Kaupunki tekee minut janoiseksi


mutta olen sen kauneudelle paljon velkaa.



Katson mistä kirjastosta aineisto löytyy. Valitsen kirjaston ja kävelen sinne. On mahtava helle, mukanani minulla on vain kangaskassi ja punainen lompakko. Kulutan tähän puoli päivää ja mieleeni juolahtaa ajatus siitä, että nämä tunnit varastavat aikaa oikean elämän viettämiseltä.

Oikeaa elämää on esimerkiksi matkustaminen. Niin. Onneksi harvalla ystävälläni on enää varaa matkustella. Varsinkaan Aasiaan. Se on minun kohtaloni ja määränpääni. Aasia.

Ainakin Laosin ajatteleminen tekee minut halukkaaksi. Olen full moon-bileissä hyvännäköisten renttujen seurassa ja päälläni on kaulan ympäri solmittava turkoosi toppi. Kahlaan rannikon tummassa vedessä ja nostan kietaisuhameen vyötäisille. Bileissä soi sekoileva psyke, haluan kaikkien tietävän että tunnen genret. Olen ruskea ja hennattujen hiusteni läpi paistaa auringon polttama vaalea.

Kun tulen muutaman kuukauden reissultani kotiin, vietän vuoden harkittua melankoliaa. Sitten lähden takaisin. Sanon: olen tuulelle luotu.



Todennäköisesti olen kuitenkin liian arka lähteäkseni koskaan tästä maasta. Haen Oulunkylän kirjastosta Wiren neljännen tuotantokauden ja laitan sen ulko-ovella roskiin.

Palaan kotiin samaa pitkää katua pitkin, jonka nimen olen nyt kirjoittaessani unohtanut. Aivan varmasti tiedän nimen, olen ohjannut sinne monta pehmeää taksia. Olen kävellyt sitä edestakaisin öisillä dyykkausreissuilla, kun halusin olla aidosti helsinkiläinen. Saaliit jäivät aina niukoiksi.

Kerran M löysi satsin pikaliimaa ja innostui, koska pystyisi korjaamaan monien kenkiensä pohjat. Kotona ne kuitenkin osoittautuivat öiden viileydessä kovettuneiksi. Ehdotin M:lle, että hän keittäisi niitä. Voisin juoruilla teille pajonkin siitä, kuinka liimankeittoyömme sujui.

Nyt kuitenkin kävelen tätä loputtoman pitkää, kuumuudessa väreilevää katua. Muutama rauhaa huokuva perhe kävelee vastaan. He näyttävät rehellisen hyväntuulisilta vaikka ovat päättäneet jäädä. Rattaita ohjaa aina terveen pulska nainen. Lapset ovat kermanvalkoisia vanhempien uitettua heitä sekä pikkukosken aurinkorasvavedessä että aurinkorasvassa.

Nyt olisi tuhoisaa istahtaa seuraavaan baariin. Kalaravintola häämöttää muutaman kymmenen metrin päässä. Se on kuin tänne eksynyt, liian tyylikäs paikallisille. Keskustasta on aina varaa saksia puistoalueita teiden alta pois, nooin, mutta täällä turhien tonttien annetaan olla ja jöllöttää. Maisema ei muuttuisi miksikään, jos tarvetta olisi esimerkiksi rakentaa seitsemään suuntaa ohjaavalle mielivaltaiselle liikenneympyrälle.

Työntekijät kantelevat raskaita terassituoleja ulos puolipäivän merkiksi ampiaisten purkaessa heihin kiukkuaan. Nyt olisi tuhoisaa istahtaa baariin.

Baareissa kirjoittaminen on valetta. Baarissa kirjoitetaan baarissa kirjoittamisen vuoksi. Ei ole pelottavampaa miljöötä kuin baari.

Baareissa on aina avaruusrooli. Baareissa leijuu, mutta harteita painaa epänormaali tyyneyden esitys. Sitä paitsi olen vielä liian nuori baarirunoilijaksi. Päiväkännit niissä saavat minut itkemään ja tekstailemaan.

Todennäköisesti eksyin kuitenkin baariin ja saat minulta pitkän viestin. Aloitan sen pahoittelulla ja syytöksillä, sitten menen itse asiaan: voisinko tulla poikkeamaan? Tunneiksi, toki vuosiksikin, jos unohtaisin moraaliopin ja heikentyisin. Älä koskaan anna moraalitajusi estää sitä, mikä on oikein, kirjoitti Isaac Asimov.

Yhtä todennäköistä on kuitenkin se, että kirjoitan tätä kotona sängylläni tasapainoisesta mutta näytelmäntäyteisestä elämästäni nauttien. Balkkonin ovi saattaa olla auki ja kesäyön henkäys leperrellä minut uneen. Minua ei kenties painaisi turhien vuosien ja kilometrien suru, vaan odottaisin hyveellisesti työpäivääni piinaavista ajatuksista vapaana.

Työnteossa on se hyvä puoli, että reippaan huhkimisen jälkeen voi hyvällä sydämentunnolla käyttäytyä entistä sikamaisemmin. Juominenkin on muuttunut sankarilliseksi toiminnaksi, kun siitä huolimatta jaksaa aamuisin nousta.

Riimitarina

Sexual healing/ feministi ajaa partansa hankeen

Kävin vähän tuolla ulkona hillumassa, liian tiukoissa farkuissa tsiigailemassa nerojen parkkeeraamista
ihailemassa auraa joka väisteli tuomiotaan liukkaasti kuin shakinpelaaja hevosta tai tornia
ei tölväissyt yhtäkään muksua hankeen: tämän kaiken minä näin ja paljon muuta
valkeaa lakeutta, joulunsoihtuja, punaista, vihreää ja harvemmin keltaista
koiria jäähdyttävät aikuiset ja aikuisia jäähdyttävät koirat
sellaisenko vielä tänään halusin (aikuisen) kun heräsin vierestäsi 8.31 oi '79?

Kuljin autojen rinnalla kireissä farkuissani
naisten määriteltävänä; naisten, jotka sekoavat ketjuihinsa, lahkeisiinsa
tai korkopäätelmiinsä ja helmaujouksiinsa

puuterimeriinsä    lasineuloihinsa
joita pistelevt itseensä ommelten läpi
oi valu valu verihelmeni
juokse virtaa lattiaa pois!
jotta vielä tämän kohtalon illan
leninkiini mustaan mahtua vois

Kuljin autojen rinnalla
nuoret tytöt hätääntyilivät, osoittivat reisiäni
vanhempi lehmä, sama naaras käyttää samaa merkkiä
mahtuu samaan kokoon
jumalauta

kuljin autojen rinnalla verihelmineni ja tiukkoine farkkuineni ja mitäs
kylmyys on kangertanut miesten himot
miehet lumikolineen, syvääntyönnettyine karvalakkeineen, kilpasylkikimaroineen
EIVÄT VIRKA MITÄÄN
OVAT KUIN EN OLISKAAN
KUKAAN KOSKAAN OLLUTKAAN.

Kirjoitin aiemmin runon juhlavasta lumesta mutta toden totta, tämä on raakaa
mies on seisottanut liian kauan oranssia koiraansa ja lässyttänyt akalle
tiedän: koirat ovat lasten ystäviä
mikä yhteinen huoli ja orpous!
mkä kurittavan käden outo, lempeä suhde!
mikä tähtitaivas jonka varjo peittää
mikä varjo; tähtitaivas ylle heittää

tekis mieli antaa miehelle ja naiselle turpaan ja ottaa rakki messiin;
tekis mieli mennä heittää pari ikkunaa eduskuntatalosta sisään, tekis mieli
mutta bussinpenkki on kova ja kylmä kuin Tulen ja Savun viimeisin painos

ajattelen usein kirjallisuutta, ajattelen kirjallisuutta ja kiirastulia, joihin se minut johdattaa
nöyryyteen ja häpeään ja illuusioon ja tyhjyyteen
niin juuri, laborantin saksiin, spektrimaljaan tökittäväksi vuoroin armolla ja vuoroin vihalla

pääsit läpi matikasta mutta runoillesin on valitettavasti kipattava kulhollinen paskaa
tyttö oppii, ajan kanssa tietenkin

ja kun miesten vieressä puhutaan feminismistä, on ukon parasta pysyä hiljaa
joo ei me mitenkään tässä yhteisenä rintamana heh heh vaimoni on psykoottinen ja tylsä
kulta hei, kaunarit
alkaa...
eikä mua miesviha jäynää vaan se

NAISVIHA

ja alati jäätyvä pyllyni muistaa kyllä todellisuuden jäljet
pojat, te ette todellakaan tiedä mitä on olla nainen, menkää armeijaanne ja itkekää elämää
sitsi satsi satsaa
ei ole mitään luojansiunaamaa ja vaikeampaa tehtäväsuoritusta kuin olla nuori nainen pelon väljillä kaduilla
luulin että lapsuus oli kauheaa mutta this shit is deep

ongelmia ei oikeastaan olisi jos mä jatkaisin roolini suomissa mahdollisuuksissa, mairittelun, marenkihymyilyn, sievistelyn, sekstailun, flirtin, söpöhierarkian, kateuden ja kuiskuttelun tienoilla mutta kun mä tajusin tälläisenä noitana elämisessä yhden pitsireunaisen pointin:

se vasta onkin sitä miesvihaa. Täyttä miesvihaa on pitää miehiä näin murskaavan yksinkertaisina.
Pidin miehiä jonain silitettävinä kevätpörriäisinä, jotka uskovat mun jokaisen valheen olevan niille niiden elämän kauneinta musiikkia ja uskoin niiden näkevän mussa vain niiden unelmien disney-prinsessan jonka mesi on niin hedelmäistä että just tän kissan kanssa kannattaa lisääntyä.

Noh, kun puhuin ongelmista, niitä tuli lisää. Kun ryhdyin reippaasti viimein arvostamaan miehiä kuten aidosti hienoja ihmisiä pitääkin, mikään ei muutu,
legotalo ei sorru, saan edelleen nukkeja
enkä poliisia ja rosvoa ja pyssyä tai miekkaa
miehet edelleen puhuvat mulle kuin elostelevat pölvästit, näkevät mussa MADteeveen pyllyn ja tissin (jälkimmäistä ehkä ei...), niiden eteen katetun krishnatemppelin josta roikkuu kivaa hymyilevää muovia.

Sanoin kai jo liikaa koska pysäkiltä ovat naiset kaikonneet
lastenrattaat ovat jumiutuneet hankeen täynnä Tutteleita ja muuta pöllittyä elatuskamaa.
"Naiset varastelevat ruokaa vaunuihinsa" oli kai yhtä WOW uutinen kuin "vesisängyistä on löydetty vettä"
no niin, äidit vain tahtovat ruokkia muksujaan kun massit eivät tahdo riittää
"PÄÄTTÄJÄT HALOO! YKSINHUOLTAJATKO KÖYHIÄ?"

ouh...



kiertäkää sähköjohto kahdesti kaulanne ympärille ja sammuttakaa leegioltanne valot




pimeää.


Joku rohkelikko heittää minuun lumipallon ja elehtii katoamaan bussikatokselta koska eihän tollaista paskaa puhu kuin lesbot
mutta se ei ole totta, yritän vakuuttaa ja väistää karkkimaassa elävän naisen tomusokeripallot
en ole lesbo, PÄÄTTÄJÄT HOI! EN OLE LESBO

tilanne ajautuu ryhmälumienkeliin ja myöhemmin ryhmälumivyöryyn, kaikkialla pauhaa Elliotin jazz
kansa irtoaa melskeessä hujan hajan
joku ehtii bussiin

 joku varastaa peflettini (Tuli&Savu)
ja kerkeän ideoimaan surrealismia ja josko sen nimissä
lähettäisin tämän runon lehteen.
 toteuttaisin maatuskateorian
kahden peilin ikuisuusteorian
lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä , Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä Lehdestänne avautuisi eteeni lehti jossa runo haukkuu lehteä jne

HOI EEVAN TYTTÄRET! Mä olenkin luusta tullut.



Epilogi

Kun olen raivoltani päässyt lämpimään pubiin istumaan ja saanut ulkovaatteni ovet auki
kuljen baarin läpi ilman pelon häivää
vaikka taakseni on juuttunut miespolo ja eksyneelle juuttuneelle
vislataan ja onnitteluja kauniista muijasta sateleepi.
Tälläinen on naisen joka päivä julkisuudessa. Poissa kotoaan. Karkusilla.
Kannan glögin tylyyn pöytään ja annan sen lakkapinnan koskettaa itseäni tarpeeksi kauan, ennen kuin nyt, tartun kynään.

Huuh. Tässä baarissa piirsin kerran kuvasi postikorttiin. Kas täällä se onkin vielä jäljellä. Ilmeilee biitsikuvioillaan, kahdeksankymmentäluvun auringolla ja ilolla.

Ja lopulta minä katson. Katson miehen kuvaa. Sen hellyydellä rajattuja kasvoja. Kuulakärkikynän esteettistä ironiaa. Ja tässä ei ole enää mitään jäynää. Ei mitään erotiikkaa, ei mitään kikkailua. Löydettävissä ollut piilo
sytyttää vain synkän surun.

Sama kapakka. Sama kuosi. Sama talvi. Eri vuosi.

Ikkunan takana nerot parkkeeraavat autojaan. Katson kuvaasi. Yö hiljentyy odotukseen. Katson kuvaasi.  Adventtikynttilät kouristelevat. Katson kuvaasi. Kristus on syntynyt. Katson kuvaasi. Katson miehen kuvaasi.

Sillä voi, kaiken tämän leijunnan jälkeen vain rakkaus mieheen palauttaa minut kevyesti maahan
se kaikki hurmio ja huomio mitä mieheltä saan peittää alleen kaiken aran ja rankan

Olin ala- ja yläasteen Don Qoyote, epäonninen, nolo, yksinäinen, takertunut, valkopaitainen koska minulla ei ollut muuta paitaa ja rakkauselämälläni reviteltiin;
olin SAATTANUT kirjoittaa päiväkirjaan w-alkuisesta ihastuksestani ja tytöt olivat varastaneet sen ja alkaneet kutsumaan poikaa jostain typerästä syystä kulmakunnan parhaaksi panijaksi vaikka en ollut SAATTANUT missään nimessä en kirjoittaa mitään sellaisia arvioita (kuudesluokkalainen!) päiväkirjaani
ja kun lauma keskenkasvuisia imbesillejä oli kokoontunut luokkaleirini majapaikan suulle töllöttämään tämän kulmakunnan parhaan panijan ykkösihailijaa
ja kun minulla oli edelleen se valkoinen paita ja ulkohousut olivat jääneet järkytyksestä puolimatkaan, polviin
niin ilakoivan karnevaalin takana tuo tumma ja viisas poika, tuo paras paneskelija,
käänsi päänsä häijysti hilpeille luokkatovereilleen, tiesi kaikkien olevan pellejä, väärässä ja inhottavia mulkkuja
niin silloinkin, painotan monikkoa
minut pelasti hänen vihainen hahmonsa, tosimiehen hahmo.

Olin saanut uudelleen ensikasteeni. Minut oli nostettu helvetistä. Olin saanut nimeni Aura uudestaan käyttööni.


vaikka poika oli pitkään kulmakunnan paras panija ja aloin säännöllisesti lintsaamaan koulusta kiusaamisen vuoksi ja pakenin kontulan metsiin josta tukiperheeni kerran haki minut poliisien kera; olivat luulleet minua oikeasti karhun syömäksi
joo, oli rutosti kontulalaisia karhuja
tiesin jämptisti yhden asian olevan tosi: 

rakkauteni miehiin
ei koskaan horjuisi

Vanhoja tekstejä luovuuden lakkoillessa

Sankarismielisille tarkoitettu

Kannen kuvassa bodhisattva Mañjusri tylyttää
(tämä on taivaitten keino)
kehno elämäsi kaipaa siisteyttä ja siveyttä
 vähän twistiä ja kunniaa.

entäs jos mä olenkin
pari viikkoa ollut täydellinen
niin täydellinen, kiltti, ahkera, hurjaa valoa täynnä
ettei nyt tee mieli itkeä tai katua
tai kaatua ...

entä jos näin buddhassa juuri tieni
ja bob dylanin katseessa myös
jos tänään elän päiväni murmelina
puen ylleni jumalan vaatteet.

entä jos pyhien korkeitten tahto
on tavoitettavissa
lauluissa tähdissä kuissa
askareissa vankiloissa
kirjan sivuissa askelissa
entäs jos etsiessä
parkkipaikkaakin

suutelisin itse itseni onneen
oonhan mä suurin ja kirkkahin.

---

Kela-kortistani on tullut huomaamattani ohut ja hauras.  Sävyt ovat kahdeksankymmentälukulaiset, hyvä yritys avaruusaikaa. Aivan kuin vaaleanpunaisen ja vihreän sävyt olisivat profiloidut vauvaminäni egolle. Kuten nimet elokuvatähdille tai aikakausille.
En käytä korttia kuin lääkärilläni, joten luulisi moisen esineen puistattaa sen tarjoamien pelkoreaktioiden ja muistojen vuoksi.
Muistan, kuinka yritin ojennella sitä Saksassa luukun alta kuin maahanmuuttaja. Minut käännytettiin kunnes ambulanssi tuli hakemaan minut sadan metrin päästä;
lähdin helvettiin sairaalasta heti kun oksentelu ja leikkaushaavat sallivat.

Toinen tärkeä muistoni piskuiseen korttiini liittyen löytyy reidestäni. Erityisen inspiroivaa oli nähdä jäykkäkouristusrokotuksen aiheuttama hapero kraateri. Harjoitellessani pöntöllä istumista muistan pelänneeni kahta rotkoa joiden syövereihin olisin voinut vajota; sekä pytyn että jalan alati leviävän reijän..

Ei. Kela-korttia eivät hallitse kuolemanpelko ja elämän langan tyyni heikkoudentaju
vaan sen kaikista pienistä kirjaimista paistava jääräpäinen selviämisen kukoistus.

---

Kaihi & lähdön ikävä

"Kun mä tulin tänne sisään, täällä soi sellainen kaihin kaltainen blues
elektro tai blues, mä en oo varma kumpaa, siis sellainen
että kaihin kanssa näkee lähelle muttei kauas
mutta tietää joka tapauksessa sen biisin tärkeyden olevan jossain kaukaisuudessa,"

kuvittelin Juhon sanovan kun hän tulee eteiseen mutta
eihän hän juuri koskaan lausunut tuollaisia pitkiä lauseita. Minä olen se supliikki meidän perheessä
tai en supliikki, mutta pitkäsanainen ja herkästi liian toimelias
Juhon ajatus leikkaa ainoastaan paperilla kuin paperiveitsi tai hainevä
itse kohtaan tyhjillä sivuilla vain tyhjän sivun ja tylsyyden, kuten oma veitsenkin: tylsä

eikä Juho tule edes sisään
zeniläisyyttä harrastaessani koitan tehdä ajattelustani kepeän ja keskittyä
suureellisuuden sijasta pieneen
ainoa totuus on jumalassa mutta minun totuuteni on myös tämä:
Juhoa ikävöidessä
on Juhoa ikävä.

Olen yksin kotona bluesin tai elektron armoilla ja teen lähtöä. Jos teknobiisi joka on sämplätty pelkällä bluesilla ja tekijä on hiphoppari
mitä se on?
Mikä on tämä kappale? Miksi sen tekijä on näin drag?

Ja miksen lähde jo ovestani ulos? Mikä pidättää minua tässä suureellisessa kaksiossa? Kuulisinko kappaleen elektrona, jos olisin tulossa sisään? (tässä:  näen sieluni silmin kun Juho tulee sisälle väsyneenä ja ärtyy TEKNOSTA.)
Vai kuulisinko kappaleen bluesina, kuten nyt, vain siksi, että tekisin lähtöä ja päätäni painaisi lähdön ahdistus? Lähdön hetkissä on nimittäin aina joko bluesia tai Joy Divisionia tai New Orderia.

Olen nähnyt monia sellaisia elokuvia, missä lopputeksteissä soitetaan New Orderia.
Disneyllä on ainakin yksi sellainen. Ja Sofia Coppolalla.
Molempia edellämainittuja lafkoja pidän varkaina. Mutta heidän tuotantoaan seuratessani olen aina ollut äärettömän kärsivällinen ja liikuttunut.
Kuvitelkaa nyt disneytäkin: jälkikäteen paljastuu, että Mulan teurastettiin tai ei ollut nainen tai ei ollut edes olemassa. Leijonankuninkaalla on omat epäilijänsä: salaliittoteorioitsijat näkevät elokuvan taustoihin piirtyvän sekä sanan S E X että myös kyrvän.

Olen valmis lähtöön mutta pudotettuani lapasen keksin näytelmääni jatkoa
riisun rotsini ja jämähdän eteispenkille.

NÄYTELMÄIDEOITA

 tytär otetaan messiin siivousfirmaan // sattumalta KARI onkin (tai mikä se nimi nyt oli) 
heidän pomonsa
tälleen syvennetään aiemmin sivuhenkilöinä olleita
myös KIKKA on siellä ja sitä syvennetään  
vaikka lapset onkin otettu huostaan
 KIKKA paljastuu hyväksi !

raataa perheensä takaisinsaamiseksi sekä siivoojana että idioottibaarimikkona
tässähän se onkin, KIKKA on hyväntahtoinen mutta idiotismi piinaa 


KARIN TAJUAMINEN. "Sähän oot isäs tyttö..."

Heitän taas ohuen takkini päälleni ja huomaan pesukoneen pyörivän.
Menen sen ikkunan luokse ja kehotan sitä pysähtymään. Juuri kun vesi on kadonnut maisemasta ja huuhteluaineen lokerossa on juossut neste tarpeekseen, kone täyttyy taas. Tartun sitä  ärtyneenä molemmin puolin luukku. Tekisi mieleni kiskoa luukku auki ja antaa tulvia vaan. Tämän ei missään nimessä pitänyt mennä näin. Blues on jo päättynyt ja turha pop itkee kajareissa.
Kotiini saavuttuani pyykit työntäisivät hometta ja mätää, tai ainakin Juhon hylkimää tiettyä hajua. Olen jo myöhässä ja kaverini päättää jäädä pettyneenä kotiin. Tilanne ahdistaa minua ja kärjistyy, kun tulen nälkäiseksi.

Jätän pyykit pyörimään ja lähden pakkaseen. Kaveri ostaa patonkia ja laittaa teetä. Olen onnellinen, että pääsin ovenkarmeista läpi. Olen kuullut mielisairaalasyndroomasta, jossa potilas ei suostu kävelemään ulos. Nimenomaan se ulos astuminen on kaikkein radikaaleinta.
Olen myös kuullut spiritismi-illasta, jolloin jollekin venäläiselle tytölle ennustettiin, että se kuolee kun se astuu kynnyksen yli. Lopulta sen äiti joutui kantamaan tyttärensä ulos.
Se tyttö oli saanut sydänkohtauksen juuri kun se oli ohittanut sisätilan ja ulkotilan portit.