On se parempi kuin huonompi

Hetken breikki pääsykoetehtävistä. Olen kyllä jännän taidekoululinjan valinnut, kun paineensietokykyni on surkea. Tänä vuonna en pyrkinyt sentään Teatterikorkeakouluun. Kai mua jotenkin alkoi kyllästyttämään ja nolottamaan jokavuotinen kierros, josta osaan askelsarjat ulkoa.
Typerää ajattelua, sillä perustuen viestintätyöhöni siellä, olisin ollut ainakin tuttu kasvo ja kyllä minusta pidettiinkin.
Okei. En myöskään saanut yhtä pääsykoekirjaa käsiini, enkä voinut tehdä massiivista näytelmäkässäriä.
Mutta.
Teatterikorkeakouluun voi vaihtaa vanhemmallakin iällä. Ihailin kovasti ensimmäisissä kokeissani vuonna 2008? pärjännyttä rauhallista kolmekymppistä miestä, joka oli kiertänyt Etelä-Amerikkaa ja päättänyt tulla näytelmäkirjailijaksi. Hänellä oli homma hallussa, ja hän pääsikin pitkälle - melkein yhtä pitkälle kuin meitsi.Näytelmäkirjailijaksi kasvetaan, ei opiskella. Olen aina ollut hakijoiden nuorimmasta päästä, enkä käynyt itsenäisesti edes missään teatterissa viime vuonna lukuunottamatta niitä, joissa vierailin työni takia. Enemmän kiinnostuin performanssista, jota halusinkin heti päästä kokeilemaan ja opiskelemaan, ellei, kiitos kulttuurilaitosten vähentämisen, unelmaopistoani oltaisi lakkautettu. Elikkä valintaraadilla olisi ollut paljon moitittavaa motivaatiossani.

Kirjoitin muuten viime syksynä Teatterikorkea-lehteen kolumnin, jota olen vähän hävennyt noin nettimuodossaan, koska se on sivuille huonosti jäsennelty, ja runon osalta puuttuvat esimerkiksi erittäin tärkeät kursiivit. Teatterikorkea-lehdessä, siinä painetussa versiossa, olen saanut palstalleni hienon aukean, että jos näette sitä, selatkaa ihmeessä. Kirjoitin myös pari muuta juttua esimerkiksi performanssista, jotka jouduttiin puskemaan epätyydyttävään kysymys-vastaus-kysymysmuotoon. No, se näistä.

Minne sitten vuonna 2012 pyrin? Ensimmäistä kertaa TAIKKIIN eli nykyiseen TAKKIIN koska Taideteollinen korkeakoulu on vaihtanut nimensä Taiteiden ja suunnittelun laitokseksi. Dislike. Ensin Taik ympätiin mukaan Aalto-yliopistoon ja nyt sen osastonimikin muutettiin, on muuten kansainvälisesti varmaan aika hankalaa pysyä tämän maineikkaan koulun mielialavaihteluiden perässä.
No, Takin lisäksi pyrin sinne saatanan Metropolian käsikirjoittamislinjalle, jonka viime vuoden kaksiviikkoiset kokeet tekivät minut varsin väsyneeksi. Jostain kumman syystä haluan sinne silti uudestaan - näyttämään. Giljotiinin kitaan, hrr. En muuten suosittele kokemusta kenellekään, ellei ole aivan pakko.

Toivoa tietenkin myös sopii, että pääsisin ensimmäisten vaiheiden läpi tuomariston eteen irvistelemään.

Ensimmäisen vaiheen läpäisyt. Olenko tullut kahjoksi? Ylpeäksi, virtuoosiksi? Pidän melkein itsestäänselvyytenä sitä, että massiiviset 150-250 ihmisen laumat jäävät taakseni. Todella tyhmää.
Ehkä ylimielisyydestäni kertoo jotakin myös sekin, että sain toissa viikolla ison kasan hylkäämiskirjeitä isoilta kustantamoilta ja syytin kaikesta kustantamoiden politiikkaa runoutta kohtaan (syytän silti hiukan edelleen - miksi saan kaikki hylkäykset viikon sisällä, kun lähetin kässäreitä täysin eri aikoihin?). Ei auta hyppiä tasajalkaa enkä esitä tässä nyt mitään laupiasta, kyllä mua on ottanut kaikki tänä keväänä enemmän tai vähemmän päähän.

Tiistaina täytyy rynniä Hämeentielle kahden paksun kirjekuoren kanssa. TAKIN tehtävät on melkein tehty, nyt Metropolian kimppuun. Don't you just hate... kun tehtävänannot ovat täysin mahdottomia toteuttaa? Tsiisus. Kirjoita kokoillan elokuva sataan sanaan
kun
- 2 roolia, 14- ja 44-vuotias, eri sukupuoli
-  yhdistävät luonteenpiirteet
- "muistuttaa kovasti sinua jostain"
- tehtävänanto pyytää minä-muotoa (mit vit! Ei minä-muotoon voi kirjoittaa synopsista, saati hahmotelmaa?)
- yhdistävä luonteenpiirre on ratkaiseva tekijä juonessa

Selvisin käyttämällä helkutisti yhdyssanoja.

Loppuun lainaan itseäni ja runoani Erään pojan analyysi:

En ole moitteeton, mutta varsin hyvä
invavessaan ensin vammaiset
sitten minä.