En minä ole vielä kuollut. Olen pyöriskellyt pääsykoehemmeteissä ja käynyt myös Kuopiossa Runokukkojen järjestämissä poetry slamien sm-finaaleissa, joissa oli oikein mukavaa.

Kello lyö kolmen minuutin päästä tasan kaksitoista, joten rupattelut sikseen ja raakaan peliin. Pistetään vaihteeksi vähän Kohtausta. Tällä oli muuten tehtävänantokin, ja se meni jotenkin näin: kirjoita kohtaus, jossa oikeus voittaa.


OTTOA ETSIMÄSSÄ

Kaksi sotamiestä sortuneessa kapakassa. Ihailevat raunioista löydettyä jukeboksia.

EERO:

Näyttäis toimivan.

JUHA:

Olisiko sulla Eero euroa heittää.

EERO:

Ei ole.

JUHA:

Nostetaan se pystyyn.

Nostavat varovaisesti. Juha ottaa sotilaskypärän päästään.

Siinä seisoo. Ihan ihkaelävänä. Sikäli mikäli noita välkkyviä valoja on uskominen. Varmaan yhdeksäkytluvulta. Pyyhkii pölyä jukeboksin pinnalta. Silittää laitetta. Yhdeksäkytluvulta, stereosaundi, ei niitä kuuskytluvun Wurlitzeja saa enää mistään Suomessa joissa pyörii seiskatuumaset tai kakstoistatuumaset. Eikä me oltais sellaista kahestaan nostettukaan, ne painaa jotain kahtasataa, ne on pelkkää rautaa sisältä. Tässä on paljon enemmän muovisia osia... On se silti hieno. Niin hieno.

Kokeilee varovaisesti vaihtopedaaleja. Levyt vaihtuvat. Juha huokaa liikuttuneena ja laskee päänsä levyautomaatin lasille.

Tää on niin käsittämättömän kaunis masiina... voitsä kuvitella... Billy Talenttia... David Bowieta... Dylania, Blondieta...

EERO:

Otto on yhä ehtimättä.

JUHA:

...Otto on yhä etsimättä... Annie Lennoxia... Juicea, Rautavaaraa, Biitlesiä - muistatsä Taikapeilin?

EERO:

Otto on silti ehtimättä.

JUHA:

Pink Floydia. Eikä ole kolikon kolikkoa mitä laittaa.

EERO:

Lähekkö Ottoa ehtimähän jos annan euron?

JUHA:

..Ai sulla olikin rahaa?

EERO:

Lähekkö.

JUHA:

No lähen lähen. Anna tänne.

Eero ojentaa Juhalle rahan. Juha ottaa Eeron tarjoaman euron ja jää pitelemään sitä ilmassa.

Me ei voida käyttää tätä ihan tosta noin vaan. Jos tehdään nyt niin, että se, kumpi meistä löytää Oton - elävänä tai kuolleena - saa  soittaa haluamansa kappaleen. Ihan mitä tahansa. Vaikka Ismo Alankoa. Se päättää. Voittaja päättää mitä me soitetaan.

EERO:

Miksi sä sanot noin?

JUHA:

Sanonmitä.

EERO:

Elävänä tai kuolleena.

JUHA:

Entäs jos Eero on vainaja? Kato näitä kehyksiä - tai kato tota jakkaraa. Ei näistä ole ku rippeet jäljellä. Mitä ihmisestä? Mitä jäljellä ihmisestä?

EERO:

Jukeboksi on jäljellä.
Miettii. 
Ei. Emmää lähe. Mä en lähe tähä. Otto ei oo mulle minkään vedon arvone.

JUHA:

Haista Väinölä paska -

EERO: Kiihtyy

Minkä arvone Otto on sulle, häh?

JUHA:
... paskan arvonen... mä alan nyt kuuntelee musiikkia... mee sä tästä pois jos sä et haluu leikkii meidän kanssa... Syöttää kolikon sisään. Mitään ei tapahdu. Painelee pedaaleja. Yrittää saada kolikon ulos. Iskee kevyesti levyautomaatin ikkunaa. Lyö kovempaa, kunnes alkaa hakata urakalla. Tarttuu molemmin käsin jukeboksiin ja kaataa sen. Potkii. Nyyhkyttää. Sylkäisee lopulta jukeboksin päälle ja kääntyy lähteäkseen. Eero tarttuu hihasta kiinni.

EERO:

Rauhotu, Juhani.

JUHA:

Eero, Otto on kuollut.

EERO:

Elä lähe mihkään.

JUHA:

Eero, Otto on kuollu eikä täällä elä mikään. Lähetään. Otto on kuollu.

EERO: Ääni särkyy

Otto ei olis jättäny kumpaakaan meistä!

JUHA:

Otto lähti. Otto jätti. Ite se lähti. Se kyllästy sotaan. Lähti tänne bisselle. Mä kyllästyin myös. Mä lähen. Nostaa radiopuhelimen huulilleen ja kävelee kohti uloskäyntiä. Alikersantti ilmottautuu komppanialle. Oton etsintä lopetetaan tuloksettomana.

EERO:

Sä et voi vaan tehä noin.

JUHA:

Mitä en voi?

EERO:

Sä et voi vaan tehä noin.

JUHA:

Mä voin.

Poistuu.

Eero potkaisee jukeboksia.

EERO:

Paskarakkine!

Hiljaisuus.
Etsii Ottoa raunioista.

Mitä sä lähdit Otto täältä etsimään? Toisia henkiinjääneitä?

Nostelee kiviä, pöydänjalkoja, metallia.

Aina henkiinjääneitä ehtimässä. "Katotaan ny ton kaatuneen puun alta. Siellä voi olla vaikka lapsi alla!"

Vaihtaa paikkaa. Turhautuu.

Otto! Otto! Kuuletsä mua?
Otto muistatsä kun pelattiin aamuyöstä jalkapalloa eikä minkään pitäny mennä näi?
Tai ku soitettiin Ainossa suomirokkia. Sehän ton Juhankin mursi.
Kun ei päästykkään enää kolmistaan pubiin.
Ku ei tullukkaa enää illan vikaa biisii.
Otto. Mä en pärjää ilman sua ja Juhaa.
Mä en pärjää ilman teitä.
Oletsä siellä jossain?
Vastaa mulle!


Jukeboksi herää. Alkaa soittaa musiikkia.

Luonnosvihon /google draivin merkintöjä pääsykoetehtävistä. Kyllä, olen ihan tosissani.



TÄHÄN JONKINLAISTA KOHTAUSLUETTELOA!!!

SITTEN HIUKAN LÖPINÄÄ JA TARKENNUSTA MITÄ MINUN NÄYTELMÄSSÄNI KÄSITELTÄISIIN
SITTEN KOHTAUKSIIN!!

Esim. minun kertojani on taiteilijaystävä. Sen voisi kirjoittaa tylysti vain taiteilijaystävä/taiteilija/jonkinlainen koreilija

koreilija lihallistuu.

JONKINLAINEN KOREILIJA:

tulee

Niin, Cecilia oli helvetin ruma ruotsalaiseksi naiseksi

kappeli kohahtaa

Antaa tuon kappelivirheen olla, saavat jotakin viilattavaa.

Niin, minun kertojani on koreilija, joka näyttäytyy. Hänen hartioillaan on raskas huivi
- jos hän on mies, oranssi fleecehuivi (kylmää vastaan, ja villapaita, villapaita on tärkeä)
jos nainen, huivi on sininen kuin näyttelijan silmät. Hän pakenee kylmää ponchoon.

Näin kaunista on minun näytelmässäni.

Lisäksi aihe on kauhea.

Ja seinät puisia.

Joku puhuisi puhveleista.

(kauhea-puisia: kyllä lukija huomaa mistä assosiaatio muodostui)

Se olisi harkittua ohipuhumista mitä parhaimmat elokuvat harrastavat

jonkinlainen viittaus Lolitaan olisi paikallaan, mutta emme saa jämähtää vuoden 97 kontrasteihin

erotiikkaa ei ole

pääosan esittäjällä ei tule olla minkäänlaisia seksuaalisia taipumuksia

tässä iässä

se olisi paheksuttavaa ja ärsyttävää ja osoittaisi käsikirjoittajan selkeästi naiseksi


viini ja taide korvaavat seksin

sieltä se tuli, kuin iltatytön lausahdus tai tieteellinen tutkimus
sama asia

He olisivat vapaita

olisi keinu, olisi pihakeinu

olisi Helsinki.

olisi Oulunkylä nyt kun minä tunnen sen miltei yhtä hyvin kuin kivet kengissäni

olisi tienviittoja ja kadunnimiä ja lavastajaksi ehdottomasti tuulispäinen poika

olisin liian vanha hänelle...
olisi Duras joka nousee viimeisen kerran vuoteeltaan
kihara tukka lintassa ja silmissä kaminan kiilto

täältä tulee Duras ja niin on koko maailma jälleen hänen reumaisten käsiensä varassa!

minun on tietenkin keksittävä jokin filosofinen teoria, kirjoitettava varjoteksti, aloitettava matka

kierrätettävä Jokelan Juhaa?
tai heitettävä Karri Kokon joku facebook-juttu ennen samettiverhojen aukeamista
osoittaakseni olevani edelleen poeettinen
niin, juuret ovat tärkeitä
esim. jokainen dramaturginainen tulee lähiöstä
ollaan Oulun lähiöstä, ollaan Järvenpään lähiöstä, ollaan Malmin lähiöstä (!)
aina on muistettava kiintopiste, elokuvateatterin isketyt valot tai superhypermarkettien pullokassijonot
tarjottava Suomi-kuvaa, sitähän te haluatte siellä Teatterikorkeakoulussa, lisää tyttöjä jotka muistavat millä tyylillä Smeds pilkkoi pesukoneita!

minä luovutan
olen liian hyvä tähän
minun pääni on taas täynnä perhosia
*~~ ei kukaan ole perhonen niin kuin minä~~*
se kirjoitetaan muistelooni
minun fosforinen haamukäteni tulee sen teidän muisteloihinne kirjoittamaan

muisteloihinne? kalalaji? kaskelotteihinne? mikä on kaskelotti? olihan se akvaattinen
niin kuin jokainen rakkauspotretti
joihin minä parisuhteissani kiinnyin
niin minä treenasin niihin yllättynyttä hymyä
kuin poikaystäväni tai joku muu olisi niihin äkisti pakottanut
     sontaa
sontaa!

naiset kannattelevat tämän planeetan romantiikkaa
Naiset ovat syy elää.
Niin minä otin ne yhteiskuvat
niin minä teidät filmille pakotin
ja psykoosin voimalla
jaksoin ne aina uudelleen piilottaa

JONKINLAINEN KOREILEVA TAITEILIJAYSTÄVÄ
on päättämässä puhettaan kuolleesta sivuhenkilöstäni

odotamma työryhmän kanssa nälkiintyneinä kritiikkejä
otsikoita, kuten “Oppiiko kuningas rakastamaan?”

pölvästit

minähän sanoin
olen liian hyvä tähän
voi näkevät silmäni

ja viiveellä näkyvät näyt:
minä ennen ensi-iltaa kirjoittamassa
näyttämövalon hämyisessä näyttämövalossa
merkintöjä plarien reunoihin: tärkeää on myös
ettei Cecilia huolinut rahoja
vaikka otti
sopimuksen vastaan
 siltä hullulta Ragnarilta jolla

täytyy olla pikari, pikari
ja kertojalla huoneessaan
pikkuinen taulu.

On se parempi kuin huonompi

Hetken breikki pääsykoetehtävistä. Olen kyllä jännän taidekoululinjan valinnut, kun paineensietokykyni on surkea. Tänä vuonna en pyrkinyt sentään Teatterikorkeakouluun. Kai mua jotenkin alkoi kyllästyttämään ja nolottamaan jokavuotinen kierros, josta osaan askelsarjat ulkoa.
Typerää ajattelua, sillä perustuen viestintätyöhöni siellä, olisin ollut ainakin tuttu kasvo ja kyllä minusta pidettiinkin.
Okei. En myöskään saanut yhtä pääsykoekirjaa käsiini, enkä voinut tehdä massiivista näytelmäkässäriä.
Mutta.
Teatterikorkeakouluun voi vaihtaa vanhemmallakin iällä. Ihailin kovasti ensimmäisissä kokeissani vuonna 2008? pärjännyttä rauhallista kolmekymppistä miestä, joka oli kiertänyt Etelä-Amerikkaa ja päättänyt tulla näytelmäkirjailijaksi. Hänellä oli homma hallussa, ja hän pääsikin pitkälle - melkein yhtä pitkälle kuin meitsi.Näytelmäkirjailijaksi kasvetaan, ei opiskella. Olen aina ollut hakijoiden nuorimmasta päästä, enkä käynyt itsenäisesti edes missään teatterissa viime vuonna lukuunottamatta niitä, joissa vierailin työni takia. Enemmän kiinnostuin performanssista, jota halusinkin heti päästä kokeilemaan ja opiskelemaan, ellei, kiitos kulttuurilaitosten vähentämisen, unelmaopistoani oltaisi lakkautettu. Elikkä valintaraadilla olisi ollut paljon moitittavaa motivaatiossani.

Kirjoitin muuten viime syksynä Teatterikorkea-lehteen kolumnin, jota olen vähän hävennyt noin nettimuodossaan, koska se on sivuille huonosti jäsennelty, ja runon osalta puuttuvat esimerkiksi erittäin tärkeät kursiivit. Teatterikorkea-lehdessä, siinä painetussa versiossa, olen saanut palstalleni hienon aukean, että jos näette sitä, selatkaa ihmeessä. Kirjoitin myös pari muuta juttua esimerkiksi performanssista, jotka jouduttiin puskemaan epätyydyttävään kysymys-vastaus-kysymysmuotoon. No, se näistä.

Minne sitten vuonna 2012 pyrin? Ensimmäistä kertaa TAIKKIIN eli nykyiseen TAKKIIN koska Taideteollinen korkeakoulu on vaihtanut nimensä Taiteiden ja suunnittelun laitokseksi. Dislike. Ensin Taik ympätiin mukaan Aalto-yliopistoon ja nyt sen osastonimikin muutettiin, on muuten kansainvälisesti varmaan aika hankalaa pysyä tämän maineikkaan koulun mielialavaihteluiden perässä.
No, Takin lisäksi pyrin sinne saatanan Metropolian käsikirjoittamislinjalle, jonka viime vuoden kaksiviikkoiset kokeet tekivät minut varsin väsyneeksi. Jostain kumman syystä haluan sinne silti uudestaan - näyttämään. Giljotiinin kitaan, hrr. En muuten suosittele kokemusta kenellekään, ellei ole aivan pakko.

Toivoa tietenkin myös sopii, että pääsisin ensimmäisten vaiheiden läpi tuomariston eteen irvistelemään.

Ensimmäisen vaiheen läpäisyt. Olenko tullut kahjoksi? Ylpeäksi, virtuoosiksi? Pidän melkein itsestäänselvyytenä sitä, että massiiviset 150-250 ihmisen laumat jäävät taakseni. Todella tyhmää.
Ehkä ylimielisyydestäni kertoo jotakin myös sekin, että sain toissa viikolla ison kasan hylkäämiskirjeitä isoilta kustantamoilta ja syytin kaikesta kustantamoiden politiikkaa runoutta kohtaan (syytän silti hiukan edelleen - miksi saan kaikki hylkäykset viikon sisällä, kun lähetin kässäreitä täysin eri aikoihin?). Ei auta hyppiä tasajalkaa enkä esitä tässä nyt mitään laupiasta, kyllä mua on ottanut kaikki tänä keväänä enemmän tai vähemmän päähän.

Tiistaina täytyy rynniä Hämeentielle kahden paksun kirjekuoren kanssa. TAKIN tehtävät on melkein tehty, nyt Metropolian kimppuun. Don't you just hate... kun tehtävänannot ovat täysin mahdottomia toteuttaa? Tsiisus. Kirjoita kokoillan elokuva sataan sanaan
kun
- 2 roolia, 14- ja 44-vuotias, eri sukupuoli
-  yhdistävät luonteenpiirteet
- "muistuttaa kovasti sinua jostain"
- tehtävänanto pyytää minä-muotoa (mit vit! Ei minä-muotoon voi kirjoittaa synopsista, saati hahmotelmaa?)
- yhdistävä luonteenpiirre on ratkaiseva tekijä juonessa

Selvisin käyttämällä helkutisti yhdyssanoja.

Loppuun lainaan itseäni ja runoani Erään pojan analyysi:

En ole moitteeton, mutta varsin hyvä
invavessaan ensin vammaiset
sitten minä.