Unohtunut matkakertomus: OULUN RUNOKEIKAT

Olen kirjoittanut hyvin vähän mitään juttuja runokeikkaseikkailuista, harmillista. Ehkäpä en jaksa jauhaa niitä kahteen kertaan sekä päiväkirjaani ja tänne? Ehkäpä.

Tää on nyt veivattava läpi nopeasti, sillä olen sairastunut jo toista kertaa antibioottien tuomiin sivuvaikutuksiin, eikä alkuperäisellä taudilla ole minnekään kiire.

Olin odottanut Oulun runokiertuetta pitkään. Enkä turhaan.
Noissa reissuissa ei koskaan ole tärkeintä itse lausuminen. Oma vuoro menee vähän sumussa ja nopeasti ohi. Yleisön ja ystävien reaktiot, illanvietto, aamunkoitto, matkustaminen, HPC:n mahtavat tyypit ja uudet paikkakunnat... siinähän sitä riittää elämyksiä. Ja mulle on käynyt vain hyvä tuuri, en mä nyt oikeasti ole mikään tähti. Yleensä me jaetaan esiintymisvuorot runokollektiivissa keskenämme. Ja koitetaan olla tasapuolisia.
No, okei, Juhoa ja mua oltiin houkuteltu Ouluun jo pidemmän aikaa, spesiaali kerta, siis. Loi vähän painetta.

Majoituimme menomatkalla että paluumatkalla Jyväskylään kummitätini luokse. Jyväskylä on miellyttävästi ihan keskellä matkaa. E75 moottoritie jatkuu Jyskälästä melkein linnuntietä Ouluun. Juho halusi kylläkin kiertää kaikki reitille sattuneet paikkakunnat... joista valitsimme parhaaksi Heinolan ja karmivimmaksi Pihtiputaan. Pihtiputaan luontaistuotekauppa kuitenkin yllätti: ostimme puuttuvia tarvikkeita viinintekoomme juurikin sieltä, Helsingistä niitä ei löydä mistään, ei edes Malmilta.

Koimme kaikki säät, mitä talvella on vain mahdollista kokea. Vesisateen, vaarallisen kirkkaan auringonpaisteen, pakkasen, tuulimyrskyn ja sitten viimeisenä aamunamme saimmekin kolata auton päältä sellaisen kaksikymmentäsenttisen kinoksen pois. Miki, tuo idiootti, ei yhtään helpottanut Oulun kaupunkikiertuettamme, vaan aiheutti meille pienimuotoisen selkkauksen heilauttamalla auton oven kovin ystävällisen yksinhuoltajaäidin auton kylkeen. Onneksi kova tuuli oli puolellamme: sellaisen nojalla olisi voinut vaikka ajaa kolarin ja selvitä olankohautuksella.

Harrille ja Dxxxa D:lle maksettiin lentoliput.
Feikkiä.
Me oltiinkin Kerouacin tyyliin Matkalla.

Beat-ilta järjestettiin Kulttuuribingo-nimisessä, upeassa nuorten taidemestassa.(Tässä lehtijuttu Kulttuuribingosta, kuvassa Kerättären Heikillä on muuten Helsinki Poetry Connection-teepaita päällään.)
Majoituttiin Mikillä. Se oli uurastanut ja saanut asuntonsa nättiin kuntoon, mitä en olisi ikimaailmassa uskonut.

Heti saavuttuamme Ouluun olin ihan runopäissäni. Ei meidän esiintymiseen ollut kuin muutama tunti ja tilanne oli juhlava. En ole koskaan käynyt Oulussa! Enkä voi sanoin kuvailla, kuinka paljon beat-runous on vaikuttanut muhun, tapaani elää.

Mä ihailen Oulun boheemia meininkiä ihan helvetisti. Tapasin pelottavasti vain pelkkiä neroja. Neroja kaikella alueella: kuvataiteen, musiikin ja runouden... totta kai monilla oli ilman mitään erityisiä skilssejäkin hemmetisti maalaisjärkeä päässään. Pakko laittaa linkki tässä vaiheessa yhden paikallisen maalarin blogiin: http://jaakkomyyri.blogspot.com/
Ja Kulttuuribingo ei tosiaan ole mikään bommattu luola, vaan mukavasti puettu monitoimitila ja siisti galleria. Nuorethan siitä pääasiassa vastaavat. En valitettavasti voi sanoa löytäneeni Helsingistä samanlaista paikkaa. Ja mitäpä tänne edes saisi, vuokrat ovat kirveleviä ja autiot talot pidetään visusti autioina.

Kun nyt ryhdyin etsiskelemään kuvia Oulusta, on käynyt harmittavasti niin, että parhaat ovat pöytäkoneellani kotona ja vain ne astetta huonommat päätyneet tälle matkakannettavalleni Sysmään. Höh. En voi näyttää kuvaa edes hienosta ateljeesta.

Miltä lausuminen tuntuu?
Vähän epäreilulta. Oudolta. Hauskalta, totta kai, ellei kaikki mene ihan puihin. Mä en tiedä, mitä yleisö oikein Poetry Connectionin keikoilta odottaa. Ollaanhan me profiililtamme sellainen kiertävä lavarunosirkus, mutta meistä vain muutamat edustavat esiintyvää runoutta - yleensä siis luemme niitä runoja, jotka toimivat ensisijaisesti paperilla.

Beat-iltama oli onnistunut ja vannoi tapahtuman nimen henkeen. Se päättyi siihen odotettuun, sekoilevaan ja improvisoituun jazzmenoon. Paikalla roimasti jengiä. Jatkoimme remmin kanssa aika perstuuterissa johonkin bilismestaan, jossa mm. nöyryytin Harri Hertelliä sekä flipperissä että Speden Speleistä tunnetussa reaktiopelissä, eli tässä. Kuulkoon tämän koko kansa.

Seuraavana päivänä käytiin ihailemassa Oulua valoisaan aikaan. Mukavan tuulista. Iski se lehdistön panikoima myrsky. Hieno ja piristävä myrsky.
Juho oli kysynyt Mikiltä, että mikä oli hänen mielestään noloin asia, mitä Oulusta voi löytää, ja hän johdatti meidät läskin poliisin patsaalle. Yöllä muistelen nähneeni myös jonkun oudon pallon.
Seuraavana yönä oli sitten Ykän pubin keikka, jossa meidän piti Juhon kanssa esiintyä vain yllätysvieraina. Me yllätysvieraat saimmekin sitten lavalle yllätysvieraan, kun paikallinen mestariviulisti tuli säestämään esiintymistä. Vaikka runoni saikin siten aika mojovantraagisen venäläisvireen harteilleen, suorastaan tekotaiteellisen, oli se metkaa ja mukavasti kummallista.
Mikin kaveri oli tullut päivällä laittamaan meille järjettömän hyvän ruoan, voimaa riitti. Ainoa asia, mikä minua  Oulussa harmitti, oli sen kieroutunut alkoholipolitiikka. Olin syvässä surussa maksaessani oluesta aivan joka ikisessä paikassa vähintään viisi euroa.
Me helsinkiläiset saimme sinä yönä ensilumemme.

Ykän pubissa oli ihan kohtalainen tunnelma, vaikka ei siitä ollut Kulttuuribingon voittajaksi. Kulttuuribingon voittanutta saa kyllä hakea. Ehkä joku sekopäinen Kiiski-ilta, josta ollaan lähdetty johonkin hyvään esitykseen ja sen jälkeen vielä jatkoille ja jatkojen jatkoille. Ja Ykän pubin juhlintaa nakersi ehkä se, että toisaalla Oulussa oli meneillään Lesta-TV:n kekkerit, joihin oli matkalla koko pohjoisen alueen nuoriso. Linkki on muuten tsekkaamisen arvoinen.
Mitäs Ykällä, yhtenä viihteenä oli Tony Halmeen inspiroivat runot, ja Dxxxa D veti varsin lennokkaan keikan. Tässä vaiheessa haluan vielä kiittää ystävääni Heikki Kerätärtä järkkäilysta. Hänellä on muuten myös koskettava ja viisas runoblogi täällä.

Kultturibing, ensimmäinen yö. Miehen nimi: Eirikur Örn Nordal. Ihmeellinen lausuja!

Harri lausuu ja kansa kuuntelee. Uutuutena taustabiitti: Scarface.

Kulttuuribingon keittiö.

Heikin ja Jaakon performanssi oli maaginen.

Tässä taas yksi oululainen nero. Esim. http://aukea.net/nayta.php?teos=69309

Myrskyä enteilevä vaaleanpunainen taivas, myrskyn saimme.

Snookermestassa, jatkoilla.

Hakeuduimme "halvimpaan baariin". Olut siis 4.50.

Ykän pubissa. Seuraavan illan esityspaikka.

Harri lavalla Ykän pubissa.

Vaarallisen kirkkaan aamuauringon jälkeen saimmekin kunnon pakkaset ja nietokset.

Ykän pubi. Huomatkaa viulunsoittaja! Kuva: Harri Hertell

Läski poliisi. Oulun ylpeys.

Koko kansan kisa

Olin eilen mestoilla Helsingin Poetry Slameillä. Kaikki kunnia järjestäjille hienosti organisoidusta illasta ja erityiskiitos päätuomarille, joka valitsi kylmäverisesti ja oikein.  Mutta mutta.
En tiedä, ollaanko mainonnassa jääty jotenkin muiden isojen tapahtumien alle, onko sitä muutenkin ollut liian vähän vai onko tosiaan Runokuun muu ohjelmisto vienyt kaiken huomion perinteikkäältä sirkukselta, kun osannottajien taso oli - antaa mennä - varsin epätasainen. Voittajapari oli loistava ja Erkka ansaitsi finaalipaikkansa. Välillä kuitenkin havahduin miettimästä, että oliko tässä nyt se pääkaupunkiseudun lausujakerma.
No ei sinne päinkään.

Vedän kotiinpäin ja sanon, että Kiiskin pienimuotoisissa open miceissäkin on ollut viihdyttävämpiä ja sykähdyttävämpiä esiintyjiä. Ja näin saattaa olla muillakin helsinkiläisillä runoklubeilla joilla on open mic-tarjoilu, en vain ole käynyt niissä tarpeeksi.
Kuunnellessani viime vuonna Ylen Areenasta muiden paikkakuntien Runopuulaaki-kilpailuja (samasta Poetry slamistä puhun), tuntui, että mitä pienempiin kaupunkeihin mentiin, sen komeammin kirjoittivat ja lausuivat osallistujat.
Onko Helsingissä kenties jo ylitarjontaa runousklubeissa niin, että valtakunnallinen skabailu ei jaksa  enää kiinnostaa? Missä ovat helsinkiläiset jo runoja julkaisseet kirjailijat? Missä ovat helsinkiläiset? Liian hienoja saapuakseen mittelöön? Vai vaivaavatko kilpailun säännöt - muhiiko täälläkin se filosofia, että runous on niin suuri hengentuote, että sitä on nautiskeltava vain viinilasin kanssa ikkunan ääressä, kun on rauhallista ja sataa tai kun on seksikkäästi nälissään, taiteilijafleda roikkuu silmillä ja juna sua ah niin kuljettaa?
Myönnetään, minua esti toista kertaa osallistumasta 3 minuutin aikaraja, joka on nykyään ihan liian ahdas mun v*tun hienoille runoille. Siinä jos missä kaipaisin ehdottomasti muutosta - keskipitkät runotkin täytyy lukea vähän kiiruhtaen.

Nooh. Voisin jättää lässytyksen tähän ja vain toivoa, että Kuopion finaalit ovat korkeatasoiset ja -lentoiset. Ja että helsinkiläiset terästäytyisivät ensi vuonna ensinnäkin tulemalla ahkerammin paikalle. Sen jälkeen toivoisin vielä pientä itsekritiikkiä. Säännöt olisi tärkeää lukea läpi. Ei ole hyvä lain, jos runo on jokaisella kierroksella sama tai jos runo on kopioitu suoraan Raamatusta.

Yst. terveisin
Runojeesus

PS! Täytyy vielä lisätä, että kun pääsin kilpailuun mukaan tuomariksi, niin olin tehnyt periaatepäätöksen antaa jokaiselle mieluummin pojoja löysällä kädellä kuin ainakaan säästellen. Viime vuonna kilpaillessani tuntui apealta saada silloin tällöin huonoja pisteitä. Vielä pahemmalta tuntui, kun kaveri oli lausunut hyvin, ja siellä oli selvästi niitä saamarin kitupiikkejä päättämässä.

Vaan ei. Minuun puri kritiikki. Jakelin keskiarvojen lukuja, kaksi kertaa annoin kakkosen kun muut nostivat kasit - seiskat tauluille. Pyydän siitä syvästi anteeksi.

Katurunoilua Iso-Roballa & Ruttiksessa

Harzino zikidizekkailemassa

Heikki ja huuliharppu

Elina, Heikki Kerätär, Juho, Kasper ja minä pidettiin katushowta Helsinki poetry connectionin Glorian runoillan mainostamisen merkeissä. Harri kävi paikalla vain tsekkaamassa ryhmittymänsä esiintymiskunnon.
Ihmiset olivat ilahduttavan kiinnostuneita, ja saimmekin jaettua kaikki flaikut ilman pirteää tyrkyttämistä.


Enkä vielä eilisenkään jälkeen ole kyllästynyt mainostamiseen: tulkaa Kulttuuriareena Gloriaan 13.5 kuuntelemaan hyvää suomalaista runoutta, rap-lyriikkaa ja laulua - sekä ennen kaikkea fiilistelemään uusia (ja vanhojakin) kykyjä suurensuuressa open mic-osuudessa.
Tai olemaan sellainen kyky itse.
Nautin elämästä.

PURE

Elegantti ja KAUNIS sekoitus kahdeksankymmentäluvun lapsille! Aah, Bowie, ah, Schwarzenegger!

Nyt on tulossa SELLAISET BILEET että niitä ei kertakaikkiaan saa vain ohittaa.

Helsinki Poetry Connection esittää: SELLAISET BILEET JOITA EI KERTAKAIKKIAAN VOI MISSATA

Luojia ja perkeleitä

Kävin katsomassa EMMA:ssa uutta näyttelyä ja rakastuin Miróon.
Pidän tavallaan kuvataidetta eräänä taiteenteon huipentumana; virheellisesti ja subjektiivisesti, mutta silti.

Olen aina haaveillut kuvataiteilijan ammatista, sillä se on niin ruumiillista. Rakastan suunnittelemattoman näköistä suureellista taidetta, sellaista, joka on syntynyt kuin intuition, riemun ja vihan purkauksista. Kuten laulu syntyy hengestä ja runo tietysti heräämyksestä, hengittämisestä ja katsomisesta.

Minulla ei ole maalarin taitoa. Vaikka kuinka yrittäisin olla sponttaani ja valita hienoimmat värit roiskeilleni, tulos on aina epätasapainoinen ja jotenkin mieleenpainuvan ärsyttävä.
Sen sijaan suuret taiteilijat, kuten Joan Miro (nyt ei erikoiskirjain tottele lainkaan) pystyy muutamalla harjanvedolla luomaan taululle spektaakkelin, joka kertoo karismaattisen tarinan, eikä siinä ole mitään liikaa tai liian vähän.

Myönnetään. Joanin useimmat pienemmät patsaat olivat minusta varsin keskinkertaisia, irtolaisia ja tyyppejä hänen massiivisten ja selkeiden taulujen kanssa. Kun taas suuret metalliset patsaat hellivät silmää sileällä, jättiläismäisen sympaattisella olomuodollaan.

Olisinpa kuvataiteilija! Niin kovasti olen mieltynyt tähän ammattiin.... haaveillut suuresta valkoisesta ateljeestakin... 
Sen olen tosin päättänyt, että omistan elämäni taiteelle. Ei ole mitään tärkeämpää. Siinä sivussa voi toki tehdä työtä, naida ja perustaa perheenkin. Suurta taidetta yhtä kaikki - joskin välillä aivan helvetin sietämätöntä.

Tahdon esitellä myös oman, suurimman taiteilijani, Wassily Kandinskyn, tai mun sanoen, Vasily Kandinskyn. Hän on arvoituksellinen. Hän on luoja ja perkele. Hän on nimenomaan tarinaniskijä.

Nopsa päivitys hihi

Tässä muutamia tunnelmallisia kuvia edellisestä Kiiski Open mic-klubista. Kuvat on ottanut Robert Keskinen. Muutin hiukan sävyä ja valotusta tarkentaakseni ja nostaakseni kuvaa tästä mun mustavalkoisesta blogipohjasta. Jos tämä ei kuvaajalle sovi, olen valmis nämä piilottamaan.

Ja katsokaa, kuinka hienon julisteen löysin täältä Pasilan kirjastosta! Muistuttaa tavallaan kovasti tätä ;)

  (Teos on signeerattu Mykkäsen nimellä.)

Jos en olisi teksteissäni niin angstinen ja JOS mulla olisi pollaa laittaa runokirjani kanteen punahailakan tytön pään viittauksena ties mihin, niin käyttäisin tätä ehdottomasti.

Anteeksi että blogin aiheet ovat olleet viime aikoina kepeähköjä. Kato ku kevät tulee. Se on tosiasia.