Hurmiot!

Tämän hetken suosikkikirjani koostuvat seuraavista.

Anopiltani lahjaksi saamani romaani kertoo Katri Valan ja Kerttu Sirénin elämästä hektisessä puhemuodossa. Olen hulluna Tulenkantajiin, 20-lukuun, runouteen ja draamaan. Kirjoitin joskus pienen näytelmänpätkän Kertun ja Mika Waltarin fiktiivisestä ja romanttisesta yhteenotosta ja kas - tapahtumat ovat menneet miltei oikeastikin niin, kuin kirjoitin. Sijoitin draaman vielä sattumalta oikeaan miljööseen, Töölöön. Oon yksinkertaisesti paras.

Jokainen, joka on kiinnostunut syömästään ruoasta tai ylipäänsä on realisti, pitäisi lukea tämä. Petos lautasella-kirja oli jo hieno valikoima taloushulluutta, mutta Aitoa ruokaa on  rakentavampi, eikä vain shokeeraa. Ja minä kun luotin esim. kaljaan.

Joo. Enpä ollut tätäkään kirjaa lukenut aiemmin, mikä on suuri ihme, koenhan itsenikin jonkinlaiseksi dharmapummiksi. Heh heh. Olisinpa vielä yhtä rohkea kuin Ray tai Japhy. Kirjan parasta antia ovat viilentävät ja viisaat zen-runot värikkään liftailun ja dokailun ja sekstailun välissä.

Edithin kuolemattomat, pelottavan terävät ja herkät runot uran - tai vain elämän - alkutaipaleilta.

Niinno, tietysti.

Oho. Tässä vaiheessa huomaan listani alkavan näyttää vähän liian rumalta, mutta mainitaan vielä kirjailijat Baudelaire ja Pariisin kevät (jota luin ensimmäisen kerran elämässäni, ouh) ja venäläinen Aleksander Beljajev ja Amfibi.
Viimeksi mainitun luin jo lapsena. Olin hurahtanut tieteiskirjailijoihin kuten Verneen, ja myös Amfibin kirjoittaja on kuvailijana kuin tarkin tiedemies. Hän on rakentanut kalapojan, Iktyanderin, joka elää veden valtakunnassa ja puhuu espanjan murretta. Mutta niin, luin sen jo lapsena, siis melkein kokonaan.
Ennen kuin pääsin loppuun, hukkasin kirjan. Valitettavasti olin luvannut pitää siitä kirjaesitelmän, joten keksin kirjaan lopun.

Nyt vihdoin, aikuisiällä saan tietää, kuinka Iktyanderin käy verenhimoisessa ja tukahduttavassa maailmassa.