Kaikki mukaanhaluavat voivat lähettää sähköpostia osoitteeseen aura.kanerva@gmail.com.
Kuvassa esiintyy performanssitaiteilija Pekka Kainulainen. Kuva ja lisätiedot täältä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korkeataide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korkeataide. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. huhtikuuta 2011
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Taiteen synty
Ajatuksenvirtaa . Tämä teksti syntyi innoituksena unestani, jossa kirjoitin runon:
"
Tablet tulee lähestyyn läppäreitä lähivuosina. Joo. Mut sit toisaalta, miksi helvetissä. Mä kysyn.
Miniläppäri synty, kun kaheksakytprossaa käytti tavallisilla kannettavilla vaan internettii, wördii ja kuvankäsittelyohjelmii. Ihmiset halus halvemmalla yksinkertasemman.
Niin mä sanoin niille konttorissakin. Et jos nokia alkais vaan tekee ihan peruspuhelimia. Ei muuta ku text, puh ja ei väldee ees paska kamera. Sit jotain siihen rinnalle. Vaikka peili ja matopeli. Näit yksinkertasii juttui, ei ruveta mitää pilipalipyärityksii. Sit lähtötason hinnat hirveen halaviksi. Niitataan ihan tattiin."
- Herra. Teille ois juuri syntynyt tyttövauava.
"
Aijoo. Nyt alako se rouvasmonopoli kotona sit pyäriin. Mä soitan sulle ihan kohta. Moi. Nooni. Moi.
Ande. Ande perkelee... mun kulta. Miten täällä voidaan.
Ei se oo mikään Jade.
Mitä?
Siitähän tulee sellanen vihreä mikä ympyrä miäleen.
Tosi hienoo mut puhutaan tästä sitten kun päästään kotiin.
Ai et vai. Paska juttu. Repeskö pahasti?
Me lähetään sit muksun kanssa kahestaan. Joo laittakaa vaan se muksu kylpyyn. Sehän ihan likanen ja tolleen. Miten onkin päässyt... ettekste pidä paikkoja täällä puhtaana ollenkaan.
Noni, nyt vaimo antaa suukon. Pusi pusi. Moido. Eiku oli puhelu kesken - älä nyt. Tärkee oli. No oli oli! Pitää oikeasti nyt kiiruhtaa että ehin ennen lounastaukoo. Ande. Ande hei. Hymyile vähän.
---
Sä oot nyt mun lapsi. Ja susta ei sit mikään hippi tuu. Et lycka till.
...
Siis en mä voi oikeesti osottaa lastani täl kanuunal... tai voin. Kyl mä voin. Mä alotin jo. Ei voi peruu.
hei... älä itke, kato, tää on ihan leikki tämmönen. Pum. Ei lähe paha ääni. Lähtee hyvä ääni.
...
Mitä sä herätät mut tähän aikaan.
...
Onks sun kehto ihan märkä. Ootsä pissannut sinne?
Mitä sää olet oikein ajatellut?
...
Mä olin morssarina kun mä olin viistoista.
...
Sä katsot mua nyt todella pahalla silmällä.
...
Sä olet vauva, mä olen sun isäsi. Sä et ole täällä pomo. Mä olen täällä se pomo.
....
Sun äitis sanoo et mä oon ihan "kakka" jätkä.
....
Mulla oli auto kun mä olin viistostavee.
Sä et saa autoo. Sulla ei oo pippelii.
No eii, vitsivitsivitsi... guggeligugeliguuu kuka nyt nauraa hihihi iskä kutittaa hihihii et saakkaan autoo lällälällälieruu gugugu hihihi. Iskä on vähän hassu sovinisti "kakka". ANDE! Tuu kattoo kun sun tyttäres nauraa kun mä kerron sille ettei se saa autoo...!
...
Sun äitis sanoo, et sun nimeksi pitäis tulla ihan vaan Taide. Sun äitis on kommunisti.
...
Sä olet vauva. Mä olen pomo. Ja sä katsot mua taas todella pahalla silmällä.
...
Hyi! Hyi! ... Hyi saatanan merimuraskut hyi! No älä siellä huutele! Kyllä mä saan kiroilla jos kerran haisee! Tuu itte hoitaa tää! Siis tää on jo...
ai mitä?
No se on kakannut tonne vaippaan!
...
Kaikki nää jutut mitä me ollaan sit öisin sun kaa puhuttu on sit ihan meidän kahden välisii.
...
Jos sä olisit lesbo, niin onneks sä olet ainakin hyvännäköinen.
Tai siis, jos sä muhun tuut.
...
Nyt se on todistettu. Kato näit! Pystytsä koskee tätä materiaalii... hrr! Emmäkään.
Kommunisti se on.
Ai mitennii? No kylhä sä nyt noil pallukkasormil voit tuntee. Tää.
Tää on villaa. Punasta villaa. Ei epäilystäkään. Villasukkahousut ne ovat.
...
Arvaa "bittu" mitä. Äitis tuli tänään kotiin. Sillä oli huovutettu hattu. Jos sä alat sit käyttää samanlaisii ni mä en tiedä mitä me sun kanssa enää tehään.
...
Sä oot ollut nyt kolme yötä peräjälkeen ihan mahoton. Kato, mä oon tehny tälläsen taulukon. Näätsä. Tää punanen oot sä - helakanpunainen, mul loppu toi kynä - ja sä oot saavuttanut tääl tän paperin optimin. Etsä voi nyt kolmen tunnin välein joka yö herätä. Täytyyhän munkin nukkua ja käydä töissä.
Huuda joskus Andee mieluummin. Se vaan on tääl kotona ja murjottaa.
Mut joka tapaukses. Sun tulos on tän kaavion mukaan aika surkee.
...
Hämmentävint täs jutus on se et mä rakastan sua.
...
Jos sä viel huudat ni sä et tiedä mitkä on seuraukset. Mä olin niin raivona tänä aamuna et mä annoin meijän keittäjälle potkut.
...
Pakko oli ottaa se keittäjä tänään takasin. Me ei löydetty ketään. Mut mä pistän tän muistiin. Tohon allekirjoitus. Maksat sitte opintolainastas.
...
Moi. Mä ostin sulle oksennuspussin. Kato käytät tätä ku haluut puklata muiden päälle.
...
Hyvää huomenta neiti. Mikset sä oo itkenyt koko yönä? Mä oon ollut ihan huolissani ja herännyt tunnin välein. Heräsin ihan kärppänä kun Ande pieras.
"
"Kupsahdus.
Ja syntyi Jade.
Rabbi sanoi, ettei siitä tulisi
liikemiehelle tarpeellinen
vain kurpitsa, salkussa
kumiseva kannel.""
Tablet tulee lähestyyn läppäreitä lähivuosina. Joo. Mut sit toisaalta, miksi helvetissä. Mä kysyn.
Miniläppäri synty, kun kaheksakytprossaa käytti tavallisilla kannettavilla vaan internettii, wördii ja kuvankäsittelyohjelmii. Ihmiset halus halvemmalla yksinkertasemman.
Niin mä sanoin niille konttorissakin. Et jos nokia alkais vaan tekee ihan peruspuhelimia. Ei muuta ku text, puh ja ei väldee ees paska kamera. Sit jotain siihen rinnalle. Vaikka peili ja matopeli. Näit yksinkertasii juttui, ei ruveta mitää pilipalipyärityksii. Sit lähtötason hinnat hirveen halaviksi. Niitataan ihan tattiin."
- Herra. Teille ois juuri syntynyt tyttövauava.
"
Aijoo. Nyt alako se rouvasmonopoli kotona sit pyäriin. Mä soitan sulle ihan kohta. Moi. Nooni. Moi.
Ande. Ande perkelee... mun kulta. Miten täällä voidaan.
Ei se oo mikään Jade.
Mitä?
Siitähän tulee sellanen vihreä mikä ympyrä miäleen.
Tosi hienoo mut puhutaan tästä sitten kun päästään kotiin.
Ai et vai. Paska juttu. Repeskö pahasti?
Me lähetään sit muksun kanssa kahestaan. Joo laittakaa vaan se muksu kylpyyn. Sehän ihan likanen ja tolleen. Miten onkin päässyt... ettekste pidä paikkoja täällä puhtaana ollenkaan.
Noni, nyt vaimo antaa suukon. Pusi pusi. Moido. Eiku oli puhelu kesken - älä nyt. Tärkee oli. No oli oli! Pitää oikeasti nyt kiiruhtaa että ehin ennen lounastaukoo. Ande. Ande hei. Hymyile vähän.
---
Sä oot nyt mun lapsi. Ja susta ei sit mikään hippi tuu. Et lycka till.
...
Siis en mä voi oikeesti osottaa lastani täl kanuunal... tai voin. Kyl mä voin. Mä alotin jo. Ei voi peruu.
hei... älä itke, kato, tää on ihan leikki tämmönen. Pum. Ei lähe paha ääni. Lähtee hyvä ääni.
...
Mitä sä herätät mut tähän aikaan.
...
Onks sun kehto ihan märkä. Ootsä pissannut sinne?
Mitä sää olet oikein ajatellut?
...
Mä olin morssarina kun mä olin viistoista.
...
Sä katsot mua nyt todella pahalla silmällä.
...
Sä olet vauva, mä olen sun isäsi. Sä et ole täällä pomo. Mä olen täällä se pomo.
....
Sun äitis sanoo et mä oon ihan "kakka" jätkä.
....
Mulla oli auto kun mä olin viistostavee.
Sä et saa autoo. Sulla ei oo pippelii.
No eii, vitsivitsivitsi... guggeligugeliguuu kuka nyt nauraa hihihi iskä kutittaa hihihii et saakkaan autoo lällälällälieruu gugugu hihihi. Iskä on vähän hassu sovinisti "kakka". ANDE! Tuu kattoo kun sun tyttäres nauraa kun mä kerron sille ettei se saa autoo...!
...
Sun äitis sanoo, et sun nimeksi pitäis tulla ihan vaan Taide. Sun äitis on kommunisti.
...
Sä olet vauva. Mä olen pomo. Ja sä katsot mua taas todella pahalla silmällä.
...
Hyi! Hyi! ... Hyi saatanan merimuraskut hyi! No älä siellä huutele! Kyllä mä saan kiroilla jos kerran haisee! Tuu itte hoitaa tää! Siis tää on jo...
ai mitä?
No se on kakannut tonne vaippaan!
...
Kaikki nää jutut mitä me ollaan sit öisin sun kaa puhuttu on sit ihan meidän kahden välisii.
...
Jos sä olisit lesbo, niin onneks sä olet ainakin hyvännäköinen.
Tai siis, jos sä muhun tuut.
...
Nyt se on todistettu. Kato näit! Pystytsä koskee tätä materiaalii... hrr! Emmäkään.
Kommunisti se on.
Ai mitennii? No kylhä sä nyt noil pallukkasormil voit tuntee. Tää.
Tää on villaa. Punasta villaa. Ei epäilystäkään. Villasukkahousut ne ovat.
...
Arvaa "bittu" mitä. Äitis tuli tänään kotiin. Sillä oli huovutettu hattu. Jos sä alat sit käyttää samanlaisii ni mä en tiedä mitä me sun kanssa enää tehään.
...
Sä oot ollut nyt kolme yötä peräjälkeen ihan mahoton. Kato, mä oon tehny tälläsen taulukon. Näätsä. Tää punanen oot sä - helakanpunainen, mul loppu toi kynä - ja sä oot saavuttanut tääl tän paperin optimin. Etsä voi nyt kolmen tunnin välein joka yö herätä. Täytyyhän munkin nukkua ja käydä töissä.
Huuda joskus Andee mieluummin. Se vaan on tääl kotona ja murjottaa.
Mut joka tapaukses. Sun tulos on tän kaavion mukaan aika surkee.
...
Hämmentävint täs jutus on se et mä rakastan sua.
...
Jos sä viel huudat ni sä et tiedä mitkä on seuraukset. Mä olin niin raivona tänä aamuna et mä annoin meijän keittäjälle potkut.
...
Pakko oli ottaa se keittäjä tänään takasin. Me ei löydetty ketään. Mut mä pistän tän muistiin. Tohon allekirjoitus. Maksat sitte opintolainastas.
...
Moi. Mä ostin sulle oksennuspussin. Kato käytät tätä ku haluut puklata muiden päälle.
...
Hyvää huomenta neiti. Mikset sä oo itkenyt koko yönä? Mä oon ollut ihan huolissani ja herännyt tunnin välein. Heräsin ihan kärppänä kun Ande pieras.
"
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Luojia ja perkeleitä
Kävin katsomassa EMMA:ssa uutta näyttelyä ja rakastuin Miróon.
Pidän tavallaan kuvataidetta eräänä taiteenteon huipentumana; virheellisesti ja subjektiivisesti, mutta silti.
Olen aina haaveillut kuvataiteilijan ammatista, sillä se on niin ruumiillista. Rakastan suunnittelemattoman näköistä suureellista taidetta, sellaista, joka on syntynyt kuin intuition, riemun ja vihan purkauksista. Kuten laulu syntyy hengestä ja runo tietysti heräämyksestä, hengittämisestä ja katsomisesta.
Minulla ei ole maalarin taitoa. Vaikka kuinka yrittäisin olla sponttaani ja valita hienoimmat värit roiskeilleni, tulos on aina epätasapainoinen ja jotenkin mieleenpainuvan ärsyttävä.
Sen sijaan suuret taiteilijat, kuten Joan Miro (nyt ei erikoiskirjain tottele lainkaan) pystyy muutamalla harjanvedolla luomaan taululle spektaakkelin, joka kertoo karismaattisen tarinan, eikä siinä ole mitään liikaa tai liian vähän.
Myönnetään. Joanin useimmat pienemmät patsaat olivat minusta varsin keskinkertaisia, irtolaisia ja tyyppejä hänen massiivisten ja selkeiden taulujen kanssa. Kun taas suuret metalliset patsaat hellivät silmää sileällä, jättiläismäisen sympaattisella olomuodollaan.
Olisinpa kuvataiteilija! Niin kovasti olen mieltynyt tähän ammattiin.... haaveillut suuresta valkoisesta ateljeestakin...
Sen olen tosin päättänyt, että omistan elämäni taiteelle. Ei ole mitään tärkeämpää. Siinä sivussa voi toki tehdä työtä, naida ja perustaa perheenkin. Suurta taidetta yhtä kaikki - joskin välillä aivan helvetin sietämätöntä.
Tahdon esitellä myös oman, suurimman taiteilijani, Wassily Kandinskyn, tai mun sanoen, Vasily Kandinskyn. Hän on arvoituksellinen. Hän on luoja ja perkele. Hän on nimenomaan tarinaniskijä.
Pidän tavallaan kuvataidetta eräänä taiteenteon huipentumana; virheellisesti ja subjektiivisesti, mutta silti.
Olen aina haaveillut kuvataiteilijan ammatista, sillä se on niin ruumiillista. Rakastan suunnittelemattoman näköistä suureellista taidetta, sellaista, joka on syntynyt kuin intuition, riemun ja vihan purkauksista. Kuten laulu syntyy hengestä ja runo tietysti heräämyksestä, hengittämisestä ja katsomisesta.
Minulla ei ole maalarin taitoa. Vaikka kuinka yrittäisin olla sponttaani ja valita hienoimmat värit roiskeilleni, tulos on aina epätasapainoinen ja jotenkin mieleenpainuvan ärsyttävä.
Sen sijaan suuret taiteilijat, kuten Joan Miro (nyt ei erikoiskirjain tottele lainkaan) pystyy muutamalla harjanvedolla luomaan taululle spektaakkelin, joka kertoo karismaattisen tarinan, eikä siinä ole mitään liikaa tai liian vähän.
Myönnetään. Joanin useimmat pienemmät patsaat olivat minusta varsin keskinkertaisia, irtolaisia ja tyyppejä hänen massiivisten ja selkeiden taulujen kanssa. Kun taas suuret metalliset patsaat hellivät silmää sileällä, jättiläismäisen sympaattisella olomuodollaan.
Olisinpa kuvataiteilija! Niin kovasti olen mieltynyt tähän ammattiin.... haaveillut suuresta valkoisesta ateljeestakin...
Sen olen tosin päättänyt, että omistan elämäni taiteelle. Ei ole mitään tärkeämpää. Siinä sivussa voi toki tehdä työtä, naida ja perustaa perheenkin. Suurta taidetta yhtä kaikki - joskin välillä aivan helvetin sietämätöntä.
Tahdon esitellä myös oman, suurimman taiteilijani, Wassily Kandinskyn, tai mun sanoen, Vasily Kandinskyn. Hän on arvoituksellinen. Hän on luoja ja perkele. Hän on nimenomaan tarinaniskijä.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Anteeksi, ystävät!
 |
| Tiedän. Olen kävellyt nyt vuosia pilvissä. Tai tässä suhteessa - katonrajassa. Tsiigaillen ylpeänä alamaisteni menoa. |
 |
| Tavallaan olen fiilistellyt asemaani ja tehnyt itsestäni jonkinlaisen runoprinsessan. |
 |
| Olen toki kiikaroinut asemastani muita vaihtoehtoja, puurtanut paskaduunista toiseen ja elätellyt raskaita toiveita huippukouluista sun muista meriiteistä. Uskokaa mua, olen roikkunut helvetin yllä. |
 |
| Joskus toivoisin, että osaisin jotakin muuta, mitä tahansa. Tai en vain osaisi, vaan nauttisin! Lapsuudestani asti olen jäänyt kirjoittamisen kierteeseen ja siihen valheeseen, että voisin joko irroittautua tai elättää tällä itseni! |
 |
| OLEN ALKANUT TULLA HIVENEN EPÄTOIVOISEKSI |
 |
| YRITTÄNYT KAIKKIA OSAAMIANI PELLEHYPPYJÄ |
 |
| Kunnes olen masentunut ja vieraantunut ystävistäni, jotka ovat vaatineet minulta - mielekkäästi - sitä, mitä en osaa, halua tai helvetti |
 |
| ryyppäillyt ja tarkastellut minäkuvaani rokkenroll-muodossa, samankaltaisten tähtien alaisuudessa |
 | ||
| Havahtuminen on ikävää: kahden vuoden krapula |
 | |
| UNELMOIN SILTI RUNOKOKOELMASTA YMMÄRTÄMYKSESTÄ, VALAISTUMISESTA YKSINÄISYYDESTÄ KAUNEUDESTA RUUSUNKUKISTA |
 |
| kunnes rysähdän hassusti alas taivailta. |
perjantai 31. joulukuuta 2010
Kuvia
Tein muutama päivä sitten saman jutun kuin aiemmin runojeni kanssa: laitoin yhden biisin pyörimään ja kirjoitin runoja - tässä tapauksessa edelleen Tom Waitsin Marthan - ja vaihdoin kynän kameraan. Jälki oli rouheaa ja pikaista, mutta esim. Maria piti niistä, joten rohkenen laittaa muutaman, vähemmän ja enemmän erotiikkaa tuoksahtavan kuvan. Teiniangstia vai tunnelmaa, päättäkää ite.
Ja siis kappaletta kuuntelemattomille haluan tähdentää, että yritin saada jotenkin kertosäkeen
And those were the days of roses,
Poetry and prose and Martha
All I had was you and all you had was me.
ytimen kuviini, niin kuin sen ymmärrän ja koen.
Ja siis kappaletta kuuntelemattomille haluan tähdentää, että yritin saada jotenkin kertosäkeen
And those were the days of roses,
Poetry and prose and Martha
All I had was you and all you had was me.
ytimen kuviini, niin kuin sen ymmärrän ja koen.
tiistai 16. marraskuuta 2010
liuota vesilasiin tai pureskele tai niele riittävän veden kera, okei okei
Tässä suhteessa olen kuitenkin osoittanut olevani Tosirunoilija: olen paska.
Vanhenen, kärsin neurooseista, opin aikoja sitten haukkumaan amatöörejä hyvin, pidin tyylini ja luhistuin säännöllisesti.
Tälläinen luhistelu ei kuitenkaan kauan miellyttänyt ihmistä, jonka paras kaveri on peili (ei siihen piirtyvän identiteetin raamit). Pitkällä tähtäimellä tälläinen piileskely alkaisi tuntua helvetin ikävältä.
Olin valppaana mahdollisten blogin julkistamispyyntöjen suhteen: niitä tuli kaksi. Toinenkin pyynnöistä koski yhden runon lainaamista.
Heidän tähtensä kuitenkin jatkan tätä, koska molemmat ovat sen verran intellektuelleja, että osaavat määrittää paskan ja paskan taiteen eron; tai sitten blogini on hupailun kohde, taiteellisen itsetyydytyksen lähde.
---
Tapasin kerran Päivi Alasalmen henkilökohtaisen palautteen merkeissä. Olin hilpeä, olin tottunut kehuihin kun vein kaikille peräjälkeen Häkkis-runoni. Toisin kävi.
Päivi Alasalmi ei vain tyytynyt haukkumaan kirjoituksiani. Tämä oli diipimpää.
Hän kertoi olevansa HUOLISSAAN minusta; olen ehkä hiukan peloissani tai peräti masentunut! Hänen sydäntään särki (tähän hän jo elehti) näin kylmien ja nasevien tekstien lukeminen! Hän puristi yllätyksekseni vielä kättäni ja sanoi, että voisi itkeä. Että miten maailma olikin voinut mennä näin tunteettomaksi. Teemani olivat vihattavia, ja itse olin tunteeton möykky, jonka paranisi kyllä parantaa.
Ei, tämä ei ole jannekortteismainen julkinen nöyryytys tunnettua (äidinkielenopettajaa) kirjailijaa kohtaan. Tämä on pirullinen veriteko, henkilökohtaisen traumani tilitys. Jos en saattaisi tätä päivänvaloon, voisin taipua liialliseen aitouteen ja itsevihaan kuten kunnon narsisti konsanaan.
Saatoin olla Oriveden Opistolla säännöllisen tylsistynyt ja iskin kaksihaaraiseen haarukkaan: informaatiotulvaan ja hönäyttävään sosiaaliseen mediakulttuuriin; tein siitä halpaa draamaa.
Oli kaikenlaista Facebook-kitinää (johon olen, Pyhä Johannes sentään, täysin koukussa) ja foorum-hurmaa. Olin silti täysin tyrmistynyt nasevien runojeni aiheuttamasta mielipahasta. Minusta runoni olivat kai ihan tasokkaita, tai oikeastaan, mitä vittua minä niistä tietäisin.
Tulin palautehuoneesta itkien ja vedin vielä ruokasalissakin kierroksen. Muutamat naiset sanoivat hölmöjä, arkistojani reviteltiin. Huhu kiersi: sain maailman kilteimmältä palautteenantajalta, "tosi ihanalta", maailman kauheinta feedbäkkiä. Todistusaineistoni täytyi olla todella kuumottavaa settiä.
En pystynyt kirjoittamaan enää kuin tunnekuohuissa välttääkseni ironiaa ja tunnusomaista flarfismiani. Kiitos Päivi Alasalmen, tartuin aina pensseliin kun tyrskin räkää ja kyyneliä. Niinä päivinä tosin syntyi todella oivallinen runo - Isona minusta tulee hullu.
Painajaiseni hyppi aivoilleni tänään Facebookissa (niinpä niin), kun olin saanut kaveriehdotuksekseni Alasalmen!!!
Pitäiskö?
Hänellä ja meillä on jo 30 yhteistä kaveria. Varmaan tosi hyviä kavereita.
Voisin lisätä hänet kaverikseni, nyt kun hypoteesin rima on tavoitettu ja olen purkanut kaiken osiin. Ehkäpä pitäisi pyytää hänet vielä drinkille tai julkkaribileisiin (ei omani). Olen ymmärtänyt, että näin se kirjallisuuspiireissä toimii: ensin väkinäistä molemminpuolista turpaanvetoa, sitten nyyhkyttävä katharsis toisen syleilyssä.
Loppuun vielä naseva runo
sinä olet sellainen rakastava tyyppi
rakastat vaikka hengailen ihan epärakastettavien tyyppien kanssa
parikin kävi tänään ja pilkkasin sinua tietoisesti tai tiedostamatta en tiedä
tsiigailet aikasi hulluuttani ja tartut rakkauden atraimeen
sinun valosi täyttää päiväni ja valvottaa öisinkin
kämmenistäni valuva veri on sinun vertasi, niin me olemme rakkaudessasi yhtä
olen feikki
en pysy rytmissä
olen feikki
mahtava
suuri hirviö - senkun rakastat vaan
niin.
vein valosi itseeni lankeemuksellani
vaikka sinulla oli hetkeesi oikeus
olithan juuri ylösnoussut ja sielut pelastettavana
et hylännyt, pidät periaatteista kiinni kuin vannoutunut hehkulamppu tönäisyjä täynnä
kuin tyytyväinen sorsa talven jäälammikoissa
olet kuin hiljaa kuun tieltä hipsivä laskuvesi, rakastat kuutakin
kiva ilmiö
rakastat myös taivaan ruusuja, tähtiä vaikka nekin herjaavat
olemattoman kotisi olevaisuutta
olen samaa mieltä fyysikkojen kanssa mutta
rakkaudestasi en pääse eroon:
sinä vain lasket kätesi pääni päälle
ja olet minulle armollinen.
torstai 28. lokakuuta 2010
Välihuomautuksia
Runoratikassa oli niin metkaa. Oli mahtavaa lausua yllättyneelle yleisölle, vaikka taisi joukossa olla pari harjaantunuttakin korvaa. Jännitys unohtui, kun täytyi keskittyä kaikin keinoin pysymään pystyssä.
Äh. Miten PALJON tahtoisinkin kiittää kaikkea olemassaolevutta ja olemattomuutta näistä tilaisuuksista ja hetkistä.
Joskus ihan tuntuu, että saa roppakaupalla onnea, jota ei välttämättä tarvitsisi - tai ansaitsisi.
Seuraavan kerran esiinnyn Kiiski open mic-klubilla, jossa lavalle saavat jälkeeni astua uudet toivot ja yllättävät nimet. Neitsytkerta meni klubilla loistavasti, ja nousipa sieltä jälleen esiin potentiaalisia ja karismaattisia esikoisehdokkaita. Valtaisaa. Tilaa heille.
Mutta tosiaan, seuraavan klubi-illan jälkeen en esiintymisistäni tiedä, ja ehkä hyvä niin. HPC tarvitsee uusia naamoja, joten rohkeasti vain laivaan sekaan. En ikinä, ikinä, ikinä olisi itse uskaltanut kysyä Harrilta lupaa päästä mukaan porukkaan, ellen olisi jo vähän lämmitellyt itseäni open mic-sessioilla ja ellei mieheni sattuisi kuulumaan jo kiinteästi porukkaan. Mutta tälläinen ajattelu on täysin turhaa. Rakkaus tekstiä ja luomista kohtaan on riittävä peruste tulla vähintään kerran esiintymään. Ja hyviä pikku duunareita porukoissa tarvitaan aina.
Pakko vielä hiukan hehkuttaa! Helsinki poetry connection ravisteli elämääni kerta heitolla, kun ensimmäisen kerran pääsin katsomaan runosirkusta paikan päälle, Leppävaaraan. En voinut kuvitellakaan, että on olemassa jotain , jotain, mistä olin voinut vain syvään haaveksia.
Intohimo runouteen on lopulta aika harvinaista kamaa. Paljon helpompaa on perustaa bändi tai kerätä ruokakerho. Paljon helpompaa on lähteä tanssitreeneihin tai olla mukana taidekollektiivissa. Mutta että runoklubi, joka toimii, ilman intellektuellismin lisäleimaa, mutta pysyy kuitenkin hiljaisen sivistyksen raameissa. Vähän kuin kirjasto, missä saa rauhassa keskustella, juoda kahvia tai kaljaa ja kirjojen ihmiset tulisivat luoksesi juttelemaan ja esiintymään. Välillä saa tosin tanssia transsissa ja purkaa omaa mantraa olutlasiin.
Leppävaaraan sijoittuu myös vaarallinen draama - tapasin nimittäin siellä Juhon. Tai näin, vilaukselta. Tsih. En voinut unohtaa häntä. Heräsin öisin selittämättömään ikävään. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopulta tavata hänet - ja nyt, viimein, olemme saamassa yhteisen asunnon. Tämä setti on jo ihan kauheaa nannannaata, nylon beat voisi osallistua säkeistöön. Menköön.
---
Kirjallisia inspiraatioitani - rakkauden lisäksi, ovat urheilu - siis todellinen urheilu, ei mikään liikunta, kuten sali tai lenkkeily tai muu tylsä (okei, juoksuhan on mitä parhainta meditaatiota), hihhulismi ja taide (tämäkin karmea yllätys!).
Enkä olekaan kertonut, kuinka hurahtanut olen tanssiin. Työttömyyteni jälkeen olen käynyt tiiviisti tanssitunneilla. Olen aiemmin harrastanut balettia, ja nykyään kahden naisen show kisahallilla perustuu eniten nykytanssiin ja juoruamiseen. Silti, mulla on kovat tavoitteet jouluun mennessä - kankeudestani huolimatta aion taipua spagaattiin, bambihyppyihin ja jalan päälaelle vientiin. Ja jumalauta kun jotkut tytöt vain ohimennen tekevät nämä kaikki. Ara Kankea Nurmi ei ole niin sitkoinen. Ja pics or it didn't happen. Nää kaikki leikit pitää mut leipätyössäni virkeänä. Lol.
Loppuun voisin lisätä vielä kirkollisvaalien äänestysnumeroni. Sen verran itsekorostavaa ja mainion virallista humpuukkia taas. Heh heh. Mutta. NYT TANSSIMAAN!
maanantai 11. lokakuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
