Matkalla

Mordor vaan kaikille!
Etsiskelen edelleen kiinnostavia runoblogeja. Ois mahtavaa löytää esimerkiksi naisten ylläpitämiä -toki saa ehdottaa miestenkin. Musta on nimittäin hienoa ja urheaa löytää naiskirjoittajien runoja, koska tuntuu, että kynnys niiden pitämiseen on miehillä alhaisempi. Runo on kuitenkin niin hirvittävän henkilökohtainen juttu, että joutuu jatkuvasti pelkäämään virheitä tai huonoutta. Miehiä ei mielestäni häiritse niin paljon julkisen kuvan paino, ja heistä siinä määrin pitäisikin ottaa esimerkkiä.
Blogi on kuitenkin vain blogi eikä mikään tappiin asti hiottu WSOY:n romaani.

Sitten aamun tuotantoon!

"Hänellä oli päässään gallonan hattu eikä hän pitänyt kiirettä tullessaan tien yli. 
- Oletteko te pojat menossa jonnekin vai vaan menossa. 
Emme ymmärtäneen hänen kysymystään ja se oli pirun hyvä kysymys."

- Jack Kerouac, Matkalla

Hieno valkoihoinen vanhus oli päättänyt jo aikoja sitten kuolla niin pian kuin suinkin oli mahdollista. Odotus oli käynyt kuitenkin kovin pitkäksi. Mikään sairaus ei ollut häntä uhannut, eikä hän kaatunut liukkaallakaan, vaikka kuinka yritti.
Tehdäkseen tylsyydestään julkista komiikkaa, istahti hän päivittäin moniksi tunneiksi hoitamattoman puiston penkille karkoittaen sen ainoat kävijät: aurinkoa ottavat naiset. Siellä hän istui vuodenajoista piittaamatta, torkahtaen välillä jopa pakkaseen.
Eräänä keväänä, jolloin hän taas havahtui olemassaoloonsa, ryhdyttiin juuri hänen silmiensä alle urakoimaan pientä parakkiasuntoa. Koirankakat nuolivat keväisesti vastasyntynyttä maata.
Vanhus jäi tuijottamaan itsepintaisesti juuri kohoavan asunnon suuntaan. Olihan se tähänkin asti ollut hänen  orjallinen ilmansuuntansa.
Talon valmistuessa nuoripari muutti sisään. Vanhus näki esteettä huoneistoon.
Asunnon isäntä oli jonkin sortin sirkusmies. Hän harjoitteli jonglööraamista ahkerasti. Nainen oli tavattoman paljon kotona, ja yksin jäädessään hän lueskeli kirjoja, pyyhki pölyjä ja tuuletti lakanoita. Hän oli sievä pikku nainen.
Jostain syystä vanhus kovasti virkistyi heidän arjestaan. Hän lähti spontaanisti katsomaan kaupungille levittäytynyttä sirkusta. Ei hän uskaltanut sisälle mennä, mutta viirien ihaileminen tuotti hänelle paljon iloa.
Hän myös kuljetti kirjoja mukaan retkelleen. Ne koostuivat ajan moderneista kirjoista, Hemingwaystä ja Steinbeckistä.
Ja kun loppukevään linnut lauloivat, näytti kuin sievä kotityttö tanssisi kepeästi huoneesta toiseen niiden säestyksellä. Nainen myös jauhoi itse kahvipapunsa. Vanhus piti siitä.

Eräänä kauniina päivänä tuli jonglööri kuistilleen harjoittelemaan ihastuttavia temppujaan. Hän vilkaisi halveksivasti vanhusta.

- Eivät nuo kirjasi sinua pelasta.
- Voi, ne auttavat minua paljon! huudahti yllättynyt vanhus vilpittömästi.
Hän ei ollut puhunut kenellekään pitkään aikaan. Se oli hirveän outoa.
- Minä ja Cecilia ollaan huomattu, että sä tirkistelet sitä. Ei toi kirjojen lukeminen sinua pelasta.
Vanhus oli sanaton ja pahoillaan. Sehän oli puolittain totta.
- Niin että me vaimon kanssa yksissä tuumin päätettiin ilmoittaa sinusta poliisille.

Ja niin heti seuraavana aamuna oli konstaapeli häntä penkillä odottamassa. Hän otti vanhuksen synkkään autoonsa ja ajoi pois. Nuoripari käänsi penkin katsomaan vastapäistä asuntoa.