Huomasin
vaimoni grafiikkaa
sinisiä pintoja viivoja

kummeksuin kun luin
Jaroslav Seifertin vaimon olleen
mustasukkainen miehensä runoille

monta tapaa
suhtautua puolison työhön
ylpeydestä vihaan
rakkaudesta inhoon ja häpeään

Ote Kari Aronpuron runosta Hammaslääkärin odotushuoneessa

Aika ajoin tulee pohdiskeltua, kuinka paljon kirjoittamiseni paineet johtuvat siitä, että avomieheni kirjoittaa niin paljon ja niin hyviä tekstejä. Hitto, eihän se voi olla vaikuttamatta, eihän?
Olen toki ylpeä hänen teksteistään (en niin ylpeä hänen taidoistaan viimeistellä ;) ), mutta kuten tanssijaystäväni totesi, hän ei voisi koskaan seurustella tanssijan kanssa, sillä liitto olisi varmasti täynnä kilpailua ja mustasukkaisuutta. Ja vaikken näin voimakkaasti itse linjaa kokemuksiani, niin onhan se Juhon pöytälaatikkotuotannon määrä varsin musertavaa löydettävää.

Toiseen aiheeseen.
 Löysin NVL:n sivuilta seuraavanlaisen kurssin: http://www.nuorenvoimanliitto.fi/kirjoittajakoulutus.html

"Tule Nuoren Voiman Liiton runokokoelmakurssille keskustelemaan runokokoelman konkreettisesta työstämisestä, jakamaan pohdintojasi ja kuulemaan niin ammattilaisen kuin toisten kirjoittajien (ja lukijoidenkin) näkemyksiä asiasta."

Selvännäkijän lahjoja

Tää nyt on pelkästään tälläinen Facebook-päivitys, mutta tiesin, en siis ollut nähnyt edes unta, vaan tiesin, että Rosa Liksom voittaisi Finlandian.
Oulun runoreissulla väitin kiven kovaa (viikko ennen nimen julkistusta), että Hytti nro 6 on vienyt voiton, eilen luin. Jostain. Tästä olen saletti.
Kaverit siinä sitten penkoivat intternettiä.
"Ihmeellistä. Ei näy missään uutista."
"Se on vaan siellä kulttuuriuutisten saastan seassa."

Onnea Rosa! Lähden tästä ostamaan kirjaasi.

ARAN NOPEAT

Miksi ihmiset ovat musiikissa niin albumikeskeisiä? Tai vaativat runokirjoilta ryhdikästä kokonaisuutta, tarinallisuutta?
Vain hyvin, hyvin harvat kokoelmat ovat niin yhtenäisiä, että niitä kannattaa siitä näkökulmasta tutkia ja kiittää.

Harjaantumatonkin silmä pystyy ainakin nykykirjoista havaitsemaan niiden reseptin ja syntyhistorian.

Useimmissa tapauksissa runoilija on huomannut yhtenäisyyden jossakin prosessin keskivaiheilla, kun hän on asetellut tekstejä eteensä pöydälle. Sitten hän on laittanut äideistä puhuvat runot yhteen nurkkaan ja iseistä puhuvat runot toiseen jne.
Toiset kokoelmat ovat muodostuneet runoilijan päähänpinttymästä, yhdestä taianomaisesta teemasta. Ne ovat yleensä kyllästyttäviä ja miellyttävät vain kriitikoita ja kirjailijaa itseään. Kolmannessa tapauksessa runoilija on kirjoittanut kaikki hyvät runonsa taivaallisessa kännissä ja krapuloissaan koittanut vääntää käsikirjoitukseensa  kehnoja aasinsiltoja neronleimausten välille (lukeudun näihin).
Neljännessä tapauksessa kirjailija on muuttunut shamaaniksi, ajautunut kahden viikon psykoosiin, maniaan tai johonkin muuhun lääketieteelliseen hurjasteluun. Se on kokonaisuuden kannalta suositeltavin olomuoto, sillä lopputulos on näissä yleensä paras. (En kehtaa mainita niitä kirjoja, joista lemahtaa hulluus.)
Viidennessä tapauksessa runoilija on ollut vain oma itsensä. Hän on järjestellyt runot niin kuin tahtoo. Tästä syystä esimerkiksi jotkut elämänvarrelta poimitut ja kootut runot maistuvat hyvälle, vaikka lukijat häpeilevät niitä: "Mulla on vaan tältä kirjailijalta tää Sata Szymborskaa... vaikka oikeesti haluisin koota sen kaikki varhaisteokset."
Kuudennessa ja hirvittävimmässä tapauksessa paha kustannustoimittaja tai auktoriteetti on vaientanut kirjailijan äänen. Lyhentänyt tekstejä karskisti tai nimenomaan asetellut ne ns. oikeaan järjestykseen. Eihän siitä tule muuta kuin puuroa joka on leikattu pinnalta sileäksi.

Onnistuneita esimerkkejä yhtenäisistä teoksista on toki olemassa: Tuleen heitetty kello (Jarno Lindemark), Animalia (Eeva Kilpi) ja vauhko tilitys Vuosisadan rakkaustarina (Märta Tikkanen). Tulenkantajien tuotannosta puhumattakaan. Epäonnistuneita esimerkkejä: Puutarha, Jonathan (Pekka Piirto) ja Made (Jusa Peltoniemi).

Juututaanpa viimeiseen. Made on puhdas esimerkki väkisin väännetystä aiherunoudesta. Jusa Peltoniemi on pahuksen hyvä kirjoittaja. Maden runoissa on rauhallinen tempo ja kieli on täydellistä. Paitsi että jokaisen lauseen väliin piti kirjoittaa made. Aina kun madallun luulemaan, että tämä runo voisi koskettaa minua, meidän elämäämme, uiskentelee made vastaan.


Otteita runoista:

 MINUA ON LUULTU

Koskaan Jukkaa ei ole luultu matemaatikoksi.
Jos Jukka soittaisi bändissä,
häntä luultaisiin basisitiksi,
vaikka hän pitelisi huulillaan hopeista madetta.


ja

AMSTERDAM

A garden of red lights
and I suddenly felt like it was Christmas
The only green thing I saw
was Heineken

Kaljapurkki kanavan pohjassa.

SELFMADE

- Låta vara. Olé Made!
Lotisi lossiksi heittäytynyt leikkisä made
lotraavan lotan perikuva,
arvontakierroksen aluksi.

Kirjan toisiksi viimeinen runo on kokoelman vahvin. Kalaruno, joka kosketti. Mutta sekin oikeastaan kosketti vain siksi, etten aluksi huomannut sen olevan kalaruno lain.

Sade peltikatolla.
Puoliunessa vuoteella.
Sataa kylmää vettä
suoraan paljaalle iholle.

Muutamien runojen otsikoita:
Madefora
Selfmade
Mateen geometria
Piru loi mateen
Animaalinen magnetismi
Mateen kartanolla (väliotsikko)
Toisaalta (made miettii)
Mateen kutu
Kaljaaseista made pitää
Tulvavedessä kellui hauenkutua (!)

Vähempi ei sitten riittänyt?
En viitsinyt luetella tässä meri- tai muita kala-aiheisia otsikoita. Animaalinen magnetismi olisi kirjalle loistava nimi ellei se olisi jo se Made. Jotta kaikki tunnistaisivat minkä näköinen made on, on se vielä siihen piirretty.
Kirja on ylilyyrinen meribiologin väitöstutkimus. Se on huikea osoitus optimin saavuttaneesta muodikkaasta yhteinäiskokoelmallisuudesta.
Veikkaan sen olleen kriitikolle ruotoinen kala nieltäväksi, koska siinä ei ole mitään löydettävää minkä vain hän häkeltyneenä olisi oivaltanut (toinen muoti-ilmiö). Hän on todennäköisesti pyöriskellyt toimistotuolissaan miettien aloituslausetta
Jusa Peltoniemen runokirja on kertomus kalasta...
äsh
Peltoniemi tarkastelee itseään mateena...
äsh
Runoilijan puhujana on tässä made...

Ja monen tunnin jälkeen hyrähtelevä lopputulos: Hesarin arvostelu

"Joukossa on monenlaista merenelävää, hyvin hautuneina. "


HAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH

Jack Kerouacin post-rakastaja ja New Orleansin ikävä

Ensin fiilistelyä Matkalla-kirjan todellisten tapahtumien ja aikalaisjazzin mukaan:



"Oletko kuullut viimeisintä runoani, Goldbook?
"En, miten se menee?"
"Lastesi sisko, äiti, vanhan sairaan miehen tytär, neitsyt
mekkosi on risa,olet nälissäsi ja paljasjaloin;nälkä on
minullakin, ota nämä runot."
-Kerouac, Dharmapummit, s.140

Koko matkan olin kytkimen päällä - voitte kuvitella, että se oli vaarallista olin vasta lapsi - toisessa kainalossa puristin leipäviipaletta ja toisella pidin kiinni jarrutangosta. Tämä ei ole tarinaa, tämä on totta. Kun tulin Los Angelesiin, oli niin kova maidon ja kerman nälkä, että menin töihin meijeriin. Heti ensimmäiseksi join kaksi litraa kermaa ja oksensin.
-Kerouac, Matkalla

Pennsylvanialainen mies etsiytyy
viiden maissa kapakkaan
jo täysi rähinä päällä
Gaillard soittaa Chicken jazzia
se on se hullu neekeri
tullut Carolinasta
muuta en tiedä.

Yritän jututtaa huoraa, tarjota drinkkejä
ei ota
nihkeä huora
ei anna rahasta eikä mistään
paitsi naamasta antaa, hän muistuttaa
juon itseni känniin
rokonarpinen mies.

Myöhemmin illalla nousen pöydälle vähän lausumaan runoutta
jos ei muuta niin
ainakin veressäni on beat
meksikolainen vetää lahkeesta alas mutta
tuuppaan hänet kumoon
antaa heti nyrkkiä
liukas kaveri, tosi liukas
lavalle on tullut klarinetisti
monta klarinettia
sitten foni
piano ja rumpu
Yeah!

- Aura

Hurmiot!

Tämän hetken suosikkikirjani koostuvat seuraavista.

Anopiltani lahjaksi saamani romaani kertoo Katri Valan ja Kerttu Sirénin elämästä hektisessä puhemuodossa. Olen hulluna Tulenkantajiin, 20-lukuun, runouteen ja draamaan. Kirjoitin joskus pienen näytelmänpätkän Kertun ja Mika Waltarin fiktiivisestä ja romanttisesta yhteenotosta ja kas - tapahtumat ovat menneet miltei oikeastikin niin, kuin kirjoitin. Sijoitin draaman vielä sattumalta oikeaan miljööseen, Töölöön. Oon yksinkertaisesti paras.

Jokainen, joka on kiinnostunut syömästään ruoasta tai ylipäänsä on realisti, pitäisi lukea tämä. Petos lautasella-kirja oli jo hieno valikoima taloushulluutta, mutta Aitoa ruokaa on  rakentavampi, eikä vain shokeeraa. Ja minä kun luotin esim. kaljaan.

Joo. Enpä ollut tätäkään kirjaa lukenut aiemmin, mikä on suuri ihme, koenhan itsenikin jonkinlaiseksi dharmapummiksi. Heh heh. Olisinpa vielä yhtä rohkea kuin Ray tai Japhy. Kirjan parasta antia ovat viilentävät ja viisaat zen-runot värikkään liftailun ja dokailun ja sekstailun välissä.

Edithin kuolemattomat, pelottavan terävät ja herkät runot uran - tai vain elämän - alkutaipaleilta.

Niinno, tietysti.

Oho. Tässä vaiheessa huomaan listani alkavan näyttää vähän liian rumalta, mutta mainitaan vielä kirjailijat Baudelaire ja Pariisin kevät (jota luin ensimmäisen kerran elämässäni, ouh) ja venäläinen Aleksander Beljajev ja Amfibi.
Viimeksi mainitun luin jo lapsena. Olin hurahtanut tieteiskirjailijoihin kuten Verneen, ja myös Amfibin kirjoittaja on kuvailijana kuin tarkin tiedemies. Hän on rakentanut kalapojan, Iktyanderin, joka elää veden valtakunnassa ja puhuu espanjan murretta. Mutta niin, luin sen jo lapsena, siis melkein kokonaan.
Ennen kuin pääsin loppuun, hukkasin kirjan. Valitettavasti olin luvannut pitää siitä kirjaesitelmän, joten keksin kirjaan lopun.

Nyt vihdoin, aikuisiällä saan tietää, kuinka Iktyanderin käy verenhimoisessa ja tukahduttavassa maailmassa.

Miehet eivät lue naisten kirjoja - tai eivät ainakaan näytä muistavan niitä.

Tulinpa hetki sitten merkillisen vihaiseksi. Todennäköisesti  vieläpä syyttä suotta. Annan silti mennä.

Kävin äsken talossani vierailevan henkilön kanssa seuraavan keskustelun:

- Se on kyllä ihan totta.

- Ai mikä?

- Että miehet eivät lue naisten kirjoja. Se on ihan monesti tutkittu juttu - kirjastojen lainoja ja jouluostoslistoja on sen verran seurattu.

- Onko tähän mitään lähdettä?

- No katsoppa vaikka noita facebookin kirjalista-juttuja... jokainen mies, joka on tehnyt tuon "15 kirjaa 15 minuutissa" ei ole laittanut yhtään naiskirjailijaa. Ei ainakaan meidän kavereista.

- Mä olin laittanut.

- Niin mäkin.

- Mä olenkin niin onnellinen, kun sä olet epätavallinen mies. Teitä on niin harvassa.
 J.K Rowling halusi pitää nimensä lyhennettynä, että miehet lukisi hänen kirjojaan. Tai miten se nyt oli. Ja naisten kannattaa äänestää naisia. Koska muuten harvempi nainen pääsisi eduskuntaan - miehet eivät äänestä naisia, elleivät ole harvinainsen vakaumuksellisia, ovat päästäneet irti ennakkoluuloistaan, eivät välitä sukupuolisuudesta ollenkaan tai heillä on tiedossa äärettömän hyvä tyyppi. Naisille taas on ollut kautta aikain ihan luonnollista äänestää miestä - vaihtoehtojen puutteessa, tai muuten vain normaalin kiinnostuksen ja maailmankatsomuksen tähden.

Mitä hoksasinkaan äskeisestä keskustelusta? Että olen turha lässyttäjä valintojen ja vapauksien viidakossa? Että yllättävän kehittyneet aivomme ovat sittenkin - mielestäni - geneettisten ratkaisujen armoilla? Ja että alitajuntamme on täynnä vilisevää propagandaa, jota emme koskaan, koskaan pysty ohjailemaan eettisesti?

Että pystyin juuri täydellisesti transformoitumaan homoseksuaaliksi, joka kumartelee kiitollisena kirkollisesta siunaustilaisuudesta? Että hei, onhan tämä jo vallankumouksellinen askel. Jee. Tietäen kuitenkin samalla, että todellisia vallankäsityksiä ei tulla koskaan murtamaan, koska ollaanhan tässä vaan homoja, lesboja tai narttuja.

liuota vesilasiin tai pureskele tai niele riittävän veden kera, okei okei

Mulla on ollut pienoinen blokki päällä siitä syystä, että julkinen arvottaminen blogini tekstien yleistason mukaan sai pääni räjähtämään. Ihan omasta syystäni kylläkin. Ei siis räjähdys, vaan julkinen arvottaminen, johon olen muiden kuin itseni kohdalla ryhdikkäästi ryhtynyt.

Tässä suhteessa olen kuitenkin osoittanut olevani Tosirunoilija: olen paska.
Vanhenen, kärsin neurooseista, opin aikoja sitten haukkumaan amatöörejä hyvin, pidin tyylini ja luhistuin säännöllisesti.
Tälläinen luhistelu ei kuitenkaan kauan miellyttänyt ihmistä, jonka paras kaveri on peili (ei siihen piirtyvän identiteetin raamit). Pitkällä tähtäimellä tälläinen piileskely alkaisi tuntua helvetin ikävältä.
Olin valppaana mahdollisten blogin julkistamispyyntöjen suhteen: niitä tuli kaksi. Toinenkin pyynnöistä koski yhden runon lainaamista.
Heidän tähtensä kuitenkin jatkan tätä, koska molemmat ovat sen verran intellektuelleja, että osaavat määrittää paskan ja paskan taiteen eron; tai sitten blogini on hupailun kohde, taiteellisen itsetyydytyksen lähde.

---

Tapasin kerran Päivi Alasalmen henkilökohtaisen palautteen merkeissä. Olin hilpeä, olin tottunut kehuihin kun vein kaikille peräjälkeen Häkkis-runoni. Toisin kävi.
Päivi Alasalmi ei vain tyytynyt haukkumaan kirjoituksiani. Tämä oli diipimpää.

Hän kertoi olevansa HUOLISSAAN minusta; olen ehkä hiukan peloissani tai peräti masentunut! Hänen sydäntään särki (tähän hän jo elehti) näin kylmien ja nasevien tekstien lukeminen! Hän puristi yllätyksekseni vielä kättäni ja sanoi, että voisi itkeä. Että miten maailma olikin voinut mennä näin tunteettomaksi. Teemani olivat vihattavia, ja itse olin tunteeton möykky, jonka paranisi kyllä parantaa.

Ei, tämä ei ole jannekortteismainen julkinen nöyryytys tunnettua (äidinkielenopettajaa) kirjailijaa kohtaan. Tämä on pirullinen veriteko, henkilökohtaisen traumani tilitys. Jos en saattaisi tätä päivänvaloon, voisin taipua liialliseen aitouteen ja itsevihaan kuten kunnon narsisti konsanaan.

Saatoin olla Oriveden Opistolla säännöllisen tylsistynyt ja iskin kaksihaaraiseen haarukkaan: informaatiotulvaan ja hönäyttävään sosiaaliseen mediakulttuuriin; tein siitä halpaa draamaa.
Oli kaikenlaista Facebook-kitinää (johon olen, Pyhä Johannes sentään, täysin koukussa) ja foorum-hurmaa. Olin silti täysin tyrmistynyt nasevien runojeni aiheuttamasta mielipahasta. Minusta runoni olivat kai ihan tasokkaita, tai oikeastaan, mitä vittua minä niistä tietäisin.

Tulin palautehuoneesta itkien ja vedin vielä ruokasalissakin kierroksen. Muutamat naiset sanoivat hölmöjä, arkistojani reviteltiin. Huhu kiersi: sain maailman kilteimmältä palautteenantajalta, "tosi ihanalta", maailman kauheinta feedbäkkiä. Todistusaineistoni täytyi olla todella kuumottavaa settiä.

En pystynyt kirjoittamaan enää kuin tunnekuohuissa välttääkseni ironiaa ja tunnusomaista flarfismiani. Kiitos Päivi Alasalmen, tartuin aina pensseliin kun tyrskin räkää ja kyyneliä. Niinä päivinä tosin syntyi todella oivallinen runo - Isona minusta tulee hullu.

Painajaiseni hyppi aivoilleni tänään Facebookissa (niinpä niin), kun olin saanut kaveriehdotuksekseni Alasalmen!!!

Pitäiskö?

Hänellä ja meillä on jo 30 yhteistä kaveria. Varmaan tosi hyviä kavereita.

Voisin lisätä hänet kaverikseni, nyt kun hypoteesin rima on tavoitettu ja olen purkanut kaiken osiin. Ehkäpä pitäisi pyytää hänet vielä drinkille tai julkkaribileisiin (ei omani). Olen ymmärtänyt, että näin se kirjallisuuspiireissä toimii: ensin väkinäistä molemminpuolista turpaanvetoa, sitten nyyhkyttävä katharsis toisen syleilyssä.


Loppuun vielä naseva runo

sinä olet sellainen rakastava tyyppi
rakastat vaikka hengailen ihan epärakastettavien tyyppien kanssa
parikin kävi tänään ja pilkkasin sinua tietoisesti tai tiedostamatta en tiedä
tsiigailet aikasi hulluuttani ja tartut rakkauden atraimeen

sinun valosi täyttää päiväni ja valvottaa öisinkin
kämmenistäni valuva veri on sinun vertasi, niin me olemme rakkaudessasi yhtä

olen feikki
en pysy rytmissä
olen feikki
mahtava
suuri hirviö - senkun rakastat vaan

niin.
vein valosi itseeni lankeemuksellani
vaikka sinulla oli hetkeesi oikeus
olithan juuri ylösnoussut ja sielut pelastettavana


et hylännyt, pidät periaatteista kiinni kuin vannoutunut hehkulamppu tönäisyjä täynnä
kuin tyytyväinen sorsa talven jäälammikoissa
olet kuin hiljaa kuun tieltä hipsivä laskuvesi, rakastat kuutakin
kiva ilmiö

rakastat myös taivaan ruusuja, tähtiä vaikka nekin herjaavat
olemattoman kotisi olevaisuutta

olen samaa mieltä fyysikkojen kanssa mutta
rakkaudestasi en pääse eroon:
sinä vain lasket kätesi pääni päälle
ja olet minulle armollinen.