Lukupiiriä

Kuten aiemmin kirjoitin, onneksi on toisten säpsähdyttävä taide. Sen lisäksi että olen lukenut viime aikoina VALTAVASTI ja tullut pelottavan sivistyneeksi ja viisaaksi, olen myös bongaillut aarteita, joihin en valitettavasti ole päässyt kunnolla tutustumaan.

Kovasti kunnioittamaltani ylväältä runoilijalta J.K. Ihalaiselta on hiljattain julkaistu runokokoelma (runoja vuodesta 2004 ja eteenpäin) nimeltään Tisle. Pysähdyin sen äärelle Akateemisessa ja nielin kirjan spirituaalisessa onnessa yhdeltä seisomalta. En ostanut sitä, sillä toiveeni olisi sosialisoida se Ihalaiselta itseltään ehkäpä jopa omistuskirjoituksen kanssa. Ja runokirjat maksavat aivan helvetisti.

Kirjassa on lisäksi yksi kaikkien aikojen (ylisanat sen kuin lisääntyvät) parhaista suomalaisista runoista, Ei tuo punainen, jota olenkin epäkunnioittavasti lainannut pieneen faktaruutuuni, ja vieläpä väärin! Se on tanskalaisen rannan, Bornholmin hiekan keltainen, ei Bohnhoffin. Puolustaudun, että todellinen ranta se on se Bohnhoffikin. Olisihan minun täytynyt muistaa Jyskyn tanskamenneisyys...

Toinen kirja, joka minut seisautti, oli Henriikka Tavin vastikään palkittu kaunis runokirja Toivo. Linkitin teoksen arvosteluun, koska Kiiltomadon kriitikon ajatukset tuntuvat omilta, enkä voi muodostaa kuin tunnemielipiteen liian lyhyen lukuhetken jälkeen. Tunteeni lukiessa seikkailivat kuitenkin uteliaasta ja piikikkäästä aina liikutukseen ja hurmioon.

Tällä kertaa Akateemisen runolaarissa oli ihan kiitettävä taso. Yleensä paskavärssyt, Runoja häätilaisuuksiin ja ikivihreät vievät tilan raikkailta nykyrunoilijoilta. Siellä oli esimerkiksi Poetry slammaaja Robert Meriruohon (ei tuolla nimellä voinut muuksi kuin runoilijaksi tulla!) esikoisteos Göteborgilainen viikonloppusatu, joka kiinnostaa minua myös Robertin lavarunoustaustan vuoksi. Lavarunoilijoista muistan Juhon lisäksi vain Kari Armisen, jolta olisi tullut kirja sen jälkeen, kun oli noussut estradille. Okei, meistä Helsinki Poetry Connectiolaisista löytyykin sitten enemmän näitä ensin pubiin yleisön eteen nousseita tekijöitä, jotka ovat sitten myöhemmin saaneet taideteoksensa ceeveeseensä, mutta väitän, että meikäläisten asenne on hivenen erilainen suhteessa yksin toimiviin kirjoittajiin. Mikään pakko ei ole saada sanojaan kansien väliin, kun on jatkuvasti niin välittömässä kontaktissa yleisöönsä.

Hienoahan ja haviteltavaa se silti on

terveisin ohitettu supertähti

Hurmiot!

Tämän hetken suosikkikirjani koostuvat seuraavista.

Anopiltani lahjaksi saamani romaani kertoo Katri Valan ja Kerttu Sirénin elämästä hektisessä puhemuodossa. Olen hulluna Tulenkantajiin, 20-lukuun, runouteen ja draamaan. Kirjoitin joskus pienen näytelmänpätkän Kertun ja Mika Waltarin fiktiivisestä ja romanttisesta yhteenotosta ja kas - tapahtumat ovat menneet miltei oikeastikin niin, kuin kirjoitin. Sijoitin draaman vielä sattumalta oikeaan miljööseen, Töölöön. Oon yksinkertaisesti paras.

Jokainen, joka on kiinnostunut syömästään ruoasta tai ylipäänsä on realisti, pitäisi lukea tämä. Petos lautasella-kirja oli jo hieno valikoima taloushulluutta, mutta Aitoa ruokaa on  rakentavampi, eikä vain shokeeraa. Ja minä kun luotin esim. kaljaan.

Joo. Enpä ollut tätäkään kirjaa lukenut aiemmin, mikä on suuri ihme, koenhan itsenikin jonkinlaiseksi dharmapummiksi. Heh heh. Olisinpa vielä yhtä rohkea kuin Ray tai Japhy. Kirjan parasta antia ovat viilentävät ja viisaat zen-runot värikkään liftailun ja dokailun ja sekstailun välissä.

Edithin kuolemattomat, pelottavan terävät ja herkät runot uran - tai vain elämän - alkutaipaleilta.

Niinno, tietysti.

Oho. Tässä vaiheessa huomaan listani alkavan näyttää vähän liian rumalta, mutta mainitaan vielä kirjailijat Baudelaire ja Pariisin kevät (jota luin ensimmäisen kerran elämässäni, ouh) ja venäläinen Aleksander Beljajev ja Amfibi.
Viimeksi mainitun luin jo lapsena. Olin hurahtanut tieteiskirjailijoihin kuten Verneen, ja myös Amfibin kirjoittaja on kuvailijana kuin tarkin tiedemies. Hän on rakentanut kalapojan, Iktyanderin, joka elää veden valtakunnassa ja puhuu espanjan murretta. Mutta niin, luin sen jo lapsena, siis melkein kokonaan.
Ennen kuin pääsin loppuun, hukkasin kirjan. Valitettavasti olin luvannut pitää siitä kirjaesitelmän, joten keksin kirjaan lopun.

Nyt vihdoin, aikuisiällä saan tietää, kuinka Iktyanderin käy verenhimoisessa ja tukahduttavassa maailmassa.

MASSI-ARAN RUNOAARTEET

Ei missään määrin rahallinen sijoitus, mutta antikvariaattiosteskelun helmi kuitenkin tämä Tämä matka. Alkuperäispainos, omissa kuuskytluvun kääreissään. Tämä matka on Edith Södergranin Minä näin puun -runoteoksen ohella yksi huikeimmista runoistamme, mitä suomalainen tekijä on koskaan kirjoittanut, näin koen. Runous on siitä avaruudellinen laji, että yhdessä pienessä tilassa voi olla avain kaikkeuteen. Kustantajakin on sen ymmärtänyt, ja kokoelma siis kantaa yhden runon nimeä joka nivoo yhteen Eeva-Liisa Mannerin nerouden.
Jottei menisi näin älyttömän kryptiseksi, niin tässä vielä runo, jonka äkkigooglettaminen ei tuottanut tulosta, joten kopioin sen omasta vuonna 63 julkaissusta viidennestä painoksesta.

Ota nämä koteloidut sanat ja pane ne talteen
Niissä on puu ja perho ja lisko ja korento
ja etana ja kotilo ja kierreportaat
ja käärme sillä sekin on välttämätöntä.

Niissä on joutsenlisko ja joutsenen venytetty kaula ja laulu
ja sademetsä ja käpylinnun suomu ja huuto.
Niissä on pakeneva kavio ja loukatun hevosen muisti,
ja muisti siitä miten ihmiset, ansat on kierrettävä.
Niissä on hidas luminen kuolema ja nopeat hieroglyfit
ja sirot varvaskirjoitukset laskeutuneessa suolassa,
ja näkinkenkäin levyt ja kierteet jotka soivat
ja kontrapunktin salaisuus, jonka keksivät nummuliitit
- oi miten ne soivatkaan -

Niissä on aivokoralli ja koralli ja aivot
joissa kaikki salaperäiset luvut tekevät kärsivällistä työtään,
harjoittavat matematiikkaa ja muutoksia
ja seremoniallista magiaa;
luvut jotka ovat kauniit, kenties kauneinta mitä on
mutta tuottavat onnettomuutta, unia harvoin
niillekään jotka osaavat alkemian kaavat.

Ota ne ja kylvä ne tuuleen
Ota ne ja kylvä ne virtaan
Ota ne ja kylvä ne lumen alle talvehtimaan

Ota ja päästä minut pahasta.


---

Tähän hypnoottinen itsensäselvittelytauko. Minulla on nimittäin muitakin runoaarteita. Nimittäin runomieheni josta kovasti välitän ja jota kovasti ihailen. Esiintymisemme lomassa Helsingin poetry slam-kilpailuissa menimme kihloihin. ! Minä muuten voitin ne karsinnat, tosin edessä on vielä toiset ja senkin jälkeen - jos onni suo - niin kolmannet, jolloin joku pääsee runoilemaan oikein Suomen mestaruudesta. Tässä uutinen tapahtuneesta.
http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/03/runo_vetaa_1504043.html
Kuvassa piileksin Harrin takana, Juhon kädessä, vastakihlautuneena ja sekaisin.