Myös Helsinki Poetry Connection edustaa vahvasti viikonloppuna Korjaamon Kirjamarkkinoilla.
Kirjamarkkinoiden puffi täällä!
HPC:n runonlausuntaesitykset alkavat lauantaina Vaunuhallissa jo kello 12.
Tähän alle tarkempi aikataulu, jota pyrimme noudattamaan (toki tämän informaation saa myös HPC:n blogisivuilta, mutta Korjaamon nettisaiteilla joutuu hieman seikkailemaan).
Lauantaina 9.3
12.00 HARRI HERTELL
12.30 JUHO NIEMINEN
13.00 RIIKKA HEINONEN
13.30 JUHO6
14.00 KARI PEITSAMO
14.30 KASPER SALONEN
15.00 ESA MÄKIJÄRVI
15.30 AURA NURMI
16.00 SUVI VALKONEN
Sunnuntaina samassa tilassa häärää Poesia jonkinlaisen mielenkiintoisen installaation parissa.
Meidät & heidät + iso läjä kirjallisuustekijöitä vaivaiseen viiden euron hintaan.
Lauantai-iltana Helsinki Poetry Connection järkkää tuttuun tyyliin Kiiski Open micit kivenheiton päässä messupaikasta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esiintymiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esiintymiset. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. maaliskuuta 2013
lauantai 21. tammikuuta 2012
Kuin tappaisi yksikielisen satakielen
Double easy, double happy
Tuhkatun ruumiin syöminen
saattaa laukaista psykoosin
Väärennettyjen taulujen näyttely
Writer's block kuuluu kirjoittajille, jotka ovat jo pitkällä urallaan. Ei meille amatööreille, jotka innostuksissamme nuohoamme piippuja niin rempseällä pensselillä, että puolet noesta jää tunneliin ja puolia saa hangata vaatteistaan vuosien jälkeen.
Ja silti.
En ole pystynyt kirjoittamaan pitkään aikaan mitään. Yhden lauseen luominenkin huimaa. Kyllä, juuri tällä hetkellä, huimaa, tuo kyynelet silmiin.
Vuoden 2011 loppu ja -12 alku ovat olleet synkkiä. Hyvä, että on järki tallessa. Tilanteita olen kompensoinut harjoittelemalla kitaran soittoa, baletinkin olen aloittanut pitkän tauon jälkeen. Taidetta molemmat, joten luovuudenpuutteesta en voi itseäni syyttää.
Kun on ensin kertonut, ettei ole saanut mitään kirjoitettua, on varmaan oikea hetki mainita, että Helsinki Poetry Connection päräyttää taas ennenkokemattomalla saunajameilla ensi viikon torstaina. Olen myös esiintymässä. Esiintymiset ovat hyvä juttu; on kerta kaikkiaan pakko kirjoittaa. Pakko. Sauna miljöönä on varmasti erinomainen runonlausuntaan, sillä intiimiydestään huolimatta suomalaiset ovat oppineet pitämään sitä vapautumisen paikkana.
Kävimme kuvaamassa tulevien esiintyjien (Harri Hertell, Riikka Heinonen, Dxxxa D ja Juhana Hurula) kanssa jo promokuvia tapahtumaa varten, ja voin vakuuttaa löylyjen laadun olevan tolallaan. Spesiaalista illasta tarkempia tietoja Helsinki Poetry Connectionin omilta blogisivuilta. Nyt jos koskaan, olet Lämpimästi tervetullut.
Tuhkatun ruumiin syöminen
saattaa laukaista psykoosin
Väärennettyjen taulujen näyttely
Writer's block kuuluu kirjoittajille, jotka ovat jo pitkällä urallaan. Ei meille amatööreille, jotka innostuksissamme nuohoamme piippuja niin rempseällä pensselillä, että puolet noesta jää tunneliin ja puolia saa hangata vaatteistaan vuosien jälkeen.
Ja silti.
En ole pystynyt kirjoittamaan pitkään aikaan mitään. Yhden lauseen luominenkin huimaa. Kyllä, juuri tällä hetkellä, huimaa, tuo kyynelet silmiin.
Vuoden 2011 loppu ja -12 alku ovat olleet synkkiä. Hyvä, että on järki tallessa. Tilanteita olen kompensoinut harjoittelemalla kitaran soittoa, baletinkin olen aloittanut pitkän tauon jälkeen. Taidetta molemmat, joten luovuudenpuutteesta en voi itseäni syyttää.
Kun on ensin kertonut, ettei ole saanut mitään kirjoitettua, on varmaan oikea hetki mainita, että Helsinki Poetry Connection päräyttää taas ennenkokemattomalla saunajameilla ensi viikon torstaina. Olen myös esiintymässä. Esiintymiset ovat hyvä juttu; on kerta kaikkiaan pakko kirjoittaa. Pakko. Sauna miljöönä on varmasti erinomainen runonlausuntaan, sillä intiimiydestään huolimatta suomalaiset ovat oppineet pitämään sitä vapautumisen paikkana.
Kävimme kuvaamassa tulevien esiintyjien (Harri Hertell, Riikka Heinonen, Dxxxa D ja Juhana Hurula) kanssa jo promokuvia tapahtumaa varten, ja voin vakuuttaa löylyjen laadun olevan tolallaan. Spesiaalista illasta tarkempia tietoja Helsinki Poetry Connectionin omilta blogisivuilta. Nyt jos koskaan, olet Lämpimästi tervetullut.
maanantai 12. joulukuuta 2011
Unohtunut matkakertomus: OULUN RUNOKEIKAT
Olen kirjoittanut hyvin vähän mitään juttuja runokeikkaseikkailuista, harmillista. Ehkäpä en jaksa jauhaa niitä kahteen kertaan sekä päiväkirjaani ja tänne? Ehkäpä.
Tää on nyt veivattava läpi nopeasti, sillä olen sairastunut jo toista kertaa antibioottien tuomiin sivuvaikutuksiin, eikä alkuperäisellä taudilla ole minnekään kiire.
Olin odottanut Oulun runokiertuetta pitkään. Enkä turhaan.
Noissa reissuissa ei koskaan ole tärkeintä itse lausuminen. Oma vuoro menee vähän sumussa ja nopeasti ohi. Yleisön ja ystävien reaktiot, illanvietto, aamunkoitto, matkustaminen, HPC:n mahtavat tyypit ja uudet paikkakunnat... siinähän sitä riittää elämyksiä. Ja mulle on käynyt vain hyvä tuuri, en mä nyt oikeasti ole mikään tähti. Yleensä me jaetaan esiintymisvuorot runokollektiivissa keskenämme. Ja koitetaan olla tasapuolisia.
No, okei, Juhoa ja mua oltiin houkuteltu Ouluun jo pidemmän aikaa, spesiaali kerta, siis. Loi vähän painetta.
Majoituimme menomatkalla että paluumatkalla Jyväskylään kummitätini luokse. Jyväskylä on miellyttävästi ihan keskellä matkaa. E75 moottoritie jatkuu Jyskälästä melkein linnuntietä Ouluun. Juho halusi kylläkin kiertää kaikki reitille sattuneet paikkakunnat... joista valitsimme parhaaksi Heinolan ja karmivimmaksi Pihtiputaan. Pihtiputaan luontaistuotekauppa kuitenkin yllätti: ostimme puuttuvia tarvikkeita viinintekoomme juurikin sieltä, Helsingistä niitä ei löydä mistään, ei edes Malmilta.
Koimme kaikki säät, mitä talvella on vain mahdollista kokea. Vesisateen, vaarallisen kirkkaan auringonpaisteen, pakkasen, tuulimyrskyn ja sitten viimeisenä aamunamme saimmekin kolata auton päältä sellaisen kaksikymmentäsenttisen kinoksen pois. Miki, tuo idiootti, ei yhtään helpottanut Oulun kaupunkikiertuettamme, vaan aiheutti meille pienimuotoisen selkkauksen heilauttamalla auton oven kovin ystävällisen yksinhuoltajaäidin auton kylkeen. Onneksi kova tuuli oli puolellamme: sellaisen nojalla olisi voinut vaikka ajaa kolarin ja selvitä olankohautuksella.
Harrille ja Dxxxa D:lle maksettiin lentoliput.
Feikkiä.
Me oltiinkin Kerouacin tyyliin Matkalla.
Beat-ilta järjestettiin Kulttuuribingo-nimisessä, upeassa nuorten taidemestassa.(Tässä lehtijuttu Kulttuuribingosta, kuvassa Kerättären Heikillä on muuten Helsinki Poetry Connection-teepaita päällään.)
Majoituttiin Mikillä. Se oli uurastanut ja saanut asuntonsa nättiin kuntoon, mitä en olisi ikimaailmassa uskonut.
Heti saavuttuamme Ouluun olin ihan runopäissäni. Ei meidän esiintymiseen ollut kuin muutama tunti ja tilanne oli juhlava. En ole koskaan käynyt Oulussa! Enkä voi sanoin kuvailla, kuinka paljon beat-runous on vaikuttanut muhun, tapaani elää.
Mä ihailen Oulun boheemia meininkiä ihan helvetisti. Tapasin pelottavasti vain pelkkiä neroja. Neroja kaikella alueella: kuvataiteen, musiikin ja runouden... totta kai monilla oli ilman mitään erityisiä skilssejäkin hemmetisti maalaisjärkeä päässään. Pakko laittaa linkki tässä vaiheessa yhden paikallisen maalarin blogiin: http://jaakkomyyri.blogspot.com/
Ja Kulttuuribingo ei tosiaan ole mikään bommattu luola, vaan mukavasti puettu monitoimitila ja siisti galleria. Nuorethan siitä pääasiassa vastaavat. En valitettavasti voi sanoa löytäneeni Helsingistä samanlaista paikkaa. Ja mitäpä tänne edes saisi, vuokrat ovat kirveleviä ja autiot talot pidetään visusti autioina.
Kun nyt ryhdyin etsiskelemään kuvia Oulusta, on käynyt harmittavasti niin, että parhaat ovat pöytäkoneellani kotona ja vain ne astetta huonommat päätyneet tälle matkakannettavalleni Sysmään. Höh. En voi näyttää kuvaa edes hienosta ateljeesta.
Miltä lausuminen tuntuu?
Vähän epäreilulta. Oudolta. Hauskalta, totta kai, ellei kaikki mene ihan puihin. Mä en tiedä, mitä yleisö oikein Poetry Connectionin keikoilta odottaa. Ollaanhan me profiililtamme sellainen kiertävä lavarunosirkus, mutta meistä vain muutamat edustavat esiintyvää runoutta - yleensä siis luemme niitä runoja, jotka toimivat ensisijaisesti paperilla.
Beat-iltama oli onnistunut ja vannoi tapahtuman nimen henkeen. Se päättyi siihen odotettuun, sekoilevaan ja improvisoituun jazzmenoon. Paikalla roimasti jengiä. Jatkoimme remmin kanssa aika perstuuterissa johonkin bilismestaan, jossa mm. nöyryytin Harri Hertelliä sekä flipperissä että Speden Speleistä tunnetussa reaktiopelissä, eli tässä. Kuulkoon tämän koko kansa.
Seuraavana päivänä käytiin ihailemassa Oulua valoisaan aikaan. Mukavan tuulista. Iski se lehdistön panikoima myrsky. Hieno ja piristävä myrsky.
Juho oli kysynyt Mikiltä, että mikä oli hänen mielestään noloin asia, mitä Oulusta voi löytää, ja hän johdatti meidät läskin poliisin patsaalle. Yöllä muistelen nähneeni myös jonkun oudon pallon.
Seuraavana yönä oli sitten Ykän pubin keikka, jossa meidän piti Juhon kanssa esiintyä vain yllätysvieraina. Me yllätysvieraat saimmekin sitten lavalle yllätysvieraan, kun paikallinen mestariviulisti tuli säestämään esiintymistä. Vaikka runoni saikin siten aika mojovantraagisen venäläisvireen harteilleen, suorastaan tekotaiteellisen, oli se metkaa ja mukavasti kummallista.
Mikin kaveri oli tullut päivällä laittamaan meille järjettömän hyvän ruoan, voimaa riitti. Ainoa asia, mikä minua Oulussa harmitti, oli sen kieroutunut alkoholipolitiikka. Olin syvässä surussa maksaessani oluesta aivan joka ikisessä paikassa vähintään viisi euroa.
Me helsinkiläiset saimme sinä yönä ensilumemme.
Ykän pubissa oli ihan kohtalainen tunnelma, vaikka ei siitä ollut Kulttuuribingon voittajaksi. Kulttuuribingon voittanutta saa kyllä hakea. Ehkä joku sekopäinen Kiiski-ilta, josta ollaan lähdetty johonkin hyvään esitykseen ja sen jälkeen vielä jatkoille ja jatkojen jatkoille. Ja Ykän pubin juhlintaa nakersi ehkä se, että toisaalla Oulussa oli meneillään Lesta-TV:n kekkerit, joihin oli matkalla koko pohjoisen alueen nuoriso. Linkki on muuten tsekkaamisen arvoinen.
Mitäs Ykällä, yhtenä viihteenä oli Tony Halmeen inspiroivat runot, ja Dxxxa D veti varsin lennokkaan keikan. Tässä vaiheessa haluan vielä kiittää ystävääni Heikki Kerätärtä järkkäilysta. Hänellä on muuten myös koskettava ja viisas runoblogi täällä.
Tää on nyt veivattava läpi nopeasti, sillä olen sairastunut jo toista kertaa antibioottien tuomiin sivuvaikutuksiin, eikä alkuperäisellä taudilla ole minnekään kiire.
Olin odottanut Oulun runokiertuetta pitkään. Enkä turhaan.
Noissa reissuissa ei koskaan ole tärkeintä itse lausuminen. Oma vuoro menee vähän sumussa ja nopeasti ohi. Yleisön ja ystävien reaktiot, illanvietto, aamunkoitto, matkustaminen, HPC:n mahtavat tyypit ja uudet paikkakunnat... siinähän sitä riittää elämyksiä. Ja mulle on käynyt vain hyvä tuuri, en mä nyt oikeasti ole mikään tähti. Yleensä me jaetaan esiintymisvuorot runokollektiivissa keskenämme. Ja koitetaan olla tasapuolisia.
No, okei, Juhoa ja mua oltiin houkuteltu Ouluun jo pidemmän aikaa, spesiaali kerta, siis. Loi vähän painetta.
Majoituimme menomatkalla että paluumatkalla Jyväskylään kummitätini luokse. Jyväskylä on miellyttävästi ihan keskellä matkaa. E75 moottoritie jatkuu Jyskälästä melkein linnuntietä Ouluun. Juho halusi kylläkin kiertää kaikki reitille sattuneet paikkakunnat... joista valitsimme parhaaksi Heinolan ja karmivimmaksi Pihtiputaan. Pihtiputaan luontaistuotekauppa kuitenkin yllätti: ostimme puuttuvia tarvikkeita viinintekoomme juurikin sieltä, Helsingistä niitä ei löydä mistään, ei edes Malmilta.
Koimme kaikki säät, mitä talvella on vain mahdollista kokea. Vesisateen, vaarallisen kirkkaan auringonpaisteen, pakkasen, tuulimyrskyn ja sitten viimeisenä aamunamme saimmekin kolata auton päältä sellaisen kaksikymmentäsenttisen kinoksen pois. Miki, tuo idiootti, ei yhtään helpottanut Oulun kaupunkikiertuettamme, vaan aiheutti meille pienimuotoisen selkkauksen heilauttamalla auton oven kovin ystävällisen yksinhuoltajaäidin auton kylkeen. Onneksi kova tuuli oli puolellamme: sellaisen nojalla olisi voinut vaikka ajaa kolarin ja selvitä olankohautuksella.
Harrille ja Dxxxa D:lle maksettiin lentoliput.
Feikkiä.
Me oltiinkin Kerouacin tyyliin Matkalla.
Beat-ilta järjestettiin Kulttuuribingo-nimisessä, upeassa nuorten taidemestassa.(Tässä lehtijuttu Kulttuuribingosta, kuvassa Kerättären Heikillä on muuten Helsinki Poetry Connection-teepaita päällään.)
Majoituttiin Mikillä. Se oli uurastanut ja saanut asuntonsa nättiin kuntoon, mitä en olisi ikimaailmassa uskonut.
Heti saavuttuamme Ouluun olin ihan runopäissäni. Ei meidän esiintymiseen ollut kuin muutama tunti ja tilanne oli juhlava. En ole koskaan käynyt Oulussa! Enkä voi sanoin kuvailla, kuinka paljon beat-runous on vaikuttanut muhun, tapaani elää.
Mä ihailen Oulun boheemia meininkiä ihan helvetisti. Tapasin pelottavasti vain pelkkiä neroja. Neroja kaikella alueella: kuvataiteen, musiikin ja runouden... totta kai monilla oli ilman mitään erityisiä skilssejäkin hemmetisti maalaisjärkeä päässään. Pakko laittaa linkki tässä vaiheessa yhden paikallisen maalarin blogiin: http://jaakkomyyri.blogspot.com/
Ja Kulttuuribingo ei tosiaan ole mikään bommattu luola, vaan mukavasti puettu monitoimitila ja siisti galleria. Nuorethan siitä pääasiassa vastaavat. En valitettavasti voi sanoa löytäneeni Helsingistä samanlaista paikkaa. Ja mitäpä tänne edes saisi, vuokrat ovat kirveleviä ja autiot talot pidetään visusti autioina.
Kun nyt ryhdyin etsiskelemään kuvia Oulusta, on käynyt harmittavasti niin, että parhaat ovat pöytäkoneellani kotona ja vain ne astetta huonommat päätyneet tälle matkakannettavalleni Sysmään. Höh. En voi näyttää kuvaa edes hienosta ateljeesta.
Miltä lausuminen tuntuu?
Vähän epäreilulta. Oudolta. Hauskalta, totta kai, ellei kaikki mene ihan puihin. Mä en tiedä, mitä yleisö oikein Poetry Connectionin keikoilta odottaa. Ollaanhan me profiililtamme sellainen kiertävä lavarunosirkus, mutta meistä vain muutamat edustavat esiintyvää runoutta - yleensä siis luemme niitä runoja, jotka toimivat ensisijaisesti paperilla.
Beat-iltama oli onnistunut ja vannoi tapahtuman nimen henkeen. Se päättyi siihen odotettuun, sekoilevaan ja improvisoituun jazzmenoon. Paikalla roimasti jengiä. Jatkoimme remmin kanssa aika perstuuterissa johonkin bilismestaan, jossa mm. nöyryytin Harri Hertelliä sekä flipperissä että Speden Speleistä tunnetussa reaktiopelissä, eli tässä. Kuulkoon tämän koko kansa.
Seuraavana päivänä käytiin ihailemassa Oulua valoisaan aikaan. Mukavan tuulista. Iski se lehdistön panikoima myrsky. Hieno ja piristävä myrsky.
Juho oli kysynyt Mikiltä, että mikä oli hänen mielestään noloin asia, mitä Oulusta voi löytää, ja hän johdatti meidät läskin poliisin patsaalle. Yöllä muistelen nähneeni myös jonkun oudon pallon.
Seuraavana yönä oli sitten Ykän pubin keikka, jossa meidän piti Juhon kanssa esiintyä vain yllätysvieraina. Me yllätysvieraat saimmekin sitten lavalle yllätysvieraan, kun paikallinen mestariviulisti tuli säestämään esiintymistä. Vaikka runoni saikin siten aika mojovantraagisen venäläisvireen harteilleen, suorastaan tekotaiteellisen, oli se metkaa ja mukavasti kummallista.
Mikin kaveri oli tullut päivällä laittamaan meille järjettömän hyvän ruoan, voimaa riitti. Ainoa asia, mikä minua Oulussa harmitti, oli sen kieroutunut alkoholipolitiikka. Olin syvässä surussa maksaessani oluesta aivan joka ikisessä paikassa vähintään viisi euroa.
Me helsinkiläiset saimme sinä yönä ensilumemme.
Ykän pubissa oli ihan kohtalainen tunnelma, vaikka ei siitä ollut Kulttuuribingon voittajaksi. Kulttuuribingon voittanutta saa kyllä hakea. Ehkä joku sekopäinen Kiiski-ilta, josta ollaan lähdetty johonkin hyvään esitykseen ja sen jälkeen vielä jatkoille ja jatkojen jatkoille. Ja Ykän pubin juhlintaa nakersi ehkä se, että toisaalla Oulussa oli meneillään Lesta-TV:n kekkerit, joihin oli matkalla koko pohjoisen alueen nuoriso. Linkki on muuten tsekkaamisen arvoinen.
Mitäs Ykällä, yhtenä viihteenä oli Tony Halmeen inspiroivat runot, ja Dxxxa D veti varsin lennokkaan keikan. Tässä vaiheessa haluan vielä kiittää ystävääni Heikki Kerätärtä järkkäilysta. Hänellä on muuten myös koskettava ja viisas runoblogi täällä.
 |
| Kultturibing, ensimmäinen yö. Miehen nimi: Eirikur Örn Nordal. Ihmeellinen lausuja! |
 |
| Harri lausuu ja kansa kuuntelee. Uutuutena taustabiitti: Scarface. |
 |
| Kulttuuribingon keittiö. |
 |
| Heikin ja Jaakon performanssi oli maaginen. |
 |
| Tässä taas yksi oululainen nero. Esim. http://aukea.net/nayta.php?teos=69309 |
 |
| Myrskyä enteilevä vaaleanpunainen taivas, myrskyn saimme. |
 |
| Snookermestassa, jatkoilla. |
 |
| Hakeuduimme "halvimpaan baariin". Olut siis 4.50. |
 |
| Ykän pubissa. Seuraavan illan esityspaikka. |
 |
| Harri lavalla Ykän pubissa. |
 |
| Vaarallisen kirkkaan aamuauringon jälkeen saimmekin kunnon pakkaset ja nietokset. |
 |
| Ykän pubi. Huomatkaa viulunsoittaja! Kuva: Harri Hertell |
 |
| Läski poliisi. Oulun ylpeys. |
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
tiistai 2. elokuuta 2011
Niin ovat monet meistä lokkeja
Elän unelmaani. Minulla on kutkuttavan hieno runoryhmä. Olen luojalle kiitollinen, että löysin Helsinki Poetry Connectionin. Ja nyt hyvät kollegani, pyydän anteeksi sillä aion hempeillä.
Olen koko elämäni hekumoinut Tulenkantajista, heidän hedelmällisestä yhteistyöstään ja rakastavasta ympyrästään. Halusin jotakin samanlaista, halusin olla osa edes jotenkin muistettavaa kirjoittajaporukkaa. Nuoruus tuntui liian lyhyeltä ilman kreisiä boheemiutta.
Ei HPC mikään Tulenkantajat ole, pikemminkin vedenjakaja, jos on pakko rinnastaa. Tulenkantajat olivat sinne tänne sinkoilevia staroja ja meidän ryhmämme on loppujen lopuksi varsin maltillinen ja yleisöorientoitunut.
Kun tulin ensimmäiseen HPC-tapahtumaan Espoossa, olin hyvin liikuttunut, vaikka Harri puhisi harmiaan epäkiitollista yleisöä ja vähän outoa järjestelyä kohtaan. En tiedä, kuinka reilua on tästä kirjoittaa, mutta runoilijat oltiin suunniteltu sijoitettavan pieneen telttaan pehmeiden tyynyjen päälle, kuin pitämään jotain satutuokiota lapsille. Tämä käsitys oli tosiaan pitkään valloilla: hiljaiset runoilijat norkoilevat jossain nurkassa ja kerjäävät satunnaisten kukkahattutätien huomiota. Toivon, että HPC on edes jotenkin työntänyt kiilaansa tälläiseen ajatteluun.
Olin varmaan ainoa yleisön jäsen, joka tuli Espoon keikalle ulkopuolelta, ihan vaan kuuntelemaan tuntemattomien runoilijoiden esiintymistä. Tai nyt muistankin, en ollut ainoa hereillä.
Kaverini Heikki tuli myös. Itse asiassa kihisin kateudesta, kun Heikki meni esitysten päätteeksi lausumaan open micciin. Harri kävi nykäisemässä häntä heti sen jälkeen hihasta, ja Heikistä tuli seuraavan iltaman virallinen esiintyjä.
Seuraavien viikkojen aikana uhrasin ajatukseni Helsinki Poetry Connectionille. Suunnittelin esittäväni itsekin jonkun värssyn ja haaveilin, että pääsisin jonakin päivänä oikeasti mukaan.
Varhaisin kosketukseni Harri Hertelliin ja tähän urbaaniin rykmenttiin tapahtui ainoan runoväyläni, Aukea.netin kautta. Elettiin vuotta 2008 ja kirjoitin parhaimpia runojani.
Hertell pyysi lähettämään teksinäytteitä sähköpostiinsa Aukean keskustelupalstalla, jos halusi tulla esimerkiksi jonnekin avajaisiin lausumaan.
Tietysti lähetin.
Vastausta ei kuulunut. Pyörittelin peukaloitani ja epäilin kykyjäni. Eihän minua yhdessä runokilpailussakaan huomioitu. (Sen voitti muutaman vuoden päästä muuten runokaverini Liukkonen.) Ei. En ollut minkään arvoinen.
Uusi aurinko nousi taivaalle, kun ystäväni Elina (ELI) lopulta käski minun tulla jonnekin Harrin vetämään tilaisuuteen. Kyseessä oli nimenomaan tämä aiemmin mainittu Espoo. Saisin nähdä omin silmineni, että ihan tavallisia nuoria tyttöjä ja poikia he olivat, ihan varmasti pääsisin joskus lausumaan tämän maailmassani niin kunnioitettavan joukon eteen. Ikävä tälläiseen toimintaan ja tälläiseen kultturelliin elämään roihusi entistä kipeämmin kun rakastuin porukan aktiiviin, Juhoon.
Kun sitten ensimmäisen kerran astuin lavalle, tunne oli maaginen. Lämmin ja korea ravintola Hakaniemessä eräänä pirun kylmänä ja tuulisena yönä otti minut ilolla vastaan. Olin niin kauhuissani, etten oikeastaan edes muista, mitä esiintymisen jälkeen tapahtui. Muistan, että minulle lykättiin hillopurkki kouraan ja Juho muistaakseni istui vierelläni. Eräs runoilija kehaisi: oliko tämä ensimmäinen kertasi? En usko.
Lisää tunnustuksia. Pitkään hävetti seilata Helsinki Poetry Connectionin tapaamisissa ja tapahtumissa, sillä pelkäsin kaikkien luulevan, että hyödynsin Juhon käsivartta päästäkseni ydinporukkaan. En pystynyt puhumaan tapahtumissa mitään. Olin varma, että Harri ylenkatsoi ja olin surkea, lavalla sekoileva luuseri. Vaikka sekoilenkin edelleen lavalla, voin olla varma, että asia ei ole koskaan ollut näin. Oletin silti vielä pitkään, etten ollut riittävän vakuuttava; vasta kun voitin Kiiski open mic-klubilla, repesin riemuun ja unohdin moiset - ei minua kukaan koskaan ole hävennyt.
Olen koko elämäni hekumoinut Tulenkantajista, heidän hedelmällisestä yhteistyöstään ja rakastavasta ympyrästään. Halusin jotakin samanlaista, halusin olla osa edes jotenkin muistettavaa kirjoittajaporukkaa. Nuoruus tuntui liian lyhyeltä ilman kreisiä boheemiutta.
Ei HPC mikään Tulenkantajat ole, pikemminkin vedenjakaja, jos on pakko rinnastaa. Tulenkantajat olivat sinne tänne sinkoilevia staroja ja meidän ryhmämme on loppujen lopuksi varsin maltillinen ja yleisöorientoitunut.
Kun tulin ensimmäiseen HPC-tapahtumaan Espoossa, olin hyvin liikuttunut, vaikka Harri puhisi harmiaan epäkiitollista yleisöä ja vähän outoa järjestelyä kohtaan. En tiedä, kuinka reilua on tästä kirjoittaa, mutta runoilijat oltiin suunniteltu sijoitettavan pieneen telttaan pehmeiden tyynyjen päälle, kuin pitämään jotain satutuokiota lapsille. Tämä käsitys oli tosiaan pitkään valloilla: hiljaiset runoilijat norkoilevat jossain nurkassa ja kerjäävät satunnaisten kukkahattutätien huomiota. Toivon, että HPC on edes jotenkin työntänyt kiilaansa tälläiseen ajatteluun.
Olin varmaan ainoa yleisön jäsen, joka tuli Espoon keikalle ulkopuolelta, ihan vaan kuuntelemaan tuntemattomien runoilijoiden esiintymistä. Tai nyt muistankin, en ollut ainoa hereillä.
Kaverini Heikki tuli myös. Itse asiassa kihisin kateudesta, kun Heikki meni esitysten päätteeksi lausumaan open micciin. Harri kävi nykäisemässä häntä heti sen jälkeen hihasta, ja Heikistä tuli seuraavan iltaman virallinen esiintyjä.
Seuraavien viikkojen aikana uhrasin ajatukseni Helsinki Poetry Connectionille. Suunnittelin esittäväni itsekin jonkun värssyn ja haaveilin, että pääsisin jonakin päivänä oikeasti mukaan.
Varhaisin kosketukseni Harri Hertelliin ja tähän urbaaniin rykmenttiin tapahtui ainoan runoväyläni, Aukea.netin kautta. Elettiin vuotta 2008 ja kirjoitin parhaimpia runojani.
Hertell pyysi lähettämään teksinäytteitä sähköpostiinsa Aukean keskustelupalstalla, jos halusi tulla esimerkiksi jonnekin avajaisiin lausumaan.
Tietysti lähetin.
Vastausta ei kuulunut. Pyörittelin peukaloitani ja epäilin kykyjäni. Eihän minua yhdessä runokilpailussakaan huomioitu. (Sen voitti muutaman vuoden päästä muuten runokaverini Liukkonen.) Ei. En ollut minkään arvoinen.
Uusi aurinko nousi taivaalle, kun ystäväni Elina (ELI) lopulta käski minun tulla jonnekin Harrin vetämään tilaisuuteen. Kyseessä oli nimenomaan tämä aiemmin mainittu Espoo. Saisin nähdä omin silmineni, että ihan tavallisia nuoria tyttöjä ja poikia he olivat, ihan varmasti pääsisin joskus lausumaan tämän maailmassani niin kunnioitettavan joukon eteen. Ikävä tälläiseen toimintaan ja tälläiseen kultturelliin elämään roihusi entistä kipeämmin kun rakastuin porukan aktiiviin, Juhoon.
Kun sitten ensimmäisen kerran astuin lavalle, tunne oli maaginen. Lämmin ja korea ravintola Hakaniemessä eräänä pirun kylmänä ja tuulisena yönä otti minut ilolla vastaan. Olin niin kauhuissani, etten oikeastaan edes muista, mitä esiintymisen jälkeen tapahtui. Muistan, että minulle lykättiin hillopurkki kouraan ja Juho muistaakseni istui vierelläni. Eräs runoilija kehaisi: oliko tämä ensimmäinen kertasi? En usko.
Lisää tunnustuksia. Pitkään hävetti seilata Helsinki Poetry Connectionin tapaamisissa ja tapahtumissa, sillä pelkäsin kaikkien luulevan, että hyödynsin Juhon käsivartta päästäkseni ydinporukkaan. En pystynyt puhumaan tapahtumissa mitään. Olin varma, että Harri ylenkatsoi ja olin surkea, lavalla sekoileva luuseri. Vaikka sekoilenkin edelleen lavalla, voin olla varma, että asia ei ole koskaan ollut näin. Oletin silti vielä pitkään, etten ollut riittävän vakuuttava; vasta kun voitin Kiiski open mic-klubilla, repesin riemuun ja unohdin moiset - ei minua kukaan koskaan ole hävennyt.
torstai 28. heinäkuuta 2011
Helsinki Poetry Connection goes puisto-kiertue jatkuu: Alppipuisto
 |
| Teos Kasperin kädessä: Gingsberg, Kuolema van Goghin korvalle. Omia runojaan hän silti luki. |
 |
| ELI ja spoken word-painotteinen esitys |
 |
| Niko hurmasi naiset ja villitsi lähiöpojat |
 |
| Huomaa yleisön rokkaus |
 |
| Dxxx D on Erilainen Jäbä |
 |
| Paahde oli väliin aivan helvetillinen |
 |
| Veera oli sekoittanut lausuntaansa tällä kertaa myös laulua |
 |
| Nalle asian ytimessä |
 |
| Muhammed käyttää runoissaan paljon vanhoja suomalaisia sanoja ja perinteistä mittaa |
 |
| Illan toinen Veera on tuttu myös Kiisken klubilta |
 |
| Yllätysduetto |
 |
| Hersyvää improrunoutta ja yleisöä |
 | ||
| Heinäkuun illan tunnelmaa |
Tapahtumiin jäi silti mukava suunnittelemattomuuden tuntu. Tulemme valitsemaamme puistoon vähän ennen h-hetkeä ja runoilemme. Me olemme kaikki amatöörejä (sanan positiivisessa merkityksessä), ei meistä kellään ole juuri kustantamoita, kokemusta, suhteita saatika varmuutta siitä, ettemme nolaa toisiamme villiintyneillä esityksillä.
Siinä piileekin homman pointti. Kaikki ovat tervetulleita. Ja tällä hetkellä se toimii todella hyvin - eikä kukaan ole edes tullut järjestämään avoimeen mikkiin kohtausta, vaan ihan hyvässä hengessä esiintymään.
Eilen open mic oli valitettavasti pakko lopettaa kesken, vaikka halukkaita olisi ollut, koska muuten me olisimme bailanneet niin myöhään, etteivät ahkerat runotyöläiset olisi selvinneet aamulla töihin.
perjantai 1. heinäkuuta 2011
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Jouduin Kiiski open mic-klubilla uuden tehtävän eteen: pienen yleisönpuutteen johdosta tartuin päiväkirjaani ja luin ensimmäisen vastaantulleen, täysin stilisoimattoman runon punaisena ja tirskuvana.
Tämä hätäinen löytö yllätti allekirjoittaneen kuitenkin suosiollaan, joten lätkäistään se tänne. Uskon sen toimivan kuitenkin paremmin kuunneltuna, koska tekstiin sisältyy ääniefektejä. Wau.
Sokeaksi tuleminen oli kuin Jumalan kuiskaus. Yhtä aikaa sekä korni ja hellä että peruuttamaton:
näkymätön ja näkyvä.
Ensimmäiset viikkoni olivat hysteerisiä. Kuuntelin FST:n ruotsinkielisiä dokumentteja näkövammaisille tarkoitetulla dubbauksella. Tiedättehän, ne puhuvan pään homogeeniset robottiveisut:
PINGHVINIT PARITHELEVAT. NHE ETSIVÄT KIIMANH AIKAAN KUMPANIA.
Omaan kannettavaani sain puheohjelman, jonka kautta minulle avautui tilaisuus kuunnella ladattavia lastensatuja.
Kannettavan äänitorvi oli kuitenkin vielä televisiotakin rankempi kokemus. Uusi juttukaverini ei tunnistanut tavuviivoja eikä välilyöntejä ja eteenpäin juostiin hervottomaan tahtiin: perusnopeudellakin se jemelsi AliBabaJaKahdeksanRosvoaTulivatSuurenSuurenovenLuokseJaYrittivätMurtaaSen.
Hitaammalla temmolla se taas oli damilainen ensituristi: Aaaaliiibabaaajaaaseitsemäänroooosvooooaaaatulivaatsuurreeeenoveeenluokseee.
Miestäni tietenkin kammoksutti yhtäkkinen invalidisoitumiseni. Hän itki salaa, jopa puhuessaan: kasvot olivat läpimärät yhä kaukaisemman kosketukseni alla. Tottakai mietin ja hän mietti jaksaisiko hän enää rakastaa. Näytin ovea: lähde. Hän ei liikahtanut.
Sokeuteni toi elämääni uudenlaisia mittasuhteita. Sosiaalinen pelokkuuteni, aina korviin nousseet jännittyneet olkapääni, ulkonäköpaineeni, kaikki ne - turhaa, mennyttä, kevyttä paskaa.
Aamut olivat alkuun hyvin vaikeita. En herännyt. Aivoni eivät käsittäneet valoa. Ja kun lopulta heräsin, minut valtasi klaustrofobia: edes pieni säde auringosta!
Keskustelin uusden sokean ystäväni kanssa eläimistä. Hän oli varttunut sokeana, ei tietoakaan kiimaisista pingviineistä, ei kiinnostusta perhosiin, olioihin. Kysyin, mitä hän mahtoi ajatella elefanteista.
Fantti! Eläinten kuningas! Hänestä se oli jotakin hauskaa, jotakin liiskattavaa, pientä, kuin toffee. Ja kyhmyjoutsen oli etova käsite: patti, sairaus, polvilumpio. Ja vielä lentävät.
- Mitä kauemmin olet sokea, sen kiehtovampana maailman näet, hän lupasi. Silloin kirjoitat elämäsi upeimmat fantasiat.
Harmi vain, ettei tietokoneeni puheääni edelleenkään tukenut runousharrastustani.
Rakahstatko_sina_minua_kysyi_han_ja_ojensi_kathensa.
Päädyin myös askaroimaan, miltä mahtaisi synnytys tuntua sokeana. Entä lapseni - kauniit lapseni, heidän mahdolliset hymynsä, pikimustat silmämunansa herätyksen vihassa.
Aluksi pelkäsin rumuuttakin: nyt joutui äijä talossani levittämään juhlaripsarin, pukemaan päälleni tamineet - hän rakasti niin keltaista ja kirkkaita värejä - mutta ehkäpä ystäväni ovat vetäneet hänet keittiöön puhumaan tosiasioista.
Sokeana voi vain miettiä näitä tilannetta naureskellen. Vain kosketuksella on väliä. Ja ystävieni äänellä.
Tämä hätäinen löytö yllätti allekirjoittaneen kuitenkin suosiollaan, joten lätkäistään se tänne. Uskon sen toimivan kuitenkin paremmin kuunneltuna, koska tekstiin sisältyy ääniefektejä. Wau.
Sokeaksi tuleminen oli kuin Jumalan kuiskaus. Yhtä aikaa sekä korni ja hellä että peruuttamaton:
näkymätön ja näkyvä.
Ensimmäiset viikkoni olivat hysteerisiä. Kuuntelin FST:n ruotsinkielisiä dokumentteja näkövammaisille tarkoitetulla dubbauksella. Tiedättehän, ne puhuvan pään homogeeniset robottiveisut:
PINGHVINIT PARITHELEVAT. NHE ETSIVÄT KIIMANH AIKAAN KUMPANIA.
Omaan kannettavaani sain puheohjelman, jonka kautta minulle avautui tilaisuus kuunnella ladattavia lastensatuja.
Kannettavan äänitorvi oli kuitenkin vielä televisiotakin rankempi kokemus. Uusi juttukaverini ei tunnistanut tavuviivoja eikä välilyöntejä ja eteenpäin juostiin hervottomaan tahtiin: perusnopeudellakin se jemelsi AliBabaJaKahdeksanRosvoaTulivatSuurenSuurenovenLuokseJaYrittivätMurtaaSen.
Hitaammalla temmolla se taas oli damilainen ensituristi: Aaaaliiibabaaajaaaseitsemäänroooosvooooaaaatulivaatsuurreeeenoveeenluokseee.
Miestäni tietenkin kammoksutti yhtäkkinen invalidisoitumiseni. Hän itki salaa, jopa puhuessaan: kasvot olivat läpimärät yhä kaukaisemman kosketukseni alla. Tottakai mietin ja hän mietti jaksaisiko hän enää rakastaa. Näytin ovea: lähde. Hän ei liikahtanut.
Sokeuteni toi elämääni uudenlaisia mittasuhteita. Sosiaalinen pelokkuuteni, aina korviin nousseet jännittyneet olkapääni, ulkonäköpaineeni, kaikki ne - turhaa, mennyttä, kevyttä paskaa.
Aamut olivat alkuun hyvin vaikeita. En herännyt. Aivoni eivät käsittäneet valoa. Ja kun lopulta heräsin, minut valtasi klaustrofobia: edes pieni säde auringosta!
Keskustelin uusden sokean ystäväni kanssa eläimistä. Hän oli varttunut sokeana, ei tietoakaan kiimaisista pingviineistä, ei kiinnostusta perhosiin, olioihin. Kysyin, mitä hän mahtoi ajatella elefanteista.
Fantti! Eläinten kuningas! Hänestä se oli jotakin hauskaa, jotakin liiskattavaa, pientä, kuin toffee. Ja kyhmyjoutsen oli etova käsite: patti, sairaus, polvilumpio. Ja vielä lentävät.
- Mitä kauemmin olet sokea, sen kiehtovampana maailman näet, hän lupasi. Silloin kirjoitat elämäsi upeimmat fantasiat.
Harmi vain, ettei tietokoneeni puheääni edelleenkään tukenut runousharrastustani.
Rakahstatko_sina_minua_kysyi_han_ja_ojensi_kathensa.
Päädyin myös askaroimaan, miltä mahtaisi synnytys tuntua sokeana. Entä lapseni - kauniit lapseni, heidän mahdolliset hymynsä, pikimustat silmämunansa herätyksen vihassa.
Aluksi pelkäsin rumuuttakin: nyt joutui äijä talossani levittämään juhlaripsarin, pukemaan päälleni tamineet - hän rakasti niin keltaista ja kirkkaita värejä - mutta ehkäpä ystäväni ovat vetäneet hänet keittiöön puhumaan tosiasioista.
Sokeana voi vain miettiä näitä tilannetta naureskellen. Vain kosketuksella on väliä. Ja ystävieni äänellä.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Katurunoilua Iso-Roballa & Ruttiksessa
 |
 |
 |
| Harzino zikidizekkailemassa |
 |
| Heikki ja huuliharppu |
Elina, Heikki Kerätär, Juho, Kasper ja minä pidettiin katushowta Helsinki poetry connectionin Glorian runoillan mainostamisen merkeissä. Harri kävi paikalla vain tsekkaamassa ryhmittymänsä esiintymiskunnon.
Ihmiset olivat ilahduttavan kiinnostuneita, ja saimmekin jaettua kaikki flaikut ilman pirteää tyrkyttämistä.
Enkä vielä eilisenkään jälkeen ole kyllästynyt mainostamiseen: tulkaa Kulttuuriareena Gloriaan 13.5 kuuntelemaan hyvää suomalaista runoutta, rap-lyriikkaa ja laulua - sekä ennen kaikkea fiilistelemään uusia (ja vanhojakin) kykyjä suurensuuressa open mic-osuudessa.
Tai olemaan sellainen kyky itse.
Nautin elämästä.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Suuren kynäilijän & eläjän konsertti
Dave Lindholmin konsertti uusintana
Maanantaina 11.4 esitettiin Dave Lindholmin hieno keikka televisiossa. En pidä televisiokonserteista, niissä ei ole mitään intiimiä. Mutta kuten olin ollut väärässä Arvottomienkin suhteen, olin väärässä Davenkin suhteen, sillä mestarit koskettavat aina.
Laitoin linkin ylös uusintaan. Se kannattaa katsoa, vaikket olisi millään lailla Isokynän fani (ja ellet mieluummin tule Poetry Jameille tuolloin Mascottiin).
Teema tekee hyvää ja esimerkillistä työtä kanavana, joka tarjoaa hengähdystauon kaikesta siitä markettisutrasta ja käsikirjoitetusta surusta ja teennäisestä hilpeydestä, mitä nyt ainakin mainoskanavat tarjoavat.
Televisiodraaman luonteen mukaisesti myös Lindholmin keikka päättyy hivenen odotettuun kliimaksiin, mutten antanut sen häiritä, olinhan ollut jo pitkään syvän liikutuksen vallassa. Voi kun riittäis pieni taivas.
Tässä kaunis maistiainen neron keikasta Teemalla: Petin pienen linnun
Haluaisin lisäksi mainostaa Poetry Jamien erikoisiltaa 13. 5, joka järjestetään Gloriassa. Luvassa on mm. suurensuuri Open mic:
" Tapahtumassa järjestetään alkuillasta myös poikkeuksellinen open mic -kilpailu, jossa omia runojaan pääsevät esittämään kaikki halukkaat. Esitysten päätteeksi suoritetaan yleisöäänestys, jonka voittanut sanataiteilija lunastaa esiintymispaikkansa syksyn ensimmäisellä Poetry Jam -klubilla. Näkyvyyden lisäksi yleisön suosikki saa esiintymisestään syyskuussa myös esiintymispalkkion."
Lisätiedot & aikataulut ja muut suuret esiintyjät HPC:n blogista.
Ohhoh, nyt on linkattu teksti täyteen. Tule kuitenkin paikalle! Niin, juuri sinä. Puhun sinulle.
---
Tulet uniin
tulet kaikkialle
Maanantaina 11.4 esitettiin Dave Lindholmin hieno keikka televisiossa. En pidä televisiokonserteista, niissä ei ole mitään intiimiä. Mutta kuten olin ollut väärässä Arvottomienkin suhteen, olin väärässä Davenkin suhteen, sillä mestarit koskettavat aina.
Laitoin linkin ylös uusintaan. Se kannattaa katsoa, vaikket olisi millään lailla Isokynän fani (ja ellet mieluummin tule Poetry Jameille tuolloin Mascottiin).
Teema tekee hyvää ja esimerkillistä työtä kanavana, joka tarjoaa hengähdystauon kaikesta siitä markettisutrasta ja käsikirjoitetusta surusta ja teennäisestä hilpeydestä, mitä nyt ainakin mainoskanavat tarjoavat.
Televisiodraaman luonteen mukaisesti myös Lindholmin keikka päättyy hivenen odotettuun kliimaksiin, mutten antanut sen häiritä, olinhan ollut jo pitkään syvän liikutuksen vallassa. Voi kun riittäis pieni taivas.
Tässä kaunis maistiainen neron keikasta Teemalla: Petin pienen linnun
Haluaisin lisäksi mainostaa Poetry Jamien erikoisiltaa 13. 5, joka järjestetään Gloriassa. Luvassa on mm. suurensuuri Open mic:
" Tapahtumassa järjestetään alkuillasta myös poikkeuksellinen open mic -kilpailu, jossa omia runojaan pääsevät esittämään kaikki halukkaat. Esitysten päätteeksi suoritetaan yleisöäänestys, jonka voittanut sanataiteilija lunastaa esiintymispaikkansa syksyn ensimmäisellä Poetry Jam -klubilla. Näkyvyyden lisäksi yleisön suosikki saa esiintymisestään syyskuussa myös esiintymispalkkion."
Lisätiedot & aikataulut ja muut suuret esiintyjät HPC:n blogista.
Ohhoh, nyt on linkattu teksti täyteen. Tule kuitenkin paikalle! Niin, juuri sinä. Puhun sinulle.
---
Tulet uniin
tulet kaikkialle
lauantai 19. maaliskuuta 2011
Runoraatia!
Runoraati tulee huomenna sunnuntaina Teemalta 19.25. Tanssiva Karhu-ehdokkaat mittelöivät videoin keskenään - siis myös Juho (Nieminen, heh).
maanantai 14. helmikuuta 2011
Tampereelta, Telakalta
Muutama umpisurkea ja tärähtänyt foto ikimuistoiselta Telakan "kiertueeltamme" :D. Halusin vähän vaan fiilistellä tunnelmalla näin jälkilämmöksi.
Ps. mukavat pakkaset.
 |
| Saavuimme Nooran huvikumpuun. |
 |
| Tärähtänyttä tunnelmaa Telakalla. Miljöö oli ihana. Tiiliskivi-palkinnon voitti muuten Teemu Manninen teoksellaan Futurama |
 |
| Ennen esitystäni olin ihan hysteerinen ja mm. tää oli TOSI hauska. |
 |
| Juha Rautiolta (taustalla) putkahti juuri toinen runokirja. |
 |
| Löysin Nooran luota t-paidalleni ystävän!!! |
Ps. mukavat pakkaset.
torstai 10. helmikuuta 2011
!
Tämmöstä Tampereella lauantaina: Tiiliskiviklubi!
Ollaan siellä Niemisen Juhon ja Kerättären Heikin kanssa poetry jammaamassa - pääosassa on tietenkin Tiiliskivi-palkinnon saaja & ehdokkaat.
Telakka! :0
Ollaan siellä Niemisen Juhon ja Kerättären Heikin kanssa poetry jammaamassa - pääosassa on tietenkin Tiiliskivi-palkinnon saaja & ehdokkaat.
Telakka! :0
perjantai 28. tammikuuta 2011
Risto Ahti - the King of fucking everything
Risto Ahti on valinnut Juhon kuuden ehdokkaan joukkoon Tanssiva Karhu-palkinnon saajaksi.
Tää on mulle myös todella liikuttava hetki, koska pidän Risto Ahdin ahdistavia ja pimeitä mutta myös kirkkaita ja profetaalisia runoja silkkana neroutena. Kaiken lisäksi Ahti kuvailee Juhon kirjaa (Muovin kukkia! Helsinki-kirjat! 2010!) näin (lainaus Poetry Slam-blogista, he ovat lainanneet YLEä -klikkaa otsikkoa ja lue koko juttu):
Juho alkaa nyt olemaan jonkin sortin julkkis. :D Eilen hän oli esiintymässä Runoraatia varten. Teemalla Tanssiva Karhu-ehdokkaat nähdään 20.3, nimenomaan Runoraadissa.
PS. TÄNÄÄN ON KIISKI OPEN MIC-CLUB BAR VASTARANNAN KIISKESSÄ TÖÖLÖSSÄ. JOS JOKU OIKEASTI VIELÄ BLOGIANI LUKEE, NIIN TÄSTÄ SINNIKKYYDESTÄ VOISI VIELÄ OTTAA ENEMMÄN IRTI JA TULLA LAUSUMAAN OMAA RUNOUTTAAN/RAP-LYRIIKKAA/LAULULYRIIKKAA PAIKAN PÄÄLLE. SE ON SEN KLUBIN IDEA. JA SE ON TOSI KIVAA. SE ALKAA SEITSEMÄLTÄ.
OLEN ITSE IHAN PASKA LAUSUMAAN JA PUNASTELEN, JOTEN EI HÄTÄÄ, TÄLLÄISILLÄ TEKIJÖILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ.
Tää on mulle myös todella liikuttava hetki, koska pidän Risto Ahdin ahdistavia ja pimeitä mutta myös kirkkaita ja profetaalisia runoja silkkana neroutena. Kaiken lisäksi Ahti kuvailee Juhon kirjaa (Muovin kukkia! Helsinki-kirjat! 2010!) näin (lainaus Poetry Slam-blogista, he ovat lainanneet YLEä -klikkaa otsikkoa ja lue koko juttu):
Niemisen esikoinen YLEn runopalkintoehdokas
"Julkisen runouden esittäjänä palkittu Juho Nieminen taas on tehnyt merkittävän kirjan, johon kaikkien pitää tutustua", toteaa runoilija Risto Ahti perustellessaan, miksi Niemisen esikoiskokoelma Muovin kukkia kuuluu kuuden YLEn Tanssiva karhu -runopalkintoehdokkaan joukkoon."
Juho alkaa nyt olemaan jonkin sortin julkkis. :D Eilen hän oli esiintymässä Runoraatia varten. Teemalla Tanssiva Karhu-ehdokkaat nähdään 20.3, nimenomaan Runoraadissa.
PS. TÄNÄÄN ON KIISKI OPEN MIC-CLUB BAR VASTARANNAN KIISKESSÄ TÖÖLÖSSÄ. JOS JOKU OIKEASTI VIELÄ BLOGIANI LUKEE, NIIN TÄSTÄ SINNIKKYYDESTÄ VOISI VIELÄ OTTAA ENEMMÄN IRTI JA TULLA LAUSUMAAN OMAA RUNOUTTAAN/RAP-LYRIIKKAA/LAULULYRIIKKAA PAIKAN PÄÄLLE. SE ON SEN KLUBIN IDEA. JA SE ON TOSI KIVAA. SE ALKAA SEITSEMÄLTÄ.
OLEN ITSE IHAN PASKA LAUSUMAAN JA PUNASTELEN, JOTEN EI HÄTÄÄ, TÄLLÄISILLÄ TEKIJÖILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ.
tiistai 18. tammikuuta 2011
Hieno päivä runoudelle!
tiistai 19. lokakuuta 2010
ripeä, venyvä, hidas, unohtuva, kiukkuinen, hullu, merkittävä, merkityksetön
Jumala olisi varmasti läsnä jokaisessa keskiviikkoaamussani, jos vain aloittaisin ne rehellisesti bob dylanissa.
Nääh, viikon kirjoittamisputkeni sai ikävänä päätöksen, koska se jäi kesken, mutta tässä jotakin tältä aamulta. Rakastan aamuja. Jopa näitä röyhkeän pimeitä aamuja. Yksinkertaisesti varmaan siksi, että olen nyt työtön.
Ensiksi kuitenkin haluan mainostaa pian alkavan hullun viikon (jo perjantaina ovat Poetry Jamit) omalta osaltani ensimmäistä kulttuuritekoa ja tapahtumaa, joka on tiistaina pyörivä runoratikka. Kyytiin pääsee Töölön hallilta ja lisätietoja löytyy HPC:n sivuilta -->
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/2010/10/hpc-esiintyy-kulttuuriratikka-7assa.html .
Sitten alkaakin hullu tylytysviikko niin draaman kuin kirjallisuudenkin merkeissä - joudunhan valmistamaan ainakin puolet kokoillan näytelmästäni, istumaan 18 tuntia käsikirjoituskursseilla ja osallistumaan tietenkin Kirjamessuille. Pitäisi myös jotenkin keksiä, mistä saisi rahaa.
En toki valita. Minähän elvistelen.
---
pelkään olevani pelkkää brassailua
unessani osallistuimme draamakurssille vierekkäin
oppilaat kadottivat katseensa kässäreihinsä ja tyrskivät kun luin omaani
sinua he sentään rakastivat, olit ihmeellinen,
wonder boy
itkun seasta revin itseni tästä kauheasta painajaisesta hereille
ja vajosin määrätietoisesti voittajan uneen:
neppisvuoristoradalle tönimään formulaa
Kimi Räikkönen ilman paitaa + muut elämäni toffeiset sekunnit
olin reiluimmillani, tulin aina toiseksi
mutta sinut erä sai näyttämään ylipainoiselta luuserilta.
Niinpä niin, et mahdu edes neppisautoon.
Usein olen todellakin pelkkää paskapuhetta
katson peiliin joka toinen hetki varmistaakseni, että olen todella hän
jonka kuvaksi olen itseni luonut.
Joku on napannut siivistäni kuin ihminen
ja sullonut hyönteisen mustaan paperiliinaan
täällä hengittelen tiiviisti ja kuuntelen sydämeni lyöntiääniä
omassa mustassa avaruudessani vaikka
ympärilläni kihisevät aika, raiteet ja kaupunki.
perjantai 3. syyskuuta 2010
Nastoja bileitä
Luulette varmaan, että runonlausuntatapahtumat ovat vain luusereille.
Mutta onneksi luuserit jättävät saapumatta tämän ajatuksen varjolla. Ja onneksi luuserit ovat kääntäneet asennetakkinsa pitkälti Poetry Jamien kaltaisten tapahtumien vuoksi. Huomaamme, kuinka runous onkaan kuningaslaji, johon nojaavat niin rukoukset, mantrat, laulujen sanat kuin räppikin.
Hahaa. En tietenkään ole oikeasti tätä mieltä, mutta täytyy antaa pientä buustia lajille, joka mielletään elitistiseksi, hankalaksi, etäiseksi, akateemiseksi, ... jne. Älkää ymmärtäkö tätäkään lausetta väärin: olen toki kaiken taiteen leviämisen ja käyttämisen ja jakamisen, toisin sanoin, popularisoimisen puolella, mutta runouden suhteen olen kriittinen, epäkypsä, ylpeä, ja kyllä, erittäin elitistinen.
Sen tähden oli oikeastaan sekä hienoa että ikävää katsella runouden sm-kilpailujen finaalia Ravintola Kaisaniemessä (esim. http://yle.fi/radiosuomi/runopuulaaki/). Hienoa siksi, että kilpailu oli ällistyttävän tasokas, mutta sinällään ikävää, koska voittoon tarvittiin stand-up koomikon taitoja, hullua ulkomuistia ja näyttelemiseen asti vietyä eläytymistä.
Mulle runous on ensisijaisesti tekstiä. Tekstiä, jonka ei tarvitse naurattaa ketään, ei itkettää ketään, eikä herättää ketään kuolleista. Mutta jossa on se jokin; asennevammani tähden puhun taas siunauksesta.
Yksi lisänärää herättänyt kohtaus kilpailussa oli, nimittäin nollarunoilija (lue: lämmittelijärunoilija, kutsuttu esiintyjä), Pauliina Haasjoki, sai illan kovimmat pisteet. Tuomaristo, joka jakoi kilpailijoille yleisestikin vain seiskaa, tunaroi heti alkuunsa antaen ammattilaiselle huikeat pisteet. Ensimmäisenä esiintynyt, - ammattilainen - Heli Slunga, sai tuomaristolta seiskaa ja kasia. Vaikka hänen settinsä oli paljon parempi. Hän oli karismaattinen, hauska ja voimakas persoona. Hän eläytyi. Kaiken lisäksi Slunga tuli kilpailussa lopulta niukasti toiseksi, joten moinen arvottaminen kilpailijoiden ja Tosirunoilijoiden kesken oli ihan pelleä.
Olin voittajasta oikeastaan jo ennakkoon varma. Kervinen oli mahtava. Ja Slunga myös. Kolmanneksi tullut Vanhala oli myös omalla, herkemmällä ja rauhallisemmalla tyylillään mahtava. Yleisön suosikki, Mari Kanervaniemi, oli myös varma esiintyjä, mutta hänelle kävi mielestäni vähän niin kuin Juhollekin; tuomaristo ei nähnyt potentiaalia perinteisessä lausunnassa ja runoudessa. Onneksi sentään yleisö näki.
Kari Rainerannan valinta esimerkiksi edellämainittujen sijaan jatkoon toiselle kierrokselle oli sinällään vähän hämmentävää. Raineranta on hauska, mutta hänen vaihtuvat asusteensa, ilmeensä ja taukonsa eivät tätä herkkähipiäistä runotyttöä lämmitä. Minusta hänen tekstinsä ovat... silloin tällöin varsin sisällöttömiä. Mutta kun hän pamahtaa lavalle, hän kieltämättä ottaa yleisön täysin haltuun. Raineranta on siltikin niitä runoilijoita, joiden menestyksestä hieman ärsyynnyn. Taustalla on niin paljon ujoja ja hyviä runoilijoita, jotka eivät ikinä voisi riisua takkiaan lavalla tai huutaa suoraa kurkkua elämänsä hätää. Tällaisten lavarunoilijoiden suosiminen herättää kysymyksen, että pitääkö esiintymisen todella olla niin itsevarmaa ja maneerimaista. Eikö vähemmällä pärjää; vai tuleeko Runopuulaakin voittajan tästä lähtienkin panostettava huomattavasti enemmän esiintymiseen.
Onneksi en päässyt finaaliin. En olisi mitenkään pärjännyt. Kuten sanoin, ilta oli ällistyttävän tasokas. Olisin varmaan juossut karkuun Helsingin ukostavaan ilmaan kuin mennyt saamaan kuutosia ja nelosia tuomaristolta.
PS. Suosikkini koko kilpailussa, Kervisen ja Slungan lisäksi, oli Savon karsinnoissa toiseksi tullut Riina Särkilahti.
---
LOL !!!1
Hyvä kun meikämandoliini on aiemmin selostanut ripset ihan kosteina siitä nettisivuideasta, jonne koottaisiin koko maailman runous yhteen, ja maininnut, että missä hitossa sellainen luuraa niin...
... en tosiaan ollut tajunnut vähän kysellä. "Niitähän on vaikka mitä " - kommentoitiin mulle, kun jäin hämmentyneenä tuijottamaan Runopuulaakin jälkeen esittäytynyttä LYRIKLINEÄ (http://lyrikline.org/index.php?id=51&L=1), kansainvälistä runosivustoa, jonne ollaan saatu juuri suomalaisvahvistuksia.
Mä en sivustoihin ole ollenkaan ehtinyt perehtyä, mutta tuollahan homma on ollut jo pidemmän aikaa käynnissä. Että näin.
---
Runokuu on ollut ainakin ystävilleni helvetinmoista kiirettä. Koska en ole kirjallisuudenopiskelija, ajattelin Runokuun kiireiden olevan musta tavoittamattomissa.
Näin ei ollut.
Vierailin niin mainostamassani Poetry Connectionin tapahtumassa Suvilahdessa (kuva) Taiteiden yönä, Poetry Mashissä seuraavana iltana, Savoy-teatterilla Elävien runoilijoiden illassa kuin myös yllätysvieraana Runokuun järjestämällä RUNOPYSÄKILLÄ. HUH.( http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/08/runo_liikkuu_helsingin_raiteilla_1941768.html). Sori muuten, ootte varmaan huomanneet, kuinka vaivaannuttavan huono olen käyttämään tietokonetta? Musta ois tosiaan superdupersiistiä, jos osaisin linkittää sivun suoraan ja coolisti itse sanaan. Mutta kun en.
Savoy-ilta oli kreisi. Täytyy myöntää, että napinani 18 euron lipusta oli ihan turhaa (sain ilmaislipun). Ennen kuin pimeä ehti edes Savoyhin laskeutuakaan, hullu sirkustähti kiepautti itsensä kattoon ja yleisön ylle kankaan avulla. Ensimmäinen esitys oli siis sirkukseen yhdistettyä runoutta. NICE.
Seuraavat esiintyjät, Minna Padilla & Helsinki Koto Ensemble yhdistettynä Kai Niemisen suomalaismukavaan runouteen oli myös tyylikäs. Olen nyt koittanut etsiä youtubet läpi löytääkseni tämän hurmaavan bändin, Helsinki Koto Ensemblen, sillä kanteleen ja japanilaisen koton yhdistäminen oli rauhoittavaa, meditatiivista ja onnistunutta.
Illassa esiintynyi myös J.K. Ihalainen, joka on vaan niin helvetin rautainen äijä. Kunnioitan Ihalaista hänen runojensä, elämänasenteensa, huumorinsa ja karismansa vuoksi pelonsekaisesti. Kristianin vapaakaupungissa Tanskassa julkaistu esikoisrunokokoelma pistää vain kysymään itseltään: miksen mä elä noin. Olen ihan tarpeeksi vanha riehaantuakseni ja ryhtyäkseni kapinalliseksi, todelliseksi anarkistiksi!!!!!!!!!1
Kaiken lisäksi kaikkien korvia rienaava runojen taustojen reiv-popitus osuu suoraan sydämeeni, musta kun löytyy amistamppaajaa ilman, että mun tarvitsee älyllistää konemusiikki kertomaan ajankuvastamme kaikkea. <3 <3 <3
Lopuksi lavalle saapui illan pääesiintyjä, Benjamin Zephaniah. Benjamin puki sanoiksi kaiken sen, mitä mä olen kanssa halunnut satapäiselle yleisölle sanoa, karjua, huutaa: kaikkien pitää lukea runoja. Ja silloin täytyy kirjoittaa runoja, joita kaikki haluavat lukea.
Niin, ennen Benjaminin lavakarismavideota haluan vielä kertoa, kuinka jännää oli yllättäen osallistua Runopysäkkeihin. Harri Hertellin ja Nuoren voiman liiton tyyppien kanssa Asematunnelissa sisseily oli oikeasti aika rohkeutta vaativaa. Arvostan katusoittajia: metrotunneleissa majailee jos jonkinlaista sakkia, jotka eivät välttämättä halua kuunnella VARSINKAAN nuorta runoutta. Mulla ei ollut mitään erityisen hauskaa mukana, pääasiassa olin masentunut runoilija vailla ryhtiä, mutta kokemus oli silti värisyttävä. Silloin tällöin kun uskalsin silmäni papereistani nostaa, minua piirittivät ja minut ohittivat sadat silmämunat, jotka virtasivat ilmeettömästi kohti jumalaista määränpäätään. Jotkut jäivät kuuntelemaan ja aploodeeraamaan, Juholta ostettiin jopa kirja, mutta useampi kuin yksi lapsi kiikutettiin nopeasti ohitsemme lapsen alkaessa joko itkeä tai peittää korviaan.
Matinpojan räppi toimi urbaanissa tilassa varmasti kaikkein parhaiten, ja huhujen mukaan itse Hannu Salama oli kipittänyt ohitseni, kun olin noin 50 sekuntia aiemmin lukenut häneen liitettävän runon.
Mutta onneksi luuserit jättävät saapumatta tämän ajatuksen varjolla. Ja onneksi luuserit ovat kääntäneet asennetakkinsa pitkälti Poetry Jamien kaltaisten tapahtumien vuoksi. Huomaamme, kuinka runous onkaan kuningaslaji, johon nojaavat niin rukoukset, mantrat, laulujen sanat kuin räppikin.
Hahaa. En tietenkään ole oikeasti tätä mieltä, mutta täytyy antaa pientä buustia lajille, joka mielletään elitistiseksi, hankalaksi, etäiseksi, akateemiseksi, ... jne. Älkää ymmärtäkö tätäkään lausetta väärin: olen toki kaiken taiteen leviämisen ja käyttämisen ja jakamisen, toisin sanoin, popularisoimisen puolella, mutta runouden suhteen olen kriittinen, epäkypsä, ylpeä, ja kyllä, erittäin elitistinen.
Sen tähden oli oikeastaan sekä hienoa että ikävää katsella runouden sm-kilpailujen finaalia Ravintola Kaisaniemessä (esim. http://yle.fi/radiosuomi/runopuulaaki/). Hienoa siksi, että kilpailu oli ällistyttävän tasokas, mutta sinällään ikävää, koska voittoon tarvittiin stand-up koomikon taitoja, hullua ulkomuistia ja näyttelemiseen asti vietyä eläytymistä.
Mulle runous on ensisijaisesti tekstiä. Tekstiä, jonka ei tarvitse naurattaa ketään, ei itkettää ketään, eikä herättää ketään kuolleista. Mutta jossa on se jokin; asennevammani tähden puhun taas siunauksesta.
Yksi lisänärää herättänyt kohtaus kilpailussa oli, nimittäin nollarunoilija (lue: lämmittelijärunoilija, kutsuttu esiintyjä), Pauliina Haasjoki, sai illan kovimmat pisteet. Tuomaristo, joka jakoi kilpailijoille yleisestikin vain seiskaa, tunaroi heti alkuunsa antaen ammattilaiselle huikeat pisteet. Ensimmäisenä esiintynyt, - ammattilainen - Heli Slunga, sai tuomaristolta seiskaa ja kasia. Vaikka hänen settinsä oli paljon parempi. Hän oli karismaattinen, hauska ja voimakas persoona. Hän eläytyi. Kaiken lisäksi Slunga tuli kilpailussa lopulta niukasti toiseksi, joten moinen arvottaminen kilpailijoiden ja Tosirunoilijoiden kesken oli ihan pelleä.
Olin voittajasta oikeastaan jo ennakkoon varma. Kervinen oli mahtava. Ja Slunga myös. Kolmanneksi tullut Vanhala oli myös omalla, herkemmällä ja rauhallisemmalla tyylillään mahtava. Yleisön suosikki, Mari Kanervaniemi, oli myös varma esiintyjä, mutta hänelle kävi mielestäni vähän niin kuin Juhollekin; tuomaristo ei nähnyt potentiaalia perinteisessä lausunnassa ja runoudessa. Onneksi sentään yleisö näki.
Kari Rainerannan valinta esimerkiksi edellämainittujen sijaan jatkoon toiselle kierrokselle oli sinällään vähän hämmentävää. Raineranta on hauska, mutta hänen vaihtuvat asusteensa, ilmeensä ja taukonsa eivät tätä herkkähipiäistä runotyttöä lämmitä. Minusta hänen tekstinsä ovat... silloin tällöin varsin sisällöttömiä. Mutta kun hän pamahtaa lavalle, hän kieltämättä ottaa yleisön täysin haltuun. Raineranta on siltikin niitä runoilijoita, joiden menestyksestä hieman ärsyynnyn. Taustalla on niin paljon ujoja ja hyviä runoilijoita, jotka eivät ikinä voisi riisua takkiaan lavalla tai huutaa suoraa kurkkua elämänsä hätää. Tällaisten lavarunoilijoiden suosiminen herättää kysymyksen, että pitääkö esiintymisen todella olla niin itsevarmaa ja maneerimaista. Eikö vähemmällä pärjää; vai tuleeko Runopuulaakin voittajan tästä lähtienkin panostettava huomattavasti enemmän esiintymiseen.
Onneksi en päässyt finaaliin. En olisi mitenkään pärjännyt. Kuten sanoin, ilta oli ällistyttävän tasokas. Olisin varmaan juossut karkuun Helsingin ukostavaan ilmaan kuin mennyt saamaan kuutosia ja nelosia tuomaristolta.
PS. Suosikkini koko kilpailussa, Kervisen ja Slungan lisäksi, oli Savon karsinnoissa toiseksi tullut Riina Särkilahti.
---
LOL !!!1
Hyvä kun meikämandoliini on aiemmin selostanut ripset ihan kosteina siitä nettisivuideasta, jonne koottaisiin koko maailman runous yhteen, ja maininnut, että missä hitossa sellainen luuraa niin...
... en tosiaan ollut tajunnut vähän kysellä. "Niitähän on vaikka mitä " - kommentoitiin mulle, kun jäin hämmentyneenä tuijottamaan Runopuulaakin jälkeen esittäytynyttä LYRIKLINEÄ (http://lyrikline.org/index.php?id=51&L=1), kansainvälistä runosivustoa, jonne ollaan saatu juuri suomalaisvahvistuksia.
Mä en sivustoihin ole ollenkaan ehtinyt perehtyä, mutta tuollahan homma on ollut jo pidemmän aikaa käynnissä. Että näin.
---
Runokuu on ollut ainakin ystävilleni helvetinmoista kiirettä. Koska en ole kirjallisuudenopiskelija, ajattelin Runokuun kiireiden olevan musta tavoittamattomissa.
Näin ei ollut.
Vierailin niin mainostamassani Poetry Connectionin tapahtumassa Suvilahdessa (kuva) Taiteiden yönä, Poetry Mashissä seuraavana iltana, Savoy-teatterilla Elävien runoilijoiden illassa kuin myös yllätysvieraana Runokuun järjestämällä RUNOPYSÄKILLÄ. HUH.( http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/08/runo_liikkuu_helsingin_raiteilla_1941768.html). Sori muuten, ootte varmaan huomanneet, kuinka vaivaannuttavan huono olen käyttämään tietokonetta? Musta ois tosiaan superdupersiistiä, jos osaisin linkittää sivun suoraan ja coolisti itse sanaan. Mutta kun en.
Savoy-ilta oli kreisi. Täytyy myöntää, että napinani 18 euron lipusta oli ihan turhaa (sain ilmaislipun). Ennen kuin pimeä ehti edes Savoyhin laskeutuakaan, hullu sirkustähti kiepautti itsensä kattoon ja yleisön ylle kankaan avulla. Ensimmäinen esitys oli siis sirkukseen yhdistettyä runoutta. NICE.
Seuraavat esiintyjät, Minna Padilla & Helsinki Koto Ensemble yhdistettynä Kai Niemisen suomalaismukavaan runouteen oli myös tyylikäs. Olen nyt koittanut etsiä youtubet läpi löytääkseni tämän hurmaavan bändin, Helsinki Koto Ensemblen, sillä kanteleen ja japanilaisen koton yhdistäminen oli rauhoittavaa, meditatiivista ja onnistunutta.
Illassa esiintynyi myös J.K. Ihalainen, joka on vaan niin helvetin rautainen äijä. Kunnioitan Ihalaista hänen runojensä, elämänasenteensa, huumorinsa ja karismansa vuoksi pelonsekaisesti. Kristianin vapaakaupungissa Tanskassa julkaistu esikoisrunokokoelma pistää vain kysymään itseltään: miksen mä elä noin. Olen ihan tarpeeksi vanha riehaantuakseni ja ryhtyäkseni kapinalliseksi, todelliseksi anarkistiksi!!!!!!!!!1
Kaiken lisäksi kaikkien korvia rienaava runojen taustojen reiv-popitus osuu suoraan sydämeeni, musta kun löytyy amistamppaajaa ilman, että mun tarvitsee älyllistää konemusiikki kertomaan ajankuvastamme kaikkea. <3 <3 <3
Lopuksi lavalle saapui illan pääesiintyjä, Benjamin Zephaniah. Benjamin puki sanoiksi kaiken sen, mitä mä olen kanssa halunnut satapäiselle yleisölle sanoa, karjua, huutaa: kaikkien pitää lukea runoja. Ja silloin täytyy kirjoittaa runoja, joita kaikki haluavat lukea.
Niin, ennen Benjaminin lavakarismavideota haluan vielä kertoa, kuinka jännää oli yllättäen osallistua Runopysäkkeihin. Harri Hertellin ja Nuoren voiman liiton tyyppien kanssa Asematunnelissa sisseily oli oikeasti aika rohkeutta vaativaa. Arvostan katusoittajia: metrotunneleissa majailee jos jonkinlaista sakkia, jotka eivät välttämättä halua kuunnella VARSINKAAN nuorta runoutta. Mulla ei ollut mitään erityisen hauskaa mukana, pääasiassa olin masentunut runoilija vailla ryhtiä, mutta kokemus oli silti värisyttävä. Silloin tällöin kun uskalsin silmäni papereistani nostaa, minua piirittivät ja minut ohittivat sadat silmämunat, jotka virtasivat ilmeettömästi kohti jumalaista määränpäätään. Jotkut jäivät kuuntelemaan ja aploodeeraamaan, Juholta ostettiin jopa kirja, mutta useampi kuin yksi lapsi kiikutettiin nopeasti ohitsemme lapsen alkaessa joko itkeä tai peittää korviaan.
Matinpojan räppi toimi urbaanissa tilassa varmasti kaikkein parhaiten, ja huhujen mukaan itse Hannu Salama oli kipittänyt ohitseni, kun olin noin 50 sekuntia aiemmin lukenut häneen liitettävän runon.
tiistai 24. elokuuta 2010
Suvilahteen Taiteiden yönä!
es
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/2010/08/hpc-taiteiden-yona-myos-suvilahdessa.html
NO NIIN!
Taiteiden yönä Helsinki Poetry Connection eskaloituu! Juho 6 ja ELI rientävät Tampereelle Pispalan runotuleen grillattavaksi, ja Harri Hertell tunnelmoi säestyksen kera Galleria Jangvassa (lisätietoja ensimmäisen linkin takana). Juho ja minä pyysimme muutamia runoilijoita kanssamme Suvilahteen, missä vietetään sekä Taikin kuvataidenäyttelyä (http://www.taik.fi/ahne/), että Oranssin bileitä.
Voimalan pannuhallissa on siis luvassa kuvataidetta, valokuvataidetta, installaatioita, performanssia, bändejä ja runoutta, joten kannattaa vakavasti harkita Taiteiden Yön reitin kartoittamista ensin Suvilahden kautta keskustaan. Gloriassakin on massiivinen Runokuu-iltama, jonne ainakin allekirjoittanut pyrkii omien esitystemme jälkeen (http://www.runokuu.fi/).
Meidän esityksemme alkavat pannuhallissa kello 21. Paikalla esiintyy niin Poetry Connectionista tuttuja runoilijoita, kuin ihan itsenäisinä ja vähemmän Helsingissä kuultuja taiteilijoita. Suvi Valkonen, Juho Nieminen, Kristian Huuhtanen, Miki Liukkonen ja minä.
Tervetuloa fiilistelemään runoutta syttyvien katulamppujen alle elokuun illan sähköiseen atmosfääriin.
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/2010/08/hpc-taiteiden-yona-myos-suvilahdessa.html
NO NIIN!
Taiteiden yönä Helsinki Poetry Connection eskaloituu! Juho 6 ja ELI rientävät Tampereelle Pispalan runotuleen grillattavaksi, ja Harri Hertell tunnelmoi säestyksen kera Galleria Jangvassa (lisätietoja ensimmäisen linkin takana). Juho ja minä pyysimme muutamia runoilijoita kanssamme Suvilahteen, missä vietetään sekä Taikin kuvataidenäyttelyä (http://www.taik.fi/ahne/), että Oranssin bileitä.
Voimalan pannuhallissa on siis luvassa kuvataidetta, valokuvataidetta, installaatioita, performanssia, bändejä ja runoutta, joten kannattaa vakavasti harkita Taiteiden Yön reitin kartoittamista ensin Suvilahden kautta keskustaan. Gloriassakin on massiivinen Runokuu-iltama, jonne ainakin allekirjoittanut pyrkii omien esitystemme jälkeen (http://www.runokuu.fi/).
Meidän esityksemme alkavat pannuhallissa kello 21. Paikalla esiintyy niin Poetry Connectionista tuttuja runoilijoita, kuin ihan itsenäisinä ja vähemmän Helsingissä kuultuja taiteilijoita. Suvi Valkonen, Juho Nieminen, Kristian Huuhtanen, Miki Liukkonen ja minä.
Tervetuloa fiilistelemään runoutta syttyvien katulamppujen alle elokuun illan sähköiseen atmosfääriin.
lauantai 24. heinäkuuta 2010
Piirtäisinpä kauniisti tai osaisinpa laulaa. Ei tarvitsisi olla aina niin rehellinen, omaperäinen tai valppaana itsensä kanssa. Sovitaan, että se on runon kirjoittamisessa olennaista.
Ei tarvitsisi aina pettyä itseensä. Ei tarvitsisi turhautua kun tekee mieli kirjoittaa korkealentoista runoutta mutta itse elää elämäänsä jokseenkin jatkuvassa alakulossa ja häirinnässä.
Runoilu on myös hitonmoinen statusjuttu. Pitäisi olla joku helvetin huippuälykkö selvitäkseen kritiikittä. Täytyy toimia ajankohtaisuuksien ja esikuvien värittämällä tiellä ja tuoda kentälle jotain tuoretta...
Olen toisaalta hyvin tyytyväinen siihen, että näiden vaillinaisten ajatuksienkin alla minua odottaa sunnuntaina Alppipuistoesiintyminen. Meinaan vaan, että puisto on mulle symbolisesti todella tärkeä paikka. Ja jos joskus olisinkin kuvitellut... äh. Olen kulkenut pitkän matkan, melkeinpä tajuamattani.
Helsinki Poetry Connection Alppipuistossa Oranssi-festareilla sunnuntaina:
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/2010/07/alppipuiston-aikataulu.html
Ei tarvitsisi aina pettyä itseensä. Ei tarvitsisi turhautua kun tekee mieli kirjoittaa korkealentoista runoutta mutta itse elää elämäänsä jokseenkin jatkuvassa alakulossa ja häirinnässä.
Runoilu on myös hitonmoinen statusjuttu. Pitäisi olla joku helvetin huippuälykkö selvitäkseen kritiikittä. Täytyy toimia ajankohtaisuuksien ja esikuvien värittämällä tiellä ja tuoda kentälle jotain tuoretta...
Olen toisaalta hyvin tyytyväinen siihen, että näiden vaillinaisten ajatuksienkin alla minua odottaa sunnuntaina Alppipuistoesiintyminen. Meinaan vaan, että puisto on mulle symbolisesti todella tärkeä paikka. Ja jos joskus olisinkin kuvitellut... äh. Olen kulkenut pitkän matkan, melkeinpä tajuamattani.
Helsinki Poetry Connection Alppipuistossa Oranssi-festareilla sunnuntaina:
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/2010/07/alppipuiston-aikataulu.html
perjantai 9. heinäkuuta 2010
VUVUZELAT TÖRRÄTKÖÖN!
Helsingin karsinta 8.7.
Yeah! Eilinen runopuulaaki oli aika söpö. Juho nimittäin voitti sen. Meikälainen tuli tällä kerralla toiseksi - ja ihan nippa nappa tulinkin. Nimittäin kummittelevalla formulaerolla: 0,3 desimaalin erotuksella, samalla, jolla voitin hänet esikarsinnoissa.
Toisaalta, olin pudota ensimmäisellä kierroksellani (Miten voikin selostaa runotapahtumaa kuin urheilukilpailua?) ja Juho oli koko ajan piirun verran edellä. Pakko myöntää, painan pääni rintaani ja punastelen, mutta olen aika ylpeä että me olemme tällainen runopari. Vaan kuinka monta kertaa voi elämässään ylpeillä otsikolla "Kihlapari runoili tuplavoiton Helsingissä"? Ei ikinä! Siispä tilanne täytyy hyödyntää ihan hel*in tehokkaasti. ;)
http://yle.fi/radiosuomi/runopuulaaki/2010/07/kihlapari_runoili_tuplavoiton_helsingissa_1819342.html
Juho jatkaa tästä sitten koko maan finaaleihin. Hänen on parasta tällä kertaa voittaakin se.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
