotyössä. Lasten (kehitysvammaisten) kanssa tajusin, että olen hyvä. Työ jatkuu vieläkin, olen silloin tällöin henkilökohtaisena avustajana. Kaikkein palkitsevinta on tietenkin se, että voitin monien luottamuksen ja välillemme syntyi hienoja siteitä. En voi olla itsekkäästi nauttimatta, kun kuulen, että jotkut kakarat haluavat vielä nimenomaan minut hoitajakseen. Haa.
Toimistolla olin outolintu, eikä se haitannut minua yhtään. Jatkopesti menee harmittavasti ohi, sillä en voi pyrkiä samaan laitokseen opiskelijana, jos olen siellä töissä. Ymmärrän.
Duuni oli liian kivaa. Ihmiset olivat niin kivoja, meikäläinen, huutoon ja vaikeuksiin tottunut, että tunsin asemani moniin ystäviini verrattuna epäreiluksi.
Runoudesta -
Pasmat meni nyt kerta heitolla sekaisin.
Sysmän kartananovien taakse on ilmestynyt kuvausryhmä.
He kuvaavat minua parhaillaan. Mun pitäisi kirjoitella. Kirjoitetaan sitten perkele. Onneksi mulla oli sentään vaatteet päällä, yleensä ei ole.
Aura, 19, vuotta, kesä 2007
KEKE
Keijo ei tahdo mennä taivaaseen
Roland Ratzenberger oli jo siellä
KUKAS HELVETTI NYT TIELLÄ
ja - taivas!
Mikä suhari! Täydellinen idiootti!
Andrea de Cesaris ei tule oppimaan
meidän miesten tavoin koskaan ajamaan
Location Rascasse, Monaco
Andrea kaiteeseen suistui
renkaina paksut Pirellit
ou beibi ruutulippu liehui
yllä kuoleman kiertoradan
kauniin kuuman asfalttimaailman
Las Vegasissa minä näytin maailmalle
muuta tarvinnut en
viikseni ajoin
Williamssille kumarrellen
turbot tulevat, tehkööt tilaa
kansa janoaa verta ja lihaa
mielestäni, Rosberg tuumi,
turbojen melu ilmatilan pilaa.
Flying Finn mun takasiipi
pelko öisin luokse hiipii
oli ennen Herra Williams terästä
radalla ei niinkään
juoksin maratoneilla perästä
kaikkien meidän kohtalona oli
tuo nelivuotiaana avattu ovi
mahdollisuuksien maailmaan
kunniaan, mammonaan ja kuolemaan
Formuloihin koukutus, villi lovi
vahva houkutus, kuin naisen povi
En muista silloisesta itsestäni mitään. Aukea.netistä poimitut runot ovat aloittelijamaisia, ja niissä esiintyy aina riiminpoikasta. Vaikkei tuo olekaan maailmankaikkeutta mullistava runo, on se silti hauska ja tarinankaareltaan onnistunut. Ja historiallisestikin oikein - Andrea sai lempinimekseen de Crasheris.
Tässä vielä toinen, koska runoja netistä etsiskellessäni hämmästyin, kuinka nopeasti hylkäsin riimittelyn ja lähdin aivan toiseen suuntaan.
Käskit minun istua paikoillani
niin kauan, kunnes jokainen pölyhiukkanen putoaisi lampunvarjostimelta luomilleni
ja minä mietin että hittojako minä edes niitä tunnen
vai onko se sellaista talkkia
kuin vauvan pyllyillä,
että siihen sitten ihan maalautuu
ja istuin vaan
puolen vuoden päästä voihkaisin
rohtunein huulin
"olet sadisti..."
Kysyin kuitenkin, josko voisit hieman heilauttaa lampunvarjostinta toiminnan edesauttamiseksi.
2007-2008
Olen juuri vaappunut Oriveden Opistolle, enkä osannut arvata, että se muuttaisi koko elämäni. Päiväkirjani täyttyvät koulufiilistelystä ja ihastuksesta. Pidin hauskaa.
Lukion uudelleen aloittaminen hävetti minua. Olin yksi vanhimmista opiskelijoista, enkä siltikään pärjännyt oppiaineissa.
Traagisiakin hetkiä riitti:
Isona minusta tulee hullu
Riekaleet riehaantuivat nähdessään taivaan
kaiken sen valon, ja tuuli
tuuli oli iloinen katupoikien Sörkassa
Levitin mattoni sateenvarjoksi ja kompuroin yli kaiteen
matkallani maahan tussahdin antenniin
ja pyykkiteline päästi pikkuhousulinnut leijumaan;
keltaisen kuin päivä
punaisen kuin rakkaus
kolmas tahriintui jo
Mutta mitä sen jälkeen tapahtui ei ole tärkeää.
Tässä kaupungissa
oli kaksituhattaluvun alussa kaksi suuntausta
Hämeentie veisi pohjoiseen
Vasen kulki pimeän viertä
Niin tai näin, minusta tuli isona hullu.
Kipusisaret lahjoittivat jouluna kangaspuut
jokainen kuderiekale kertoi sadun paremmasta
ja niin oli pian mattoni, laskuvarjoni valmis
Minun viimeinen valoni hiljaisuus
peitteli ennen pimeää
läpikuultavat pikkuhoususiipeväiset
laskivat levolleni seppeleinä
Meikä vuonna 2009. Esittelyä syksyllä perustetulla yhteisblogilla. Monta hyvää runoilijaa. Olin ylpeä, kun minut oli pyydetty mukaan, vaikka olin muihin verrattuna selkeä keltanokka.
Olen 21-vuotias helsinkiläinen nainen, nimeltäni Aura Nurmi. Samoin kuin ****** ****, olen syntynyt tähtien kanssa. En
tosin kirjallisten! Formulakuski Michael Schumacher on myös tammikuun lapsi, ja ilmeisesti siunannut minua elämyksellisellä kirouksella nimeltä F1.
Ensimmäiset päiväkirjamerkintäni kirjoitin autourheilusta. Runouteen sekosin vuonna 2007, eli varsin myöhään. Viime aikoina olen myös entistä enemmän ollut kiinnostunut rap-lyriikan alkukantaisesta innosta.
Proosassa olen diletantti, mutta käsikirjoittaminen ja runous luonnistuu. Suosikkejani kirjoittavista on listaksi asti, mutta käsikirjoittajista ihailen suomalaista Juha Jokelaa, hän on naurettavan tarkkasilmäinen ihmistuntija. Runoilijoista suosikkejani ovat ainakin Wislawa Szymborska, Octavio Paz, Kristiina Wallin ja Edith Södergran. Kirjallisuuden lisäksi nautin kuvataiteesta, erityisesti sarjakuvataiteesta.
En pidä suomalaisten tavasta udella, mitä teet elääksesi, enkä myöskään mittaa ihmisiä sen perusteella, mitä he tekevät. Tärkeintä ihmisessä on sydän, oli se sitten intialaisen asianajajan, autoilijan tai koiranomistajan sydän.
Itse valmistuin kahta kurssia vailla Oriveden kirjoittajalukiosta keväällä 2009. Paljasjalkainen stadilainen sai Oriveden rakkaantylsässä ympäristössä luonteeseensa hieman maalaisjärkeä ja seesteisyyttä.
Olen kirjoitellut lehtiin epäsäännöllisen säännöllisesti. Intohimoihini kirjoittamisen lisäksi kuuluu tanssi ja taistelulajit, tällä hetkellä kurssimaksuja minulta nielevät baletti ja nykytanssi.
En sen tarkemmin osaa eritellä inspiraationi lähteitä, mutta minua kuohuttavat erityisesti ihmiskohtalot, ympäristössä niin luonnon paljaus ja voima kuin myös kaupungin urbaani saastaisuus ja meteli.
Rakastan runoutta. Välillä sen avaruudellisuus ja tavoittamattomuus saa minut huokailemaan vilpittömästä ilosta. Runoudessa on yksinkertaisesti kaikkeus.
Pyrkimykseni on tietenkin julkaisu, mutta väylät sen saavuttamiseen hämärät ja epävarmat. Etsin vielä omaa ääntäni ja kypsyyttä.
Ja runonäyte. Ideana oli, että kun sen leikkaisi, siitä saisi jotenkin askin muotoisen. Mitä helvettiä olin oikein ajatellut! Ja mikä helvetin lopputulos tuo on? Kirjoitin vuonna 2009 ihan hyviäkin runoja, mutta niitä onnistuneita olen lausunut illat pääksytysten HPC:n tapahtumissa.
kaiken sen valon, ja tuuli
tuuli oli iloinen katupoikien Sörkassa
Levitin mattoni sateenvarjoksi ja kompuroin yli kaiteen
matkallani maahan tussahdin antenniin
ja pyykkiteline päästi pikkuhousulinnut leijumaan;
keltaisen kuin päivä
punaisen kuin rakkaus
kolmas tahriintui jo
Mutta mitä sen jälkeen tapahtui ei ole tärkeää.
Tässä kaupungissa
oli kaksituhattaluvun alussa kaksi suuntausta
Hämeentie veisi pohjoiseen
Vasen kulki pimeän viertä
Niin tai näin, minusta tuli isona hullu.
Kipusisaret lahjoittivat jouluna kangaspuut
jokainen kuderiekale kertoi sadun paremmasta
ja niin oli pian mattoni, laskuvarjoni valmis
Minun viimeinen valoni hiljaisuus
peitteli ennen pimeää
läpikuultavat pikkuhoususiipeväiset
laskivat levolleni seppeleinä
Meikä vuonna 2009. Esittelyä syksyllä perustetulla yhteisblogilla. Monta hyvää runoilijaa. Olin ylpeä, kun minut oli pyydetty mukaan, vaikka olin muihin verrattuna selkeä keltanokka.
Olen 21-vuotias helsinkiläinen nainen, nimeltäni Aura Nurmi. Samoin kuin ****** ****, olen syntynyt tähtien kanssa. En
tosin kirjallisten! Formulakuski Michael Schumacher on myös tammikuun lapsi, ja ilmeisesti siunannut minua elämyksellisellä kirouksella nimeltä F1.
Ensimmäiset päiväkirjamerkintäni kirjoitin autourheilusta. Runouteen sekosin vuonna 2007, eli varsin myöhään. Viime aikoina olen myös entistä enemmän ollut kiinnostunut rap-lyriikan alkukantaisesta innosta.
Proosassa olen diletantti, mutta käsikirjoittaminen ja runous luonnistuu. Suosikkejani kirjoittavista on listaksi asti, mutta käsikirjoittajista ihailen suomalaista Juha Jokelaa, hän on naurettavan tarkkasilmäinen ihmistuntija. Runoilijoista suosikkejani ovat ainakin Wislawa Szymborska, Octavio Paz, Kristiina Wallin ja Edith Södergran. Kirjallisuuden lisäksi nautin kuvataiteesta, erityisesti sarjakuvataiteesta.
En pidä suomalaisten tavasta udella, mitä teet elääksesi, enkä myöskään mittaa ihmisiä sen perusteella, mitä he tekevät. Tärkeintä ihmisessä on sydän, oli se sitten intialaisen asianajajan, autoilijan tai koiranomistajan sydän.
Itse valmistuin kahta kurssia vailla Oriveden kirjoittajalukiosta keväällä 2009. Paljasjalkainen stadilainen sai Oriveden rakkaantylsässä ympäristössä luonteeseensa hieman maalaisjärkeä ja seesteisyyttä.
Olen kirjoitellut lehtiin epäsäännöllisen säännöllisesti. Intohimoihini kirjoittamisen lisäksi kuuluu tanssi ja taistelulajit, tällä hetkellä kurssimaksuja minulta nielevät baletti ja nykytanssi.
En sen tarkemmin osaa eritellä inspiraationi lähteitä, mutta minua kuohuttavat erityisesti ihmiskohtalot, ympäristössä niin luonnon paljaus ja voima kuin myös kaupungin urbaani saastaisuus ja meteli.
Rakastan runoutta. Välillä sen avaruudellisuus ja tavoittamattomuus saa minut huokailemaan vilpittömästä ilosta. Runoudessa on yksinkertaisesti kaikkeus.
Pyrkimykseni on tietenkin julkaisu, mutta väylät sen saavuttamiseen hämärät ja epävarmat. Etsin vielä omaa ääntäni ja kypsyyttä.
Ja runonäyte. Ideana oli, että kun sen leikkaisi, siitä saisi jotenkin askin muotoisen. Mitä helvettiä olin oikein ajatellut! Ja mikä helvetin lopputulos tuo on? Kirjoitin vuonna 2009 ihan hyviäkin runoja, mutta niitä onnistuneita olen lausunut illat pääksytysten HPC:n tapahtumissa.
Raitapaitainen hipsteri kaataa päälleensä
kahvit ja siirtyy skaalaltaan surrealis
miin.Valtavan lasiseinän valomainokset
muistuttavat törkeää pilaa, pila heijas
tuu vastapäiseen kerrostaloon antaen
ainoat valonsäteet rikotuille ikkunoille
ja irtoaville paneeleille. Joku on peitt
änyt parvekkeensa Ferrarin lippuun.
Sama uskomus rikkaudesta vie kokoomuksen voitosta voittoon
sama uskomus ei jätä lottotyttöjä työttömiksi
samat asukkaat korjaavat asfaltiin ampautuneet samat syksyt
sama kansa kerää roskat, roskalehdet ja lehdet
sama hys hys hysteria tukkii turvat ja sokeroi suut
ja kafeterian kätyrit, katupojat
sytyttävät katottomalla terassilla salmiakki
askia nuotiokseen. Lokit ovat terassilta karan
neet kylmää ja heijastimeton kansa käy kohti
kaupunkia.
kahvit ja siirtyy skaalaltaan surrealis
miin.Valtavan lasiseinän valomainokset
muistuttavat törkeää pilaa, pila heijas
tuu vastapäiseen kerrostaloon antaen
ainoat valonsäteet rikotuille ikkunoille
ja irtoaville paneeleille. Joku on peitt
änyt parvekkeensa Ferrarin lippuun.
Sama uskomus rikkaudesta vie kokoomuksen voitosta voittoon
sama uskomus ei jätä lottotyttöjä työttömiksi
samat asukkaat korjaavat asfaltiin ampautuneet samat syksyt
sama kansa kerää roskat, roskalehdet ja lehdet
sama hys hys hysteria tukkii turvat ja sokeroi suut
ja kafeterian kätyrit, katupojat
sytyttävät katottomalla terassilla salmiakki
askia nuotiokseen. Lokit ovat terassilta karan
neet kylmää ja heijastimeton kansa käy kohti
kaupunkia.
Vuodet 2010-2011
Kun aloitin seurustelun Juhon kanssa ja aloin pyöriä Helsinki Poetry Connectionin kuvioissa aivan vuoden 2010 alusta (kävin kyllä katsomassa juttuja jo 2009), muutuin runoilijaksi, en runojen kirjoittajaksi.
Paska juttu, sillä lukuisista onnistumisistani huolimatta kadotin sen originaalin vapauden ja ilon, mikä nuoruuden runoissani piilee. Sama vielä, vuoden 2012 kynnyksellä: ajattelen liikaa, miltä runoni kuulostavat lausuttuina, ja kuinka ne tulkitaan. En osaa enää kirjoittaa itselleni.
Koitetaas tehdä se nykykatsaus. En mä voi olla näin rikkinäinen, ettenkö pystyisi siihen, vaikka tuo edellinen kappale vei mut nyt taas synkkiin pilviin.
Leikkasin villit rastani pois ja kasvatin mukavan pitkät hiukset. Olin pitkään töissä. Olin sekä sosiaalialalla että nyt viimeiset päälle puoli vuotta toimistotyössä. Lasten (kehitysvammaisten) kanssa tajusin, että olen hyvä. Työ jatkuu vieläkin, olen silloin tällöin henkilökohtaisena avustajana. Kaikkein palkitsevinta on tietenkin se, että voitin monien luottamuksen ja välillemme syntyi hienoja siteitä. En voi olla itsekkäästi nauttimatta, kun kuulen, että jotkut kakarat haluavat vielä nimenomaan minut hoitajakseen. Haa.
Toimistolla olin outolintu, eikä se haitannut minua yhtään. Jatkopesti menee harmittavasti ohi, sillä en voi pyrkiä samaan laitokseen opiskelijana, jos olen siellä töissä. Ymmärrän.
Duuni oli liian kivaa. Ihmiset olivat niin kivoja, meikäläinen, huutoon ja vaikeuksiin tottunut, että tunsin asemani moniin ystäviini verrattuna epäreiluksi.
Runoudesta -
Pasmat meni nyt kerta heitolla sekaisin.
Sysmän kartananovien taakse on ilmestynyt kuvausryhmä.
He kuvaavat minua parhaillaan. Mun pitäisi kirjoitella. Kirjoitetaan sitten perkele. Onneksi mulla oli sentään vaatteet päällä, yleensä ei ole.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Jännittäviä löytömerkintöjä auvoisilta ajoilta
Kuten olen kainostelematta mainostanut, multa löytyy päiväkirjoja melkein jokaiselle elinvuodelle lähtien varmaan vuodesta 2003. Tässä otteita kuitenkin ensimmäisestä päiväkirjastani, vuodelta 1999-2000. Olen syntynyt vuonna 1988, joten laskekaa siitä. Helvetin hyvää matskua, vaikka itse sanonkin. En kajonnut viisauksiin millään lailla - lisäksi en jaksanut seuloa Raamattua ihan täysin läpi.
(ei päivämäärää, nimet muutettu ;) )
MAYDAY, MAYDAY
Täällä puhuu Kostaja 5!
Suuren päällikön ohjeet: Toimi ripeästi. Saata vihollinen naurunalaiseksi!
Tässä vaiheessa voin ilmoittaa, että MINÄ olen kostaja. Ja Ellinoora kunnioitettu päällikkö, Pekka ja Armas ovat vihollisia. Kaikki alkoi siitä, kun he riistivät meiltä keinut ja nälvivät. Minä laadin silloin uhkauskirjeen jossa luki: KUKAAN EI UHMAA KOSTAJIA RANKAISEMATTA!
KOSTAJA 5
Se kuitenkin paljastui ja he johtavat 1-0. Edes kokeiden salaperäinen katoaminen (ja niiden löytyminen) ei tuonut meille ansiokasta voittoa.
KOSTAJA, NO 5!
-- Olin tänään Ellinooralla ja sain kuulla, että hän aikoo vuoden päästä vaihtaa koulua. Sitten varmaan minäkin vaihdan, koska hän on ainoa kaverini ja minäkin haluan hyvän ammatin (olen Steiner-koulussa).
-- Pessi on keksinyt Pokémonissa jonkun uuden reitin ja nyt hän on ihan kukkulan kuningas.
---
Uupumattoman fanin uupumatonta ajatuksenjuoksua
Tiedän olevani eräs fani - niiden satojen tuhansien joukossa. Minä rakastan formulaa - siinä on jotain, mikä kiehtoo minua. Suomalaisena minulla on yksi suosikki, Mika Häkkinen. On minulla toinenkin, David Coulthard, mutta vain sen ulkonäön takia.
- Ja luonteen
- mainitsinko hymyn?
- Ja yhteen ottojen Schumin kanssa!
Tahtoisin olla tallipäällikkö. Tai en sittenkään, liian raskasta työtä aamusta iltaan. Ratamies olisi parempi. Siinä saa lohduttaa ja antaa toivoa keskeyttäneille kuskeille. Yksi plussa on se, että voi kerätä autosta lenteleviä mielenkiintoisia osia.
Mutta kaikkein ihaninta olisi olla läheinen ystävä tai vaikkapa tyttöystävä, joka auttaa ja ymmärtää ja kuuntelee. OOH!
Mutta siinä tapauksessa pitäisi osata enkkua.
Tunnen surun rinnassani kun tiedän etteä en koskaan saa tavata näitä henkilöitä. Katsokaa nyt matkojen hintoja, ja mikä suurperhe meillä onkaan!
---
Rakas päiväkirja!
Maailmani romahti! En enää pääse karateen! A) maksaa liian paljon B) minulla on jalka kipeänä.
Huomenna mennään luokan kanssa Lintsille! Mahtavaa! Paitsi että saan ehkä parikseni pojan!!!!! Maailmanloppu.
Paitsi jos menisin pojan kanssa, tahtoisin sen olevan... enpäs kerrokaan. Hän on herrasmies. Mä olen aina pitänyt herrasmiehistä.
---
Rakas päiväkirja!
Kello on kahdeksan illalla, ja huomenna alkaa rankka kouluviikko. Tänään ei tapahtunut mitään sen kummempaa muuta kuin että käytiin vähän pulkkailemassa Tebiksen mäessä ja minä ja Ellinoora näyttiin telkkarissa IFK-Tepsi-matsissa. Myös Ilona ehti piipahtaa juuri kuin tein saksan läksyjäni ja hän huomasi Ellinooran kirjoittaman lapun Aura sydän Coulthard.
Kuten Ellinoora ei Ilonakaan voi jättää asiaa sikseen.
Se oli muutenkin kirjoitettu silloin kun pelastin koulun vessat pahalta tulvalta...
Arvaas muuten päivis, mulla on paha ongelma. Mä en ole ihastunut keneenkään! Mitä?! Mitenniin ei vakavaa? Tästä kirjoitetaan vielä, sano minun, päivis, kirjoittaneen! TÄSTÄ KIRJOITETAAN VIELÄ.
Haudi-paudi-voudiwrrrooomm
PS. Kuka kuuluisa ruotsalainen F1-kuski?
A. Fred Robertson B. Ronnie Peterson C. Alex Nygård?
---
Rakas päiväkirja. Sunday 5.11
Ollako vai eikö olla? Tänään X pyysi mua kimppaan ja mä sanoin harkitsevani.
Nyt kun mä oikein ajattelen, että pidänkö siitä vai en, se poika vaikuttaa vähän oudolta. Meillähän on hauskaa mutta...
Täällä Pikku-Huopalahdessa vietetään Halloweeniä. Tai ainakin jotkut viettävät. Maarit, Siiri, Raija ja joku olivat pukeutuneet hirviöiksi ja he kiersivät pihojamme laulaen mörkö se tahtoi piiriin ja oi Maamme Suomi ja muuta.
Tomi ja Rafa tyytyivät heittelemään heitä mädillä omenoilla.
---
Rakas päiväkirja.
PERKELE!!!!!!!!!!
(ei päivämäärää, nimet muutettu ;) )
MAYDAY, MAYDAY
Täällä puhuu Kostaja 5!
Suuren päällikön ohjeet: Toimi ripeästi. Saata vihollinen naurunalaiseksi!
Tässä vaiheessa voin ilmoittaa, että MINÄ olen kostaja. Ja Ellinoora kunnioitettu päällikkö, Pekka ja Armas ovat vihollisia. Kaikki alkoi siitä, kun he riistivät meiltä keinut ja nälvivät. Minä laadin silloin uhkauskirjeen jossa luki: KUKAAN EI UHMAA KOSTAJIA RANKAISEMATTA!
KOSTAJA 5
Se kuitenkin paljastui ja he johtavat 1-0. Edes kokeiden salaperäinen katoaminen (ja niiden löytyminen) ei tuonut meille ansiokasta voittoa.
KOSTAJA, NO 5!
KOSTAJA 5 KOSTAJA 5 KOSTAJA 5 KOSTAJA 5 KOSTAJA 5
---
Rakas päiväkirja! Maailmalla riehuu joku lihaepidemia, eikä Suomi suostu poistamaan luujauhoa ruoistaan! Se maa maalta lähenee Suomea. Minä en pelkää kuolemaa, sitä viimeiseksi pelkäisin, mutta kohta ihmiset lakkaavat syömästä lihaa ja silloin kuollaan muuhunkin kuin tähän hulluun tautiin. Tämä on hätäsanoma.
---
Tänään oli aivan hirveä koulupäivä! Sektorit, fragmentit, roomalaiset numerot, segmentit, r:t ja halkaisijat ovat sekoittaneet pääni!
---
Rakas päiväkirjani!
Äiti oli löytänyt jostain mun vanhoja formulakirjoituksia ja laittoi ne heti tietskalle. Niin, olenko kertonut että häkä voitti Span kilpailun... Niin että nyt äiti haluaa että teen siitä jutun. Taidanpa tehdäkkin. Hän kirjoittaa ne jutut sitten itse Talon Lehteen, jossa minä olen tunnollisesti mukana.
Toiveammattini olisi toimittaja ja erityisesti haluaisin kirjoittaa formulajuttuja. Toivoisin, että tämä veisi minut eteenpäin urallani! Tuskin kumminkaan.
Olen hirveän yksinäinen. Mulla ei ole oikein sielunystäviä. Haluaisin todella ystäviä autourheilun parista, mutta kuten joku on sanonut, ystäviään ei saa valita.
Haudi-paudi-voudi-VROOM!
Aura
---
Rakas päiväkirja! Maailmalla riehuu joku lihaepidemia, eikä Suomi suostu poistamaan luujauhoa ruoistaan! Se maa maalta lähenee Suomea. Minä en pelkää kuolemaa, sitä viimeiseksi pelkäisin, mutta kohta ihmiset lakkaavat syömästä lihaa ja silloin kuollaan muuhunkin kuin tähän hulluun tautiin. Tämä on hätäsanoma.
---
Tänään oli aivan hirveä koulupäivä! Sektorit, fragmentit, roomalaiset numerot, segmentit, r:t ja halkaisijat ovat sekoittaneet pääni!
---
Rakas päiväkirjani!
Äiti oli löytänyt jostain mun vanhoja formulakirjoituksia ja laittoi ne heti tietskalle. Niin, olenko kertonut että häkä voitti Span kilpailun... Niin että nyt äiti haluaa että teen siitä jutun. Taidanpa tehdäkkin. Hän kirjoittaa ne jutut sitten itse Talon Lehteen, jossa minä olen tunnollisesti mukana.
Toiveammattini olisi toimittaja ja erityisesti haluaisin kirjoittaa formulajuttuja. Toivoisin, että tämä veisi minut eteenpäin urallani! Tuskin kumminkaan.
Olen hirveän yksinäinen. Mulla ei ole oikein sielunystäviä. Haluaisin todella ystäviä autourheilun parista, mutta kuten joku on sanonut, ystäviään ei saa valita.
Haudi-paudi-voudi-VROOM!
Aura
---
-- Olin tänään Ellinooralla ja sain kuulla, että hän aikoo vuoden päästä vaihtaa koulua. Sitten varmaan minäkin vaihdan, koska hän on ainoa kaverini ja minäkin haluan hyvän ammatin (olen Steiner-koulussa).
-- Pessi on keksinyt Pokémonissa jonkun uuden reitin ja nyt hän on ihan kukkulan kuningas.
---
Uupumattoman fanin uupumatonta ajatuksenjuoksua
Tiedän olevani eräs fani - niiden satojen tuhansien joukossa. Minä rakastan formulaa - siinä on jotain, mikä kiehtoo minua. Suomalaisena minulla on yksi suosikki, Mika Häkkinen. On minulla toinenkin, David Coulthard, mutta vain sen ulkonäön takia.
- Ja luonteen
- mainitsinko hymyn?
- Ja yhteen ottojen Schumin kanssa!
Tahtoisin olla tallipäällikkö. Tai en sittenkään, liian raskasta työtä aamusta iltaan. Ratamies olisi parempi. Siinä saa lohduttaa ja antaa toivoa keskeyttäneille kuskeille. Yksi plussa on se, että voi kerätä autosta lenteleviä mielenkiintoisia osia.
Mutta kaikkein ihaninta olisi olla läheinen ystävä tai vaikkapa tyttöystävä, joka auttaa ja ymmärtää ja kuuntelee. OOH!
Mutta siinä tapauksessa pitäisi osata enkkua.
Tunnen surun rinnassani kun tiedän etteä en koskaan saa tavata näitä henkilöitä. Katsokaa nyt matkojen hintoja, ja mikä suurperhe meillä onkaan!
---
Rakas päiväkirja!
Maailmani romahti! En enää pääse karateen! A) maksaa liian paljon B) minulla on jalka kipeänä.
Huomenna mennään luokan kanssa Lintsille! Mahtavaa! Paitsi että saan ehkä parikseni pojan!!!!! Maailmanloppu.
Paitsi jos menisin pojan kanssa, tahtoisin sen olevan... enpäs kerrokaan. Hän on herrasmies. Mä olen aina pitänyt herrasmiehistä.
---
Rakas päiväkirja!
Kello on kahdeksan illalla, ja huomenna alkaa rankka kouluviikko. Tänään ei tapahtunut mitään sen kummempaa muuta kuin että käytiin vähän pulkkailemassa Tebiksen mäessä ja minä ja Ellinoora näyttiin telkkarissa IFK-Tepsi-matsissa. Myös Ilona ehti piipahtaa juuri kuin tein saksan läksyjäni ja hän huomasi Ellinooran kirjoittaman lapun Aura sydän Coulthard.
Kuten Ellinoora ei Ilonakaan voi jättää asiaa sikseen.
Se oli muutenkin kirjoitettu silloin kun pelastin koulun vessat pahalta tulvalta...
Arvaas muuten päivis, mulla on paha ongelma. Mä en ole ihastunut keneenkään! Mitä?! Mitenniin ei vakavaa? Tästä kirjoitetaan vielä, sano minun, päivis, kirjoittaneen! TÄSTÄ KIRJOITETAAN VIELÄ.
Haudi-paudi-voudiwrrrooomm
PS. Kuka kuuluisa ruotsalainen F1-kuski?
A. Fred Robertson B. Ronnie Peterson C. Alex Nygård?
---
Rakas päiväkirja. Sunday 5.11
Ollako vai eikö olla? Tänään X pyysi mua kimppaan ja mä sanoin harkitsevani.
Nyt kun mä oikein ajattelen, että pidänkö siitä vai en, se poika vaikuttaa vähän oudolta. Meillähän on hauskaa mutta...
Täällä Pikku-Huopalahdessa vietetään Halloweeniä. Tai ainakin jotkut viettävät. Maarit, Siiri, Raija ja joku olivat pukeutuneet hirviöiksi ja he kiersivät pihojamme laulaen mörkö se tahtoi piiriin ja oi Maamme Suomi ja muuta.
Tomi ja Rafa tyytyivät heittelemään heitä mädillä omenoilla.
---
Rakas päiväkirja.
PERKELE!!!!!!!!!!
lauantai 10. syyskuuta 2011
Dave Lindholm – yksinkertaisen ilmaisun mestari
Runoilijan on vaikea ymmärtää sitä vaikeutta, mikä sanoittamisessa,
säveltämisessä ja soveltamisessa on.
Tälle huomiolle avasi silmäni eilen selailemani Kahlekuningaslaji-kirja (Heikki Salo, Like), jossa eriteltiin laululyriikan haasteita.
Muusikkoystäväni kertoi kirjoittaneensa hiljattain elämänsä ensimmäisen runon ilman säveltämisen painolastia ja kuvaili hetkeä vapautuneeksi (sikäli kun
ymmärrämme tässä runokäsityksen vain ahtaana ja perinteikkäänä vapaana paperille kirjoitteluna).
Tottahan se on. Mun runonkirjoittamisprosessiin eivät kuulu samanaikaisesti kitara, piano, eivät soinnut eivätkä esiintymisen murheet:
säveltämisessä ja soveltamisessa on.
Tälle huomiolle avasi silmäni eilen selailemani Kahlekuningaslaji-kirja (Heikki Salo, Like), jossa eriteltiin laululyriikan haasteita.
Muusikkoystäväni kertoi kirjoittaneensa hiljattain elämänsä ensimmäisen runon ilman säveltämisen painolastia ja kuvaili hetkeä vapautuneeksi (sikäli kun
ymmärrämme tässä runokäsityksen vain ahtaana ja perinteikkäänä vapaana paperille kirjoitteluna).
Tottahan se on. Mun runonkirjoittamisprosessiin eivät kuulu samanaikaisesti kitara, piano, eivät soinnut eivätkä esiintymisen murheet:
"Vuorten etäiset rinteet... höm...
... D
katselevat lastasi tänään
lastasi?
antaa mennä... C...
huomisen nuorta
vahvaa vasaasi kauris
mitä vittua
... D
katselevat lastasi tänään
lastasi?
antaa mennä... C...
huomisen nuorta
vahvaa vasaasi kauris
mitä vittua
*rämpyttel*
joka ihmisten huolia uhmaa
joka ihmisten huolia uhmaa
tähän väliin rummun kumahdus..."
Vaan tilaisuuden tullen kaivan vihkon laukustani ja oksennan
" aah puuh kuolemaa mustia puita mustaa tukkaa
TUKEHDUS INHO VÄKIVALTA VALA
INSALLAH INSALLAH
Vaan tilaisuuden tullen kaivan vihkon laukustani ja oksennan
" aah puuh kuolemaa mustia puita mustaa tukkaa
TUKEHDUS INHO VÄKIVALTA VALA
INSALLAH INSALLAH
puhun miehistä puhun naisista puhun meristä laulan &polvia
myöten nauran
PAHA KURKI
INSALLAH INSALLAH armo armo armo
sinun silmissäsi isä uuaa"
Tulipas väännettyä rautalangasta. ;)Runoilija voi orjuuttaa itsensä ainoastaan uusiutumattomuudellaan. Hän voi kirjoittaa hyvän tekstin
kuvitellen sen olleen naurettavan vaikea tehtävä. Hän unohtaa, ettei hänen tarvitse kamppailla kuin egoististen ongelmiensa tai muottiin juuttuneen tyylinsä kanssa. Tässä muistan myös ne runoilijat, jotka lausuvat säestyksen päälle. Ja avantgardistinen taustamusiikki sallitaan aina.
myöten nauran
PAHA KURKI
INSALLAH INSALLAH armo armo armo
sinun silmissäsi isä uuaa"
Tulipas väännettyä rautalangasta. ;)Runoilija voi orjuuttaa itsensä ainoastaan uusiutumattomuudellaan. Hän voi kirjoittaa hyvän tekstin
kuvitellen sen olleen naurettavan vaikea tehtävä. Hän unohtaa, ettei hänen tarvitse kamppailla kuin egoististen ongelmiensa tai muottiin juuttuneen tyylinsä kanssa. Tässä muistan myös ne runoilijat, jotka lausuvat säestyksen päälle. Ja avantgardistinen taustamusiikki sallitaan aina.
Dave Isokynä Lindholm (Ralf-Henrik Lindholm) on sanoittajana taikuri – todellinen runoilija. Hän myös hioo säikeensä ihailtavan hyvin instrumenttien kylkeen. Dave myös rikkoo tempoa rivinylityksillä, liian pitkillä lauseilla, jotka hän heittää kappaleeseen letkeästi puhuen (kuten huomaatte, mulla ei ole musiikkitermistö hallussa). Tämäkin harkittua.
Mutta hän ei koskaan, koskaan venytä virheellisesti lausetta kuten esimerkiksi Vartiaisen Jenni rumassa kappaleessaan Mhä eennn haluuu kuolllla tä-nä yööönä...
Sanoituksen puolesta hän pärjää siinä tehtävässä, jossa ovat niin Zen Café, Sir Elwoodin hiljaiset värit ja jopa Tuomari Nurmio silloin tällöin kompastelleet. Hän onnistuu tarinoimaan yksinkertaisin sanoin vavahduttaen juuri siten kuulijoitaan.
Zen Cafe esim. vituttaa banaaliudellaan. Aina on sama päivä, yleensä päivä on paska ja kaikki on laulettava suoraan, just niin kuin se on. Ja sitten ne tylyimmät kappaleet ovat yleensä vielä suosituimpia, kuten Eipä tiennyt tyttö ja Piha ilman sadettajaa. Varsinkin jälkimmäisessä on niin kalseita metaforia, että puistattaa. Sitä ei edes pelasta teiniangstinen piirretty video. Jos mulle laulettais, että jos et sinä minua toivo, joudun yksin tiskaamaan, niin miettisin vakavasti suhteen tilaa. Onneksi Putro seivaa Todella kauniissa.
Dave Lindholm ei kikkaile eikä kiertele, mutta hän on silti kaunissanainen ja tuore. Tästä esimerkkinä muun muassa säveltäjän tunnetuin kappale, Pieni ja hento ote.
Pieni ja hento ote/ ihmisestä kiinni/
aivan sama tunne/ kuin koskettava tuuli
sateen jälkeen hiekkatiellä/ kauneus hehkuu ja kumartaa syvään
Pieni ja hento ote-kappaleen on kuullut jokainen suomalainen. Se ei kuitenkaan ole Daven ainoa hitti. Vierastan hitti-sanaa Daven taiteesta puhuttaessa, puhuisin mieluummin vaikka tähdistöstä, kuista ja kuurosateista, taivaallisista käsitteistä jotka kertovat paljon enemmän siitä tunteesta, joka näistä pikkuisista hiteistä jää. Ei, Dave ei ollut mikään tähdenlento. Voi kun riittäis pieni taivas (Niitylle riittää pieni taivas...), Petin pienen linnun ja Tupakkaa, viinaa ja villit naiset osuvat esimerkiksi siihen minimaaliseen kohtaan suomalaismiehessä ja miksei naisessakin, joka saa tunnereaktioita aikaan.
Lisäksi täytyy mainita hyvin tärkeät kappaleet kuten Sataa & 22, Puhtaat laivat, Sitähän se kaikki on, Annan kitaran laulaa vaan ja niin edelleen ja niin edelleen.
En tarvitse tärkeitä teoreetikoita, en kuuluja miehiänaisia kertomaan vaikein sanankääntein, kuinka suurta arkeni on. Jaan sen käsityksen junttilauman kanssa, että yksinkertaisin kerronta on vaikuttavinta. Rakastan teoriaa ja raastavaa analyysiä, mutta kun kaadun tai nousen, olen pelkkä ja paljas, alussa kuin ihminen syntyessään.
Mutta hän ei koskaan, koskaan venytä virheellisesti lausetta kuten esimerkiksi Vartiaisen Jenni rumassa kappaleessaan Mhä eennn haluuu kuolllla tä-nä yööönä...
Sanoituksen puolesta hän pärjää siinä tehtävässä, jossa ovat niin Zen Café, Sir Elwoodin hiljaiset värit ja jopa Tuomari Nurmio silloin tällöin kompastelleet. Hän onnistuu tarinoimaan yksinkertaisin sanoin vavahduttaen juuri siten kuulijoitaan.
Zen Cafe esim. vituttaa banaaliudellaan. Aina on sama päivä, yleensä päivä on paska ja kaikki on laulettava suoraan, just niin kuin se on. Ja sitten ne tylyimmät kappaleet ovat yleensä vielä suosituimpia, kuten Eipä tiennyt tyttö ja Piha ilman sadettajaa. Varsinkin jälkimmäisessä on niin kalseita metaforia, että puistattaa. Sitä ei edes pelasta teiniangstinen piirretty video. Jos mulle laulettais, että jos et sinä minua toivo, joudun yksin tiskaamaan, niin miettisin vakavasti suhteen tilaa. Onneksi Putro seivaa Todella kauniissa.
Dave Lindholm ei kikkaile eikä kiertele, mutta hän on silti kaunissanainen ja tuore. Tästä esimerkkinä muun muassa säveltäjän tunnetuin kappale, Pieni ja hento ote.
Pieni ja hento ote/ ihmisestä kiinni/
aivan sama tunne/ kuin koskettava tuuli
sateen jälkeen hiekkatiellä/ kauneus hehkuu ja kumartaa syvään
Pieni ja hento ote-kappaleen on kuullut jokainen suomalainen. Se ei kuitenkaan ole Daven ainoa hitti. Vierastan hitti-sanaa Daven taiteesta puhuttaessa, puhuisin mieluummin vaikka tähdistöstä, kuista ja kuurosateista, taivaallisista käsitteistä jotka kertovat paljon enemmän siitä tunteesta, joka näistä pikkuisista hiteistä jää. Ei, Dave ei ollut mikään tähdenlento. Voi kun riittäis pieni taivas (Niitylle riittää pieni taivas...), Petin pienen linnun ja Tupakkaa, viinaa ja villit naiset osuvat esimerkiksi siihen minimaaliseen kohtaan suomalaismiehessä ja miksei naisessakin, joka saa tunnereaktioita aikaan.
Lisäksi täytyy mainita hyvin tärkeät kappaleet kuten Sataa & 22, Puhtaat laivat, Sitähän se kaikki on, Annan kitaran laulaa vaan ja niin edelleen ja niin edelleen.
En tarvitse tärkeitä teoreetikoita, en kuuluja miehiänaisia kertomaan vaikein sanankääntein, kuinka suurta arkeni on. Jaan sen käsityksen junttilauman kanssa, että yksinkertaisin kerronta on vaikuttavinta. Rakastan teoriaa ja raastavaa analyysiä, mutta kun kaadun tai nousen, olen pelkkä ja paljas, alussa kuin ihminen syntyessään.
Minulle Dave Lindholm on runoilijana yhtä suuri kuin Edith Södergran, joka ei vaivautunut ahtamaan runoihinsa mitään liian erikoista. Näiden kahden näkijän tyyliin kuului se, että he kirjoittivat sydämellään, muista piittaamatta ja jatkuvasti. Ja mikä rytmitaju molemmilla, piru vie.
Seuraavasta otteesta saa vain hiukan käsitystä Daven mitasta ja poljennosta.
Jousisoitinten vapaapäivä / kasvoillani kyyneleet
kukat saivat sateen kauneuteen
Seuraavasta otteesta saa vain hiukan käsitystä Daven mitasta ja poljennosta.
Jousisoitinten vapaapäivä / kasvoillani kyyneleet
kukat saivat sateen kauneuteen
Lapsi kääntyi selin minuun/
silloin mietin/ jos en nyt kuole/
minä elän
aa-a
silloin mietin/ jos en nyt kuole/
minä elän
aa-a
Hän valitsi myrskyt/ jätti taakseen tyynet vedet/
maksoi hinnan kalleimman
Dave Lindholm – Menneisyys
Aki Kaurismäki piti Davesta ja hänen huuliharpustaan niin, että antoi hänelle pienen roolin Calamari Unionista.
(Yritin etsiä leffasta sitä kohtaa, missä kaverit harhailevat Daven luokse. Muistaakseni se sisältyi tuohon. [Joo ei ole en löydä].)
Sirkus-albumia on pidetty yhtenä suomirockin helmenä. Dave heilui sillä 21-vuotiaana. Plätyltä löytyvät sellaiset timantit kuin Puhtaat laivat ja Kaikki menee seinään. Lisäksi se on selvästi Bob Dylan-levy - suosikkimuusikkoni - puhumme Daven kanssa samaa ihmiskieltä.
Kolmekymppisenä Lindholmin tuimat silmät vastasivat Aino-albumin kannesta. Ainossa on neljä biisiä, mukaanlukien tämä karaokekuningas Pieni ja hento ote. On lopulta suuri rikos, että se on revitty irti pohjastaan, sillä se kuuluu suureen kokonaisuuteen, joka on yhtä viulujen ja sellojen juhlaa. Toisessa kappaleessa (Taivaaseen) Dave kajauttaa vain muutamia säkeitä. Se on kuin huikea välisoitto. Jokainen kappale on toisensa sisko tai lapsi.
Aino on suosikkini. Se on runollinen sinfonia, pehmeä kapina, vähän niin kuin Sirkuskin. Se oli päiväkirja, yhdessä viikonlopussa kirjoitettu, levytetty ja jotenkuten viimeistelty. Kuunelkaa Ainoa, se on ainoa oikea tapa havahtua uudelleen Pienen ja hennon hyvyyteen.
Juice Leskinen: "Lopulta kaikkein tärkeintä on puhua rakkaudesta, kuolemasta ja uskosta.*"
Hän ei ollut kovinkaan julkisesti Jumalan miehiä, mutta voitte sisimmässänne ymmärtää, mitä hän tarkoittaa kun Musta aurinko nousee tai Risainen elämä täyttää uinuvan pubin.
Turhanpäiväinen älykkyys
syö ihmistä rotan lailla!
- Isokynä
Kertoisin niin paljon lisää Davesta ja esimerkiksi hänen nykyisestä tuotannostaan (pääsääntöisesti englanninkielisestä bluesmenosta, johon kuusikymppiset vanhat äijät aina haksahtavat), mutta on tehtävä töitäkin.
Epilogi
Menneisyys-kappaleessa on minulle osuva säe. Toimin henkilökohtaisena avustajana, ja pyöräilen joskus varhaisina aamupäivinä toiselle työpaikalleni Haagan halki. Kun auringon ensisäteet puskevat lehtiverhojen läpi, ensimmäinen unenpöpperöinen bussi yskii ohi, hiekka sinkoilee etupyörän edestä, ja kun vielä sattumoisin ohitan sammuneen bensa-aseman kylkeen muuttaneen Keidas-baarin, niin kuuntelisin korvalappustereoistani että...Haagan hienot hiekkapolut/
keidas metsän siimeksessä/
nauru joka uskoi huomiseen
... jos omistaisin korvalaput. Ostan musiikkini vinyyleinä ja cd:nä, kuten suomalainen musiikki pitää ostaakin.
Sataa ja 22
* Lopuksi on muistutettava, etten ole mikään asiantuntija, pelkkä fiilistelijä. Mun faktat saattaa olla hyvinkin pielessä.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Miksei
Sekalainen soundtrackini
1. DJ Shadow Best Foot Forward ja Building Steam With a Grain of Salt albumilta Endtroducing
3. David Bowie - Cat People
4. Nico - You Forget to Answer
5. Bob Dylan - All Along the Watchtower
6. (täydestä sydämestäni) Dave Lindholm - Petin Pienen Linnun
7. Asa - Vaaranmaa
8. Nick Drake - Magic
9. Bob Dylan - Subterranean Homesick Blues
10. Santa Esmeralda - House of the Rising Sun
11. Laurie Anderson - Only an Expert
12. Nico - I'll Keep It with Mine
13. Duke Ellington, Louis Amstrong - I don't Mean a Thing
14. The Blues Brothers Pc-peli vuodelta '91 kaikille vinyyleiden ja bittien rakastajille lopetukseksi
Runotrack:
Runot eivät ole minkäänlaisessa järjestyksessä. Enkä ollut aikeissa nuolla kenenkään persettä. Nämä luetellut sattuivat vain juolahtamaan mieleeni - ei sillä, etteivätkö ne olisi vaikuttavia.
1. Miki Liukkonen - Elisabeth (Aukea.netin huikein ja koskettavin runo. Sitä ei sieltä enää löydy - toivon, ettet ystäväni suutu tästä nostosta. Löytynee hänen tulevista runokirjoistaan, joista yhtä voi varata jo täältä )
2. Alvin Pang - City of Rain (kokoelma)
3. Thomas Tranströmer - Yökirjan lehtiä (monesta upeasta nyt vaikka tämä runo)
4. Allen Ginsberg - Rakkauteni (runo)
5. Juha Rautio - Häkki (kokoelma)
6. Wislava Szymborska - Psalmi (runo)
7. Edith Södergran - Huolettomuus (runo)
8. Juho Nieminen - Venus ja Mars Aukea.netissä
9. J. K Ihalainen - 20. vuosisadan häkkilinnuston sanasto (runo)
10. Mikael Brygger - Puukristalli (runo)
11. Erkki Kiviniemi - Toinen metsä (kokoelma)
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Suuren kynäilijän & eläjän konsertti
Dave Lindholmin konsertti uusintana
Maanantaina 11.4 esitettiin Dave Lindholmin hieno keikka televisiossa. En pidä televisiokonserteista, niissä ei ole mitään intiimiä. Mutta kuten olin ollut väärässä Arvottomienkin suhteen, olin väärässä Davenkin suhteen, sillä mestarit koskettavat aina.
Laitoin linkin ylös uusintaan. Se kannattaa katsoa, vaikket olisi millään lailla Isokynän fani (ja ellet mieluummin tule Poetry Jameille tuolloin Mascottiin).
Teema tekee hyvää ja esimerkillistä työtä kanavana, joka tarjoaa hengähdystauon kaikesta siitä markettisutrasta ja käsikirjoitetusta surusta ja teennäisestä hilpeydestä, mitä nyt ainakin mainoskanavat tarjoavat.
Televisiodraaman luonteen mukaisesti myös Lindholmin keikka päättyy hivenen odotettuun kliimaksiin, mutten antanut sen häiritä, olinhan ollut jo pitkään syvän liikutuksen vallassa. Voi kun riittäis pieni taivas.
Tässä kaunis maistiainen neron keikasta Teemalla: Petin pienen linnun
Haluaisin lisäksi mainostaa Poetry Jamien erikoisiltaa 13. 5, joka järjestetään Gloriassa. Luvassa on mm. suurensuuri Open mic:
" Tapahtumassa järjestetään alkuillasta myös poikkeuksellinen open mic -kilpailu, jossa omia runojaan pääsevät esittämään kaikki halukkaat. Esitysten päätteeksi suoritetaan yleisöäänestys, jonka voittanut sanataiteilija lunastaa esiintymispaikkansa syksyn ensimmäisellä Poetry Jam -klubilla. Näkyvyyden lisäksi yleisön suosikki saa esiintymisestään syyskuussa myös esiintymispalkkion."
Lisätiedot & aikataulut ja muut suuret esiintyjät HPC:n blogista.
Ohhoh, nyt on linkattu teksti täyteen. Tule kuitenkin paikalle! Niin, juuri sinä. Puhun sinulle.
---
Tulet uniin
tulet kaikkialle
Maanantaina 11.4 esitettiin Dave Lindholmin hieno keikka televisiossa. En pidä televisiokonserteista, niissä ei ole mitään intiimiä. Mutta kuten olin ollut väärässä Arvottomienkin suhteen, olin väärässä Davenkin suhteen, sillä mestarit koskettavat aina.
Laitoin linkin ylös uusintaan. Se kannattaa katsoa, vaikket olisi millään lailla Isokynän fani (ja ellet mieluummin tule Poetry Jameille tuolloin Mascottiin).
Teema tekee hyvää ja esimerkillistä työtä kanavana, joka tarjoaa hengähdystauon kaikesta siitä markettisutrasta ja käsikirjoitetusta surusta ja teennäisestä hilpeydestä, mitä nyt ainakin mainoskanavat tarjoavat.
Televisiodraaman luonteen mukaisesti myös Lindholmin keikka päättyy hivenen odotettuun kliimaksiin, mutten antanut sen häiritä, olinhan ollut jo pitkään syvän liikutuksen vallassa. Voi kun riittäis pieni taivas.
Tässä kaunis maistiainen neron keikasta Teemalla: Petin pienen linnun
Haluaisin lisäksi mainostaa Poetry Jamien erikoisiltaa 13. 5, joka järjestetään Gloriassa. Luvassa on mm. suurensuuri Open mic:
" Tapahtumassa järjestetään alkuillasta myös poikkeuksellinen open mic -kilpailu, jossa omia runojaan pääsevät esittämään kaikki halukkaat. Esitysten päätteeksi suoritetaan yleisöäänestys, jonka voittanut sanataiteilija lunastaa esiintymispaikkansa syksyn ensimmäisellä Poetry Jam -klubilla. Näkyvyyden lisäksi yleisön suosikki saa esiintymisestään syyskuussa myös esiintymispalkkion."
Lisätiedot & aikataulut ja muut suuret esiintyjät HPC:n blogista.
Ohhoh, nyt on linkattu teksti täyteen. Tule kuitenkin paikalle! Niin, juuri sinä. Puhun sinulle.
---
Tulet uniin
tulet kaikkialle
maanantai 14. helmikuuta 2011
Tampereelta, Telakalta
Muutama umpisurkea ja tärähtänyt foto ikimuistoiselta Telakan "kiertueeltamme" :D. Halusin vähän vaan fiilistellä tunnelmalla näin jälkilämmöksi.
Ps. mukavat pakkaset.
 |
| Saavuimme Nooran huvikumpuun. |
 |
| Tärähtänyttä tunnelmaa Telakalla. Miljöö oli ihana. Tiiliskivi-palkinnon voitti muuten Teemu Manninen teoksellaan Futurama |
 |
| Ennen esitystäni olin ihan hysteerinen ja mm. tää oli TOSI hauska. |
 |
| Juha Rautiolta (taustalla) putkahti juuri toinen runokirja. |
 |
| Löysin Nooran luota t-paidalleni ystävän!!! |
Ps. mukavat pakkaset.
perjantai 28. tammikuuta 2011
Risto Ahti - the King of fucking everything
Risto Ahti on valinnut Juhon kuuden ehdokkaan joukkoon Tanssiva Karhu-palkinnon saajaksi.
Tää on mulle myös todella liikuttava hetki, koska pidän Risto Ahdin ahdistavia ja pimeitä mutta myös kirkkaita ja profetaalisia runoja silkkana neroutena. Kaiken lisäksi Ahti kuvailee Juhon kirjaa (Muovin kukkia! Helsinki-kirjat! 2010!) näin (lainaus Poetry Slam-blogista, he ovat lainanneet YLEä -klikkaa otsikkoa ja lue koko juttu):
Juho alkaa nyt olemaan jonkin sortin julkkis. :D Eilen hän oli esiintymässä Runoraatia varten. Teemalla Tanssiva Karhu-ehdokkaat nähdään 20.3, nimenomaan Runoraadissa.
PS. TÄNÄÄN ON KIISKI OPEN MIC-CLUB BAR VASTARANNAN KIISKESSÄ TÖÖLÖSSÄ. JOS JOKU OIKEASTI VIELÄ BLOGIANI LUKEE, NIIN TÄSTÄ SINNIKKYYDESTÄ VOISI VIELÄ OTTAA ENEMMÄN IRTI JA TULLA LAUSUMAAN OMAA RUNOUTTAAN/RAP-LYRIIKKAA/LAULULYRIIKKAA PAIKAN PÄÄLLE. SE ON SEN KLUBIN IDEA. JA SE ON TOSI KIVAA. SE ALKAA SEITSEMÄLTÄ.
OLEN ITSE IHAN PASKA LAUSUMAAN JA PUNASTELEN, JOTEN EI HÄTÄÄ, TÄLLÄISILLÄ TEKIJÖILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ.
Tää on mulle myös todella liikuttava hetki, koska pidän Risto Ahdin ahdistavia ja pimeitä mutta myös kirkkaita ja profetaalisia runoja silkkana neroutena. Kaiken lisäksi Ahti kuvailee Juhon kirjaa (Muovin kukkia! Helsinki-kirjat! 2010!) näin (lainaus Poetry Slam-blogista, he ovat lainanneet YLEä -klikkaa otsikkoa ja lue koko juttu):
Niemisen esikoinen YLEn runopalkintoehdokas
"Julkisen runouden esittäjänä palkittu Juho Nieminen taas on tehnyt merkittävän kirjan, johon kaikkien pitää tutustua", toteaa runoilija Risto Ahti perustellessaan, miksi Niemisen esikoiskokoelma Muovin kukkia kuuluu kuuden YLEn Tanssiva karhu -runopalkintoehdokkaan joukkoon."
Juho alkaa nyt olemaan jonkin sortin julkkis. :D Eilen hän oli esiintymässä Runoraatia varten. Teemalla Tanssiva Karhu-ehdokkaat nähdään 20.3, nimenomaan Runoraadissa.
PS. TÄNÄÄN ON KIISKI OPEN MIC-CLUB BAR VASTARANNAN KIISKESSÄ TÖÖLÖSSÄ. JOS JOKU OIKEASTI VIELÄ BLOGIANI LUKEE, NIIN TÄSTÄ SINNIKKYYDESTÄ VOISI VIELÄ OTTAA ENEMMÄN IRTI JA TULLA LAUSUMAAN OMAA RUNOUTTAAN/RAP-LYRIIKKAA/LAULULYRIIKKAA PAIKAN PÄÄLLE. SE ON SEN KLUBIN IDEA. JA SE ON TOSI KIVAA. SE ALKAA SEITSEMÄLTÄ.
OLEN ITSE IHAN PASKA LAUSUMAAN JA PUNASTELEN, JOTEN EI HÄTÄÄ, TÄLLÄISILLÄ TEKIJÖILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Kiitos Tuli&Savu
Kiitos Tuli&Savu erikoisliitteestä, Revontulisavusta, löysin sieltä nimittäin uuden, liian nuoren (s. 1990!) suosikkirunoilijan, saamelaisen Niillas Holmbergin.
Mulla ei taida olla oikeuksia liittää tähän hänen runojaan. Harmi.
Mulla ei taida olla oikeuksia liittää tähän hänen runojaan. Harmi.
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Sadetakki
Näin pari yötä sitten härön unen. Olin tavannut kuvasanarunoilijan (olen aina inhonnut heitä), jonka tyyli oli ihanan naivistinen ja lapsekas. Voin jopa muistaa tarkasti hänen öljyliiduillaan värittämänsä runokirjan runot. Minun on aivan pakko lisätä tähän runoteos, jonka muistan parhaiten. Harmi vain, etten voi kuvata sitä tarkemmin/ PAREMMIN. Kun heräsin, minulla oli varsin keltainen olo.
PS. Älkää nyt kuitenkaan ihan kuvitelko, että toi kuva mun mielestä edustaa jotain täydellistä kuvasanarunoa. :D
...
Kiitos Poetry Mashien, tutustuin runoilija Alvin Pangiin, singaporelaiseen (niin, siis Filippiinit?) nuoreen ja neroon taiteilijaan.
Nyt olen menettänyt itseni. Olen täysin hänen pauloissaan. Erityisesti onnella kaappaamani - toisin sanoen, Juholta pöllimäni - teos, nimeltään City of rain, on ollut suurkulutuksessa. Valitettavasti en vain löydä suomalaista kirjakauppaa, mistä sen saisi. Jos joku tietää, vinkatkaa.
perjantai 3. syyskuuta 2010
Nastoja bileitä
Luulette varmaan, että runonlausuntatapahtumat ovat vain luusereille.
Mutta onneksi luuserit jättävät saapumatta tämän ajatuksen varjolla. Ja onneksi luuserit ovat kääntäneet asennetakkinsa pitkälti Poetry Jamien kaltaisten tapahtumien vuoksi. Huomaamme, kuinka runous onkaan kuningaslaji, johon nojaavat niin rukoukset, mantrat, laulujen sanat kuin räppikin.
Hahaa. En tietenkään ole oikeasti tätä mieltä, mutta täytyy antaa pientä buustia lajille, joka mielletään elitistiseksi, hankalaksi, etäiseksi, akateemiseksi, ... jne. Älkää ymmärtäkö tätäkään lausetta väärin: olen toki kaiken taiteen leviämisen ja käyttämisen ja jakamisen, toisin sanoin, popularisoimisen puolella, mutta runouden suhteen olen kriittinen, epäkypsä, ylpeä, ja kyllä, erittäin elitistinen.
Sen tähden oli oikeastaan sekä hienoa että ikävää katsella runouden sm-kilpailujen finaalia Ravintola Kaisaniemessä (esim. http://yle.fi/radiosuomi/runopuulaaki/). Hienoa siksi, että kilpailu oli ällistyttävän tasokas, mutta sinällään ikävää, koska voittoon tarvittiin stand-up koomikon taitoja, hullua ulkomuistia ja näyttelemiseen asti vietyä eläytymistä.
Mulle runous on ensisijaisesti tekstiä. Tekstiä, jonka ei tarvitse naurattaa ketään, ei itkettää ketään, eikä herättää ketään kuolleista. Mutta jossa on se jokin; asennevammani tähden puhun taas siunauksesta.
Yksi lisänärää herättänyt kohtaus kilpailussa oli, nimittäin nollarunoilija (lue: lämmittelijärunoilija, kutsuttu esiintyjä), Pauliina Haasjoki, sai illan kovimmat pisteet. Tuomaristo, joka jakoi kilpailijoille yleisestikin vain seiskaa, tunaroi heti alkuunsa antaen ammattilaiselle huikeat pisteet. Ensimmäisenä esiintynyt, - ammattilainen - Heli Slunga, sai tuomaristolta seiskaa ja kasia. Vaikka hänen settinsä oli paljon parempi. Hän oli karismaattinen, hauska ja voimakas persoona. Hän eläytyi. Kaiken lisäksi Slunga tuli kilpailussa lopulta niukasti toiseksi, joten moinen arvottaminen kilpailijoiden ja Tosirunoilijoiden kesken oli ihan pelleä.
Olin voittajasta oikeastaan jo ennakkoon varma. Kervinen oli mahtava. Ja Slunga myös. Kolmanneksi tullut Vanhala oli myös omalla, herkemmällä ja rauhallisemmalla tyylillään mahtava. Yleisön suosikki, Mari Kanervaniemi, oli myös varma esiintyjä, mutta hänelle kävi mielestäni vähän niin kuin Juhollekin; tuomaristo ei nähnyt potentiaalia perinteisessä lausunnassa ja runoudessa. Onneksi sentään yleisö näki.
Kari Rainerannan valinta esimerkiksi edellämainittujen sijaan jatkoon toiselle kierrokselle oli sinällään vähän hämmentävää. Raineranta on hauska, mutta hänen vaihtuvat asusteensa, ilmeensä ja taukonsa eivät tätä herkkähipiäistä runotyttöä lämmitä. Minusta hänen tekstinsä ovat... silloin tällöin varsin sisällöttömiä. Mutta kun hän pamahtaa lavalle, hän kieltämättä ottaa yleisön täysin haltuun. Raineranta on siltikin niitä runoilijoita, joiden menestyksestä hieman ärsyynnyn. Taustalla on niin paljon ujoja ja hyviä runoilijoita, jotka eivät ikinä voisi riisua takkiaan lavalla tai huutaa suoraa kurkkua elämänsä hätää. Tällaisten lavarunoilijoiden suosiminen herättää kysymyksen, että pitääkö esiintymisen todella olla niin itsevarmaa ja maneerimaista. Eikö vähemmällä pärjää; vai tuleeko Runopuulaakin voittajan tästä lähtienkin panostettava huomattavasti enemmän esiintymiseen.
Onneksi en päässyt finaaliin. En olisi mitenkään pärjännyt. Kuten sanoin, ilta oli ällistyttävän tasokas. Olisin varmaan juossut karkuun Helsingin ukostavaan ilmaan kuin mennyt saamaan kuutosia ja nelosia tuomaristolta.
PS. Suosikkini koko kilpailussa, Kervisen ja Slungan lisäksi, oli Savon karsinnoissa toiseksi tullut Riina Särkilahti.
---
LOL !!!1
Hyvä kun meikämandoliini on aiemmin selostanut ripset ihan kosteina siitä nettisivuideasta, jonne koottaisiin koko maailman runous yhteen, ja maininnut, että missä hitossa sellainen luuraa niin...
... en tosiaan ollut tajunnut vähän kysellä. "Niitähän on vaikka mitä " - kommentoitiin mulle, kun jäin hämmentyneenä tuijottamaan Runopuulaakin jälkeen esittäytynyttä LYRIKLINEÄ (http://lyrikline.org/index.php?id=51&L=1), kansainvälistä runosivustoa, jonne ollaan saatu juuri suomalaisvahvistuksia.
Mä en sivustoihin ole ollenkaan ehtinyt perehtyä, mutta tuollahan homma on ollut jo pidemmän aikaa käynnissä. Että näin.
---
Runokuu on ollut ainakin ystävilleni helvetinmoista kiirettä. Koska en ole kirjallisuudenopiskelija, ajattelin Runokuun kiireiden olevan musta tavoittamattomissa.
Näin ei ollut.
Vierailin niin mainostamassani Poetry Connectionin tapahtumassa Suvilahdessa (kuva) Taiteiden yönä, Poetry Mashissä seuraavana iltana, Savoy-teatterilla Elävien runoilijoiden illassa kuin myös yllätysvieraana Runokuun järjestämällä RUNOPYSÄKILLÄ. HUH.( http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/08/runo_liikkuu_helsingin_raiteilla_1941768.html). Sori muuten, ootte varmaan huomanneet, kuinka vaivaannuttavan huono olen käyttämään tietokonetta? Musta ois tosiaan superdupersiistiä, jos osaisin linkittää sivun suoraan ja coolisti itse sanaan. Mutta kun en.
Savoy-ilta oli kreisi. Täytyy myöntää, että napinani 18 euron lipusta oli ihan turhaa (sain ilmaislipun). Ennen kuin pimeä ehti edes Savoyhin laskeutuakaan, hullu sirkustähti kiepautti itsensä kattoon ja yleisön ylle kankaan avulla. Ensimmäinen esitys oli siis sirkukseen yhdistettyä runoutta. NICE.
Seuraavat esiintyjät, Minna Padilla & Helsinki Koto Ensemble yhdistettynä Kai Niemisen suomalaismukavaan runouteen oli myös tyylikäs. Olen nyt koittanut etsiä youtubet läpi löytääkseni tämän hurmaavan bändin, Helsinki Koto Ensemblen, sillä kanteleen ja japanilaisen koton yhdistäminen oli rauhoittavaa, meditatiivista ja onnistunutta.
Illassa esiintynyi myös J.K. Ihalainen, joka on vaan niin helvetin rautainen äijä. Kunnioitan Ihalaista hänen runojensä, elämänasenteensa, huumorinsa ja karismansa vuoksi pelonsekaisesti. Kristianin vapaakaupungissa Tanskassa julkaistu esikoisrunokokoelma pistää vain kysymään itseltään: miksen mä elä noin. Olen ihan tarpeeksi vanha riehaantuakseni ja ryhtyäkseni kapinalliseksi, todelliseksi anarkistiksi!!!!!!!!!1
Kaiken lisäksi kaikkien korvia rienaava runojen taustojen reiv-popitus osuu suoraan sydämeeni, musta kun löytyy amistamppaajaa ilman, että mun tarvitsee älyllistää konemusiikki kertomaan ajankuvastamme kaikkea. <3 <3 <3
Lopuksi lavalle saapui illan pääesiintyjä, Benjamin Zephaniah. Benjamin puki sanoiksi kaiken sen, mitä mä olen kanssa halunnut satapäiselle yleisölle sanoa, karjua, huutaa: kaikkien pitää lukea runoja. Ja silloin täytyy kirjoittaa runoja, joita kaikki haluavat lukea.
Niin, ennen Benjaminin lavakarismavideota haluan vielä kertoa, kuinka jännää oli yllättäen osallistua Runopysäkkeihin. Harri Hertellin ja Nuoren voiman liiton tyyppien kanssa Asematunnelissa sisseily oli oikeasti aika rohkeutta vaativaa. Arvostan katusoittajia: metrotunneleissa majailee jos jonkinlaista sakkia, jotka eivät välttämättä halua kuunnella VARSINKAAN nuorta runoutta. Mulla ei ollut mitään erityisen hauskaa mukana, pääasiassa olin masentunut runoilija vailla ryhtiä, mutta kokemus oli silti värisyttävä. Silloin tällöin kun uskalsin silmäni papereistani nostaa, minua piirittivät ja minut ohittivat sadat silmämunat, jotka virtasivat ilmeettömästi kohti jumalaista määränpäätään. Jotkut jäivät kuuntelemaan ja aploodeeraamaan, Juholta ostettiin jopa kirja, mutta useampi kuin yksi lapsi kiikutettiin nopeasti ohitsemme lapsen alkaessa joko itkeä tai peittää korviaan.
Matinpojan räppi toimi urbaanissa tilassa varmasti kaikkein parhaiten, ja huhujen mukaan itse Hannu Salama oli kipittänyt ohitseni, kun olin noin 50 sekuntia aiemmin lukenut häneen liitettävän runon.
Mutta onneksi luuserit jättävät saapumatta tämän ajatuksen varjolla. Ja onneksi luuserit ovat kääntäneet asennetakkinsa pitkälti Poetry Jamien kaltaisten tapahtumien vuoksi. Huomaamme, kuinka runous onkaan kuningaslaji, johon nojaavat niin rukoukset, mantrat, laulujen sanat kuin räppikin.
Hahaa. En tietenkään ole oikeasti tätä mieltä, mutta täytyy antaa pientä buustia lajille, joka mielletään elitistiseksi, hankalaksi, etäiseksi, akateemiseksi, ... jne. Älkää ymmärtäkö tätäkään lausetta väärin: olen toki kaiken taiteen leviämisen ja käyttämisen ja jakamisen, toisin sanoin, popularisoimisen puolella, mutta runouden suhteen olen kriittinen, epäkypsä, ylpeä, ja kyllä, erittäin elitistinen.
Sen tähden oli oikeastaan sekä hienoa että ikävää katsella runouden sm-kilpailujen finaalia Ravintola Kaisaniemessä (esim. http://yle.fi/radiosuomi/runopuulaaki/). Hienoa siksi, että kilpailu oli ällistyttävän tasokas, mutta sinällään ikävää, koska voittoon tarvittiin stand-up koomikon taitoja, hullua ulkomuistia ja näyttelemiseen asti vietyä eläytymistä.
Mulle runous on ensisijaisesti tekstiä. Tekstiä, jonka ei tarvitse naurattaa ketään, ei itkettää ketään, eikä herättää ketään kuolleista. Mutta jossa on se jokin; asennevammani tähden puhun taas siunauksesta.
Yksi lisänärää herättänyt kohtaus kilpailussa oli, nimittäin nollarunoilija (lue: lämmittelijärunoilija, kutsuttu esiintyjä), Pauliina Haasjoki, sai illan kovimmat pisteet. Tuomaristo, joka jakoi kilpailijoille yleisestikin vain seiskaa, tunaroi heti alkuunsa antaen ammattilaiselle huikeat pisteet. Ensimmäisenä esiintynyt, - ammattilainen - Heli Slunga, sai tuomaristolta seiskaa ja kasia. Vaikka hänen settinsä oli paljon parempi. Hän oli karismaattinen, hauska ja voimakas persoona. Hän eläytyi. Kaiken lisäksi Slunga tuli kilpailussa lopulta niukasti toiseksi, joten moinen arvottaminen kilpailijoiden ja Tosirunoilijoiden kesken oli ihan pelleä.
Olin voittajasta oikeastaan jo ennakkoon varma. Kervinen oli mahtava. Ja Slunga myös. Kolmanneksi tullut Vanhala oli myös omalla, herkemmällä ja rauhallisemmalla tyylillään mahtava. Yleisön suosikki, Mari Kanervaniemi, oli myös varma esiintyjä, mutta hänelle kävi mielestäni vähän niin kuin Juhollekin; tuomaristo ei nähnyt potentiaalia perinteisessä lausunnassa ja runoudessa. Onneksi sentään yleisö näki.
Kari Rainerannan valinta esimerkiksi edellämainittujen sijaan jatkoon toiselle kierrokselle oli sinällään vähän hämmentävää. Raineranta on hauska, mutta hänen vaihtuvat asusteensa, ilmeensä ja taukonsa eivät tätä herkkähipiäistä runotyttöä lämmitä. Minusta hänen tekstinsä ovat... silloin tällöin varsin sisällöttömiä. Mutta kun hän pamahtaa lavalle, hän kieltämättä ottaa yleisön täysin haltuun. Raineranta on siltikin niitä runoilijoita, joiden menestyksestä hieman ärsyynnyn. Taustalla on niin paljon ujoja ja hyviä runoilijoita, jotka eivät ikinä voisi riisua takkiaan lavalla tai huutaa suoraa kurkkua elämänsä hätää. Tällaisten lavarunoilijoiden suosiminen herättää kysymyksen, että pitääkö esiintymisen todella olla niin itsevarmaa ja maneerimaista. Eikö vähemmällä pärjää; vai tuleeko Runopuulaakin voittajan tästä lähtienkin panostettava huomattavasti enemmän esiintymiseen.
Onneksi en päässyt finaaliin. En olisi mitenkään pärjännyt. Kuten sanoin, ilta oli ällistyttävän tasokas. Olisin varmaan juossut karkuun Helsingin ukostavaan ilmaan kuin mennyt saamaan kuutosia ja nelosia tuomaristolta.
PS. Suosikkini koko kilpailussa, Kervisen ja Slungan lisäksi, oli Savon karsinnoissa toiseksi tullut Riina Särkilahti.
---
LOL !!!1
Hyvä kun meikämandoliini on aiemmin selostanut ripset ihan kosteina siitä nettisivuideasta, jonne koottaisiin koko maailman runous yhteen, ja maininnut, että missä hitossa sellainen luuraa niin...
... en tosiaan ollut tajunnut vähän kysellä. "Niitähän on vaikka mitä " - kommentoitiin mulle, kun jäin hämmentyneenä tuijottamaan Runopuulaakin jälkeen esittäytynyttä LYRIKLINEÄ (http://lyrikline.org/index.php?id=51&L=1), kansainvälistä runosivustoa, jonne ollaan saatu juuri suomalaisvahvistuksia.
Mä en sivustoihin ole ollenkaan ehtinyt perehtyä, mutta tuollahan homma on ollut jo pidemmän aikaa käynnissä. Että näin.
---
Runokuu on ollut ainakin ystävilleni helvetinmoista kiirettä. Koska en ole kirjallisuudenopiskelija, ajattelin Runokuun kiireiden olevan musta tavoittamattomissa.
Näin ei ollut.
Vierailin niin mainostamassani Poetry Connectionin tapahtumassa Suvilahdessa (kuva) Taiteiden yönä, Poetry Mashissä seuraavana iltana, Savoy-teatterilla Elävien runoilijoiden illassa kuin myös yllätysvieraana Runokuun järjestämällä RUNOPYSÄKILLÄ. HUH.( http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/08/runo_liikkuu_helsingin_raiteilla_1941768.html). Sori muuten, ootte varmaan huomanneet, kuinka vaivaannuttavan huono olen käyttämään tietokonetta? Musta ois tosiaan superdupersiistiä, jos osaisin linkittää sivun suoraan ja coolisti itse sanaan. Mutta kun en.
Savoy-ilta oli kreisi. Täytyy myöntää, että napinani 18 euron lipusta oli ihan turhaa (sain ilmaislipun). Ennen kuin pimeä ehti edes Savoyhin laskeutuakaan, hullu sirkustähti kiepautti itsensä kattoon ja yleisön ylle kankaan avulla. Ensimmäinen esitys oli siis sirkukseen yhdistettyä runoutta. NICE.
Seuraavat esiintyjät, Minna Padilla & Helsinki Koto Ensemble yhdistettynä Kai Niemisen suomalaismukavaan runouteen oli myös tyylikäs. Olen nyt koittanut etsiä youtubet läpi löytääkseni tämän hurmaavan bändin, Helsinki Koto Ensemblen, sillä kanteleen ja japanilaisen koton yhdistäminen oli rauhoittavaa, meditatiivista ja onnistunutta.
Illassa esiintynyi myös J.K. Ihalainen, joka on vaan niin helvetin rautainen äijä. Kunnioitan Ihalaista hänen runojensä, elämänasenteensa, huumorinsa ja karismansa vuoksi pelonsekaisesti. Kristianin vapaakaupungissa Tanskassa julkaistu esikoisrunokokoelma pistää vain kysymään itseltään: miksen mä elä noin. Olen ihan tarpeeksi vanha riehaantuakseni ja ryhtyäkseni kapinalliseksi, todelliseksi anarkistiksi!!!!!!!!!1
Kaiken lisäksi kaikkien korvia rienaava runojen taustojen reiv-popitus osuu suoraan sydämeeni, musta kun löytyy amistamppaajaa ilman, että mun tarvitsee älyllistää konemusiikki kertomaan ajankuvastamme kaikkea. <3 <3 <3
Lopuksi lavalle saapui illan pääesiintyjä, Benjamin Zephaniah. Benjamin puki sanoiksi kaiken sen, mitä mä olen kanssa halunnut satapäiselle yleisölle sanoa, karjua, huutaa: kaikkien pitää lukea runoja. Ja silloin täytyy kirjoittaa runoja, joita kaikki haluavat lukea.
Niin, ennen Benjaminin lavakarismavideota haluan vielä kertoa, kuinka jännää oli yllättäen osallistua Runopysäkkeihin. Harri Hertellin ja Nuoren voiman liiton tyyppien kanssa Asematunnelissa sisseily oli oikeasti aika rohkeutta vaativaa. Arvostan katusoittajia: metrotunneleissa majailee jos jonkinlaista sakkia, jotka eivät välttämättä halua kuunnella VARSINKAAN nuorta runoutta. Mulla ei ollut mitään erityisen hauskaa mukana, pääasiassa olin masentunut runoilija vailla ryhtiä, mutta kokemus oli silti värisyttävä. Silloin tällöin kun uskalsin silmäni papereistani nostaa, minua piirittivät ja minut ohittivat sadat silmämunat, jotka virtasivat ilmeettömästi kohti jumalaista määränpäätään. Jotkut jäivät kuuntelemaan ja aploodeeraamaan, Juholta ostettiin jopa kirja, mutta useampi kuin yksi lapsi kiikutettiin nopeasti ohitsemme lapsen alkaessa joko itkeä tai peittää korviaan.
Matinpojan räppi toimi urbaanissa tilassa varmasti kaikkein parhaiten, ja huhujen mukaan itse Hannu Salama oli kipittänyt ohitseni, kun olin noin 50 sekuntia aiemmin lukenut häneen liitettävän runon.
tiistai 24. elokuuta 2010
Juho Niemisen runokirja
En usko, että minkäänlainen lisämainostus on tarpeellista, mutta tavallaan oma ylpeyteni ja huomiontarpeeni tekee minusta mainostoimiston, joka puhuen ja kirjoittaen mainostaa rakkaansa runokirjaa:
Juho Niemisen esikoisrunokokoelma on helvetin hyvä, helkkarin hieno ja hyvä ostos. (Sitä paitsi, runoilijat ovat aina ihan persaukisia.) Ottakaa yhteyttä jos kiinnostaa ostaa alennettuna, tai ostakee se kirjakaupasta. Juuri sinä, et tule pettymään! Viva Las Vegas! Vamos! Vamos! Hel-sing, Hel-sing, Hell-sing!
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
POETIFY!
Nyt vasta löysin tämän mainion linkin! http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/ "Linkki maailman runouteen" - hieno ajatus koota tällaisia valtavia muistioita, mutta missä itse runous?
Suhtaudun penseästi romaanien lukemiseen muusta kuin fyysisestä kirjasta, ja mieluiten luen niistä myös runoja, mutta mielestäni netissä - nimenomaan bloggailussa - on runouden yksi vahva tulevaisuudenmuoto.
Onhan tää kuitenkin ihan mielettömän haarauttavaa tämä runouden nettilukeminen. Meillä on kelpo (kuolemaatekevä) Aukea.net. Sitten meillä on läjäpäin blogaajia. Meillä on armas sosiaalinen mediamme, Facebook. Meillä on video killed the radio star Myspace, joka taistelee asemastaan. Meillä on vielä ihan omat nettisivutkin kaikkeen epämääräiseen. Meillä on nettilehdet ja julkaisut ja kymmenet foorumit, mutta mikä taho voisi oikeasti ensimmäisenä koota koko maapallon runouden yhteen?
Suosikkirunoni, Octavio Pazin Puhun kaupungista (teoksesta Kotka vai Aurinko, Tammi, 1996) googlettaminen osoittautui mahdottomaksi. Milloin olen nähnyt näin paljon vaivaa jonkin informaation löytämiseen netistä, kuin runoteosten etsimisessä? Olenko ihan pihalla ja olenko ainoa, joka kaipaa yleismaailmallista runoutta nettiin? Dinosaurusten temmellyskentistä ihan Harry Salmenniemeen ja Jarno Lindemarkiin asti?
Voin toki kopioida runon suoraan runokirjasta tähän ja unohtaa kaikki tekijänoikeudet. En edes tiedä, kuinka tekijänoikeudet hallitsevat painettua sanaa.
Ja miksi pitäisi hallita? Jonkinlaista toleranssia hallittavuuteen toki pitäisi saada, mutta näinä Spotify-tyyppisten ohjelmien levityspäivinä olisi tuskin vaikeaa luoda avoimen lähdekoodin runotiedostoja. Jotka eivät siis kulkisi PDF-tiedostoina, vaan omina sivustoinaan ja hakukoneinaan.
Kokonaisten kirjojen kopioiminen nettiin on tietenkin työn takana, mutta jos malli menestyisi, palvelun käyttäjät voisivat jakaa homman vähän kuten Wikipediassa. Ja tadaa - loputon runouden virta olisi sekuntien ulottuvissa meiltä. Lopulta runous olisi tavoitettavissa kaikilla sen käännetyillä kielillä - jos jumala tämän mallin meille joskus tanakassa utopiassa soisi.
En jaksa enää puhua tekijänoikeuksista tässä yhteydessä, koska en niistä mitään tiedä. Spotify - mallinen rahanjako ja runoutta myös lausuttuna! Meinasin pissiä housuuni kun Spotifyssä oli Octavio Pazin lausumaa runoutta. Hän kyllä valitettavasti puhui espanjaa, mutta vähän väristyksiä siitä silti sai. Mä en halua kalastaa runoutta Myspacesta tai hankkia c-kasetteja. Mä haluan populisoida runouden ihan vain, koska rakastan runoutta.
Viva la revolution! by Harri Hertell & Riemuloma Yyterissä
Suhtaudun penseästi romaanien lukemiseen muusta kuin fyysisestä kirjasta, ja mieluiten luen niistä myös runoja, mutta mielestäni netissä - nimenomaan bloggailussa - on runouden yksi vahva tulevaisuudenmuoto.
Onhan tää kuitenkin ihan mielettömän haarauttavaa tämä runouden nettilukeminen. Meillä on kelpo (kuolemaatekevä) Aukea.net. Sitten meillä on läjäpäin blogaajia. Meillä on armas sosiaalinen mediamme, Facebook. Meillä on video killed the radio star Myspace, joka taistelee asemastaan. Meillä on vielä ihan omat nettisivutkin kaikkeen epämääräiseen. Meillä on nettilehdet ja julkaisut ja kymmenet foorumit, mutta mikä taho voisi oikeasti ensimmäisenä koota koko maapallon runouden yhteen?
Suosikkirunoni, Octavio Pazin Puhun kaupungista (teoksesta Kotka vai Aurinko, Tammi, 1996) googlettaminen osoittautui mahdottomaksi. Milloin olen nähnyt näin paljon vaivaa jonkin informaation löytämiseen netistä, kuin runoteosten etsimisessä? Olenko ihan pihalla ja olenko ainoa, joka kaipaa yleismaailmallista runoutta nettiin? Dinosaurusten temmellyskentistä ihan Harry Salmenniemeen ja Jarno Lindemarkiin asti?
Voin toki kopioida runon suoraan runokirjasta tähän ja unohtaa kaikki tekijänoikeudet. En edes tiedä, kuinka tekijänoikeudet hallitsevat painettua sanaa.
Ja miksi pitäisi hallita? Jonkinlaista toleranssia hallittavuuteen toki pitäisi saada, mutta näinä Spotify-tyyppisten ohjelmien levityspäivinä olisi tuskin vaikeaa luoda avoimen lähdekoodin runotiedostoja. Jotka eivät siis kulkisi PDF-tiedostoina, vaan omina sivustoinaan ja hakukoneinaan.
Kokonaisten kirjojen kopioiminen nettiin on tietenkin työn takana, mutta jos malli menestyisi, palvelun käyttäjät voisivat jakaa homman vähän kuten Wikipediassa. Ja tadaa - loputon runouden virta olisi sekuntien ulottuvissa meiltä. Lopulta runous olisi tavoitettavissa kaikilla sen käännetyillä kielillä - jos jumala tämän mallin meille joskus tanakassa utopiassa soisi.
En jaksa enää puhua tekijänoikeuksista tässä yhteydessä, koska en niistä mitään tiedä. Spotify - mallinen rahanjako ja runoutta myös lausuttuna! Meinasin pissiä housuuni kun Spotifyssä oli Octavio Pazin lausumaa runoutta. Hän kyllä valitettavasti puhui espanjaa, mutta vähän väristyksiä siitä silti sai. Mä en halua kalastaa runoutta Myspacesta tai hankkia c-kasetteja. Mä haluan populisoida runouden ihan vain, koska rakastan runoutta.
Viva la revolution! by Harri Hertell & Riemuloma Yyterissä
torstai 24. kesäkuuta 2010
Elämänvihaaja
Sairaalaseikkailuni Berliinissä sai minut taas muistamaan kuinka rakastankaan elämää. Mutta se sai minut myös muistamaan, kuinka katkeransuloisesti, salaa ja ahnehtien vihaan, vihaan maailmaa kuin d.a. levy konsanaan (nimen pienellä kirjoittaminen sopi hänelle).
Sairaalassa Berliinissä tuojottelin taas televisiota, missä jalkapallosta hullaantuneet saksalaiset repivät toisiltaan päitään irti ja amerikkalainen laulajatar yritti näyttää yhtä hyvältä kuin ämteeveen musavideossa. Jalkapallo sinällään on minusta hieno ja mielenkiintoinen laji ja käsittelemätön filosofian aihe, joka yhdistää, peacettaa ja kuohuttaa mukavasti meitä naurettavien valtionrajojemme ulkopuolella.
D.a levy kirjoitti paljon aiheista, joista menen itsekin poikkeuksetta raivon valtaan; en esimerkiksi siedä supermarketteja. Menen niistä aivan tolaltani. En kestä katsella halogeenilamppujen alla laiskottelevia kilometrihyllyjä täynnä pilaantuvaa, myrkytettyä & sekä toki laadukasta ruokaa, joka illan suussa kärrätään hautausmaalle rautalukkojen taakse. Tämä yltäkylläisyys ja valinnanvapaus raivostuttaa minua. Tämä, tämä helvetin tehoteollisuus jonka maksimointi suistaa maapallon raiteiltaan ja joka orjuuttaa, näännyttää, tuhoaa ja kuluttaa jos ei lopulta koko planeettamme niin ainakin puolet siitä.
SUPERMARKETIN SUTRA on runoilija d.a. levyn sutkautus länkkäritodellisuudesta, joka kertoo kaiken oleellisen: pyhyys on kulutusta.
Pyhyys sen sijaan on jännä hippilisä, jonka voi rentoutuakseen palauttaa mieleensä ennakkoon maksetussa hot- tai birkhamijoogassa. Voit myös ostaa valkean antroposofisen puuvillatopin, jotta pyhyyden look olisi täydellinen - tämän jälkeen kaikki on unohdettavissa.
Tämä raivoaura saa minussa välillä sellaisen otteen että oksat pois. Ja se näkyy runoilussa päättömänä kananjuoksuna. En käyttäisi vihastani sanaa tehokeino vaan pikemminkin sisältö. Tällä hetkellä, itsekseni hummaillessa, koitan opiskella järkevää inhonilmaisua, joka tehoaisi kuin Tiibettiläisten aseeton ja passiivinen sodankäynti. Katsotaan, miten käy, tässä berliiniläisrunoutta:
aloitan sakkolapun allekirjoittamisen väärältä puolelta
hetken kiersin kaupunkia kolikoitta
olen tuulena tullut, olen polizein käteen juuttunut sateenkaaren värinen hiusspray
- joku on piirtänyt seinään kakan
ja nyt tila
ei mene kaupaksi.
Kakka pysyy mutta
kaupunki murenee ja muuttuu ahtaaksi
Berliinin televisiotornissa näkee kierroksen ilmaiseksi, toinen kierros maksaa hedelmästrudelin verran
massagea tarjotaan 360 asteen elämyksessä
olen tuulena tullut, en pyöri (pysähdy)
allekirjoitan pilviä
Haluan kaupungin.
Haluan lintuperspektiivin tumun.
Haluan järjen. Kuoleman.
olen tuulena tullut, olen polizein käteen juuttunut sateenkaaren värinen hiusspray
- joku on piirtänyt seinään kakan
ja nyt tila
ei mene kaupaksi.
Kakka pysyy mutta
kaupunki murenee ja muuttuu ahtaaksi
Berliinin televisiotornissa näkee kierroksen ilmaiseksi, toinen kierros maksaa hedelmästrudelin verran
massagea tarjotaan 360 asteen elämyksessä
olen tuulena tullut, en pyöri (pysähdy)
allekirjoitan pilviä
Haluan kaupungin.
Haluan lintuperspektiivin tumun.
Haluan järjen. Kuoleman.
maanantai 24. toukokuuta 2010
MASSI-ARAN RUNOAARTEET
Ei missään määrin rahallinen sijoitus, mutta antikvariaattiosteskelun helmi kuitenkin tämä Tämä matka. Alkuperäispainos, omissa kuuskytluvun kääreissään. Tämä matka on Edith Södergranin Minä näin puun -runoteoksen ohella yksi huikeimmista runoistamme, mitä suomalainen tekijä on koskaan kirjoittanut, näin koen. Runous on siitä avaruudellinen laji, että yhdessä pienessä tilassa voi olla avain kaikkeuteen. Kustantajakin on sen ymmärtänyt, ja kokoelma siis kantaa yhden runon nimeä joka nivoo yhteen Eeva-Liisa Mannerin nerouden.Jottei menisi näin älyttömän kryptiseksi, niin tässä vielä runo, jonka äkkigooglettaminen ei tuottanut tulosta, joten kopioin sen omasta vuonna 63 julkaissusta viidennestä painoksesta.
Ota nämä koteloidut sanat ja pane ne talteen
Niissä on puu ja perho ja lisko ja korento
ja etana ja kotilo ja kierreportaat
ja käärme sillä sekin on välttämätöntä.
Niissä on joutsenlisko ja joutsenen venytetty kaula ja laulu
ja sademetsä ja käpylinnun suomu ja huuto.
Niissä on pakeneva kavio ja loukatun hevosen muisti,
ja muisti siitä miten ihmiset, ansat on kierrettävä.
Niissä on hidas luminen kuolema ja nopeat hieroglyfit
ja sirot varvaskirjoitukset laskeutuneessa suolassa,
ja näkinkenkäin levyt ja kierteet jotka soivat
ja kontrapunktin salaisuus, jonka keksivät nummuliitit
- oi miten ne soivatkaan -
Niissä on aivokoralli ja koralli ja aivot
joissa kaikki salaperäiset luvut tekevät kärsivällistä työtään,
harjoittavat matematiikkaa ja muutoksia
ja seremoniallista magiaa;
luvut jotka ovat kauniit, kenties kauneinta mitä on
mutta tuottavat onnettomuutta, unia harvoin
niillekään jotka osaavat alkemian kaavat.
Ota ne ja kylvä ne tuuleen
Ota ne ja kylvä ne virtaan
Ota ne ja kylvä ne lumen alle talvehtimaan
Ota ja päästä minut pahasta.
---
Tähän hypnoottinen itsensäselvittelytauko. Minulla on nimittäin muitakin runoaarteita. Nimittäin runomieheni josta kovasti välitän ja jota kovasti ihailen. Esiintymisemme lomassa Helsingin poetry slam-kilpailuissa menimme kihloihin. ! Minä muuten voitin ne karsinnat, tosin edessä on vielä toiset ja senkin jälkeen - jos onni suo - niin kolmannet, jolloin joku pääsee runoilemaan oikein Suomen mestaruudesta. Tässä uutinen tapahtuneesta.
http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/03/runo_vetaa_1504043.html
Kuvassa piileksin Harrin takana, Juhon kädessä, vastakihlautuneena ja sekaisin.
Minulle tärkeitä runoilijoita
Kuva: http://yle.fi/elavaarkisto/kuvat/artikkeli/01465_1iso.jpgTyylini ei ehkä kohtaa heidän kanssaan, mutta jummijammi, että meillä Suomessa on ollut - ja on! - huikeita runoilijoita, uskaltaisinpa sanoa ihan vain että huikeita runoilijaNAISIA.
Esimerkiksi Eeva-Liisa Manner. Ja Edith Södergran. Ja Elvi Sinervo. Elina Vaara. Kristiina Wallin. Lista on loputon. Eräs runoilijanainen, josta pidän kiinni ikiaikaisesti, on pitkän kirjailijanuran tehnyt Eeva Kilpi.
Kilven (en tiedä, olisiko oikea muoto paremminkin Kilpin, etymologian opiskelijaa lähelläkään en oo) voima on hänen tavaton myötäelämisen taitonsa ja huumorinsa. Myötäeläminen eläinteollisuuden uhrien kanssa. Myötäeläminen perhosen kanssa, joka tietä ylittää. Vanhuksen, pienen lapsen. Sotilaan myötäeläminen, joka herää teltastaan kirkkaaseen pakkaseen ja päästää että v...u.
Aamusarasteen kanssa myötäeläminen. Itselleen nauramisen myötäeläminen. Jumalille nauramisen myötäeläminen. Onnettomuuksille nauramisen myötäeläminen. Maailman tajulle nauramisen myötäeläminen.
Eeva Kilpi karistaa runoudellaan kaupungin saasteen kantapäistä ja istuttaa meidät märkään korituoliin mökkinsä etupihalle ja pakottaa meidät kuuntelemaan pientä elämää. Tämän naturalistin - en tarkoita nudistia - runous on meditaatiota, johon meidät johdattaa pieni paikalleen pysähtynyt munkki joka riivaa meitä käppyräisellä sauvallaan ja ryppyisellä naurullaan. Esimerkkejä löytyy riehakkaasta esimerkkivarastostani vaikka kuinka paljon.
Henkilökohtainen suosikkini Kilven runokokoelmista on Animalia. En löytänyt sopivaa arvostelua tähän linkitettäväksi, mutta minua teos tärisytti. Eeva Kilpi ei saa eläinten oikeuksien puolustamista kuulostamaan Antti Nýlenin paatokselta (vaikka Nýlenin paatos oli hyvin tervetullutta ja älykästä), vaan hän lukkiutuu eläimen rooliin niin uskottavasti, että saa minut ja varmasti monet kyyneliin. Ehkä jonain päivänä me kaikki pysähdymme villieläinmarketeissamme ja muistamme Eevan kanin, jolla on kiire pois pois pois. Tämä maailma on sairas. Älkää menkö hyvät ihmiset sen nalkkiin. Lukekaa Eeva Kilpeä ja hyräilkää jotain tuttua melodiaa. Koska hyvyys asuu meissä,ja ihan hiton piilossa.
Kaikkein kattavimman katsauksen Kilven runouteen antaa kuitenkin suurkokoelma Perhonen ylittää tien, julkaisijana WSOY.
" Minussa on tämä erehtyvyys joka jumalia miellyttää "
- Eeva Kilpi
Tell me immediately if I'm disturbing you,
He said, coming in the door,
And I will leave right away.
You not only disturb,
I answered,
You shake my whole being.
Welcome. - Eeva Kilpi -
(Tämä runo toimii jostain syystä englanniksi aivan loistavasti.)
Jo puolivälissä tiskiä
kaipaa suudelmia vanhakin vaimo
- Eeva Kilpi
TÄMÄ TEKSTI ON TYNKÄ. VOIT AUTTAA KIRJOITTAJAA KOMMENTOIMALLA SITÄ. ONKO SINULLA RUNOSUOSIKKIA, JONKA LÄPYSKÄLLÄ HALUAISIT PAUKAUTTAA KIRJOITTAJAA OTSAAN? KERRO SE MULLE. MÄ RAKASTAN RUNOUTTA.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
