Käsittelen seuraavassa tekstissäni lyhyesti Julia Cameronin Tie luovuuteen-kirjaa, jonka kanssa minulla on ollut hirveitä vaikeuksia.
Olen nimittäin sitä mieltä, että luovuuteen kannustavat ja luovaa ajattelua opettavat kirjat eivät kanna pitkälle. Ne ovat vain hetken mielihyvää ja muistutus omista voimavaroista, mutta vuosien rutiinia ne eivät luo. Ihminen tarvitsee onnistumisia, niin ruma totuus kuin se onkin.
Ja kaikki eivät onnistu.
Puhun nyt tietenkin omasta puolestani, koska koen itseni varsin hardcore luovaksi - lukot on rikottu, uskallan olla tyhmä, olen kokeillut taitoluistelua ja vittu huispaamistakin jne, mutta onnistumattomuus uuvuttaa.
Ihmiset, jotka haluavat olla luovia, haluavat myös osoituksen siitä. Heidän täytyy tulla esille ja olla sinnikkäitä. Mikään lukupiiri ei heidän janoaan täytä, eikä pöytälaatikkokikkailu.
Julia Cameronin kirja pettää kirjoittavaa ihmistä. Ainakin sellaista ihmistä, joka tahtoo menestystä, onnistumista ja vaikutusvaltaa (voit toki väittää itsellesi, ettet halua näistä mitään). Se on ehkä oikea kirja sellaiselle ihmiselle, joka kamppailee nimenomaan pelkotilojen kanssa (pelkotilat tulevat kyllä takaisin, odotappa vaan) ja auttaa häntä pääsemään alkuun.
Suurin ongelma Cameronin kirjassa on mukavuuden tavoittelu. Se on varmaan myöskin kirjan hyvien myyntitulojen takana. Oma - huomatkaa, oma - totuuteni on kuitenkin se, että mukavuus on kirjoittajan pahin vihollinen.
Otteita kirjan lukuisista ohjeista:
" Luo asuntoosi jokin ihana tuoksu, ruoalla, suitsukkeilla, havuilla, millä tahansa."
" Pue päällesi mukava vaate, ilman mitään sen kummempaa syytä."
" Osta itsellesi mukavat sukat - jotain ihanaa ja mukavaa, joka tuo sinulle hyvän olon."
Mukavuus turruttaa. Kun ihminen kokee näennäistä hyvänolontunnetta, hän ei enää muista, mitä sanottavaa hänellä oli. Mukavuuden vastakohta on ärsyynnys. Mukavuutta etsivä ihminen on todennäköisesti ärsyyntynyt ja levoton, eikä saa siksi mitään aikaan. Itse kehottaisin ihmistä pysymään pahassa olossaan, tarkastelemaan sitä ja vittuuntumaan oikein kunnolla. Villasukat eivät auta, vaan laiskistavat.
Metodeista kaikkein pahin:
"Kerää nippu aikakauslehtiä, ota sakset ja ala leikata kuvia irti, mitä tahansa, mikä kuvaa elämääsi blaa blaa blaa..."
Olen kuullut tuon lauseen monta kertaa elämäni aikana, ja joka kerta kun sen kuulen, minua alkaa oksettaa. Aikakauslehdetkin kuvottavat minua. Ei kukaan voi löytää niistä omaa elämäänsä kuvaavaa kuvaa, ellei halua antautua lokeroitavaksi.
...
Löysin eilen runokollektiivimme Helsinki Poetry Connectionin esityksestä kirjoitetun reportaasin. Nyt se oli jo noin puolitoista vuotta vanha, onneksi. Sillä jos olisin löytänyt sen esitystä seuraavina päivinä, en varmaan herkkyydessäni ja typeryydessäni olisi noussut lavalle enää koskaan. Kyseessä oli toinen esiintymiseni ikinä.
On varmaan kivaa tulla katsomaan neljää amatöörirunoilijaa ja kirjoittaa heistä sitten blogiinsa halventavaan, vieroksuttavaan ja ylimieliseen tyyliin. Kirjoittajalle oli varmasti selvää, että esiintyjät vasta aloittelivat, eikä heillä ollut kokemukseen perustuvaa itsevarmuutta. Sama kirjoittaja tosin oli tullut vuoden päästä uudestaan seuraamaan, miltä meno näyttää, ja tällä kertaa kehunut tapahtumaa vuolaasti. On siis ihan pirun aiheellista kysyä, että miksi meidän neljän esiintyjän elämästä oli aiemmin pitänyt tehdä niin hankalaa? Entäs, jos tämä teksti olisi tosiaankin aiheuttanut sen, etten esimerkiksi minä olisi enää koskaan noussut lavalle lausumaan niitä "hajanaisia, kosketuskohtia ei tuntunut olevan, eufemistiset maisemat"-runojani?
On niin helvetin helppoa tulla potkimaan kaikkea keskeneräistä ja retkottaa sitten mukavasti valmiin päällä.
No,
koska kirjoitin aiemmin, että epäonnistuminen, rehellisyys ja onnistuminen ovat parhaita luovuuden avaimia, olen päättänyt nyt pysytellä tässä vitutuksessa ja osoittaa sen todeksi. Ehkäpä oli hyvä, että löysin jutunkin nyt. Ja ehkäpä oli peräti hyvä myös se, että on taas ajankohtaista vihata kokeellista runoutta (tämä ei liity blogijuttuun mitenkään, enkä voi sen tarkemmin sanoa jutusta mitään). Joten annetaan mennä.
HYVÄ KOKEELLISUUS.
OLEN JOUTUNUT SIETÄMÄÄN SINUA KOKO HARRASTAJAURANI AJAN. SILLOIN TÄLLÖIN JAAT TYYDYTTÄVIÄ JA ILAHDUTTAVIA HETKIÄ, MUTTA PÄÄOSIN SEURASI ON RAIVOSTUTTAVAA JA TURHAUTTAVAA, PERÄTI TYHJÄNPÄIVÄISTÄ. EN TIEDÄ, OVATKO JOTKUT KIRJAILIJAT TYHMIÄ VAI LIIAN VIISAITA, KOSKA EN YMMÄRRÄ USEIMMITEN, MITÄ OLEN LUKEMASSA. VOISIN TEMPAISTA TÄHÄN MUUTAMIA ESIMERKKEJÄ MUTTA SE OLISI ILKEÄÄ ENKÄ HALUA OLLA ILKEÄ VAAN SUORA. KAIKEN LISÄKSI KOKEELLISUUS ON TÄLLÄ HETKELLÄ NIIN IHMEELLISEN MUODIKASTA, ETTÄ MEILLÄ ON JO LIIAN MONTA KUSTANTAMOA JA LIIAN MONTA LEHTEÄ, JOTKA KUMARTELEVAT SEN SUUNTAAN NIIN, ETTÄ YMMÄRRETTÄVÄT JA LUETTAVAT RUNOILIJAT JÄÄVÄT RANNALLE KUSEKSIMAAN. KIITIN AIEMMIN LÄMPIMÄSTI MONIA TAHOJA SIITÄ, ETTÄ HE KANNUSTAVAT MEITÄ NUORIA KYNÄNPYÖRITTELIJÖITÄ JULKAISEMAAN TEOKSEMME IHKA OIKEAN KUSTANTAMON KAUTTA, MUTTA TÄMÄ ON OSOITTAUTUNUT LIKI MAHDOTTOMAKSI TEIDÄN PIIRINNE VAIKUTUSVALLASTA JOHTUEN.
ON OLEMASSA HYVIÄ KOKEELLISIA ROMAANEJA JA RUNOKIRJOJA. SE EI KUITENKAAN TARKOITA, ETTÄ KAIKKIEN KIRJOJEN TÄYTYISI PYRKIÄ SIIHEN. OTTAKAA PIRUVIE RISKI JA JULKAISKAA MUITAKIN, KUIN KAVEREIDENNE RUNOJA, JOITA EI LUE KUIN KAVERINNE. OLETTE TE MUN MIELESTÄ IHAN HYVIÄ IHMISIÄ, MUTTA KUN MÄ EN VITTU ENÄÄ KÄSITÄ, MITÄ TÄMÄN PÄIVÄN RUNOUDESSA OIKEIN TAPAHTUU JA MINKÄLAINEN PITÄÄ OLLA, ETTÄ SAISI HIIVATTI EDES JONKIN SORTIN ARVOSTUSTA, SITÄ ARVOSTUSTA, JOTA NS. TAVALLINEN KANSA NIILLÄ MAILLA, JOISSA OLEN KIERTÄNYT, ANTAA.
ÄLKÄÄKÄ NYT OTTAKO TÄTÄ NIIN KIERON VAKAVASTI, ETTÄ RYHTYISITTE SUUNNITTELEMAAN NAPAKKAA VASTAISKUA, JOTA KUITENKIN ODOTATTE, ETTÄ SAISITTE NOSTAA KISSAN PÖYDÄLLE KUN TAAS JOKU JUNTTI JOSSAIN PITÄÄ AIHEESTA ÄLÄMÖLÖÄ. JUNTTIHAN MINÄ OLEN, KUNNIALLINEN JUNTTI, TE, TE OLETTE MINUT SELLAISEKSI LEIMANNEET, ETTEKÄ MILLÄÄN VOI ISTUA PÖYDÄN ÄÄREEN JA MIETTIÄ, MITÄ RUNOUS TODELLA ON, JA MIKSI TÄLLÄISET MONOLOGIT YLIPÄÄTÄÄN SYNTYVÄT.
RASKAIN SYYTÖKSIN & SUHT. HUUMORIMIELIN
ARA
eikun odottakaas hetki
Raskaat syytökset
!
moraalitonta! hulttio! apina!
seuraavassa:
#####
#####
#####
rykmentti terrakottasanoja napeissaan & määräysvallassaan
valta < määrä
yks.
sotilas < määräys
valehtelija, sillä
### on £££
ctrl + alt + del
3 = # alt Gr = £
vaa'assa raha punnitaan.
mahdotonta, suhdeistiikkaa, ekologiaa, ekonomiaa?
suht. jossakin suhteessa johonkin
sanojen "moraali" ja "etiikka" merkityssuhde vaihtelee.
valhtelia! vlaehtelia! puumerkintä = kastanja, ah, syö !
yö.
mitä yöstä
kaksi tavua: 3
suhde > minä
minäsuhde < suhteenne minuun
moraali < estetiikka
voihan ####
voihan 2!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ARAN ARVOSTELUT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ARAN ARVOSTELUT. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
lauantai 19. marraskuuta 2011
Aran nopeat
En ole tavannut yhtäkään ison puljun kustannuspäällikköä missään runotapahtumassa. Se voi johtua kolmesta syystä: he piileskelevät kuin agentit alter-egojensa takana. Heillä ei ole aikaa. Heitä ei kiinnosta paskan vertaa.
Runoja julkaisevat ja samalla runojen lukijoita hengissä pitävät tahot ovat tällä hetkellä pienkustantamoita. Runokulttuuria pitävät vahvasti yllä sekä pienet että isot järjestöt, pienlevikkiset lehdet ja runotapahtumia järjestävät, persaukiset ryhmittymät ja ihmiset.
Runous voi tällä hetkellä todella hyvin - katutasolla. Kirjastojen sisäänostot ovat mallillaan, mutta kirjakauppojen sen sijaan naurettavan pieniä. Kirjakaupat heittävät runokirjat jonnekin huumorikirjojen ja Sofi Oksasen keittokirjojen väliin. Kaikki on surullista, vittu.
Runokirjoja ei myydä. Yksi syypää on kauppa, toinen syypää ovat runoja kirjoittavat ihmiset, jotka egoistisesti kyllä jonottavat kaikenmaailman kesäkursseille, mutteivät jaksa tutustua esimerkiksi nykyrunouteen. Heitä on valitettavasti luennot pullollaan, ja joka toisen motiivi on minä. Sitten on tämä headhuntereiden puute, tai sellaisten headhuntereiden puute, jotka ymmärtävät kiertää tapahtumissa ja tutustua peräti oikein hyviin runoilijoihin, jotka valloittavat muullakin kuin sillä joulukuussa nopeasti vilkaistulla kässärillä. Minulla on monia ystäviä, joiden lahjakkuutta ei arvostettu lainkaan, ja jotka myyvät omakustanteita kuukaudessa sen mitä perusrunoilija vuodessa, kahdessa.
Kustantamot kieriskelevät painoksiensa kanssa. Runoilijoita kohdellaan kalseasti ja kerrotaan suoraan, että imagosyistä me sua vaan julkaistaan. Hävetkää.
Prosaisteja nuoleskellaan. Tositekijöitä! Tavallisille ihmisille tavallisia ehtoja kirjoja! Esim. dekkareita, joihin ei voi palata koskaan paitsi ne ihmiset, jotka ovat keksineet Agatha Christien ja eivät pelejä tai tv-sarjoja.
Ehkäpä runojen kustantaminen pitäisi lopettaa kokonaan. Lähdetään sille linjalle, minne Liket ja Sammakot ovat lähteneet, itketään Heli Laaksosen perään ja painetaan sitaattikortteja, yhä uudestään ja uudestaan beat-runoilijat esille erilailissa hienoissa kansissa - tai peräti pokkareina! Raflaavat otsikot, tunnettujen ihmisten elämänkerrat, jotain hauskaa, yliluonnollista tai vertahyytävää.
En usko, että isojen kustantamoiden jehuilla on harmainta aavistustakaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu ja mitä kannattaisi tehdä. Eräällä tässä mainitsemattomalla paikkakunnalla viimeksi esiintyessämme saimme viestiä perään, että järjestäjälle on tulvinut kiitosviestejä ja jopa puheluita, että mistä tätä saa lisää.
Harmi etteivät monetkaan meistä voi myydä näille runsain joukoin kuuntelemaan tulleille tuntemattomille ihmisille kirjojaan, koska niitä ei ole. Omakustanteella saisi toki heti rahaa käteen, mutta pitääkö siihen lähteä ja samalla nöyrtyä totuudelle, että hyviä kirjoja ei sitten löydy kirjastoista, ei kirjakaupoista, ei arvosteluina? Tuulipukukansa ei saisi koskaan tietää runoilijasta, joka jostain uutuudenviehätyksestä tai jostain, saattaisi koskettua.
Kultainen kiitos Nihil Interitille, kultainen kiitos Ntamolle, kultainen kiitos Savukeitaalle, Poesialle, Sanasadolle. Kultainen kiitos Nuoren Voiman Liitolle, Tuli & Savulle ja niille säätiöille jotka auttavat näitä ihmisiä saamaan edes joskus työrauhan muiden töittensä keskeltä. Järjestöjä, joita tahtoisin kiittää on vielä hurjasti enemmän, ja heidän takanaan todennäköisesti ylityöllistettyjä duunareita, jotka jaksavat uskoa tähän ja käyttää vapaa-aikansa runouteen. He luovat erityisesti meille nuorille toivoa, jotka varsin nopeasti saattavat häpeillen kääntyä kirjapainojen puoleen. Kiitos.
Runoja julkaisevat ja samalla runojen lukijoita hengissä pitävät tahot ovat tällä hetkellä pienkustantamoita. Runokulttuuria pitävät vahvasti yllä sekä pienet että isot järjestöt, pienlevikkiset lehdet ja runotapahtumia järjestävät, persaukiset ryhmittymät ja ihmiset.
Runous voi tällä hetkellä todella hyvin - katutasolla. Kirjastojen sisäänostot ovat mallillaan, mutta kirjakauppojen sen sijaan naurettavan pieniä. Kirjakaupat heittävät runokirjat jonnekin huumorikirjojen ja Sofi Oksasen keittokirjojen väliin. Kaikki on surullista, vittu.
Runokirjoja ei myydä. Yksi syypää on kauppa, toinen syypää ovat runoja kirjoittavat ihmiset, jotka egoistisesti kyllä jonottavat kaikenmaailman kesäkursseille, mutteivät jaksa tutustua esimerkiksi nykyrunouteen. Heitä on valitettavasti luennot pullollaan, ja joka toisen motiivi on minä. Sitten on tämä headhuntereiden puute, tai sellaisten headhuntereiden puute, jotka ymmärtävät kiertää tapahtumissa ja tutustua peräti oikein hyviin runoilijoihin, jotka valloittavat muullakin kuin sillä joulukuussa nopeasti vilkaistulla kässärillä. Minulla on monia ystäviä, joiden lahjakkuutta ei arvostettu lainkaan, ja jotka myyvät omakustanteita kuukaudessa sen mitä perusrunoilija vuodessa, kahdessa.
Kustantamot kieriskelevät painoksiensa kanssa. Runoilijoita kohdellaan kalseasti ja kerrotaan suoraan, että imagosyistä me sua vaan julkaistaan. Hävetkää.
Prosaisteja nuoleskellaan. Tositekijöitä! Tavallisille ihmisille tavallisia ehtoja kirjoja! Esim. dekkareita, joihin ei voi palata koskaan paitsi ne ihmiset, jotka ovat keksineet Agatha Christien ja eivät pelejä tai tv-sarjoja.
Ehkäpä runojen kustantaminen pitäisi lopettaa kokonaan. Lähdetään sille linjalle, minne Liket ja Sammakot ovat lähteneet, itketään Heli Laaksosen perään ja painetaan sitaattikortteja, yhä uudestään ja uudestaan beat-runoilijat esille erilailissa hienoissa kansissa - tai peräti pokkareina! Raflaavat otsikot, tunnettujen ihmisten elämänkerrat, jotain hauskaa, yliluonnollista tai vertahyytävää.
En usko, että isojen kustantamoiden jehuilla on harmainta aavistustakaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu ja mitä kannattaisi tehdä. Eräällä tässä mainitsemattomalla paikkakunnalla viimeksi esiintyessämme saimme viestiä perään, että järjestäjälle on tulvinut kiitosviestejä ja jopa puheluita, että mistä tätä saa lisää.
Harmi etteivät monetkaan meistä voi myydä näille runsain joukoin kuuntelemaan tulleille tuntemattomille ihmisille kirjojaan, koska niitä ei ole. Omakustanteella saisi toki heti rahaa käteen, mutta pitääkö siihen lähteä ja samalla nöyrtyä totuudelle, että hyviä kirjoja ei sitten löydy kirjastoista, ei kirjakaupoista, ei arvosteluina? Tuulipukukansa ei saisi koskaan tietää runoilijasta, joka jostain uutuudenviehätyksestä tai jostain, saattaisi koskettua.
Kultainen kiitos Nihil Interitille, kultainen kiitos Ntamolle, kultainen kiitos Savukeitaalle, Poesialle, Sanasadolle. Kultainen kiitos Nuoren Voiman Liitolle, Tuli & Savulle ja niille säätiöille jotka auttavat näitä ihmisiä saamaan edes joskus työrauhan muiden töittensä keskeltä. Järjestöjä, joita tahtoisin kiittää on vielä hurjasti enemmän, ja heidän takanaan todennäköisesti ylityöllistettyjä duunareita, jotka jaksavat uskoa tähän ja käyttää vapaa-aikansa runouteen. He luovat erityisesti meille nuorille toivoa, jotka varsin nopeasti saattavat häpeillen kääntyä kirjapainojen puoleen. Kiitos.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Naistenlehtien (tai homeopaattien) psykologiapläjäys: ARAN NOPEAT
Mitä hiuksesi TODELLA kertovat sinusta? No ainakin sen, että olet jotenkin sairas. Psykologi ja katumuotikuvaaja A. K. Nurmi otti sakset käteensä.
SUORA OTSATUKKA (hipoo silmiä)
- Taiteellinen lähestymistapa Facebookkiin ja julkinen valokuvablogi
- Pelkää silmiinkatsomista, mutta hiusten alle piiloutuminen auttaa
- Paskamainen ihminen
- Nojaa ranteisiin sirosti kun juttelee tärkeälle henkilölle
- Rubikin kuutio ja old school-pelit
- Marjat, purkkikasvikset kuten herneet ja palkoparsa
- Mahdollisuudet menestyä taiteellisella alalla esim. vatsastapuhujana
- Vänkä
- Hamstraa henkareita
YKSITYISKOHTANA(ei kuvaa): otsatukan radikaali pään ylittävä jakaus tai jakaus epäluonnolliselta puolelta:
- Sadomasokismi
- Naistenlehden niksit meikkauksessa - Mahdolliset vanhat lävistyshaavat- Lakka - Mansikan tai paksun puunkuoren tuoksu - mahdollinen lesbous - bailaaja - huomiota kerjäävä vegaani -loistava musiikkimaku
TARKKA NUTTURA (työn ulkopuolelle varta vasten laitettu)
- Häiriintynyt ihminen
- Valmis kuolemaan tai hyppäämään nopeasti uuteen ihmissuhteeseen, piilotettu alkoholiongelma
- Älykäs, muttei luota itseensä joten toimii muistinsa varassa
- Seepramainen
- Pitää sotaelokuvia paheenaan, erityisesti käsikranaattikohtaukset miellyttävät
- Haluaisi saada banaanin kokonaisena ja ehjänä suuhunsa (ajattelee usein Pianonopettaja-elokuvaa)
- Viimeistelee graduaan tai puuveistostaan, mene ja tiedä
- Toisin kuin luullaan, välttää gallerioita
- Pikkujoulufriikki, käy Ladymoonissa
- Jos ei muuta tekemistä, kuuntelee Raappanaa
- Semiotiikka kiinnostaa, samoin ihmisten lauseenjärjestys
- Alitajunnasta pomppaa säännöllisesti kuva gramofonista
PONINHÄNTÄ, tiukka (tupsu harottava, en saanut kuvaa)
- Epäkiinnostavia harrastuksia kuten kalastus, kävely tai uiminen
- Tai sitten epäintellektuelleja harrastuksia kuten aerobic, kehonrakennus, body pump tai tankotanssi
- Pehmeä iho; salaisuutena kuorintavoiteet
- Keksii järkeviä asioita kuten digestive-keksien ja homejuuston tarjoilu ilahduttaviin kellonaikoihin, testamentin miettiminen, ennakoitu vessassakäynti, valehtelu opiskelukortista
- Seurallinen ja iloinen, lähtee karaokeseuraksi ja katsoo vaikka hidastunuttua VHS-nauhaa
- Tuijottaa ihmisiä luomet ammollaan
- Välttää näitä tuoksuja: myski, voimakas kahvi, tupakka, terva
- Kouliintumaton seksinharrastaja
- Silmät voivat suurentua tiukan poninhännän vaikutuksesta: älä välitä, se on harhaa
Yksityiskohta poninhännässä: erittäin huolellinen poninhäntä, poninhännän tupsu siisti, ei harottava:
- Riskinä syrjähypyt
- Ylikorostettu viaton seksikkyys/ ilmeinen seksikkyys
- Pelkää Jumalan olemassaoloa
- Ottaa valokuvia itsestään ikkunan lähellä
- Oudot polvet, toivoo että huuliin kiinnitetään huomiota
- Liikunnallinen; luistelu, juoksu, nyrkkeily
- Tarpeeton kiroilu, päivittely
- Kielisuudelmat, makea huulirasva tai huulikiilto
- Toisin kuin aiemmat hahmot, on erittäin kiinnostunut siitä, miltä hiukset näyttävät
- Fanittaa: Sibelius, Paleface, Daft Punk, läppänä Britney Spears ja Kiira Korpi
PONINHÄNTÄ; LÖYSÄ (ei havainnekuvaa)
- Vatsaongelmat
- Kiinnostus lokkeihin
- Unohtelevaisuus, hölmistyneisyys, uneliaisuus
- Käyttää korvalappustereoita
- Rakkautena Turtlesit
- Todennäköisesti lyhyt ihminen
- Nenänkaivuu
- Jos kaunis, luottaa ulkonäköönsä eikä keksi hiuksilleen mitään
- Jos ruma, korostaa säälittävyyttään välittääkseen sosiaalisia viestejä hellyydentarpeesta
- Paljon flanellipaitoja, joiden alle yleensä harmaa toppi
- Viikunat ja liharuoat
- Karateharrastus, yllättävän hyvä tanssija
- Nikkeliallergia
- Juo piimää ja vihaa sitä
- Valehtelee juhlivansa
- Yllättävänä taitona kärrynpyörät ja savurenkaiden puhaltelu, ei mitään kulmikasta
Letinkäyttäjiä on myös hipstereissä. Letinkäyttäjät saavat hivenen enemmän vintagekunnioitusta kuin nutturoiden käyttäjät, koska uskaltavat olla vaatimattomampia. Lettipäät venyvät hyvin ja ovat yleensä soreita.
NUTTURA YLHÄÄLLÄ TUPSUNA
- Uskomaton tarve päteä seuraavissa/ omistaa parhaat:
musiikki, kännykät, tapetit, seksikumppanit, silmälasit, neuleet, kirkkaiden sävyjen hallinta, kokkaus, matkailu, elokuvat, valkoiset kumisaappaat
- Sosiaalisten tilanteiden suvereeni hallinta, ELLEI kärsi yleisestä sosiaalisen paikan kammosta jolloin kaikki menee nutturapäällä yleensä päin helvettiä.
- Samaistuttavuus, käsikynkkäisyys
- Teleportaation alkeet
- Raadollinen ajankäytön jako äärinysväyksen ja väkivaltaisen liikunnan kesken
- Kunnioitetulla nutturapäällä on aina kummilapsi
- Parhaat ikävuodet nutturan käytölle 22-29
- Ongelmana haavat
- Nutturpään täytyy tykätä, tykkäsipä tai ei: sarjakuvasankarit, c-kasetit, porno ja Aki Kaurismäki
- Läppien kehittely esim. Fukushimasta
Lisäksi: hutaistut kampaukset: ammattilaisuus, ei juovu helposti, käyttää koruja, tuoksuna minttu
Laitetut kiharat hiukset: ottaa helposti mallipousauksen, pelkotiloja
Hiusten pörröttäminen: epävarmuus, valkoiset valheet, silmiin katsominen, huonosti syöminen
Kreppaus: harvinaisuus. Yrittää peittää kreppausjäljen. Pitää valtavasti syksystä ja joulusta. Heikko itsetunto, väliin jättäminen, terve arkijärki.
Blondaus: sininen väri, hampaissa näkyviä kahvin- tai ruoanjäämiä.
Suoristusraudan käyttö: komplekseja kulmakarvojen kanssa.
MÄRÄT HIUKSET (julkisella paikalla)
- Kokaiiniriippuvuus
- Mahdollinen asunnottomuus (nuori, joka asuu ystävillään)
- Riskinä paksusuolen syöpä ainaisen kiireen tähden
- Hajusteiden raskas käyttö vastavoimana teennäiselle huolettomuudelle
- Ohipuhuminen, valittaa usein olevansa lähellä oksentamista ja kakoo huomiotaherättävästi
- Hedelmien syöminen
- Paljon lasia sisustuksessa, assonoituu trendikkäsiin kuntosaleihin
- Väri: turkoosi, maku puoliksi keitetty jättikatkarapu
- Harvinainen
SUORAT HIUKSET (kammattuna, max. kertaalleen pöyhittynä, ei huoltoa)
- Pienituloinen tai korkein mahdollinen virka jonkinlainen päällikyys (projektiluontoisuus, henkilöstöasiat, järjestölähetti)
- Ongelmana huojuminen
- Ongelmana huojuminen
- Ongelmana myös pakkoliikkeet tai äänenkäyttöön liittyvät neuroosit
- Rakastaa kaulaansa ja kätkee sen hyväilyltä, mahdollinen yksinäisyys ja seksiriippuvuus. Haaveissa lapsi.
- Kiinalaiset ravintolat, joissa pimeää ja rauhallista, ed. mainituissa erityisesti nuudeli- ja kasvisruoat
- Salaa hysteriansa
- Käyttää paljon Youtubea
- Vuokot, atsaleat, korkeat männyt, henkevät kasvit
- Intiimitaudit kuten virtsatieongelmat
Yksityiskohta: vapaat suorat hiukset korvan takana: 90-lukulaisuus, salaisuuksien jakaminen, rohkeus. Sairauksina oudot ihottumat tai hengenvaarallinen pähkinäallergia. Häpeää ikäänsä. Keräilytavaroina disneyn klassikkofiguureja, sarjakuvia tai superpalloja. Kokee, että silmälasit sopisivat hänelle. Salamakorut.
Hiukset aina korvan päällä: raskaat henkiset ongelmat kuten anoreksia tai bulimia. Rakkaus: kesä. Ohjelma: Teräspallit. Kirja: tarut, fantasia, antiikin jumaltarinat. Ruoka: ranskalaiset ja laktoositon jäätelö. Pyöräilee tai käyttää julkisia. Valkosolujen mahdollinen vähyys aikuisiällä - syöpäriski, erityisesti rinta-. Koronkiskuri. Alter-egona Cluedo-pelin salamyhkäinen näyttelijätär.
SIISTI OTSATUKKA (ei rakoile)
- Hyvä musiikkimaku, tiukat teepaidat
- Geelikynät, naputtelu, spontaanius, xylitol-purukumi, tofu ja palsternakka
- Esine: sähkökärpäslätkä
- Esine: sähkökärpäslätkä
- Freelancertoimittaja tai sosiaaliala, osaa olla lasten ja eläinten kanssa, mutta mieluummin lasten (korjaa leikkipuistoissa ämpärit talteen ja on se, joka liimasi iloiset t e r v e t u l o t ulko-oveen)
- Purenta- tai luusto-ongelmat
- Väärinymmärtäminen, haukkuminen, saattaa olla hyväksikäytetty
- Haluaisi amerikassa nähdä tornadon
- Lapsuuden suosikit: ÄlyÄlyä-visailuohjelma ja Casper-kummitus
- Epäluotettava hymy, liiallinen kauneus, herkkyden paheksunta
SUORA OTSATUKKA (hipoo silmiä)
- Taiteellinen lähestymistapa Facebookkiin ja julkinen valokuvablogi
- Pelkää silmiinkatsomista, mutta hiusten alle piiloutuminen auttaa
- Paskamainen ihminen
- Nojaa ranteisiin sirosti kun juttelee tärkeälle henkilölle
- Rubikin kuutio ja old school-pelit
- Marjat, purkkikasvikset kuten herneet ja palkoparsa
- Mahdollisuudet menestyä taiteellisella alalla esim. vatsastapuhujana
- Vänkä
- Hamstraa henkareita
SEKAINEN OTSATUKKA:
- Pitää, toisin kuin uskotellaan, sisätiloista
- Ajatus puolapuissa roikkumisesta innoittaa juuri nyt
- Voisi asua talossa missä ei ole juoksevaa vettä tai sähköhellaa
- Eläimistä kolibri, räkättirastas tai häkkilintu
- Jalassa kuluneet matalapohjaiset kengät
- Työnarkomaanius, hengitysvaikeudet, klaustrofobia, kutiseva päänahka
- Ei tajua kaikkea
- Taito: osaa lopettaa ajoissa
- Haasteena auton ajaminen
- Käyttää vedenkestävää ripsiväriä
- Useimmiten humanisti
- Suudelmat maistuvat tuulisilta ja pahvisilta suun asennosta riippuen- Pitää, toisin kuin uskotellaan, sisätiloista
- Ajatus puolapuissa roikkumisesta innoittaa juuri nyt
- Voisi asua talossa missä ei ole juoksevaa vettä tai sähköhellaa
- Eläimistä kolibri, räkättirastas tai häkkilintu
- Jalassa kuluneet matalapohjaiset kengät
- Työnarkomaanius, hengitysvaikeudet, klaustrofobia, kutiseva päänahka
- Ei tajua kaikkea
- Taito: osaa lopettaa ajoissa
- Haasteena auton ajaminen
- Käyttää vedenkestävää ripsiväriä
- Useimmiten humanisti
YKSITYISKOHTANA(ei kuvaa): otsatukan radikaali pään ylittävä jakaus tai jakaus epäluonnolliselta puolelta:
- Sadomasokismi
- Naistenlehden niksit meikkauksessa - Mahdolliset vanhat lävistyshaavat- Lakka - Mansikan tai paksun puunkuoren tuoksu - mahdollinen lesbous - bailaaja - huomiota kerjäävä vegaani -loistava musiikkimaku
- Häiriintynyt ihminen
- Valmis kuolemaan tai hyppäämään nopeasti uuteen ihmissuhteeseen, piilotettu alkoholiongelma
- Älykäs, muttei luota itseensä joten toimii muistinsa varassa
- Seepramainen
- Pitää sotaelokuvia paheenaan, erityisesti käsikranaattikohtaukset miellyttävät
- Haluaisi saada banaanin kokonaisena ja ehjänä suuhunsa (ajattelee usein Pianonopettaja-elokuvaa)
- Viimeistelee graduaan tai puuveistostaan, mene ja tiedä
- Toisin kuin luullaan, välttää gallerioita
- Pikkujoulufriikki, käy Ladymoonissa
- Jos ei muuta tekemistä, kuuntelee Raappanaa
- Semiotiikka kiinnostaa, samoin ihmisten lauseenjärjestys
- Alitajunnasta pomppaa säännöllisesti kuva gramofonista
PONINHÄNTÄ, tiukka (tupsu harottava, en saanut kuvaa)
- Epäkiinnostavia harrastuksia kuten kalastus, kävely tai uiminen
- Tai sitten epäintellektuelleja harrastuksia kuten aerobic, kehonrakennus, body pump tai tankotanssi
- Pehmeä iho; salaisuutena kuorintavoiteet
- Keksii järkeviä asioita kuten digestive-keksien ja homejuuston tarjoilu ilahduttaviin kellonaikoihin, testamentin miettiminen, ennakoitu vessassakäynti, valehtelu opiskelukortista
- Seurallinen ja iloinen, lähtee karaokeseuraksi ja katsoo vaikka hidastunuttua VHS-nauhaa
- Tuijottaa ihmisiä luomet ammollaan
- Välttää näitä tuoksuja: myski, voimakas kahvi, tupakka, terva
- Kouliintumaton seksinharrastaja
- Silmät voivat suurentua tiukan poninhännän vaikutuksesta: älä välitä, se on harhaa
Yksityiskohta poninhännässä: erittäin huolellinen poninhäntä, poninhännän tupsu siisti, ei harottava:
- Riskinä syrjähypyt
- Ylikorostettu viaton seksikkyys/ ilmeinen seksikkyys
- Pelkää Jumalan olemassaoloa
- Ottaa valokuvia itsestään ikkunan lähellä
- Oudot polvet, toivoo että huuliin kiinnitetään huomiota
- Liikunnallinen; luistelu, juoksu, nyrkkeily
- Tarpeeton kiroilu, päivittely
- Kielisuudelmat, makea huulirasva tai huulikiilto
- Toisin kuin aiemmat hahmot, on erittäin kiinnostunut siitä, miltä hiukset näyttävät
- Fanittaa: Sibelius, Paleface, Daft Punk, läppänä Britney Spears ja Kiira Korpi
PONINHÄNTÄ; LÖYSÄ (ei havainnekuvaa)
- Vatsaongelmat
- Kiinnostus lokkeihin
- Unohtelevaisuus, hölmistyneisyys, uneliaisuus
- Käyttää korvalappustereoita
- Rakkautena Turtlesit
- Todennäköisesti lyhyt ihminen
- Nenänkaivuu
- Jos kaunis, luottaa ulkonäköönsä eikä keksi hiuksilleen mitään
- Jos ruma, korostaa säälittävyyttään välittääkseen sosiaalisia viestejä hellyydentarpeesta
- Paljon flanellipaitoja, joiden alle yleensä harmaa toppi
- Viikunat ja liharuoat
- Karateharrastus, yllättävän hyvä tanssija
- Nikkeliallergia
LETTI (alhaalla roikkuva)
- Ahdasmielinen romantikko
- Joiltakin osin kusipää
- Wicca-liikkeen jäsen
- Paras ystävä tietokone
- Ahdasmielinen romantikko
- Joiltakin osin kusipää
- Wicca-liikkeen jäsen
- Paras ystävä tietokone
- Draamantajua; pyrkii todennäköisesti teatterikouluun
- Jos ei tajunnut, että letti on out ilman röyhelöpaitaa, ei myöskään tajua, että jalassa on lenkkarit
- Kilpikonnat
- Riskinä viikset- Jos ei tajunnut, että letti on out ilman röyhelöpaitaa, ei myöskään tajua, että jalassa on lenkkarit
- Kilpikonnat
- Juo piimää ja vihaa sitä
- Valehtelee juhlivansa
- Yllättävänä taitona kärrynpyörät ja savurenkaiden puhaltelu, ei mitään kulmikasta
Letinkäyttäjiä on myös hipstereissä. Letinkäyttäjät saavat hivenen enemmän vintagekunnioitusta kuin nutturoiden käyttäjät, koska uskaltavat olla vaatimattomampia. Lettipäät venyvät hyvin ja ovat yleensä soreita.
NUTTURA YLHÄÄLLÄ TUPSUNA
- Uskomaton tarve päteä seuraavissa/ omistaa parhaat:
musiikki, kännykät, tapetit, seksikumppanit, silmälasit, neuleet, kirkkaiden sävyjen hallinta, kokkaus, matkailu, elokuvat, valkoiset kumisaappaat
- Sosiaalisten tilanteiden suvereeni hallinta, ELLEI kärsi yleisestä sosiaalisen paikan kammosta jolloin kaikki menee nutturapäällä yleensä päin helvettiä.
- Samaistuttavuus, käsikynkkäisyys
- Teleportaation alkeet
- Raadollinen ajankäytön jako äärinysväyksen ja väkivaltaisen liikunnan kesken
- Kunnioitetulla nutturapäällä on aina kummilapsi
- Parhaat ikävuodet nutturan käytölle 22-29
- Ongelmana haavat
- Nutturpään täytyy tykätä, tykkäsipä tai ei: sarjakuvasankarit, c-kasetit, porno ja Aki Kaurismäki
- Läppien kehittely esim. Fukushimasta
Lisäksi: hutaistut kampaukset: ammattilaisuus, ei juovu helposti, käyttää koruja, tuoksuna minttu
Laitetut kiharat hiukset: ottaa helposti mallipousauksen, pelkotiloja
Hiusten pörröttäminen: epävarmuus, valkoiset valheet, silmiin katsominen, huonosti syöminen
Kreppaus: harvinaisuus. Yrittää peittää kreppausjäljen. Pitää valtavasti syksystä ja joulusta. Heikko itsetunto, väliin jättäminen, terve arkijärki.
Blondaus: sininen väri, hampaissa näkyviä kahvin- tai ruoanjäämiä.
Suoristusraudan käyttö: komplekseja kulmakarvojen kanssa.
perjantai 9. syyskuuta 2011
ARAN NOPEAT
Miksi ihmiset ovat musiikissa niin albumikeskeisiä? Tai vaativat runokirjoilta ryhdikästä kokonaisuutta, tarinallisuutta?
Vain hyvin, hyvin harvat kokoelmat ovat niin yhtenäisiä, että niitä kannattaa siitä näkökulmasta tutkia ja kiittää.
Harjaantumatonkin silmä pystyy ainakin nykykirjoista havaitsemaan niiden reseptin ja syntyhistorian.
Useimmissa tapauksissa runoilija on huomannut yhtenäisyyden jossakin prosessin keskivaiheilla, kun hän on asetellut tekstejä eteensä pöydälle. Sitten hän on laittanut äideistä puhuvat runot yhteen nurkkaan ja iseistä puhuvat runot toiseen jne.
Toiset kokoelmat ovat muodostuneet runoilijan päähänpinttymästä, yhdestä taianomaisesta teemasta. Ne ovat yleensä kyllästyttäviä ja miellyttävät vain kriitikoita ja kirjailijaa itseään. Kolmannessa tapauksessa runoilija on kirjoittanut kaikki hyvät runonsa taivaallisessa kännissä ja krapuloissaan koittanut vääntää käsikirjoitukseensa kehnoja aasinsiltoja neronleimausten välille (lukeudun näihin).
Neljännessä tapauksessa kirjailija on muuttunut shamaaniksi, ajautunut kahden viikon psykoosiin, maniaan tai johonkin muuhun lääketieteelliseen hurjasteluun. Se on kokonaisuuden kannalta suositeltavin olomuoto, sillä lopputulos on näissä yleensä paras. (En kehtaa mainita niitä kirjoja, joista lemahtaa hulluus.)
Viidennessä tapauksessa runoilija on ollut vain oma itsensä. Hän on järjestellyt runot niin kuin tahtoo. Tästä syystä esimerkiksi jotkut elämänvarrelta poimitut ja kootut runot maistuvat hyvälle, vaikka lukijat häpeilevät niitä: "Mulla on vaan tältä kirjailijalta tää Sata Szymborskaa... vaikka oikeesti haluisin koota sen kaikki varhaisteokset."
Kuudennessa ja hirvittävimmässä tapauksessa paha kustannustoimittaja tai auktoriteetti on vaientanut kirjailijan äänen. Lyhentänyt tekstejä karskisti tai nimenomaan asetellut ne ns. oikeaan järjestykseen. Eihän siitä tule muuta kuin puuroa joka on leikattu pinnalta sileäksi.
Onnistuneita esimerkkejä yhtenäisistä teoksista on toki olemassa: Tuleen heitetty kello (Jarno Lindemark), Animalia (Eeva Kilpi) ja vauhko tilitys Vuosisadan rakkaustarina (Märta Tikkanen). Tulenkantajien tuotannosta puhumattakaan. Epäonnistuneita esimerkkejä: Puutarha, Jonathan (Pekka Piirto) ja Made (Jusa Peltoniemi).
Juututaanpa viimeiseen. Made on puhdas esimerkki väkisin väännetystä aiherunoudesta. Jusa Peltoniemi on pahuksen hyvä kirjoittaja. Maden runoissa on rauhallinen tempo ja kieli on täydellistä. Paitsi että jokaisen lauseen väliin piti kirjoittaa made. Aina kun madallun luulemaan, että tämä runo voisi koskettaa minua, meidän elämäämme, uiskentelee made vastaan.
Otteita runoista:
MINUA ON LUULTU
Koskaan Jukkaa ei ole luultu matemaatikoksi.
Jos Jukka soittaisi bändissä,
häntä luultaisiin basisitiksi,
vaikka hän pitelisi huulillaan hopeista madetta.
ja
AMSTERDAM
A garden of red lights
and I suddenly felt like it was Christmas
The only green thing I saw
was Heineken
Kaljapurkki kanavan pohjassa.
SELFMADE
- Låta vara. Olé Made!
Lotisi lossiksi heittäytynyt leikkisä made
lotraavan lotan perikuva,
arvontakierroksen aluksi.
Kirjan toisiksi viimeinen runo on kokoelman vahvin. Kalaruno, joka kosketti. Mutta sekin oikeastaan kosketti vain siksi, etten aluksi huomannut sen olevan kalaruno lain.
Sade peltikatolla.
Puoliunessa vuoteella.
Sataa kylmää vettä
suoraan paljaalle iholle.
Muutamien runojen otsikoita:
Madefora
Selfmade
Mateen geometria
Piru loi mateen
Animaalinen magnetismi
Mateen kartanolla (väliotsikko)
Toisaalta (made miettii)
Mateen kutu
Kaljaaseista made pitää
Tulvavedessä kellui hauenkutua (!)
Vähempi ei sitten riittänyt?
En viitsinyt luetella tässä meri- tai muita kala-aiheisia otsikoita. Animaalinen magnetismi olisi kirjalle loistava nimi ellei se olisi jo se Made. Jotta kaikki tunnistaisivat minkä näköinen made on, on se vielä siihen piirretty.
Kirja on ylilyyrinen meribiologin väitöstutkimus. Se on huikea osoitus optimin saavuttaneesta muodikkaasta yhteinäiskokoelmallisuudesta.
Veikkaan sen olleen kriitikolle ruotoinen kala nieltäväksi, koska siinä ei ole mitään löydettävää minkä vain hän häkeltyneenä olisi oivaltanut (toinen muoti-ilmiö). Hän on todennäköisesti pyöriskellyt toimistotuolissaan miettien aloituslausetta
Jusa Peltoniemen runokirja on kertomus kalasta...
äsh
Peltoniemi tarkastelee itseään mateena...
äsh
Runoilijan puhujana on tässä made...
Ja monen tunnin jälkeen hyrähtelevä lopputulos: Hesarin arvostelu
"Joukossa on monenlaista merenelävää, hyvin hautuneina. "
HAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH
Vain hyvin, hyvin harvat kokoelmat ovat niin yhtenäisiä, että niitä kannattaa siitä näkökulmasta tutkia ja kiittää.
Harjaantumatonkin silmä pystyy ainakin nykykirjoista havaitsemaan niiden reseptin ja syntyhistorian.
Useimmissa tapauksissa runoilija on huomannut yhtenäisyyden jossakin prosessin keskivaiheilla, kun hän on asetellut tekstejä eteensä pöydälle. Sitten hän on laittanut äideistä puhuvat runot yhteen nurkkaan ja iseistä puhuvat runot toiseen jne.
Toiset kokoelmat ovat muodostuneet runoilijan päähänpinttymästä, yhdestä taianomaisesta teemasta. Ne ovat yleensä kyllästyttäviä ja miellyttävät vain kriitikoita ja kirjailijaa itseään. Kolmannessa tapauksessa runoilija on kirjoittanut kaikki hyvät runonsa taivaallisessa kännissä ja krapuloissaan koittanut vääntää käsikirjoitukseensa kehnoja aasinsiltoja neronleimausten välille (lukeudun näihin).
Neljännessä tapauksessa kirjailija on muuttunut shamaaniksi, ajautunut kahden viikon psykoosiin, maniaan tai johonkin muuhun lääketieteelliseen hurjasteluun. Se on kokonaisuuden kannalta suositeltavin olomuoto, sillä lopputulos on näissä yleensä paras. (En kehtaa mainita niitä kirjoja, joista lemahtaa hulluus.)
Viidennessä tapauksessa runoilija on ollut vain oma itsensä. Hän on järjestellyt runot niin kuin tahtoo. Tästä syystä esimerkiksi jotkut elämänvarrelta poimitut ja kootut runot maistuvat hyvälle, vaikka lukijat häpeilevät niitä: "Mulla on vaan tältä kirjailijalta tää Sata Szymborskaa... vaikka oikeesti haluisin koota sen kaikki varhaisteokset."
Kuudennessa ja hirvittävimmässä tapauksessa paha kustannustoimittaja tai auktoriteetti on vaientanut kirjailijan äänen. Lyhentänyt tekstejä karskisti tai nimenomaan asetellut ne ns. oikeaan järjestykseen. Eihän siitä tule muuta kuin puuroa joka on leikattu pinnalta sileäksi.
Onnistuneita esimerkkejä yhtenäisistä teoksista on toki olemassa: Tuleen heitetty kello (Jarno Lindemark), Animalia (Eeva Kilpi) ja vauhko tilitys Vuosisadan rakkaustarina (Märta Tikkanen). Tulenkantajien tuotannosta puhumattakaan. Epäonnistuneita esimerkkejä: Puutarha, Jonathan (Pekka Piirto) ja Made (Jusa Peltoniemi).
Juututaanpa viimeiseen. Made on puhdas esimerkki väkisin väännetystä aiherunoudesta. Jusa Peltoniemi on pahuksen hyvä kirjoittaja. Maden runoissa on rauhallinen tempo ja kieli on täydellistä. Paitsi että jokaisen lauseen väliin piti kirjoittaa made. Aina kun madallun luulemaan, että tämä runo voisi koskettaa minua, meidän elämäämme, uiskentelee made vastaan.
Otteita runoista:
MINUA ON LUULTU
Koskaan Jukkaa ei ole luultu matemaatikoksi.
Jos Jukka soittaisi bändissä,
häntä luultaisiin basisitiksi,
vaikka hän pitelisi huulillaan hopeista madetta.
ja
AMSTERDAM
A garden of red lights
and I suddenly felt like it was Christmas
The only green thing I saw
was Heineken
Kaljapurkki kanavan pohjassa.
SELFMADE
- Låta vara. Olé Made!
Lotisi lossiksi heittäytynyt leikkisä made
lotraavan lotan perikuva,
arvontakierroksen aluksi.
Kirjan toisiksi viimeinen runo on kokoelman vahvin. Kalaruno, joka kosketti. Mutta sekin oikeastaan kosketti vain siksi, etten aluksi huomannut sen olevan kalaruno lain.
Sade peltikatolla.
Puoliunessa vuoteella.
Sataa kylmää vettä
suoraan paljaalle iholle.
Muutamien runojen otsikoita:
Madefora
Selfmade
Mateen geometria
Piru loi mateen
Animaalinen magnetismi
Mateen kartanolla (väliotsikko)
Toisaalta (made miettii)
Mateen kutu
Kaljaaseista made pitää
Tulvavedessä kellui hauenkutua (!)
Vähempi ei sitten riittänyt?
En viitsinyt luetella tässä meri- tai muita kala-aiheisia otsikoita. Animaalinen magnetismi olisi kirjalle loistava nimi ellei se olisi jo se Made. Jotta kaikki tunnistaisivat minkä näköinen made on, on se vielä siihen piirretty.
Kirja on ylilyyrinen meribiologin väitöstutkimus. Se on huikea osoitus optimin saavuttaneesta muodikkaasta yhteinäiskokoelmallisuudesta.
Veikkaan sen olleen kriitikolle ruotoinen kala nieltäväksi, koska siinä ei ole mitään löydettävää minkä vain hän häkeltyneenä olisi oivaltanut (toinen muoti-ilmiö). Hän on todennäköisesti pyöriskellyt toimistotuolissaan miettien aloituslausetta
Jusa Peltoniemen runokirja on kertomus kalasta...
äsh
Peltoniemi tarkastelee itseään mateena...
äsh
Runoilijan puhujana on tässä made...
Ja monen tunnin jälkeen hyrähtelevä lopputulos: Hesarin arvostelu
"Joukossa on monenlaista merenelävää, hyvin hautuneina. "
HAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Aran nopeat
En ole hienompaa nähnyt kuin Aki ja Mika Kaurismäen elokuvan Arvottomat.
En ollut varmaan ainoa, joka katsoi näiden viisaiden koirien tekemää road-ja seikkailuspektaakkelia Teemalta muutamia päiviä sitten.
Tätä ennen olin pitänyt elokuvaa Mies vailla menneisyyttä Kaurismäen suurimpana.
Arvottomat on kaunis, vinksahtanut, älykäs, kiero, tunteeton ja samalla pakahduttava, sen musiikki on häkellyttävää ja ne repliikit, ne repliikit. Ylisanat eivät riitä ällistykseeni.
Minun on joskus hyvin vaikea katsoa elokuvia. Joskus ne suorastaan etovat minua, koska ennakoin tapahtumat lähes aina, näyttelijät ovat huonoja, ne ovat liian traagisesti käsikirjoitettuja tai sitten niissä yritetään (yleensä makeasti loppumetreillä) kusettaa katsojaa.
On suorastaan raivostuttavaa katsella nokkelia viimeisiä minuutteja, jolloin kaikki onkin odottamattoman nurinkurin. Näistä elokuvista löytyy kylläkin hyviäkin ehdokkaita, esimerkiksi vanha kunnon Puhallus.
Samojen näyttelijöiden kierrättäminen on kamalaa. Numero 23-rainassa oli pääosassa Jim Carrey, jonka piti esittää vakavaa ja hulluuden koulimaa outoa heppua. Valitettavasti odotti vain, koska hän tekee jonkin hauskan ilmeen.
Eilen näin vilahdukselta osan Sentinel-leffasta. Ja auta armias, oliko Jack Bauer eli Kiefer Sutherland kenties esittämässä siinä kuuluisinta rooliaan? Näin hänet vain piippu eteen osoittamassa, jotakin suurta henkilöä piirittämässä, sama jackbauer-ilme kasvoillaan, hiki kasvojen rypyistä virraten.
Siis, mitä helvetin järkeä on kutsua elokuvan tähitvieraaksi Jack Bauer? Ja olisiko hänelle löytynyt jokin muu rooli, missä hän ei olisi niin osoittelevasti Bauer, vaikkapa hammaslääkäri tai poliitikko?
Lynchin leffat ovat aitoja, koska ne ovat originaaleja. Kaurismäen ja Bressonin elokuvat ovat teemoiltaan voimakkaimpia, häiritsevimpiä ja jopa karussa pitkäpiimäisyydessään nautittavimpia.
Ja sitten on tietysti Quentin Tarantino.
Tarantinokaan ei vakuuta aina, ja joskus jopa epäilen hänen olevan liian ylimielinen huomatakseen omat virheensä. Lisäksi hän vittaa aina b-genreensä, joiden valossa hänen elokuvansa ovat niille vanhoille pätkille kunniaksi; ne ovat kulttikamaa pelkästään töksähtävyytensä tai keskeneräisyytensä vuoksi.
Silti katsoin Pulp Fictionin kaksi kertaa peräkkäin. Silti kelasin parhaimmat palat siitä kolmannen kerran. Silti Kill Bill-teki minusta hetkessä friikin. Silti ostin molempien osien soundtrackit. Ja miekan. Ja julisteen. Seinän kokoisen julisteen. Ja leikkasin Uma Thurmanin otsatukan.
Tässä olikin lyhykäisyydessään ne ohjaajat, joiden teoksien nappaamista hyllystä pidän helppona. Luen mukaan myös luonnollisesti Roy Anderssonin. En myöskään kammoa vanhoja filmejä, en Jim Carreyn komedioita. En Alastomia aseita, enkä eeppisiä (erityisesti 70-80-tai 90-luvun) scififilmatisointeja. Sen lisäksi minulta on Metropolis näkemättä. Ja erityisesti minua innostavat supersankarit ja ja... eli tulihan niitä.
Mutta maailmassa on niin paljon paskoja elokuvia ja niin paljon hyviä kirjoja. Arvostan elokuvaelämyksiä kirjoja vähemmän. Lisäksi kirjoissa asioilla on suurempi painoarvo. Mutta sitten tuli Arvottomat.
En ollut varmaan ainoa, joka katsoi näiden viisaiden koirien tekemää road-ja seikkailuspektaakkelia Teemalta muutamia päiviä sitten.
Tätä ennen olin pitänyt elokuvaa Mies vailla menneisyyttä Kaurismäen suurimpana.
Arvottomat on kaunis, vinksahtanut, älykäs, kiero, tunteeton ja samalla pakahduttava, sen musiikki on häkellyttävää ja ne repliikit, ne repliikit. Ylisanat eivät riitä ällistykseeni.
Minun on joskus hyvin vaikea katsoa elokuvia. Joskus ne suorastaan etovat minua, koska ennakoin tapahtumat lähes aina, näyttelijät ovat huonoja, ne ovat liian traagisesti käsikirjoitettuja tai sitten niissä yritetään (yleensä makeasti loppumetreillä) kusettaa katsojaa.
On suorastaan raivostuttavaa katsella nokkelia viimeisiä minuutteja, jolloin kaikki onkin odottamattoman nurinkurin. Näistä elokuvista löytyy kylläkin hyviäkin ehdokkaita, esimerkiksi vanha kunnon Puhallus.
Samojen näyttelijöiden kierrättäminen on kamalaa. Numero 23-rainassa oli pääosassa Jim Carrey, jonka piti esittää vakavaa ja hulluuden koulimaa outoa heppua. Valitettavasti odotti vain, koska hän tekee jonkin hauskan ilmeen.
Eilen näin vilahdukselta osan Sentinel-leffasta. Ja auta armias, oliko Jack Bauer eli Kiefer Sutherland kenties esittämässä siinä kuuluisinta rooliaan? Näin hänet vain piippu eteen osoittamassa, jotakin suurta henkilöä piirittämässä, sama jackbauer-ilme kasvoillaan, hiki kasvojen rypyistä virraten.
Siis, mitä helvetin järkeä on kutsua elokuvan tähitvieraaksi Jack Bauer? Ja olisiko hänelle löytynyt jokin muu rooli, missä hän ei olisi niin osoittelevasti Bauer, vaikkapa hammaslääkäri tai poliitikko?
Lynchin leffat ovat aitoja, koska ne ovat originaaleja. Kaurismäen ja Bressonin elokuvat ovat teemoiltaan voimakkaimpia, häiritsevimpiä ja jopa karussa pitkäpiimäisyydessään nautittavimpia.
Ja sitten on tietysti Quentin Tarantino.
Tarantinokaan ei vakuuta aina, ja joskus jopa epäilen hänen olevan liian ylimielinen huomatakseen omat virheensä. Lisäksi hän vittaa aina b-genreensä, joiden valossa hänen elokuvansa ovat niille vanhoille pätkille kunniaksi; ne ovat kulttikamaa pelkästään töksähtävyytensä tai keskeneräisyytensä vuoksi.
Silti katsoin Pulp Fictionin kaksi kertaa peräkkäin. Silti kelasin parhaimmat palat siitä kolmannen kerran. Silti Kill Bill-teki minusta hetkessä friikin. Silti ostin molempien osien soundtrackit. Ja miekan. Ja julisteen. Seinän kokoisen julisteen. Ja leikkasin Uma Thurmanin otsatukan.
Tässä olikin lyhykäisyydessään ne ohjaajat, joiden teoksien nappaamista hyllystä pidän helppona. Luen mukaan myös luonnollisesti Roy Anderssonin. En myöskään kammoa vanhoja filmejä, en Jim Carreyn komedioita. En Alastomia aseita, enkä eeppisiä (erityisesti 70-80-tai 90-luvun) scififilmatisointeja. Sen lisäksi minulta on Metropolis näkemättä. Ja erityisesti minua innostavat supersankarit ja ja... eli tulihan niitä.
Mutta maailmassa on niin paljon paskoja elokuvia ja niin paljon hyviä kirjoja. Arvostan elokuvaelämyksiä kirjoja vähemmän. Lisäksi kirjoissa asioilla on suurempi painoarvo. Mutta sitten tuli Arvottomat.
maanantai 7. maaliskuuta 2011
ARAN NOPEAT
Mä oon alkanut pelätä. Mä oon varma, että saan tulevaisuudessa hylättyjä kaveripyyntöjä, jos mä jatkan mun veemäistä arvostelulinjaa täällä blogissa.
Yritän nyt kuitenkin osoittaa, että olen tyystin lahjomaton; mulla on pari sanaa sanottavana esimerkiksi Juhosta ja sen esikoiskirjasta Alkoholia & Mansikoita (2002).
Juho teetätti esikoisensa siis saman ikäisenä kun mä nyt oon, ja ihan kelpo runoja kirjasta löytyy, varsinkin jos miettii, että monet runot on kirjoitettu Joutsenossa ja lukioaikana. Puhutaan huumeista ja muusta hurjasta. Larppauksesta ja naisista.
Mun ja Mun Tulevan Runokirjan ja Juhon Menneen Runokirjan merkittävin ero tulee kuitenkin olemaan tää visuaalisuus. Mä olen Helsingistä, ja mä olen luonnollisesti trendikäs.
Niemisen kirjan kansi on elämänmakuinen ja mukava - paitsi se tupakka-askista kopioitu kieltofraasi, se on mauton (runous on erittäin haitallista terveydelle). Takakansikin on loistava, siinä on Ruohonjuuren mainos. Ja siitä on sentään jo lähemmäs kymmenen vuotta, ekologisuus ja kasvissyönti - varsinkin kyläpahasessa - saattoi olla vaan marginaaliporukan juttu. Mutta kirjan fontit... ne vaihtavat jatkuvasti muotoa, kokoa ja asetelmaa.
Mukana on mm. comic sans-runo. COMIC_SANS-RUNO!
MITÄ SÄ AJATTELIT, NUORI TOLSTOI? MITÄ VITTUUU?
Ps. lisää visuaalisuutta löytyy luonnollisesti trendikkään helsinkiläisen kamerasta. Kannattaa lukea selitys. Jumalani, kuinka olen elänyt!
Yritän nyt kuitenkin osoittaa, että olen tyystin lahjomaton; mulla on pari sanaa sanottavana esimerkiksi Juhosta ja sen esikoiskirjasta Alkoholia & Mansikoita (2002).
Juho teetätti esikoisensa siis saman ikäisenä kun mä nyt oon, ja ihan kelpo runoja kirjasta löytyy, varsinkin jos miettii, että monet runot on kirjoitettu Joutsenossa ja lukioaikana. Puhutaan huumeista ja muusta hurjasta. Larppauksesta ja naisista.
Mun ja Mun Tulevan Runokirjan ja Juhon Menneen Runokirjan merkittävin ero tulee kuitenkin olemaan tää visuaalisuus. Mä olen Helsingistä, ja mä olen luonnollisesti trendikäs.
Niemisen kirjan kansi on elämänmakuinen ja mukava - paitsi se tupakka-askista kopioitu kieltofraasi, se on mauton (runous on erittäin haitallista terveydelle). Takakansikin on loistava, siinä on Ruohonjuuren mainos. Ja siitä on sentään jo lähemmäs kymmenen vuotta, ekologisuus ja kasvissyönti - varsinkin kyläpahasessa - saattoi olla vaan marginaaliporukan juttu. Mutta kirjan fontit... ne vaihtavat jatkuvasti muotoa, kokoa ja asetelmaa.
Mukana on mm. comic sans-runo. COMIC_SANS-RUNO!
MITÄ SÄ AJATTELIT, NUORI TOLSTOI? MITÄ VITTUUU?
Ps. lisää visuaalisuutta löytyy luonnollisesti trendikkään helsinkiläisen kamerasta. Kannattaa lukea selitys. Jumalani, kuinka olen elänyt!
torstai 13. tammikuuta 2011
ARAN NOPEAT
Okei. Niin paljon kuin Tuli & Savu-lehdestä diggaankin sen avantgardistisessa ja säkenöivässä muodossaan, niin pelkään joskus tarttua lehteen, koska en sittenkään löydä itselleni oikein mitään.
Ehkä olen jämähtänyt 20- ja 50-luvun runouteen, vähän uteliaasti ehkä jopa seiskytluvulle, mutta mun tapani kokea runous ja tehdä sitä on vain hieman toisenlainen, mitä valtavirta hiljalleen pyytää.
En ymmärtänyt Henriikka Tavin esim. Esasta tai Sanakirjasta hölkäsen pöläystä. Syytän itseäni: en ole hyvä tulkitsemaan (tässä ei ole kyse minimalisminkaan inhosta, pidän minimalismista).
SANATAIDE on sanana mulle vieras; mulle runous ei ole sanoja, ne ovat kyyneleitä, kauneutta, ajattelua ja tietty ripaus laskelmoitua älykkyyttä.
Asiaan: Tulessa et Savussa on hakukonerunoutta ja OULIPO-mallia otsikoin
"ENSIMMÄINEN SUOMALAINEN OULIPO-HAKUKONESONETTI VUODELTA 2010"
"-- Vaan jostain siihen oma Pyhän, päin
hän heille päivä Hellaan, koska he
vain Pyhän kansat oli. Etu päin. --" *
tai toisesta runosta
" -- On kansi valmistunut. Ei se ies
vaan seppel. Ennen helpommasti Hansan
kuin päivät puolehelta tunsit ties.
Yön kalat, vaihtoon vaattehet loit ansan,
sun syli liukas sit survaisee."
Ei liene epäselvää mitä mieltä olen tälläisestä runoudesta. En halua loukata kirjoittajaa, mutta olen syvän hämmennyksen vallassa. Pitääkö joku tälläisiä lauseita hyvänä runoutena? Varsinkin, kun sisältö muodostuu pelkästä copy pastesta ja toisten määräämistä muodoista? Niin, ja viimeisen runon yhteydessä V. A Koskenniemen substantiiveista?
Kaiken lisäksi tälläinen runous puetaan kiinnostaviin selvityksiin, kuten: "runo on metrinen tyylipastissi á la Kaarlo Kramsu hänelle tyypillisiä kielellisiä poikkeamia viljellen."
Selvä.
Olen itsekin käyttänyt oulipoa sen monissa eri vaihtoehdoissa, ja joo, olen nauttinut siitä. Lisäksi pidän avantgarden ajatuksesta luoda aina uutta, koska uuden synnyttäminen on taitelijan tehtävä.
"Avantgarde, tässä myös performance, etsii uutta ajatusta, uutta tunnetta. Se haluaa aina olla edellä katsojaa, tämän vastaanottokykyä. Tuo tapa tehdä kunnioittaa vastaanottajaa kaikkein eniten." ( Juha-Pekka Hotinen, Tekstuaalista häirintää - Kirjoituksia teatterista, esitystaiteesta.)
Jep. Olen täysin samaa mieltä. Ja siksi en haluaisi enää lukea googlaamalla kirjoitettua runoutta.
* Kirjoittaja on ilmeisesti Jorma Vakkuri. En ole tutustunut hänen kirjoituksiinsa. Kyse ei ole kirjoittajaan kohdistuvasta kritiikistä vaan kysymyksestä runouden merkityksestä ja tarkoituksesta.
Ehkä olen jämähtänyt 20- ja 50-luvun runouteen, vähän uteliaasti ehkä jopa seiskytluvulle, mutta mun tapani kokea runous ja tehdä sitä on vain hieman toisenlainen, mitä valtavirta hiljalleen pyytää.
En ymmärtänyt Henriikka Tavin esim. Esasta tai Sanakirjasta hölkäsen pöläystä. Syytän itseäni: en ole hyvä tulkitsemaan (tässä ei ole kyse minimalisminkaan inhosta, pidän minimalismista).
SANATAIDE on sanana mulle vieras; mulle runous ei ole sanoja, ne ovat kyyneleitä, kauneutta, ajattelua ja tietty ripaus laskelmoitua älykkyyttä.
Asiaan: Tulessa et Savussa on hakukonerunoutta ja OULIPO-mallia otsikoin
"ENSIMMÄINEN SUOMALAINEN OULIPO-HAKUKONESONETTI VUODELTA 2010"
"-- Vaan jostain siihen oma Pyhän, päin
hän heille päivä Hellaan, koska he
vain Pyhän kansat oli. Etu päin. --" *
tai toisesta runosta
" -- On kansi valmistunut. Ei se ies
vaan seppel. Ennen helpommasti Hansan
kuin päivät puolehelta tunsit ties.
Yön kalat, vaihtoon vaattehet loit ansan,
sun syli liukas sit survaisee."
Ei liene epäselvää mitä mieltä olen tälläisestä runoudesta. En halua loukata kirjoittajaa, mutta olen syvän hämmennyksen vallassa. Pitääkö joku tälläisiä lauseita hyvänä runoutena? Varsinkin, kun sisältö muodostuu pelkästä copy pastesta ja toisten määräämistä muodoista? Niin, ja viimeisen runon yhteydessä V. A Koskenniemen substantiiveista?
Kaiken lisäksi tälläinen runous puetaan kiinnostaviin selvityksiin, kuten: "runo on metrinen tyylipastissi á la Kaarlo Kramsu hänelle tyypillisiä kielellisiä poikkeamia viljellen."
Selvä.
Olen itsekin käyttänyt oulipoa sen monissa eri vaihtoehdoissa, ja joo, olen nauttinut siitä. Lisäksi pidän avantgarden ajatuksesta luoda aina uutta, koska uuden synnyttäminen on taitelijan tehtävä.
"Avantgarde, tässä myös performance, etsii uutta ajatusta, uutta tunnetta. Se haluaa aina olla edellä katsojaa, tämän vastaanottokykyä. Tuo tapa tehdä kunnioittaa vastaanottajaa kaikkein eniten." ( Juha-Pekka Hotinen, Tekstuaalista häirintää - Kirjoituksia teatterista, esitystaiteesta.)
Jep. Olen täysin samaa mieltä. Ja siksi en haluaisi enää lukea googlaamalla kirjoitettua runoutta.
* Kirjoittaja on ilmeisesti Jorma Vakkuri. En ole tutustunut hänen kirjoituksiinsa. Kyse ei ole kirjoittajaan kohdistuvasta kritiikistä vaan kysymyksestä runouden merkityksestä ja tarkoituksesta.
tiistai 14. joulukuuta 2010
ARAN NOPEAT
Nyt teen jotain ihan extravaganzanopeaa. En kirjoita itse arviota, vaan linkitän toiseen arvosteluun.
En löydä 2000-luvulta herkempää ja hurjempaa kirjaa kuin Jarno Lindemarkin Tuleen heitetty kello (Sanasato).
Tilanne toistuu usein, selänpesuringin syytökset osuvat oikeaan. Luulen ja uskon nimittäin, että Juho on tehnyt kirjasta kauneimman lukemani arvion. Annan muiden tehdä sen, mitä en itse osaa.
Tässä linkki: http://pikkujattilainen.blogspot.com/2010/11/hauras-kuvitelmasi-kuolemattomuudesta.html
En löydä 2000-luvulta herkempää ja hurjempaa kirjaa kuin Jarno Lindemarkin Tuleen heitetty kello (Sanasato).
Tilanne toistuu usein, selänpesuringin syytökset osuvat oikeaan. Luulen ja uskon nimittäin, että Juho on tehnyt kirjasta kauneimman lukemani arvion. Annan muiden tehdä sen, mitä en itse osaa.
Tässä linkki: http://pikkujattilainen.blogspot.com/2010/11/hauras-kuvitelmasi-kuolemattomuudesta.html
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
ARAN ARVOSTELUT
Ajattelin aloittaa tälläisten lyhyiden ja omakohtaisten arvostelujen tekemisen. Koska olen tässä ostellut runokirjan jos toisenkin ja olen lukenut ne ja olen niistä jotain mieltä. Hyvässä ja pahassa. Tarkoitukseni eivät ole kaunaiset vaan hyväntahtoiset.
VESA HAAPALA: VANTAA
Vantaa - tuo kaikkien kulttuurien kukoistuksen kaupunki, tuo Pohjolan Mexico City, on saanut oman oodinsa taitavalta Haapalalta ja odotukseni olivat korkeat. Kansitekstissä ollaan lupaavia: " Peltoja, siltoja, lentokoneita / kilometritolkulla savilehtistä uomaa/ nivoja ja taivaanrannan mangroea."
Sitten mennäänkin. Eteeni tulee jotain vitun sistersiläisiä*, jotain ihmeen esiaikaisia raamattupiirejä, jotain akateemista flirttailua, jotain salaseuramaista jäynää, JOTAIN SETTIÄ (esim. kirjailijan lapsuus?), jotain vissiin Vantaan syntyhistoriasta joka ei kiinnosta ketään.
" (SISTERSILÄINEN) -- Hän ei tunne Aristoteleen kirjoituksia anagnorisiksesta/
hänen luostarissaan kynnetään ja kylvetään
luetaan Genesiksen kommentaaria/
ja selitystä neljään evankeliumiin -- "
"" ((SISTERSILÄINEN) nyt myös suluissa)
joka askeleella kauemmas pohjoissiiven klausuurista/
myös minun maitopisarani ja palmikkoni vaeltavat --"
" Ahne hengenkuvatus, höpötin huulet sammakon limassa:
´Ohola ja Oholiba, kaksi kylää on kaksi porttoa.´"
MITÄ VITTUU!
* Sisterssiläinen sääntökunta (Ordo cisterciensis) eli sisterssiläiset, on katolinen reformoitu sääntökunta, joka on perustettu vuonna 1098 Cîteaux'n apottiluostarin aloitettua toimintansa. Sääntökunnan perustaja oli Robert de Molesme (k. 1110), joka halusi noudattaa pyhän Benediktuksen sääntökunnan sääntöjä. - Wikipedia
Klausuuri?
Ohola ja Oholiba?
Matka nykypäivän Vantaalle?
Juho huutaa olkkarista: Ai Twisted-Sistersiläinen?
VESA HAAPALA: VANTAA
Vantaa - tuo kaikkien kulttuurien kukoistuksen kaupunki, tuo Pohjolan Mexico City, on saanut oman oodinsa taitavalta Haapalalta ja odotukseni olivat korkeat. Kansitekstissä ollaan lupaavia: " Peltoja, siltoja, lentokoneita / kilometritolkulla savilehtistä uomaa/ nivoja ja taivaanrannan mangroea."
Sitten mennäänkin. Eteeni tulee jotain vitun sistersiläisiä*, jotain ihmeen esiaikaisia raamattupiirejä, jotain akateemista flirttailua, jotain salaseuramaista jäynää, JOTAIN SETTIÄ (esim. kirjailijan lapsuus?), jotain vissiin Vantaan syntyhistoriasta joka ei kiinnosta ketään.
" (SISTERSILÄINEN) -- Hän ei tunne Aristoteleen kirjoituksia anagnorisiksesta/
hänen luostarissaan kynnetään ja kylvetään
luetaan Genesiksen kommentaaria/
ja selitystä neljään evankeliumiin -- "
"" ((SISTERSILÄINEN) nyt myös suluissa)
joka askeleella kauemmas pohjoissiiven klausuurista/
myös minun maitopisarani ja palmikkoni vaeltavat --"
" Ahne hengenkuvatus, höpötin huulet sammakon limassa:
´Ohola ja Oholiba, kaksi kylää on kaksi porttoa.´"
MITÄ VITTUU!
* Sisterssiläinen sääntökunta (Ordo cisterciensis) eli sisterssiläiset, on katolinen reformoitu sääntökunta, joka on perustettu vuonna 1098 Cîteaux'n apottiluostarin aloitettua toimintansa. Sääntökunnan perustaja oli Robert de Molesme (k. 1110), joka halusi noudattaa pyhän Benediktuksen sääntökunnan sääntöjä. - Wikipedia
Klausuuri?
Ohola ja Oholiba?
Matka nykypäivän Vantaalle?
Juho huutaa olkkarista: Ai Twisted-Sistersiläinen?
Tunnisteet:
ARAN ARVOSTELUT,
runoja sivistyssanakirjoista,
runous for dummies
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)