Ilahtuneena juuri havaitsin, että Erkka Mykkänen, poetry slamin eli Runopuulaakin vuoden 2015 runolähettiläs, kirjoittaa raportteja kaikista poetry slamin osakilpailuista Runokukkojen blogissa.
Luutii-blogi on useampana vuonna pitänyt kyllä huolta pääkaupunkiseudun karsintojen raportoinnista, ja lavarunous voi muutenkin Helsingissä pulleasti. Samanlaista näkyvyyttä soisi tietysti muuallekin, jotta lajin suosio niillä seuduilla leviäisi.
Vakiintuneita runouden esittämisen tapoja ei poetry slamiin ole vielä pesiytynyt, ja poetry slam elääkin juuri nyt mielenkiintoista kautta: etelästä puskevat spoken wordin ja räpin tuulet, jotka haastavat parhaillaan pohjoisempien kaupunkien maanläheisyyttä ja muotovapautta. Minua onkin aina puulaakin finaaleissa ihastuttanut se, että finalistien esityksissä on niin vahvaa paikallisuutta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runopuulaaki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runopuulaaki. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Sinäkö se oot!
Ajattelin, etten palaisi eilisen Runopuulaakin karsintaan - ja sen voittoon - mitenkään, koska olen jo korostanut itseäni Facebookissa päivittelyin "MÄ VOITIN, HEI, HEI?!", mutta sitten totesin että on vielä huomionkipeämpää leijua omassa tyytyväisyydessään ja olla kuin ei oliskaan.
Olen kuitenkin jokaisena osallistumisvuonna kirjoittanut Puulaakista tänne Lorviin jonkun jutun.
Asia meni näin.
Lähdin tänä vuonna kisailemaan kepeällä reseptillä ja lähes valmistautumattomana, koska en ollut ilmoittautunut ajoissa skabaan mukaan ja osallistujamäärä täyttyi. Ystäväni kuitenkin perui oman esiintymisensä viime tingassa ja lavallehan se veri veti.
Päätin tietenkin, etten ota mitään paineita ja luen tasan sellaisia tekstejä, jotka tänään miellyttää ja sopii mun läpinäkyvään paitaan.
Ei ihan onnistunut, melkein kylläkin. Ensimmäiset kierrokset puhuin mikrofoniin lempeitä.
Viimeiselle kierrokselle nippa nappa selvittyäni päätin siis lukea jo ennen kuullun, mutta parhaan lavaruno-runoni ja lopettaa leikkimisen, sillä olenhan ollut jo kolme kertaa finaalissa mutten koskaan päässyt Kuopioon saakka. Tänä iltana voitin siis ajoituksella, olinhan altavastaajana koko illan aivan huikean hyvien naisten ja syvällisten miesten joukossa.
Se, mikä teki tämän vuoden poetry slam-karsinnasta spesiaalin, oli mun mielestä nimenomaan uusien, täysin tuntemattomien naissanataiteilijoiden lavavalloitus. Olen istunut takamukseni lavarunoustapahtumissa puhki, joten tiedän miltei jokaisen helsinkiläisen kyvyn. Nyt erikoiskykyjä oli kolme, enkä ollut nähnyt heitä koskaan - apua, ajattelin, sillä he olivat todella, todella vakuuttavia, muistivat tekstinsä ulkoa ja osasivat esiintyä. Olin oikeastaan hiukan häpeissäni voitostani, sillä minulta puuttuu tuo ensin mainittu ja viimeksi mainitussakin on petraamista.
Voitin toiseksi tulleen viehättävän Ronja Salmen ainoastaan 0,1 pisteen erolla.
 |
| Meikä ja läpinäkyvään paitaan sopivat runot. Kuva: Venla Rossi, NVL |
Dägä!
torstai 10. toukokuuta 2012
Slämyt menivät!
Käytän mielelläni Runopuulaakista nimeä Poetry Slam vaikka luin juuri täältä, että Jouni Tossavainen hivenen paheksui sitä kommentissaan:
Miksi kuitenkin arvostelun läpi käytetään nimitystä Poetry Slam, vaikka kyse on Runopuulaakista? Luen sen kirjoittajan häpeäksi niin, että Suomessa ei enää osata luoda muuten kuin matkimalla sitä, mikä tehdään paremmin jossain muualla.
Tuntuu inhottavalta sanoa näin, mutta en pidä Runopuulaaki-nimestä lainkaan. Mulle se tuo jonkun seurakunnan joukkuekisailun mieleen. Pidän kiinni Poetry Slam-nimityksestä. Kansainvälisyydessä en näe mitään pahaa.
Ei-reportaasimaisesti asiaan vaan subjektiivisesti kiinni. Helsingin Runopuulaakin... Helsingin Poetry Slam-mestaruusmittelö/Runopuulaakin karsinnat olivat äärimmäisen tiukat.
Kaikki 17 osallistujaa olivat kovia. Kaikki, varsinkin verrattuna viime vuoden ponnettomaan esitykseen, joista narisin silloin täällä (onpas muuten inhottavaa lukea vanhoja huonoja tekstejä).
Olen hiukan pahoillani kaikkien heti kilpailun jälkeen lähteneiden puolesta, sillä illan täydensi mahtava Jean-Philippe-Jam Orchestra, joka tarjosi tilaa kaikille runoilijoille tulla lausumaan harmonikan, cajoneiden, perkussioiden ja kitaran ja-mitä-siellä nyt olikaan keskelle. Orkesteri huomioi lausujan hienosti, ja väittäisin jatkoilla olleen vielä astetta kreisimpi meininki kuin kisassa - mutta vain kreisitasolla, kilpailu oli pääjuhla.
Olin toista kertaa mukana tässä perinteikkäässä tapahtumassa. Perinteikäs on taas perin seksitön ilmaus jännitystä, tuskaa ja iloa kuplineen iltaman kohdalla. Tuntuu, että osallistuin itse Kuopion finaaliin, en karsintaan. Tai herttinen. Eihän itse finaalissakaan ole noin paljon osallistujia (timantintiukkoja sitäkin varmemmin).
Naisia oli taas vähemmistö (neljä), mutta meistä kolme sijoittui seitsemän parhaan joukkoon. Miksi naisia on ollut niin vaikeaa saada sm-tason runonlausuntakilpailuun mukaan? Puuttuuko rohkeutta, kammoksuttaako esiintyminen? Tunnustan, tärisin itsekin kuin haavanlehti ennen vuoroani.
Olisi hyvä, jos pisteet löytyisivät jo puulaakin virallisilta blogisivuilta, taisin nimittäin saada toisella rundilla kovemmat pisteet kuin ensimmäisellä rykäisylläni, joka kuuluu kyllä mun "runourani" onnistuneimpiin ja herkimpiin hetkiin. Silti toisellekin kierrokselle pääseminen teki tiukkaa. Sieltä jäi moni erinomainen runoilija pois, Kasper Salosen, Jarkko Jokisen, Puotilan taiteilijan ja Maksimi Voiman vain mainitakseni. Kaikki ovat muuten jollain tasolla tunnettuja Helsinki Poetry Connectionin kautta, joten HPC:n lavarunovaikutusta pääkaupunkiseudulla ei voi millään olla huomaamatta. Kilpailun voittikin yksi HPC:n pitkäaikaisimmista runoilijoista, Juho6, mutta mennään siihen myöhemmin, itsestäni jaaritteleminen jäi ikävästi kesken.
Toisella kierroksella luin kaksi runoa, toinen niistä oli seuraava (Luutiin kritiikissä toinen kierrokseni kuitattiin huumorirunoutena). Jätän runoon näkymään tekemäni taukomerkinnät niin päästään oikein makustelemaan tällaista esittävän runon mallia jee.
EI MITÄÄN LOISTOA
sinun laiska niskasi ja lämpimät kätesi
nuo syvälle viskotut jalokivet / joita ei heti arvaisi
katseeksi jota on parempi välttää
sinun uneliaat kieltosi ja hauskat vastalauseesi
joilla et pysäyttäisi edes perhosta ylämäessä
/
olen jo perillä
/
Avasin peitoin kuin oven ja katselin
täällä haisee New York ja diagonaalissa hellyys
avasin jalkanikin
kuin Israelista matkanneen kylmän luumun
/
Jo hellitä nyrkkisi -
puristat rypistynyttä sanaa
jossa ei ole mitään loistoa
Voi sinun värähdystäsi
sinun silkki-silkki ihoasi
pieni hengähdys/
kuin sateeseen olisin sokean saattanut/
voi sinun käännähdystäsi ja äännähdystäsi
kun viimein suostuit tähän kiisteltyyn onneen
---
Saatana sinne on tullut nyt kolme ruohonleikkuria kevään ensi vihreää ikkunani alle ajelemaan, ja kirjoituksen ainekset leviävät totaalisesti. Lisäksi tahtoisin kovasti jatkaa slämmäilyaiheesta, mutta viime perjantain Kiiski Open Mic oli niin verevä lavarunonlausuntatapahtuma, että Runopuulaaki tuntuu jo kaukaiselta, käsitellyltä aiheelta.
Jatkan siitä vielä kuitenkin.
Kerran vuodessa järjestettävä kansallinen Runopuulaaki on hemmetin tärkeä kilpalu sikäli, että se on voimakkaasti maakuntapainotteinen. Turha täällä Helsingissä on kuvitella, että kovimmat lavarunoilijat kasvavat etelän metropolissa. Päin vastoin. Maakuntarunoilijat ovat panneet vuosi toisensa jälkeen helsinkiläisrunoilijat hikoilemaan. Lisäksi aiheiden ja tyylien kirjo on miltei luonnollisesti pikkuisen rikkaampaa kuin pelkästään täältä poimimalla. Osallistujakunta tuntuu olevan myös hiukan vanhempaa. Edelleenkin: konkarit pistävät vuosi toisensa jälkeen nuoremmat hikoilemaan. Ja se on hyvä.
Ainoa asia, AINOA ASIA, jonka kanssa en ole missään määrin sujut, on kansainvälisen ohjeen mukainen kolmen minuutin aikaraja. Se on hyvin, hyvin lyhyt aika. Ei siinä oikein ehdi tunnelmoimaan.
Miksei pitkiä runoja hyväksytä? Olisiko oikeasti niin hankalaa nostaa raja viiteen minuuttiin? En oikeasti usko illan venyvän niiin tolkuttoman pitkäksi, tai uskon ainakin, että paikalle tulleet osallistujat kyllä jaksaisivat odottaa tuloksia.
Enkä arvostele tätä siksi, että oma runoni ylitti aikajanan. Arvostelin sitä viimekin vuonna. Yksi syy osallistumattomuuteeni oli se, että minulla ei yksinkertaisesti ollut kolmeen minuuttiin mahtuvia tekeleitä. Tunnustan, etten myöskään tuomarina antanut ajanylityksen viime vuonna vaikuttaa, enkä ole törkeitä kahdenkymmenen minuutin settejä nähnytkään. Jokainen osallistuja on aina yrittänyt mahtua näiden minuuttien sisään, ja jos hän ei ehdikään, siitä rangaistaan. En pidä.
Onneksi tänä vuonna ei soitettu sitä helvetin kongia, vaan Harri ilmoitti herrasmiesmäisesti ajan ylityksestä vasta esityksen jälkeen.
Vaikka kilpailu oli äärimmäisen tasainen ja symppasin erityisesti karvahattutyttöä (Elisa Itkonen) joka luki karismaattisen suloisesti runoja sinisestä kouluvihkostaan, olivat pelin ykkönen ja kakkonen ansaituilla sijoillaan. Risto K. Järvinen oli omasta mielestäni miltei mahdoton vastustaja. Yritä siinä sitten stand up-ammattilaisen mielettömän hauskoja mutta myös koskettavia tekstejä vastaan haastella. Väitän, että Juho 6 pisti voitoksi olemuksellaan, tietyllä rosoisuudellaan ja raakuudellaan. Hands down, luen nyt mun jutun ja näin se on. Ei maneerien merkkejä, ei opetellun makua. Hyvä.
Myös ystäväni Lasse Hauerwaas oli aika kova. Olen helpottunut jaetusta kolmannesta sijastani hänen kanssaan, olen ylpeä. Vielä kun osallistujakaartissa olisi ollut hävytön julkkis, HPC:n tosirenttu Dxxxa D, kaunisääninen ja valloittava ELI ja viime vuoden finalisti Erkka Mykkänen niin ei mitään järkeä. Veikkaan, että ne olisivat olleet jo varsin amerikkalaiset bileet suomalaisella outoudella maustettuna. Ameriikan malli tosin kammoksuttaa meikää välillä - pidän esim. tiukasti kiinni paperista. Paperiin tulee kiinteä suhde. En enää häpeä sitä, että en uskalla esiintyä ilman paperia. Esiinnyn silti hyvin. Shut up.
---
Kiiskiin.
Tämä piskuinen, kerran kuukaudessa järjestettävä Helsinki Poetry Connectionin klubi senkun vetää lahjakkaita runoilijoita. Viime perjantaina tehtiin osanottajaennätys. Vajaassa kahdessa tunnissa tungeksivan yleisön eteen oli uskaltautunut 25 runosielua. Kaikki hyviä jälleen. Kaikki.
Eihän tällaisesta runotilanteesta kaupungissamme voi kuin nauttia. Välillä olen ollut jopa huolestunut intresseistäni runojen kirjoittamista kohtaan, kun ensimmäinen ajatus tuntuu nykyään olevan että hemmetti, Kiiski lähestyy. Täytyy haastaa itsensä ja kirjoittaa jotain sinne esitettäväksi.
Toisaalta, mikäs siinä, go with the flow. Koivujen nuppulehdet suutelevat ohimoita ja olen vihdoin ottanut matalapohjaiset kevätkengät käyttööni, joilla on helppo kirmailla runotapahtumissa. Eilenkin kirmasin Dubrovnikiin Nuoren Voiman Liiton Ketju-klubille kuuntelemaan debytantti-runoilijoita (joita en ehtinyt kuulla, kiitos Oulunkylän mahtaisan baarin, Ogelisin).
Miksi kuitenkin arvostelun läpi käytetään nimitystä Poetry Slam, vaikka kyse on Runopuulaakista? Luen sen kirjoittajan häpeäksi niin, että Suomessa ei enää osata luoda muuten kuin matkimalla sitä, mikä tehdään paremmin jossain muualla.
Tuntuu inhottavalta sanoa näin, mutta en pidä Runopuulaaki-nimestä lainkaan. Mulle se tuo jonkun seurakunnan joukkuekisailun mieleen. Pidän kiinni Poetry Slam-nimityksestä. Kansainvälisyydessä en näe mitään pahaa.
Ei-reportaasimaisesti asiaan vaan subjektiivisesti kiinni. Helsingin Runopuulaakin... Helsingin Poetry Slam-mestaruusmittelö/Runopuulaakin karsinnat olivat äärimmäisen tiukat.
Kaikki 17 osallistujaa olivat kovia. Kaikki, varsinkin verrattuna viime vuoden ponnettomaan esitykseen, joista narisin silloin täällä (onpas muuten inhottavaa lukea vanhoja huonoja tekstejä).
Olen hiukan pahoillani kaikkien heti kilpailun jälkeen lähteneiden puolesta, sillä illan täydensi mahtava Jean-Philippe-Jam Orchestra, joka tarjosi tilaa kaikille runoilijoille tulla lausumaan harmonikan, cajoneiden, perkussioiden ja kitaran ja-mitä-siellä nyt olikaan keskelle. Orkesteri huomioi lausujan hienosti, ja väittäisin jatkoilla olleen vielä astetta kreisimpi meininki kuin kisassa - mutta vain kreisitasolla, kilpailu oli pääjuhla.
Olin toista kertaa mukana tässä perinteikkäässä tapahtumassa. Perinteikäs on taas perin seksitön ilmaus jännitystä, tuskaa ja iloa kuplineen iltaman kohdalla. Tuntuu, että osallistuin itse Kuopion finaaliin, en karsintaan. Tai herttinen. Eihän itse finaalissakaan ole noin paljon osallistujia (timantintiukkoja sitäkin varmemmin).
Naisia oli taas vähemmistö (neljä), mutta meistä kolme sijoittui seitsemän parhaan joukkoon. Miksi naisia on ollut niin vaikeaa saada sm-tason runonlausuntakilpailuun mukaan? Puuttuuko rohkeutta, kammoksuttaako esiintyminen? Tunnustan, tärisin itsekin kuin haavanlehti ennen vuoroani.
Olisi hyvä, jos pisteet löytyisivät jo puulaakin virallisilta blogisivuilta, taisin nimittäin saada toisella rundilla kovemmat pisteet kuin ensimmäisellä rykäisylläni, joka kuuluu kyllä mun "runourani" onnistuneimpiin ja herkimpiin hetkiin. Silti toisellekin kierrokselle pääseminen teki tiukkaa. Sieltä jäi moni erinomainen runoilija pois, Kasper Salosen, Jarkko Jokisen, Puotilan taiteilijan ja Maksimi Voiman vain mainitakseni. Kaikki ovat muuten jollain tasolla tunnettuja Helsinki Poetry Connectionin kautta, joten HPC:n lavarunovaikutusta pääkaupunkiseudulla ei voi millään olla huomaamatta. Kilpailun voittikin yksi HPC:n pitkäaikaisimmista runoilijoista, Juho6, mutta mennään siihen myöhemmin, itsestäni jaaritteleminen jäi ikävästi kesken.
Toisella kierroksella luin kaksi runoa, toinen niistä oli seuraava (Luutiin kritiikissä toinen kierrokseni kuitattiin huumorirunoutena). Jätän runoon näkymään tekemäni taukomerkinnät niin päästään oikein makustelemaan tällaista esittävän runon mallia jee.
EI MITÄÄN LOISTOA
sinun laiska niskasi ja lämpimät kätesi
nuo syvälle viskotut jalokivet / joita ei heti arvaisi
katseeksi jota on parempi välttää
sinun uneliaat kieltosi ja hauskat vastalauseesi
joilla et pysäyttäisi edes perhosta ylämäessä
/
olen jo perillä
/
Avasin peitoin kuin oven ja katselin
täällä haisee New York ja diagonaalissa hellyys
avasin jalkanikin
kuin Israelista matkanneen kylmän luumun
/
Jo hellitä nyrkkisi -
puristat rypistynyttä sanaa
jossa ei ole mitään loistoa
Voi sinun värähdystäsi
sinun silkki-silkki ihoasi
pieni hengähdys/
kuin sateeseen olisin sokean saattanut/
voi sinun käännähdystäsi ja äännähdystäsi
kun viimein suostuit tähän kiisteltyyn onneen
---
Saatana sinne on tullut nyt kolme ruohonleikkuria kevään ensi vihreää ikkunani alle ajelemaan, ja kirjoituksen ainekset leviävät totaalisesti. Lisäksi tahtoisin kovasti jatkaa slämmäilyaiheesta, mutta viime perjantain Kiiski Open Mic oli niin verevä lavarunonlausuntatapahtuma, että Runopuulaaki tuntuu jo kaukaiselta, käsitellyltä aiheelta.
Jatkan siitä vielä kuitenkin.
Kerran vuodessa järjestettävä kansallinen Runopuulaaki on hemmetin tärkeä kilpalu sikäli, että se on voimakkaasti maakuntapainotteinen. Turha täällä Helsingissä on kuvitella, että kovimmat lavarunoilijat kasvavat etelän metropolissa. Päin vastoin. Maakuntarunoilijat ovat panneet vuosi toisensa jälkeen helsinkiläisrunoilijat hikoilemaan. Lisäksi aiheiden ja tyylien kirjo on miltei luonnollisesti pikkuisen rikkaampaa kuin pelkästään täältä poimimalla. Osallistujakunta tuntuu olevan myös hiukan vanhempaa. Edelleenkin: konkarit pistävät vuosi toisensa jälkeen nuoremmat hikoilemaan. Ja se on hyvä.
Ainoa asia, AINOA ASIA, jonka kanssa en ole missään määrin sujut, on kansainvälisen ohjeen mukainen kolmen minuutin aikaraja. Se on hyvin, hyvin lyhyt aika. Ei siinä oikein ehdi tunnelmoimaan.
Miksei pitkiä runoja hyväksytä? Olisiko oikeasti niin hankalaa nostaa raja viiteen minuuttiin? En oikeasti usko illan venyvän niiin tolkuttoman pitkäksi, tai uskon ainakin, että paikalle tulleet osallistujat kyllä jaksaisivat odottaa tuloksia.
Enkä arvostele tätä siksi, että oma runoni ylitti aikajanan. Arvostelin sitä viimekin vuonna. Yksi syy osallistumattomuuteeni oli se, että minulla ei yksinkertaisesti ollut kolmeen minuuttiin mahtuvia tekeleitä. Tunnustan, etten myöskään tuomarina antanut ajanylityksen viime vuonna vaikuttaa, enkä ole törkeitä kahdenkymmenen minuutin settejä nähnytkään. Jokainen osallistuja on aina yrittänyt mahtua näiden minuuttien sisään, ja jos hän ei ehdikään, siitä rangaistaan. En pidä.
Onneksi tänä vuonna ei soitettu sitä helvetin kongia, vaan Harri ilmoitti herrasmiesmäisesti ajan ylityksestä vasta esityksen jälkeen.
Vaikka kilpailu oli äärimmäisen tasainen ja symppasin erityisesti karvahattutyttöä (Elisa Itkonen) joka luki karismaattisen suloisesti runoja sinisestä kouluvihkostaan, olivat pelin ykkönen ja kakkonen ansaituilla sijoillaan. Risto K. Järvinen oli omasta mielestäni miltei mahdoton vastustaja. Yritä siinä sitten stand up-ammattilaisen mielettömän hauskoja mutta myös koskettavia tekstejä vastaan haastella. Väitän, että Juho 6 pisti voitoksi olemuksellaan, tietyllä rosoisuudellaan ja raakuudellaan. Hands down, luen nyt mun jutun ja näin se on. Ei maneerien merkkejä, ei opetellun makua. Hyvä.
Myös ystäväni Lasse Hauerwaas oli aika kova. Olen helpottunut jaetusta kolmannesta sijastani hänen kanssaan, olen ylpeä. Vielä kun osallistujakaartissa olisi ollut hävytön julkkis, HPC:n tosirenttu Dxxxa D, kaunisääninen ja valloittava ELI ja viime vuoden finalisti Erkka Mykkänen niin ei mitään järkeä. Veikkaan, että ne olisivat olleet jo varsin amerikkalaiset bileet suomalaisella outoudella maustettuna. Ameriikan malli tosin kammoksuttaa meikää välillä - pidän esim. tiukasti kiinni paperista. Paperiin tulee kiinteä suhde. En enää häpeä sitä, että en uskalla esiintyä ilman paperia. Esiinnyn silti hyvin. Shut up.
---
Kiiskiin.
Tämä piskuinen, kerran kuukaudessa järjestettävä Helsinki Poetry Connectionin klubi senkun vetää lahjakkaita runoilijoita. Viime perjantaina tehtiin osanottajaennätys. Vajaassa kahdessa tunnissa tungeksivan yleisön eteen oli uskaltautunut 25 runosielua. Kaikki hyviä jälleen. Kaikki.
Eihän tällaisesta runotilanteesta kaupungissamme voi kuin nauttia. Välillä olen ollut jopa huolestunut intresseistäni runojen kirjoittamista kohtaan, kun ensimmäinen ajatus tuntuu nykyään olevan että hemmetti, Kiiski lähestyy. Täytyy haastaa itsensä ja kirjoittaa jotain sinne esitettäväksi.
Toisaalta, mikäs siinä, go with the flow. Koivujen nuppulehdet suutelevat ohimoita ja olen vihdoin ottanut matalapohjaiset kevätkengät käyttööni, joilla on helppo kirmailla runotapahtumissa. Eilenkin kirmasin Dubrovnikiin Nuoren Voiman Liiton Ketju-klubille kuuntelemaan debytantti-runoilijoita (joita en ehtinyt kuulla, kiitos Oulunkylän mahtaisan baarin, Ogelisin).
Avomikki on levinnyt nyt miltei joka ainoaan runotilaisuuteen, niin tännekin. Klubin hämyiselle lavalle oli tuotu rummut ja sähköpiano, joten open mic oli aika diskojeejee, joskin niin korkealle lavalle kapuaminen vaati multa ainakin (liikaa) viiniä. Kiitos kuitenkin jo yli kaksivuotisen lavakoheltamisen, alkaa open maikkailu sujua smoothisti.
Vielä muutamia mainintoja Kiiskistä. Naisten ilta. Missä olivat nämä kauniit ja fiksut naiset sm-karsinnoista? Paikoitellen aivan tähtitaivaallisen rienaavaa settiä. Kiittääkseni: Sinikka Vuola on esiintyjänä aina miellyttävää seurattavaa. Piritta Porthan luki uusia runoja tulevasta kokoelmastaan. Raadollisen tunnistettavia. Kauniin punapäisen Annan runo oli aito. Minervan teksti oli kadehdittavan hyvä, ja Laura Mustosesta voisi puhjeta kovakin lavarunoilija, kunhan hän saa hiukan itsevarmuutta luentaansa. Kiitettävän kattava arvio illasta tosiaan Pääjärven tekemänä täällä.
Vielä muutamia mainintoja Kiiskistä. Naisten ilta. Missä olivat nämä kauniit ja fiksut naiset sm-karsinnoista? Paikoitellen aivan tähtitaivaallisen rienaavaa settiä. Kiittääkseni: Sinikka Vuola on esiintyjänä aina miellyttävää seurattavaa. Piritta Porthan luki uusia runoja tulevasta kokoelmastaan. Raadollisen tunnistettavia. Kauniin punapäisen Annan runo oli aito. Minervan teksti oli kadehdittavan hyvä, ja Laura Mustosesta voisi puhjeta kovakin lavarunoilija, kunhan hän saa hiukan itsevarmuutta luentaansa. Kiitettävän kattava arvio illasta tosiaan Pääjärven tekemänä täällä.
perjantai 2. syyskuuta 2011
Koko kansan kisa
Olin eilen mestoilla Helsingin Poetry Slameillä. Kaikki kunnia järjestäjille hienosti organisoidusta illasta ja erityiskiitos päätuomarille, joka valitsi kylmäverisesti ja oikein. Mutta mutta.
En tiedä, ollaanko mainonnassa jääty jotenkin muiden isojen tapahtumien alle, onko sitä muutenkin ollut liian vähän vai onko tosiaan Runokuun muu ohjelmisto vienyt kaiken huomion perinteikkäältä sirkukselta, kun osannottajien taso oli - antaa mennä - varsin epätasainen. Voittajapari oli loistava ja Erkka ansaitsi finaalipaikkansa. Välillä kuitenkin havahduin miettimästä, että oliko tässä nyt se pääkaupunkiseudun lausujakerma.
No ei sinne päinkään.
Vedän kotiinpäin ja sanon, että Kiiskin pienimuotoisissa open miceissäkin on ollut viihdyttävämpiä ja sykähdyttävämpiä esiintyjiä. Ja näin saattaa olla muillakin helsinkiläisillä runoklubeilla joilla on open mic-tarjoilu, en vain ole käynyt niissä tarpeeksi.
Kuunnellessani viime vuonna Ylen Areenasta muiden paikkakuntien Runopuulaaki-kilpailuja (samasta Poetry slamistä puhun), tuntui, että mitä pienempiin kaupunkeihin mentiin, sen komeammin kirjoittivat ja lausuivat osallistujat.
Onko Helsingissä kenties jo ylitarjontaa runousklubeissa niin, että valtakunnallinen skabailu ei jaksa enää kiinnostaa? Missä ovat helsinkiläiset jo runoja julkaisseet kirjailijat? Missä ovat helsinkiläiset? Liian hienoja saapuakseen mittelöön? Vai vaivaavatko kilpailun säännöt - muhiiko täälläkin se filosofia, että runous on niin suuri hengentuote, että sitä on nautiskeltava vain viinilasin kanssa ikkunan ääressä, kun on rauhallista ja sataa tai kun on seksikkäästi nälissään, taiteilijafleda roikkuu silmillä ja juna sua ah niin kuljettaa?
Myönnetään, minua esti toista kertaa osallistumasta 3 minuutin aikaraja, joka on nykyään ihan liian ahdas mun v*tun hienoille runoille. Siinä jos missä kaipaisin ehdottomasti muutosta - keskipitkät runotkin täytyy lukea vähän kiiruhtaen.
Nooh. Voisin jättää lässytyksen tähän ja vain toivoa, että Kuopion finaalit ovat korkeatasoiset ja -lentoiset. Ja että helsinkiläiset terästäytyisivät ensi vuonna ensinnäkin tulemalla ahkerammin paikalle. Sen jälkeen toivoisin vielä pientä itsekritiikkiä. Säännöt olisi tärkeää lukea läpi. Ei ole hyvä lain, jos runo on jokaisella kierroksella sama tai jos runo on kopioitu suoraan Raamatusta.
Yst. terveisin
Runojeesus
PS! Täytyy vielä lisätä, että kun pääsin kilpailuun mukaan tuomariksi, niin olin tehnyt periaatepäätöksen antaa jokaiselle mieluummin pojoja löysällä kädellä kuin ainakaan säästellen. Viime vuonna kilpaillessani tuntui apealta saada silloin tällöin huonoja pisteitä. Vielä pahemmalta tuntui, kun kaveri oli lausunut hyvin, ja siellä oli selvästi niitä saamarin kitupiikkejä päättämässä.
Vaan ei. Minuun puri kritiikki. Jakelin keskiarvojen lukuja, kaksi kertaa annoin kakkosen kun muut nostivat kasit - seiskat tauluille. Pyydän siitä syvästi anteeksi.
En tiedä, ollaanko mainonnassa jääty jotenkin muiden isojen tapahtumien alle, onko sitä muutenkin ollut liian vähän vai onko tosiaan Runokuun muu ohjelmisto vienyt kaiken huomion perinteikkäältä sirkukselta, kun osannottajien taso oli - antaa mennä - varsin epätasainen. Voittajapari oli loistava ja Erkka ansaitsi finaalipaikkansa. Välillä kuitenkin havahduin miettimästä, että oliko tässä nyt se pääkaupunkiseudun lausujakerma.
No ei sinne päinkään.
Vedän kotiinpäin ja sanon, että Kiiskin pienimuotoisissa open miceissäkin on ollut viihdyttävämpiä ja sykähdyttävämpiä esiintyjiä. Ja näin saattaa olla muillakin helsinkiläisillä runoklubeilla joilla on open mic-tarjoilu, en vain ole käynyt niissä tarpeeksi.
Kuunnellessani viime vuonna Ylen Areenasta muiden paikkakuntien Runopuulaaki-kilpailuja (samasta Poetry slamistä puhun), tuntui, että mitä pienempiin kaupunkeihin mentiin, sen komeammin kirjoittivat ja lausuivat osallistujat.
Onko Helsingissä kenties jo ylitarjontaa runousklubeissa niin, että valtakunnallinen skabailu ei jaksa enää kiinnostaa? Missä ovat helsinkiläiset jo runoja julkaisseet kirjailijat? Missä ovat helsinkiläiset? Liian hienoja saapuakseen mittelöön? Vai vaivaavatko kilpailun säännöt - muhiiko täälläkin se filosofia, että runous on niin suuri hengentuote, että sitä on nautiskeltava vain viinilasin kanssa ikkunan ääressä, kun on rauhallista ja sataa tai kun on seksikkäästi nälissään, taiteilijafleda roikkuu silmillä ja juna sua ah niin kuljettaa?
Myönnetään, minua esti toista kertaa osallistumasta 3 minuutin aikaraja, joka on nykyään ihan liian ahdas mun v*tun hienoille runoille. Siinä jos missä kaipaisin ehdottomasti muutosta - keskipitkät runotkin täytyy lukea vähän kiiruhtaen.
Nooh. Voisin jättää lässytyksen tähän ja vain toivoa, että Kuopion finaalit ovat korkeatasoiset ja -lentoiset. Ja että helsinkiläiset terästäytyisivät ensi vuonna ensinnäkin tulemalla ahkerammin paikalle. Sen jälkeen toivoisin vielä pientä itsekritiikkiä. Säännöt olisi tärkeää lukea läpi. Ei ole hyvä lain, jos runo on jokaisella kierroksella sama tai jos runo on kopioitu suoraan Raamatusta.
Yst. terveisin
Runojeesus
PS! Täytyy vielä lisätä, että kun pääsin kilpailuun mukaan tuomariksi, niin olin tehnyt periaatepäätöksen antaa jokaiselle mieluummin pojoja löysällä kädellä kuin ainakaan säästellen. Viime vuonna kilpaillessani tuntui apealta saada silloin tällöin huonoja pisteitä. Vielä pahemmalta tuntui, kun kaveri oli lausunut hyvin, ja siellä oli selvästi niitä saamarin kitupiikkejä päättämässä.
Vaan ei. Minuun puri kritiikki. Jakelin keskiarvojen lukuja, kaksi kertaa annoin kakkosen kun muut nostivat kasit - seiskat tauluille. Pyydän siitä syvästi anteeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
